IRC-Galleria

Miten sitä onkaan viime aikoina joutunut miettimään, että pitääkö turpansa kiinni ja unohtaa kasvattamisen vai avaako tuon värkkinsä, yrittää kasvattaa mutta samalla satuttaa tahtomattaan sitä, jolle sanoo.

Mikä sitten satuttaa? Aiheeton sanominen tetysti. Mutta entäpä jos aikuisen elämänkokemuksella tietää sanomisen aiheeliseksi mutta vastaanottajan elämänkokemus ei samaan toteamukseen vielä riitä. Todennäköisesti sekin satuttaa ainakin neuvonnan kohdetta.

Mutta satuttaahan ilmeisesti sellainenkin sanominen, jonka sekä sanoja että kuulija kokee aiheelliseksi. Useimmiten.

Onko kehitystä ilman pahastumista ja jopa satuttamista? Kyllä varmaan eikä meidän tarvitse olla mitään besserwissereitä. Mutta onko aikuisen vastuu sitä, että sanottava on vaikka sattuisikin. Kyllä vaan.

Seitsemän lapsen "isänä" tätä joutuu miettimään usein. Viikonvaihteessa ja alkuviikosta vielä enemmän kuin Erikoinenkin oli käymässä kotona. Ja tuli taas käytyä keskusteuja myös hänen murrosiästään. Sekä nykyisestä elämästään oman lapsen kasvattajana. Huomasin hetkittäin menneeni rajalle, ehkä ylikin. Hyvä näin.

Mutta selkeämmin huomaan sen kotona olevien lasten suhteen. Ja kun tämän porukan ikärakenne on 9v, 12v, 13v, 14v, 15v ja 16v niin uskotte varmaan, että rajaloukkauksia sattuu päivittäin.

Vaikea saada heitä uskomaan, että kaikki mikä ei tapa, vahvistaa. Pienestäkin huomautuksesta saattaa syntyä syvä haava. Toisinaan sitä ei edes sano pienesti vaan ampuu tykillä kärpäsen. Toki kuolee kärpänen mutta syntyy siinä jysäyksessä liikaa turhia vaurioitakin.

Pitäisi hankkia kärpäslätkä tälaiseen kevyempään käyttöön.

Tietysti toinen lukijoistani ajattelee, että noinhan sen on pakko kirjoittaa. Että näyttää hyvältä. Kuinka iloitseekaan vanha mies lapsista.

Mutta näin ei ole. Siis että tämä olisi pakkokirjoitus. Paitsi sisäinen pakko.

Erikoinen, Rinsessa Aava ja Risto I tuli eilen illalla muutamaksi päiväksi kylään.

Oli ihanaa nähdä Erikoinen, vaikka ei se ikävää ollut Rinsessa Aavan eikä Risto I:n tapaaminenkaan.

Erikoinen ei vierastanut kuten Aava teki. Enkä minä pelännyt ottaa Erikoista syliini rutistukseen kuten pelkäsin ottaa Aavan. Erikoinen ei hajoa eikä pelästy syliäni, Aavan täytyy saada tottua ainakin tähän aamupäivään saakka.

Miten ihanaa olikaan nähdä muiden lasten suhtautuminen Aavaan. Vilpitöntä mielenkiintoa, suurta kiinnostusta, ihastusta, riemua ja enollista sekä tädillistä rakkautta.

Aava, Erikoinen ja Risto I ovat tärkeitä opinkappaleita. Kuten heille niin kotoana vielä oleville lapsillekin me edustamme ahkulamuhkulaa, muut sisarukset tärkeää osaa elämässä ja sisarusten lapset merkittävää osaa uutta sukua.

Vaikka ei tästä sakista juuri virallista sukupuuta synnykään niin ihan oikea Käärmelahden sukupuu kuitenkin. Sen päätin.

Siitä tulee meistä juuristoon päin biologinen sukupuu, meistä latvastoon päin sosiaalinen sukupuu. Uusi laji sukupuiden metsässä, savolaonen bisopuu. Haluan tehdä sen itselleni mutta myös läheisilleni.

Meidän lapsilla, heidän puolisoillaan ja yhteisillä lapsillaan on siihen oikeus. Sen rakentaminen alkaa heti maanantaina.

Eikä se olekaan mikään savolaisten hetimaanantai. Joka muuten on parittoman vuoden elokuun ensimmäinen maanantai.

Rakas Vaimo kirjoitti päiväkirjassaan Tontuista (SeijaSofia). Vaikuttaa ihastuneelta Tonttu Toljanteriin. Perustanut hänelle oikein yhteisönkin. Käykää vaikka tsekkaamassa. Tonttu Toljanterin ystävät. Liityin itsekin yhteisöön, sillä minustakin Tonttu Toljanteri on maan mainio veikko.
Mutta pitäskö olla mustasukkainen? Voiko Tonttu viedä paikkani? Nyt he ovat jo kirjeenvaihdossakin. Tonttu Toljanteri lähettää jo jotain lahjojakin. Pitäskö valittaa pukille?
No olkoon, kyllä tämä Rakkaus yhden Tonttusuhteen kestää. Kun on kestänyt paljon muutakin. Jopa verkonsoudun. Kokeiliskohan vielä opetusluvalla jokortin hommaamista RV:lle????

Tonttujen historiaa olen tutkinut melkoisesti. Savonlinnan seudullakin heistä on merkintöjä mm. kalliomaalausten ja muinaislinnojen tiimoilta jo useiden satojen vuosien ajalta. Olavinlinnan rakentaminen lisäsi Tonttujen määrää Savonlinnan seudulla merkittävästi. Vielä vanhempia tarinoita olen heiltä kuulut jääkautta varhaisemmista ajoista sekä Kyrönviraan käännöksestä noin 5 000 vuoden takaa.

Aiemminhan virta vei etelästä pohjoiseen, maan kohoamisen ja Vuoksen puhkeamisen myötä virran sunta kääntyi pohjoisesta etelään. Tapaamani Tonttu-vanhus kertoi, millainen shokki tuo muutos oli silloiselle alueen Tonttuyhteisölle. Osa pelkäsi jopa maailmanloppua, osa epäili avaruudesta saapuneiden vihamielisten heimolaisten sabotaasia, osa ilmastomuutoksen aiheuttamia ongelmia. Ilmasto lämpiäminenhän oli tuolloin ollut todella vauhdikasta, muutamassa tuhannessa vuodessa jäät sulivat vetäytyen kaus pohjoinavalle. Mutta Tietäjien valistus tehosi epäluuloiseen Tonttu-yhteisöön perin nopeasti ja virran kulkusuunnan muutos tuli kaikkien Tonttujen ymmärtämäksi luonnon normaaliksi ilmiöksi.

Oma tarinansa on myös kuuluisa Olavinlinnan pihlaja. Ihmistarujen mukaanhan se kasvaa muuriin muurattun naisen sydämestä, mutta Tontuilla on siitäkin tarkempaa tietoa. On totta, että nainen muurattiin muuriin elävänä hänen yritettyä vältää vihamielisten ihmisten keskinäistä verenvuodatusta. Ei ollut pasifistin elämä helppoa tuolloinkaan. Mutta Pyhä Pihlaja ei kasvanut neidon ruumiista vaan karhun. Kun neito oli muurattu elävänä muuriin ja väki ryhtyi ryyppäämään urotyöstään innostuneena, astuivat Tontut kuvaan. Osa tontuista lähti etsimään lähimetsistä kuollutta eläintä, osa ryhtyi vapauttamaan neitoa muurista. Yhden yön aikana neito vapautettiin ja tilalle muurattiin kuollut karhu. Joka ilmeisesti oli syönnyt viimeiseksi ateriakseen pihlajan marjoja. Kuinka järkeviä Tontut olivatkaan. He ymmärsivät, että ellei muurista nousisi kuolleen lihan löyhkä, epäilisivät pahat ihmiset neidon vapautusta. Niinpä tilalle oli muurattava sijaisruumis.

Olisihan näitä juttuja. Ja koko ajan Tontut sekä muute Heimolaiset kertovat niitä lisää.

Pitäisi kirjata ne kaikki, jotta eivät unohtuisi.

Viikko hujahti sairastaessa. Eikä helpottanut ennenkuin laskettiin päästä desi mätää ulos. Hampaan kautta. Eka kerta elämässäni kun olen pyörtynyt hammaslääkärin tuoliin.

Nyt olo on jo parempi. Mitä nyt vähän pirullisen kuivaa yskää jäljellä Ja vähän nuhaa. Ja yhden hampaan ympäristö vereslihariekaleina eilisestä sauvomisesta. Siel heilui sirpit ja vasarat.

Tämä on vain ilmoitus, että elän.

Kun tulen lopullisesti tajuihini, kirjoitan lisää.

Mutta iloitkaa Muhkun huone, Erikoinen, Risto I ja Rinsessa Aava saapuu lauantaina kolmeksi päiväksi Käärmelahteen.

Ihanaa.

Paitsi että pitää siivota kun huusholliin tulee konttauskykyinen.

Näitkö vanhan miehen, joka kärryjänsä työntää
niihin kamaa haalii, mikä muilta yli jää.
Silmissään vain menneisyyttä,
sodat joihin joutui syyttä.
Eilisiin lehtiin valheet eiliset jää.

Niin kuinka siis voit edes väittää,
sä että yksinäinen oot?
Jos halki kaupunkimme kuljet
ilman että silmäs suljet
huomaat että sentään
lähes onnellinen oot.

Ootko nähnyt miehen, joka toista miestä etsii
seuraasi hän tahtoo, häntä katsot inhoten.
On silmissään vain pelokkuutta,
arkaa rakkaudettomuutta,
ymmärrystä hieman hän pyytää vaieten.

Niin kuinka siis voit edes väittää,
sä että yksinäinen oot?
Jos halki kaupunkimme kuljet
ilman että silmäs suljet
huomaat että sentään
lähes onnellinen oot.


Ootko nähnyt naisen, joka ruumiinsa on myynyt.
Hän asemalla seisoo tyhjä sydän kädessään.
Autiot on silmät nämä,
hymy tuskan jähmettämä,
hän ei edes muistaa voi kuinka itketään.

Niin kuinka siis voit edes väittää,
sä että yksinäinen oot?
Jos halki kaupunkimme kuljet
ilman että silmäs suljet
huomaat että sentään
lähes onnellinen oot.

Ootko nähnyt pojan alta kahdentoista vuoden
jossain hourailevan joku pullo kädessään.
Tinneri tai alkoholi,
missä isä äiti oli kun lapsi öisin heräs märkään pimeään?

Niin kuinka siis voit edes väittää,
sä että yksinäinen oot?
Jos kuljet kanssain halki slummin
puhut ehkä harkitummin:
huomaat että sentään lähes onnellinen oot.

Kiitos Hector.
Annoit taas hieman perspektiiviä ja mittakaavaa minun elämääni.
Kun meni kuulema edellisessä päiväkirjamerkinnässä liikaa tuskan puolella. Vaikka ei olisi niin syytäkään.
Ehkä tämä flunssainen olo on pistänyt sapen kiehumaan. Josta syntyy sitten outoja yhdistelmiä. Raivostumista ja vitutusta kuitenkin enimmäkseen.
Hyvä välillä kuunnella lyriikkaa siitä, kun oikeesti on paskamaista.
Suomalainen populaarimusiikki on tähän hyvä konsti. Ei tarvitse edes matkustaa Vittulajängälle. Sopivaa populaarimussiikkia löytyy ihan omasta levyhyllystä.
Pitäisi ostaa vielä sellainen levari, millä saisi vinyylit taivutettua biteiksi. Nolliksi ja ykkösiksi.
Suomalaisen melankolian määrä moninkertaistuisi soittimissani kertaheitolla.
Vaikka ei se vähäinen ole muutenkaan.

Kun sä järjestät koulutustilaisuuden ja sä suunnittelet etukäteen puhumisesi niin tilaisuudessa sä huomaat et sä et ehdikään puhumaan niistä jutuista kuin puolet. Sitten kun sä tulet kotiin niin sä huomaat, et lapsista osa on taas rikkonut yhteisiä sääntöjä ja hermostuttaneet sun Rakkaan Vaimon. Ja sit sua vituttaa ihan sairaasti, sillä et sä haluais tällaista lisärasitetta aiheuttaa kellekään.

No sit se ilta kuitenkin menee siinä ihan kohtuullisesti, mut sua potuttaa se tunne, jonka pettymys lasten kykyyn olla ilman vartiointia aiheuttaa. Ja sä mietit, onks kaikissa perheissä sama tilanne. Et 9-, 12-, 13-, 14-, 15- ja 15-vuotiaita lapsia ei voi jättää edes yhden aikuisen huomaan, saatika että heidät jättäisi keskenään edes siksi aikaa, että vanhemmat pääsis nauttimaan laatuajasta. Saunaan tunniksi kahdestaan.

Sä mietit, että tätäkö tää elämä on. Seuraavan vuoden, toisen, kolmannen...

Sit sua alkaa vituttaa entistä enemmän. Sä mietit, kuinka turhia ne muiden ihmisten kommentit siitä, kuinka hienoa toi työ on, ovatkaan. Et et sä kaipais muuta kuin normaalia perhe-elämää jossa olis aikaa myös parisuhteelle. Mut kun sä et osaa asiaa järjestää, kärvistelet ja harmittelet, mut et osaa järjestää.

Ja sit kaikki sun suunnitelmat. Tai ei ihan kaikki, muta aika monet. Kuukausia ennen ne tuntuu niin hyviltä, sä katselet hiihtolomapaikan tarjoamia vaihtoehtoja, luet innolla ohjelmia, johon lapset vois osallsitua. Et olis ees jonkin verran aikaa kaksin RV:n kanssa. Mut sit sun suunnitelmat alkaa rapistua ja lopulta sä huomaat olevas siinä pisteessä, et suunnitelmat on taas pistettävä uusiksi. Mikä suomeksi tarkoittaa et romutettava.

No sit sä kuitenkin istut suunnittelemaan seuraavaa lomaa. Ilmeisesti siks, et olis taas jotain romutettavaa.

Mut sit sä päätät, et nyt sä alat availee ihan oikeesti näitä solmuja. Ja mikä ei aukea, sen sä isket viidakkoveitsellä palasiksi. Mut sen sä päätät, et nyt poistetaan solmu viikossa. Niin eiköhän sun elämä ole vähän solmuttomampi vuoden kuluttua.

Tämä on nyt kirjoitettu mikahäkkisellä. Et mun on luettava tää sillä tavalla, et mä ymmärrän tän.

Yhdistetty työ- ja huvittelumatka Helsinkiin yhdessä Rakkaan Vaimon ja Mikko-poijjaan kanssa. Loppujen lopuksi loistava matka vaikka Mikko heittäytyikin viimeisenä iltana ennen lähtöä poikkiteloin. Osa tuosta poikkitelautumisesta selvisi paluumatkalla kun saimme koulusta viestiä tämän vuoden ensilumen tapahtumista. Taisi poijjaalla olla huono omatunto palkintomatkasta.

Mutta päästyämme menomatkalla Juvan korkeudelle ryhtyi Mikko selvästi nauttimaan matkasta. Ja pääkaupungissa hän suorastaan hehkui. En ole kovempaan shoppaajaan pitkään aikaan törmännyt. Jopa RV:n shoppailukunto antoi periksi, minusta puhmattakaan. Kun RV ja Mikko ensin iltapäivästä oli minun työpalaverini aikana kiertänyt Hakaniemen, kun yhdessä oli puikkelehdittu Itäkeskuksessa ja päästy lopulta reporankana (ainakin minä) hotellille niin ei kun Stockmanille piti vielä lähteä. Ja lähdettiinhän me. Oikein raitsikalla hurruutellen.

Myönnetään, hauskaa oli minullakin. Vaikka en mitään ostanutkaan. Kiitettävän paljon muuten eri liikkeissä ja ostoskeskuksissa on nykyään tuoleja, joissa vanha mies saa lepuuttaa jalkojaan. Ja minähän lepuutin. Katsellen kuinka hauskaa RV:lla ja Mikolla oli erilaisia puoteja kierrellessään.

Kun vielä työpalaveritkin menivät hyvin, kun pitkästä aikaa tapasin joukon vanhoja tuttuja ja ystäviä ja kun kotimatkakin perin juurin ihnoittavassa kelissäkin sujui ilman kommelluksia, niin oli hyvä tulla kotiin. Jossa sielläkin kaikki oli sujunut hyvin.

Tiitus, Tilli ja Jussihan oli ollut yökylässä ja Sansku sekä Janna hoitaneet koko baletin kotona. Joutuneet vielä lumitöihinkin, joka oli ylimääräinen rasite normaalin kodinhoidon ohella. Mutta hienosti oivat selvinneet. Kaiken tuon touhun keskellä Sansku oli vielä leiponut pellillisen herkullisia mokkapaloja, joten mikäpä oli kotiin tullessa.

Lisää tällasia matkoja. Seuraavaksi kyllä on kodinhoitajien vuoro. Kunhan jostain saadaan heille tuuraajat.

Tämän varastin sivulta: ninamari

Korealainen nimesi on ...
A- ka > B- zu > C- mi > D- te > E- ku > F- lu > G- ji > H- ri > I- ki > J-zu > K- me > L- ta > M- rin > N- to > O-mo > P- no > Q- ke > R- shi > S- ari > T-chi > U- do > V- ru > W-mei > X- na > Y- fu > Z- zi
Lisäsin: ä-so ja ö=ho

Minun nimeni on siis:
Mekirinrinmo Shikakitokushi Mesososhirinkutakarichiki

Että silleen.

Katseltiin pyhänä neljän vanhimman lapsen kanssa uusintana tullut Oskari ja sen äiti. Osa lapsista kun tuntee Oskarin, kaikki sen Äidin. Harvoin on tuola porukalla katsottu jotakin keskusteluohjelmaa niin intensivisesti kuin tuota Inhimillistä tekijää.

Oskarin valinta vaikutti lapsiin. Miten, sitä en osaa sanoa, mutta huomasin heidän pohtivan asiaa aivan oikeasti. Juttuun on palattu sunnuntain jälkeen ja saimmehan mekin siitä hyvän vertauskohdan kun kolme suurinta toi eilen välikausitodistukset kotiin. Näissä lapuissa oli sekä voittoja että tappioita. Valitettavasti vaan ei aivan tasaisesti jakautuneita kolmen lapsen kesken. Toisilla enemmän voittoja, toisilla tappioita. Mutta yhtään sotaa ei vielä olla hävitty, vain muutamia yksittäisiä taisteluja.

Oskarin tarinaa käytettiin hyväksi etenkin Jussin kanssa käydyssä keskustelussa. Keskustelussa siitä, mitä hän elämältään haluaa. Millaisena hän näkee elämänsä kahdenkymmenen vuoden päässä. Millaisessa työssä hän itsensä näkee, millaisen perheen hän näkee ympärillään, missä hän asuu, millä hän ajaa. Ylipäätään: oletko onnellinen elämässäsi kahdenkymmenen vuoden kuluttua.

Tässä suhteessa Oskarin tarina on vahva näyttö siitä, että sitoutuminen kannattaa. Lastenkaan ei ollut vaikea huomata, miten onnellinen ja iloinen Oskari oli oman valintansa kanssa. Huomaamatta ei varmastikaan jäänyt myöskään Oskarin ja Kaijan suhde.

Vaikka itse olenkin tuollainen Oskarin "halveksuma" ateisti en voi kuin iloita Ystävieni pojan elämänvalinnasta. Kun näkee miten sinut Oskari on ratkaisunsa kanssa, ei voi antaa sen häiritä, että mies uskoo johonkin sellaiseen mihin minä en voi uskoa.

Noin ihmisen on elettävä. Täysillä sille mihin uskoo. Vaikka se sitten olisikin vasten valtavirtaa kulkemista. Lohet uivat vastavirtaan, mateet möyrivät mudassa. Toivoisin lasteni olevan lohia, mutta jos heistä joku mateeksi ryhtyy, en toki häntäkään vieroksu.

Jos tämä kalavertaus tähän sopii.

Niitähän raamattukin on pullollaan.

Sitä saa mitä tilaa. Meinaten kun Rakas Vaimo kaipasi päiväkirjassaan toissapäivänä lisää lunta että pääsisi kanssani lumikenkävaellukselle, niin nyt sitä tulee. Yön aikana on tullut kymmenisen senttiä ja lisää pukkaa taivaan täydeltä. Tosin huomenna näyttäisi säätiedotuksen mukaan satavan vettä. Mitenköhän pitkäaikainen riemu tämä lumisade on?

Mutta ei tullut viikonvaihteessa tämä myräkkä. Kaupungin päättjien onneksi. Kun tuossa hieman yli viikko sitten eräässä porukassa puhuimme talven tulosta, niin naapurikaupungin kaupunginjohtaja totesi, että kyllä sitä lunta vielä tulee oikein kunnolla. Ja tietysti viikonvaihteessa jolloin sen auraaminen on kalleinta. Näin ajattelee mies, jonka tehtävä on vahtia yhteisiä varoja. Pelkää pahinta, sillä jokainen yllätys budjetissa on katettava jostain.

Mutta niinhän se on myös tässä mikrotaloudessa. Talouden ja muunkin elämän kannalta. Koko ajan pitää olla varautunut siihen, että vuosisadan myräkkä tulee juuri silloin, kun se huonoiten kalentereihin ja budjetteihin sopii. Tai elämiseen ja olemiseen muuten.

Aasinsiltana tämä ajatus tuli mieleen sunnuntaina kun kotona oli yhtäaikaa kaikki lapset ja melkoisen rauhallista. Melko harvinainen yhdistelmä. Tuohon oli varmaankin monta syytä. Pari tyttöä oli lauantaina kaverikylässä ja olivat sen jälkeen väsyneitä mutta tyytyväisiä. Jäälle pääsi luistelemaan joka sekin osaltaan poisti turhia paineita. Yksi lapsista oli vielä kipeäkin eikä kuumeisena jaksanut hämmentää menoa samaa tahtia kuin täysissä sielun ja ruumiin voimissa... listaa voisi vielä jatkaa, mutta tässä tärkeimmät.

Kuinka ihanaa olikaan maata RV:n kanssa makuuhuoneen sängyllä, lukea lehtiä ja kirjoja ilman että koko ajan piti varautua ryysäämään erotuomariksi olemattomista syistä aiheutuneisiin paikallisiin selkkauksiin.

Nautittiin vaihteeksi tällaisesta viikonvaihteesta.

Oikein sydämen kyllyydestä.