IRC-Galleria

Viikko näyttää taas kuluneen edellisestä kirjoituksesta. Ennen ehdin kirjoittamaan päiväkirjaa, nyt tästä näyttää tulevan viikkokirja. Syynä saamattomuus, väsymys, työmäärä, hektinen kiitäminen ympäri ja ämpäri, henkinen olotila ja laiskuus. Revi siitä sitten huumoria.

Suurin syy harvakseltaan putoaviin sanoihin on kuitenkin kevätkiireet. Koulun loppuminen aiheuttaa kaikenlaista ylimääräistä säpinää, lasten harrastuksista on yhtä aikaa menossa niin talviharjoitusten hännät kuin kesäharjoitusten idutkin. Helpottaa hieman kun talviharrastukset loppuvat näihin viikkoihin.

Tiitus on löytänyt harrastuksen. Siitä iloitsen kovin. Miehen alku lähti kaverinsa kanssa Savonlinnan Riennon urheilukouluun. Harjoituksia on joka tiistai ja torstai, omia seuran kilpailujakin kesän aikana kahdeksan kappaletta. Pari ensimmäistä harrastuskerta on takana ja mies vaikuttaa innostuneelta. Hyvä näin. Energiaahan miehessä riittää kuin duracellpupussa.

Jannalla käynnistyi myös jalkapalloharrastuksen tositoimet. Eli ulkoharjoitukset ja pelit. Ensimmäinen reissu Kotkaan toi tosin tappion, ensi lauantaina olisi Lappeenrannan pelireissun vuoro. Tyttö pelaa nyt kahdessa joukkueessa, STPS:n B- ja C-tytöissä.

Myös Mikko on löytänyt oman harrastuksen, sanoisin melkeinpä elämäntavan. Perheemme ensimmäinen oikea murkku kaikkine mausteineen on putkahtanut maailmaan. Johan oli aikakin, onhan perheessäämme sentään viisi häntä vanhempa lasta. Joiden murkkuilu on ollut melko lievää. Mutta nyt tuntuu tulevan takaisin oikein korkojen kanssa.

Tällaista vipinää Käärmelahdessa.

Ja kuten kuvaosastoilta huomaatte, on kesän kukintakausikin käynnistynyt melko näyttävästi.

Hitto että minä pidän tästä valoisasta vuodenajasta.

Eikös ne ole juuri lihakset, jotka kropassa särkevät? Luut ei särkyä juuri tunne, läskit vielä vähemmän. Siis ne ovat lihaksia. Jotka minun kropassani juuri nyt ovat helvetin kipeitä.

Onneksi en ole hevonen. Jos olisin, olisin nyt kuollut hevonen. Ja matkalla makkratehtaalle. On meinaan vasen takajalka sellaisessa kunnossa, että eläinlääkäri määräisi kyllä kuulan kalloon. Mutta kannattaa olla ihminen. Ja kärsiä.

Kaiken taustalla on Riihiranta-projekti. Purkutyöt jatkuivat eilen, vuorossa oli välikaton purku. Joka oli melkoisen likaista touhua. Mutta 2/3 katosta saatiin purettua. Kunnes tuli rakenteellinen este. Jota emme vielä uskaltaneet purkaa. Pitää kysyä viisaammilta neuvoa. Ennenkuin uskaltaa tuon rakenteen kimppuun käydä.

Mutta takan kimppuun käytiin. Piti poistaa pinnasta kaakeliuuninkäännökset, mutta kun alta paljastui varsinainen harakanpesä, niin vastaava mestari antoi käskyn; purkuun koko takka. Ja niinpä takan ja sen vieressä jököttäneen tiiliseinän pätkän kimpussa heilui pian kahdeksan ihmistä moskien, rautakankien, piikkien, purkurautojen ja lapioiden kera. Ja siirtyihän takka mäelle. Ehjät tiilet odottamaan grillin muurausta, moska täyttämään poliisien aikoinaan kaivamaa ruumiinetsintäkuoppaa. Hyötykäyttöön siis koko harakanpesä.

Eilisen päivän liki viiden tunnin työrupeama todista taas kerran asian, joka joskus jää mainitsematta. On meillä hieno lapsiporukka. Kun sile päälle sattuu. Kotoa lähdettäessä oli vielä muutama soraääni, mutta työn melskeessä kaikki hikoilivat ihan oikeasti. Etenkin, kun saivat purkaa, rikkoa ja hajoittaa. Mutta myös poiskuljetus, laudoista naulijen repimiset, rakennussiívoukset ynnä muut tytö sujuivat hyvin.

Olen ylpeä tästä joukosta.

Taisi olla viimeinen kommentti sunnuntailta Helsingistä.

No nyt on päästy kotiin ja karisteltu pääkaupungin paheet mielestä. Meikäläisellä nuo paheet kiteytyivät kahteen kaljaan. Toinen ihan itse tilattu, toinen puolet Rakkaan Vaimon puolen litran pullosta jota hän ei jaksanut tuhota. Hotellibonuksiin kuului pari ilmaista trinkkilippua, mutta nekin jäi käyttämättä.

Pääkaupunkiseudulla pidetyistä palavereista jäi sekä hyvä että epävarma mieli. Palaveri Rahiksessa kuului ensimmäiseen luokkaan, huoltosuunnitelmapalaveri Lohjalla enimmäkseen tuohon jälkimmäiseen. Ja aamiaispalaveri kavereiden kanssa (tai siis lopulta yhden kaverin kun toinen ei päässyt) siihen välimaastoon.

Rakkaan Vaimon kanssa oli mukavaa joskin on sanottava, että puhtaat kahden hengen matkat ne vasta luksusta ovat. Mutta oli mukava nähdä miten lapsi nautti Helsingin näkemisestä ja kokemisesta. Etenkin Helsingin Kaupunginteatterin Suurenmoista oli todella suurenmoinen. Riitta Havukainen, Pertsa Koivula ja Heidi Herala olivat mahtavia, muutkin hyviä.

Suuren kaupungin raadollisuus konkretisoitui pieninä tapahtumina muutamaan kertaan. Sunnuntai illan lätkähuumassa edessämme R-kioskilla yksi hyypiö varasti korillisen siideriä ja katosi ihmisvilinään joutumatta vastuuseen teostaan. Maanantaina raxissa sisään marssi pari hörhöä ja latoi hetkessä kouraansa kymmenkunta pizzapiittiä ja katosi kadulle. Mutta aineiden sumentamat aivot tekivät tenän ja äijät jäivät aivan raxin ikkunan alle nauttimaan eineistä. Pian paikalle ehtivät henkilökunnan hälyttämät vartijat ja hetken kuluttua myös poliisit. Poistuessamme tilanne oli sellainen, että kaksi poliisia istui maahan vatsalleen kaadetun hörhön selässä ja raudoittivat miestä. Kannattikohan muutaman pizzanpalan takia syyllistyä virkavallan väkivaltaiseen vastustamiseen?

Sellainen on Helsinki.

Ei vaan meillä Savonlinnassa.

Kun ei ole raxiakaan.

Senaatintori on suuri ja ihmeellinen. Mutta melko hiljainen. Suomi oli 0-2 tappiolla joten ääni ei oikein kaikunut torilla. Ainakaan vielä.

Me tultiin hotellille. Sadan metrin päähän torista. Jos tulee voitto, mä meen hilluu joukkoon. Jos tulee tappio, mä meen hilluu joukkoon Kanadan lippu tangossa. Se on kunnon extremeä.

Olemme siis Helsingissä. Työ- ja huvittelukeikalla. Minulla huomenna aamulla huvitteupalaveri Eeron ja Matin kanssa, sitten minulla ja Rakkaalla Vaimolla työpalaveri Lohjalla, sitten taas huvittelua Tilllin syntymäpäivän kunniaksi Ikeassa ja kaupungilla. Tiistaina aamupäivällä taas työpalaveri Rahiksessa, sitten vielä shoppailemaan ja pikku hiljaa kotia kohti vapauttamaan kotimiehet vastuusta.

Ihan mukava ensimmäinen matkapäivä, kaksi mässyttää karkkipussia tossa ympärillä joten pitäisköhän minunkin heittäytytä sängylle, katsastaa uutiset ja mässyttää vähän suklaata.

Aamu sarastaa Sanskun kanssa. Rauhallinen kahvihetki, mutta seuraavassa katauksessa onkin sitten jo vipinää. Viiden oman lapsen lisäksi aamiaispöytään nousee myös kaksi yökyläläistä.

Joilla muuten on uskomaton vaikutus omaan väkeen. Eilinen illansuu ja ilta kului rauhallisemmin, sopuisammin ja miellyttävämmin kuin monasti pelkällä omalla porukalla. Kai siinä on sekä tiettyä vieraskoreutta mutta myös ihan oikeasti tekemisen hauskuutta. En muista, milloin omat lapset viimeksi olisivat pelanneet monopolia, orperationia tai muuttuvaa labyrinttiä.

Meiltä vanhemmilta eilinen päivä ennen lasten kotiintuloa kului kahdessa huoltosuunnitelmapalaverissa. Valitettavasti vaan kumpaankaan ei saapunut lasten vanhempi. Mutta lasten sosiaalityöntekijöiden kanssa saatiin asioita eteenpäin hyvässä hengessä.

Myös jännitys Rinsessa Aavan ja hänen Erikoisen äitinsä suoriutumisesta leikkuupäivästä sävytti eilistä. Tiedoksi vaan, että Rinsessa Aava suoriutui loistavasti ja Erikoinenkin on elossa. Hyvä savutus siihen nähden, että Rinsessa Aava oli kuitenkin leikkauksen ja toimenpiteiden kohde. Ja Erikoinen kuitenkin "vain" myötäeläjä.

Tänään nokkani suuntautuu kohti Mikkeliä ja Mäntyharjua. Otetaanpa taas ikäänkuin ahkeruuteni todistamiseksi tämän päivän lukujärjestys.
5.00 Herätys ja aamupalan valmistusta
6.00 Ensimmäinen kattaus jossa tänään siis vain Sansku
7.00 Toinen kattaus jossa seitsemän lasta
7.45 Moinsalmen koulun lapset bussille
8.20 Kaupungin koululaisten kanssa matkaan
11.00 Hankepalaveri Mikkelissä TE-keskuksessa
12.30 Valmentajakumppani kyytiin Mikkelistä
13.30 Perhekäynti Mäntyharjulla Pride-valmennuksen merkeissä
16.00 Paluumatkalla poikkeaminen Mikkelin Lideliin
17.30 Valmentajakumpani Sulkavalle
19.00 Jannan Koulukabaree Savolassa
20.00 Sanskun haku harjoituksista
20.30 Tillin haku teatterista
21.00 Kotona ja punkkaan

Mutta ei se ole helppoa Rakkaalla Vaimollakaan. Kolmen välillä perin jänkkipäisen pikkuäijän kanssa iltapäivä ja ilta kotona. En kyllä kovin mielelläni vaihtaisi osiakaan.

Miehen on tehtävä mikä miehen tehtävä on.

Eilisen päivän saldo oli kaikkien kiinteiden kalusteiden irroittaminen Riihirannan seinistä. Vain kaasuputket jäivät paikoilleen. Kun puuttui niiden sivistyneeseen iroittamiseen suunnitellut työkalut. Moskalla ja sorkkaraudalla kun olisi tullut turhan krouvia jälkeä.

Nyt purkamiseen tuleekin muutaman päivän tauko. Edessä muunlaisia puuhakkaita päiviä. Mutta ensi viikolla on jälleen Riihirannan vuoro. Ja silloin päästäänkin jo katon pudotukseen. Mielenkiintoista pölyhommaa tiedossa.

Tuota ennen on kuitenkin luvassa monenlaista touhua. Perhekäyntiä, PRIDE-paneelia, huoltosuunnitelmapalavereita, rahiksen ja TE-keskuksen neuvonpitoa, lasten kuskaamisia, Hyrrän kevätnäytöstä... joten ei tule aika pitkäksi.

Rakas Vaimokin päätti jatkaa päiväkirjan pitoa tuolla omilla sivuillaan. Hyvä näin. Ennen piti heittää karvalakki ovesta eteiseen ja katsoa kuinka pitkälle se pihalle lentää. Siitä tiesi, onko ilmasto sopiva sisäänastumiselle. Nyt ilmastoa voi tutkailla päiväkirjan kautta. Siunattuja nämä kannettavat koneet.

Jotta joku ei kuvittelisi edellisen olevan totta, niin sanon varmuuden vuoksi, että se ei ole totta. Aina olen toivottu kotiin, ei siinä tarvita karvalakkeja eikä läppäreitä ilmaston tutkailemiseen.

Kunpa osaisin opettaa saman lapsillekin. Että mitään niin kamalaa ei maailmalla tule tehdyksi ettei aina voisi tulla kotiin asioita selvittelemään. Ainakin vielä tässä koulutuksessa on tehtävää, niin usein tyhmyyksiä tehdessään osa meidän lapsista ei uskalla tunnustaa tekemisiään vaan syyllistyy valheisiin. Osa ei ilmeisesti tee tyhmyyksiä tai sitten he ovat luultua parempia valehtelijoita. Veikkaan ensimmäistä vaihtoehtoa.

Olen kyllä lohdutellut heitäkin, että vielä hekin tekevät tyhmyyksiä. Ja silloin ovat kodin ovet ja vanhempien sydämet aina avoinna asioiden käsittelylle.

Jokainen meistä tekee tyhmyyksiä. Joka ei tyhmyyksiä tee ei sitten tee mitään muutakaan.

Nimerkki: Kokemusta on.

Savossa kaikki syntyy nopeasti,
päätökset, projektit ja toteutus.
Sen nähnyt olen minä useasti,
kun vaan toimeen itse tartutaan.

No nyt tartuttiin. Kaikki irtain kannettiin Rakkaan Vaimon kanssa eilen poikien suosiollisella avustuksella ulos Riihirannasta. Osa kotiin, osa aittaan varastoon. Seuraavaksi irroitetaan kiinteät kalusteet ja sitten päästäänkin jo purkuhommiin.

Katto alas, laudat varastoon ja pölyiset lasivillat kaatopaikalle. Voi sitä kutinan määrää. Ja samaan purkutahtiin myös takan typerät kaakelit pirstaleiksi ja pihalle. Kuten tiiliseinänpätkäkin.

Oli tuo tyhjennystyö ihan sopivan juhlavaa RV:n syntymäpäivän viettoa. Ainakin hänen itsensä mielestä. Hän kun on juhlien ystävä vain silloin, kun juhlakaluna joutuu kärvistelemään joku muu kuin hän itse. Mutta auta armias jos juhla osuu omalle kohdalle. Siitä ei saa hiiskua kenellekään, ei edes lapsille. Jotka sitten ovatkin autuaan tietämättömiä äidin juhlapäivästä.

Katotaan nyt, miten käy ensi sunnuntaina. Kun on äitienpäivä. Jota toitotetaan joka mainosvälineessä. Onnistuukohan Rakas Vaimoni luovimaan tuon juhlan ohi?

Minä en ainakaan pistä itseäni tuleen.

Mutta en paina jarruakaan, jos lapset ovat liikkeellä.

Riihirannan muhku56 remontti on edessä. Työmaakatselmus suoritettiin lauantaina liki koko perheen voimin. Varsinaiset suunnitelmat tosin tehtiin Rakkaan Vaimon ja minun kesken, demokratia ei päästetty sotkemaan liiallisesti tätä hanketta. Kesätöihin sentään muutama lapsi ilmoittautui. Jonka lisäksi mukaan pakotetan muutama selainenkin lapsi, joka ei vielä ymmärtänyt innostustaan ilmaista.

Sisäpuoli tulee kokemaan melkoisen muutoksen, ulkopuolelta ei ehkä muuta kuin hieman väriä noihin oviin. Ja uudet rappuset. Sekä grilli pihaan. Mutta nyt sisään.

Välikatto poistuu, se tekee huoneesta matalan, on notkollaan ja muutenkin tarpeeton. Mökki kun on kesämökki, niin siellä ei tarvita edes sitä vähäistä lämmöneristystä, jonka välikatto tarjoaa. Välikatto siis pois ja harjakattoon valkoinen maali. Nykyisen sisäkaton kohtaville reunoihin hyllyt kiertämään koko huonetta ja laudoitus vesikaton ja hirsiseinän taitoskohtaan. Ja sitten hyllyt ja laudoituskin valkoiseksi.

Kamalasta avotakasta vielä kamalammat kaakelit pois ja jonniinsorttista rappausta ja luonnonkiveä tilalle. Kuten takan ympärillä oleva palomurikin nyt on. Ja hassu tiiliseinänpätkä myös purkuun.

Sitten lattian kimppuun. Tumman ruskeaksi lakattu lattia menee hiontaan ja saa sekin valkoisen maalin. Sen jälkeen huone onkin valmis uudelleen kalustettavaksi. Keittösyvennys uuteen kohtaan, kirpparilta ostettu puinen vuodesohva toisen sängyn tilalle, tuolit uusjakoon, vanhoja Käärmelahteen ja Käärmelahdesta toisia vanhoja Riihirantaan.

Tavoiteaikataulu on juhannuksessa.

Siis remonton lopun, ei alkoituksen suhteen.

Ja ei kun kesää viettämään.

Kun lukee näitä viime päivien, jopa viikkojen kirjoituksiaan, niin ei voi muuta sanoa kuin että ei taida olla äijällä lääkitys kohdallaan.

On kestänyt jo toista vuorokautta. Meinaan vappukrapula. Aika hyvin huomioonottaen etten juonut pisaraakaan alkoholia. Jos ei nyt Rakkaan Vaimon simaa lasketa alkoholiksi. Se oli meinaan siinä ja siinä.

Kyseessä on henkinen krapula. Oli elämäni toiseksi surkein vappu. Ranking-listalla huonommaksi sijoittuu vain 1990-luvun alkupuolen vappu jolloin tukihenkilöni poikaystävä teki itsemurhan. Ja kuin sattuman sanelemana olin tuona vappuyönä noin kello kolmen aikaan juuri terveyskeskuksessa viemässä erästä toista lasta paikattavaksi. Kun tukihenkilöni saapui samalla ambulanssilla kuolleen poikaystävänsä kanssa terkkariin.

Siitä alkoi sekä akuutti etä hieman pitkäaikaisempi tuettavan pystyssä pitäminen. Taka-alalle jäivät tuolloinkin työväen vappu ja jopa oma rakas. Joka tosin ymmärsi kiitettävän hyvin tilanteeni ja merkitykseni tuolle tuettavalleni.

Se oli niitä Yöjalka-ajan vappuja jolloin tunsi itsensä tärkeäksi vappuna auttaessaan Vihdin kaduilla nuoria ja lapsia selviämään vapun kokeiluista. Selviämään henkisesti mutta myös aivan konkreettisesti. Nummelan nuorisokeskukseen pystytetyllä selviämisasemalla.

Oli ne aikoja. Aikoja, jolloin koki olevansa vappuna hyödyksi. Edes jollekin.

Toisin on nyt. Etenkin vappuna 2007.

Olinko hyödyksi Rakkaalle Vaimolle? No enpä juuri. Kun hänellä kupli pitkän ajan pahaolo pintaan niin oliko minusta lohduttajaksi. Ei. Päin vastoin hän joutui hetken päästä lohduttelemaan minua. Kuin maailmani oli kaatumassa.

Entäpä sitten lapset? Oliko minusta jotain hyötyä heille siinä tunteiden tornadossa joka Käärmelahtea pyöritti vappupäivänä? Ei. He jotka ansaitsivat RV:n kitapurjeiden tuuletuksen saivat sen kestää ilman minun tukeani. Ja he, jotka seurasivat sitä sivusta mutta kokivat osan lastista omakseen jäivät hekin täysin ilman tukeani.

Voi hyvä isä.

Kun pisteeksi kaiken loppuun liittyy vielä kuolleista noussut äitini, joka otti käyttöönsä koko vittuiluarsenaalinsa niin johan oli vappu. Kun taaskaan ei lapsi pomppinut hänen pillinsä mukaan, niin johan tuli syyllistämistä oikein luurin täydeltä.

On se kumma, että vanha ihminen jaksaa pari päivää kuoleman portilla käyntinsä jälkeen vittuilla noin tehokkaasti ja satuttavasti. Lauantaina keskussairaalan poliklinikalla tohtorisetä kyselee kautta rantain, että miten on, onko äidillänne jonkinlainen säädös hoidosta, noin niinkun elvyttämisestä ja silleen. Ja kolme vuorokautta tuon jälkeen mamma on saatu sihen kuntoon, että jaksaa pahoittaa lapsensa mielen oikein kunnolla.

On tämä lääketiede ihmeellistä.