IRC-Galleria

Ohho, oon unohtanu kirjottaa melkoisen pitkäksi aikaa. Ihmekkään että tuntuu niin ontolta. Haah. Kirjoittaminen on sangen tärkeää nukkumisen kannalta, Edie, tiesitkö?
Oon tässä suomentanu sfimg:in oppituntia numero yksi. Tajusin, että en ikinä opi käyttämään sitä ellen suomenna. Siis toisin sanoen keskity kunnolla. Oon tässä parin viikon aikana opiskellu ahkerammin, ankaremmin ja innokkaammin ku koulussa ikinä.
Voi vittuviet, tapasin taas vanhan tuttuni unettomuuden. Meinasin kuolla taas eilen.
Niinjoo, cooleja nimiä löysin.

Clyde Beveridge
Michael Velasco
Andy Barner
David E Dunaway
Alex Warman
Shari Drummer
Bryan Bates.

Hahhaa, ne oli ihan oikeita nimiä. Mutta sitten kirjotin nimet ylös ja sekottelin niitä. Ihan sattumanvaraisesti siis.

Inhoan myöhään heräämistä. Olen siirtänyt heräämisaikaani (inhottava sana) nyt jo kahteentoista. Ja kohta se on kolmessa, ja sitten viidessä. Muvaa, muvaa. Taidanpa viettää yötä herätyskellon seurassa.

Kaikki taas onnistuu. Ensimmäisen kerran(joskus puoli vuotta sitten) kun olisin halunnut pelata Second Lifea, en tajunnu että se pitää oikeen ladata. Ja nyt kun sen oivalsin, kävi ilmi että mulla on liian hidas näytönohjain. No, istun tässä olohuoneen koneella nyt. Sain pelin ladattua(vaikka tämä palomuuri napottaa koko ajan) niin sinne ei voinu rekisteröityä, koska niillä sattui olemaan teknisiä ongelmia. Huoh.

Mutta enhän minä pelannut Morrowindia koko päivää, en suinkaan. Panettelet.

Voi että ku meinasin eilen hirttää itteni. Olin justiin saanu nauhotettua youtubesta my heart will go onin karaokeversion ja laulanu siihen päälle. Siis nauhottanu. Niin kerrankin jätin sen tallentamatta vähäksi aikaa ja aloin tekemään jotain muuta. Kone flippasi. Yeeeeh, oli mahtava tunnelma. Yleensä nimittäin harrastan hysteerisesti välitallennuksia.

Tylsistyttää, huoh.

Olipas ihanaa päättää taas olevansa tarmokas. Eilisen itkeskelyn jälkeen. Sain nimittäin tänään jo laitettua ne kaikki sulkeutuneet kohteet uudestaan myyntiin. Ja se on melkoisen kyrsivää puuhaa.
Ja huoh, taas sain muistutuksen siitä, että mulla on mesessäni kaikkia 15-23-ikäisiä pikkupoikia jotka ah, niin ovelasti, nokkelasti ja hienovaraisesti vihjaavat että voisin ottaa vaatteeni pois. Huoh isolla H:lla. En tällä kertaa viittiny poistaa sitä yhtä ku se on niin liikuttava. Aww.

Kauhajoelle ei saa ottaa koiruja. En oikeen tiiä mitä teen nyt. Huomattava takaisku.
Mutta sitten katsoin kaksi samankaltaista sotilasleffaa, Men of honor ja G.I Jane. Ne molemmat on niin epäsuosittuja, halveksittuja ja syrjittyjä siellä missä ne nyt onkaan. Se toinen on merijalkaväessä. Ja toinen jossain erikoisjoukoissa. Ja kuitenkin ne menestyy sangen loistavasti koska ne on niin sitkeitä. Ne on molemmat kovempia kun yksikään niistä tyypeistä jotka niitä haukkuu siellä. Janen lopussa on aivan pakko itkeä ku se Jordan avaa sen pienen kirjan ja siellä on se joku arvomitali.

On taas niin onnellinen olo että vois vaikka itkeä. Siis ihan oikeasti on.

Voi että kun voi olla tuskallista kun ei voi laulaa. Kuolen, kuolen, kuoleeennn. Sama juttu jos rumpali katkois kätensä. Tai joku mikä tahansa muu instrumentalisti. Joka ei ole erikoistunut hampailla, varpailla, etc. soittamiseen.