IRC-Galleria

Raskaus ja etenkin sen ajan viimeiset viikot paljastavat muiden ihmisten ällöttävän pinnallisuuden.
Ja pahinta on löytää se läheisimmistään.
Muuten ei kyllä pidetä yhteyttä kuin udellen joko vauva on syntynyt. Selitellään vain kipeyttä, kiireitä, suurta puhelinlaskua yms. SIISPÄ SUKSIKAA SUOLLE!
Minäkin olen vielä olemassa, jos muistatte.

Nyt sitten enää viikko laskettuun aikaan. Ei uskoisi, että aika on näin äkkiä mennyt. Piinaavaa tämä viimeisten viikkojen odottelu, kun haluaisi jo lapsen syntyvän, jotta pääsisi tutustumaan lähemmin.
Viime tiistaina (rv 38+1) oli TAYS:n äitiyspoliklinikalla ultra ja synnytyksen suunnittelu. Vauva sai kokoarviokseen 2,9kg, joten ei esteitä alatiesynnytykseen, kun on noin pikkuinen, tosin kasvaa kuitenkin vielä pari sataa grammaa per viikko.
Verenpaineet laitettiin seurantaan, vaikka olivat normaalilukemissa (RR 119/73) tälläkertaa. Joten nyt mun täytyy pari kolme kertaa viikossa käydä neuvolassa mittauttaan verenpaineita. Hermostuminen ja liika rehkiminen kiellettiin. Korkeat ja paljon vaihtelevat verenpaineet kuulemma aiheuttavat istukassa verenkiertohäiriöitä vaikkakin ultrassa veren virtaus oli normaalia istukassa ja napanuorassa.
Lapsiveden määrä oli juuri ja juuri normaalin rajoissa. Vauvan sydänäänet ja liikkeet olivat ok. Pikkuinen oli edelleen raivotarjonnassa ja asettunut pää lantion yläaukeamaan. Kohdunkaulaa oli enää 1,5cm ja sormelle auki, joten eiköhän se pikkuinen sieltä kohta maailmaan tupsahda :)

Pesänrakennusviettini on huipussaan. Olen seota ukon ja pojan boheemin elämäntyylin takia, kun haluaisin paikkojen pysyvän siistinä vauvan tuloon asti. Eli se siitä, ettenkö hermostuisi... onneksi en omista kotona verenpainemittaria! Saan imuroida ainakin kerran päivässä, kun lampsivat kengät jalassa mihin huivttaa ja syövät ruoan ja muut huikopalansa missä sattuu. WC pönttöä eivät viitsi siistiä jos sen tuhrivat... Lavuaariin jätetään syljetyt hammastahnat, partakarvat ja ajellut hiukset.
Ukkokin lupasi itse siivota kun pari viikkoa takaperin ehdotin palkallista siivousfirmaa. Pihi tais olla vaan. Mitään ei ole tehnyt siivoamisen eteen. Minä olen puunannut ja jynssännyt yksin. Jäljellä ois pölyjen pyyhintää... katsotaan tekeekö sitäkään. Mainittakoon, että ukko kokosi eilen Jyskistä ostamani lipaston. Silti olis kiva saada apua.
No nyt on hyvä olla itsestään ylpeä. Henrin huone sai tuta käteni jäljen, kun järjestin tavaroita fiksummin. Enää ei loju lattioilla, kun kaapeissa on tilaa säilyttää. Meidän makkarinkin sain kuntoon. Hoitopöytä on putsattu ja laatikot järjestetty sekä pinnasänky verhoiltu ja pedattu. Turvakaukalo ja sitterikin saapuivat. Nyt vauvalla on kaikki tarpeellinen. Vaippoja pitää käydä vielä ostamassa.

Nyt vain istun ja odotan supistuksia...

Loppu lähestyy. Iik!!!
Aika on mennyt kuin siivillä. Vastahan sitä sai tietää odottavansa ja nyt onkin jo loppusuora raskaudessa. Paikkoja "avaavia" supistuksia on alkanut olla jo reilun viikon ajan.
Rv35+1 neuvolalääkärillä kohdunkaula oli jo pehmeä, tosin ei vielä auennut. Henriä odottaessani mun kohdunkaula oli auki 2cm raskausviikolta 38 lähtien. Saa nähdä onko nyt samoin, kun menen TAYS:n äitiyspoliklinikalle synnytyksen suunnitteluun, ultraan ja lääkärintarkastukseen ensi tiistaina.
Tänään oli ihan perusneuvola, paikalla jälleen sijainen. Verenpaineet on nyt olleet koholla; edellisellä käynnillä RR 137/73 ja tänään 143/77. Lisäksi leukkarit oli koholla, oikein kahdella plussalla. Huomenna meen sitten labraan jatkotutkimuksiin. Itsellä ei kuitenkaan ole minkäänlaisia oireita, eli en jaksa huolestua.
Painoa on tullut jo 12kg lisää. Vaikka viikottaiset painomuutokset ovat olleet useimmiten alle puolta kiloa. SF- mitta on ollut viime käyntien mittaan hyvin jojoilevaa, liekö syynä sijaiset ja kun kaikilla erilainen mittaustapa. Nyt oli SF-mitta 32cm eli sama kuin raskausviikolla 33+3. Neuvola täti sanoi, että alhainen mitta voi myös enteillä mahan laskeutumista. Olisipa niin... On niin tukala olla, kun vauva on puskenut peppunsa oikean puolen kylkiluiden alle.
Eipä uutisia tällä kertaa enempää. Seuraavat sitten ensi tiistaina.

Nyt se sitten koitti. Nipsu menetti upean turkkinsa ja sai komean kesäluukin. Syynä oli puhtaasti oma itsekkyyteni; halusin helpotusta arkeen. Nyt ei tarvitse imuroida niin usein saati pestä koiraa alituiseen. Nipsulle turkin menetys toi ainoana plussana sen, että helteillä on hieman helpompi olla. Miinuksena jätkä sai kiusakseen hyttyset., joille nahkainen koira on helpompi saalis. No kasvaahan tuo karva onneksi yllättävän nopeasti takaisin.

Mamin raksu poksu karvakasa täytti tänään huimaisevat 2vuotta!
Kyllä on nopeasti aika kulunut, kun vastahan tuo oli sisälle pissivä 7viikkoinen penska.
Henri halusi aamulla, että järjestämme Nipsulle synttärijuhlat ja niin teimme.
Kutsutuista vain pikkuveljeni ja anoppilan naisväki pääsi tulemaan. Tsot tsot, muille, jotka eivät tulleet.
Tein Nipsulle kakun maksalaatikosta, jonka kuorrutin kermaviilillä ja koristelin kalkkunaleikkeestä tehdyllä 2v kirjailulla. Upea vai mitä?
Lahjaksi Nipsu sai meiltä päkäpääpässin ja ison solmuluun. Siskoni antoi Nipsulle pussin koiran hengenraikastaja herkkuja.

Hyvää syntymäpäivää myös Nipsun sisaruksille, eritoten Kake-veljelle!

Tänään eksyin illalla Siuron metsiin ihastelemaan ystäväni ja hänen ukkokultansa uutta kotia. Vierailuun oli kolme syytä: nähdä ystävieni talo, heidän 8vkoa vanha koiranpentu ja Sandran kesäluukki.

Itse en noista valkoisista ja turkillisista koirista perusta (olen laiska pesemään, harjaamaan ym.) etenkään Nipsun turkin tuoman työn jälkeen - paitsi Pyrystä :)
Ei siitä ällöttävän suloisesta karvapallosta voinut olla tykkäämättä. Niin ihana se oli!!!!!!! <3 <3
Nipsukin tykkäsi ällötyksestä. Hitaan lämpenemisen jälkeen Nipsutiini leikki Pyryn kanssa liki pari tuntia. Nipsu oli yllättävän lempeä Pyrylle, kun ottaa huomioon kuinka ärähti Oskulle... Pyry sai kiikkua Nipsun päällä, yli ja ali, puolelta toiselle, pureskella Nipsun koipia ja etsiä/hamuta tissiä... tosin sitä Nipsulta ei löytynyt ja Pyrylle olisi kelvannut Nipsun miehinen elinkin :D
Pyry oli kaikin tavoin ihana pentu. Etenkin Pyryn luonne oli sellainen, millaisen toivoisin olevan seuraavalla omalla koiran pennullammekin. Pyry oli ennenkaikkea avoin, rohkea ja utelias samojedin urospentu.
Reilu kolmen tunnin vierailun aikana sain räpsittyä 128 kuvaa ja 2 videopätkää. Tuli sitten kuvagallerian puolelle lisättyä kourallinen kuvista ja tänne päivikseen videot. Loput kuvat jäävätkin sitten koneen tukkeeksi ;)

http://s218.photobucket.com/albums/cc95/TaunoPaavo/?action=view&current=Pyry100.flv

http://s218.photobucket.com/albums/cc95/TaunoPaavo/?action=view&current=Pyry101.flv

Mun äitienpäivä aamu alkoi heräämisellä pa***n käryyn...
Nipsu oli tullut sopivasti mahatautiin. Ei muuta kuin mopin varteen.
Muutoin äitienpäivään kuului vierailu anoppilassa ja omalla äitellä.
Illasta mun miehet katosivat ajelulle ja tulivat takaisin ostoskassien kanssa.
Minä sain ruusun ja maljakon sekä kortin :)
Olivat ukot itselleenkin ostaneet... Ohessa kuva Henrin saamisista.

Veimme sitten viime maanantaina pojan pikkukylämme jalkkisseuran naperojalikseen.
Ensimmäiset reenit alkoivat ujostelemalla, pienellä itkulla ja haaveilulla. Valmentajien ohjeet kaikuivat
kuuroille korville, oli niin paljon ihmeellistä ja kummaa ;)

Samana iltana hankittiin jalisvermeet Prismasta. Tosin tiistaina täytyi käydä säärisuojat vaihtamassa kokoa isompiin. Mukaan tarttuivat Umbrojen sijasta Adidakset, sillä ilmeisesti kaikki kyseiseen naperojalikseen osallistuneet olivat löytäneet tiensä Prismaan ja valikoima oli huvennut lähes tyhjiin.

Uni maittoi ensimmäisten reenien jälkeen niin hyvin, ettei pikkumies olisi millään jaksanut herätä seuriksen kerhoon tiistai aamuna. Herättelin poikaa lähes kolme varttia ja tämä vain käänteli kylkeä.
Henri valitteli ensitöikseen kipeytyneitä jalkojaan; reenit olivat olleet aika vauhdikkaat. Totesin siihen, että sellaista se urheilijan elämä on, niin Henri tokaisi takaisin; En halua olla mikään urheilija.

Tänään keskiviikkona oli ääni kellossa toisenlainen. Aamusta lähtien pikkumies odotti reenejä. Meillä oli aamusta menoa kirkolle, jonne Henri olisi mieluusti lähtenyt nappikset jalassa :)
Illalla oli sitten reenit puoli kuudesta puoli seitsemään. Nyt meno oli alusta lähtien reippaampaa, eikä itkusta ja ujostelusta ollut tietoakaan, tosin pikkumies haaveili silloin tällöin tyypilliseen tapaansa.

Toivotaan nyt, että innostus jalikseen säilyy. Se olisi ihan terve harrastus meidän tietokone nörtille.

P.S. Tämän päivän reeneistä jäi muistoksi rakot pikkumiehen kantapäihin...

P.S.2. http://s218.photobucket.com/albums/cc95/TaunoPaavo/?action=view&current=FcKangasalanaperojalis022.flv

Sellaiseksi tunnen itseni, huolehtiessani yksin
kodista, pojasta ja koirasta.
Kiitokseksi saan valituksen kotona olemisesta.
Jos tällainen kiittämättömyys jatkuu ei onni kukoista.
Ansaitsen parempaa kuin tämän.