IRC-Galleria

elokuva oli hyvä. ei ihan heti muistu mieleen, milloin viimeks olisin nähny parituntiseen mahdutettavan niin paljon verta ja adrenaliinia. turhat ihmissudekoukerot oli jätetty pois, ja suorastaan maalauksellisen leffan sisältö koostui lähes pelkästään taistelusta ja teurastuksesta. isot ja lihaksikkaat spartalaiset mättävät persialaisia muinaishirviöitä ja muita vitun hulluja idän sotureita turpaan, verta lentää ja raajojen inhorealistista lentelyä pääsee tarkastelemaan hidastettuna. teräväpiirtokuva pureutuu katsojan silmään yhtä tarkasti kuin spartalaisen keihäs muinaishirviön kiveksiin. jumalauta!
300 on niin äijä-leffa kun olla voi. tällaisessa elokuvassa juonella ei tee paljon paskaakaan, vaikkakin raina perustuu löyhästi samannimiseen sarjakuvaan. asia nro uno on, että katsoja viihtyy ja pureutuu penkkiin leffan alusta loppuun. ja siinä 300 onnistuu loistavasti.
tietysti, aina elokuvaa tarkastellessa sitä voi heijastella ajan ilmiöihin. hetkinen, meillä on siis amerikkalaisten tekemä, hikeä tirskuva filmatisointi länteä edustavista spartalais-sankareista, jotka taistelee pahoja persilaisia vastaan. ok. ja koska muinainen persiahan sijaitsee nykyisellä irakin ja iranin alueella... noniin.
niinhän se on, että paha tulee aina idästä ja että ne saatanan rättipäät tulisi kaikki räjäyttää pomminensa taivaan tuuliin. sekö on elokuvan välittämä salainen sanoma? tuskin.
300 on elokuva isolla e:llä. se ei ole poliittinen kannanotto tai propagandainen tekele, vaan kuolemaa ja sankaruutta käsittelevä, täysin viihteellinen mestariteos.
rekommenderar!



niijoo olihan meillä vielä leffan jälkeen jälkipuinnit torves ja sitte loppuillan kovana kohtalona oli mennä kaverin kovalle matolle nukkuu. punkkasin silti hyvin, spartalainen ei valita!

inna-sisko on laskeutunut.

pitkä lentomatka kiinan riisiviljelmiltä on ohitse. parin tunnin kuluttua inna on täällä kotona levittelemässä ostoksiaan, näyttämässä muistikortille tallennettuja satoja otoksia ja kertomassa uskomattomasta reissustaan.

mutta mikä tärkeintä: pari tuntia on enää myös tuliaisten jakoon! hahhaa, saan kuulemma siniset ja "hauskan malliset" converset, jotka irtosi pekingin myymälästä pilkkahintaan.

RAKASTAN KENKIÄ!
ihan näin btw.

oikeasti hienointa tietenkin on, että siskoni palaa ehjänä ja yhden upean kokemuksen rikkaampana. jos miettii jotain reissua kiinaan... mitä kaikkea inna onkaan nähnyt! kiinan muurin, maalaisidylliä ja uskomattoman perinteikkään pääkaupungin. peking, toisaalta yksi aasian talouskasvun suurimmista keskuksista shanghain ja seoulin ohella, toisaalta taas uskomattoman vanhoillinen ja historiaa huokuva miljoonametropoli kiellettyine kaupunkeineen ja rappiollisine, katukoirien kuseksimine kortteleineen.

ja tämän kaiken siskoni on nähnyt itse paikan päällä. vaikka kuinka osaisi matkaoppaat ulkoa, katsoisi 24/7 webkameralla tai seuraisi dokumentteja ja matkaohjelmia, ei samanlaista fiilistä varmasti voi kokea ellei itse paikan päällä ole käynyt.

täytyy myöntää että olen hieman kade, mutta vain hieman. ennemminkin olen vilpittömän iloinen innan puolesta, enkä malta odottaa kuulla niitä kaikkia kertomuksia idän ja lännen kulttuurieroista.

ennen sitä täytyy käydä äkkiä lenkillä, vaikka jalat onkin helvetin kipeät. pitäähän siskoa olla vastassa edes yksi freesi veli (vili ei ole muuta kuin soittanut kitaraa ja pelannut jalkapalloa, imuriin se ei ole vahingossakaan koskenut, mokoma!), ettei se vain luule että oon vain löysäillyt täällä.

xiyan chan!

käynnistä -> itunes -> scandinavian music group

käynnistä -> kaikki ohjelmat -> pelit -> spider pasianssi




voilá.

väsyttää vitusti ja haluisin mennä sänkyyn lukemaan hyvää kirjaa.

kyseessä on mankellin 'syvyys' (alltså 'djupt') vuodelta 2004.

tarina on samaan aikaan sekä jännittävä että surullinen, ja haluan saada vielä tänä yönä viimeisen sivun luetuksi. nyt oon sivulla 274/390 jotain.

ensin pitäis kuitenkin punnertaa tää galluppi ja lähettää toimitukseen. harmi vaan että oon tänä yönä kirjoittelun suhteen saamaton paska. sitäpaitsi kaikki häiritsee mesessä ja muse tekee ihan liian hyvää musiikkia.


voi perkeleen perkele.

first of all, APRILLEN! ei mulla mikään jalka ole kipeä, det var jekku det.

aika paska huijausyritys kylläkin, mutta oli vaan pakko laittaa jotain. pahoittelen.

sen sijaan että olisin eilen surkutellut mukakipeää koipeani, juoksin vajaan 10 kilometrin lenkin ja olo oli suihkun jälkeen ilta-auringon laskiessa kerrassaan mahtava. päivästä oli vielä jäljellä monta tuntia tehokasta peliaikaa, ja sehän piti hyödyntää jollakin mukavalla tavalla.
kaivoin nishikin hybrid-fillarini liiteristä, pyyhkäisin siitä pahimmat pölyt pois ja otin puhelimen kauniiseen käteen. viesti juholle ja antille oli selvä: mars satamaan, aikaa olla paikan päällä yksi (1) tunti.
ja sitten matkaan. polkeminen meni helposti vielä lenkinkin jälkeen, ainoastaan kylmä ja navakka tuuli kiehuttivat käpyä. aikalailla tasan seitsemältä kurvasin sibbetalon ohi satamaan, jonne pojat olivat saapuneet juhon siskon kyydillä. valitettavasti mikään paikka ei ollut kuitenkaan auki, joten suunnistimme keskustan valentinaan istuskelemaan.
pyörässäni on lukko. iso ja vahva lukko onkin, mutta koska olen idari, ei mukanani tietenkään ollut avaimia siihen. jottei menopeliäni olisi jöllitty alta aikayksikön, kiikutin sen ovelasti läheiselle sisäpihalle pienen vajan taakse piiloon.
puolisen tuntia myöhemmin sisäpihan porttikongit oli visusti lukossa ja pyörä niinikään telkien takana.
eipä siinä mitään. jos fillarilla en ajaisi minä, ei sillä ajaisi kukaan muukaan. joten, jatkettiin nelisteen jalan seuraavaan paikkaan keitolle, ja se paikka oli oldi. voi jessus, keski-ikäiset manasi taas maailman menoa. me puolestamme oltiin iloisella tuulella. syötettiin kolikkoa jukeboksiin ja saatiin vastineeksi pmmp:tä. reilu kauppa.
vielä ennen autokyytiä kotiin poikettiin pitkä pubissa. ihan siis vaan yhdellä, puimassa niitä näitä (kiitoksia pojille kun tarjositte fosterssit, tän retkun talous on toistaiseksi retuperällä).

tänä aamuna naureskelin itselleni. kello oli 07.05, ja talonmies oli ihmeissään kun seisoskelin reippaana vesijärvenkadun erään sisäpihan porttikongin takana. varmasti se häiskä luuli meikäläisen menevän pöllimään jonkun pyörää heti portin auettua, mutta ei! hain vain omani pois. ja poljin samantien kotiin.
15 kilsan unihiekkaisen puuskutuksen jälkeen venyttelin, ja menin takaisin nukkumaan.
yhdeltätoista nousin taas ylös, keittelin kahvit ja nousin uudelleen satulan selkään. poljin taas lahteen, tällä kertaa motiivina gallupin ja a-nuorten kiekkohaastattelun teko.

nyt pyörää on tullut poljettua vuorokauden sisään puolensataa kilometriä, ja perse on kipeä. ihan vaan näin btw.

ja tässä sitä taas istutaan, koneella. kiekkojuttu ja galluppi pitäisi kirjoittaa puhtaaksi, mutta kun hapottaa niin vitusti. luultavasti touhut menee taas siihen, että laitan kahvin tippumaan ja painelen palauttavalle lenkille - jutut lähetän toimitukseen vasta myöhään yöllä.

damn.


ps. olisi kiva, jos taivaalta heltiäisi pari pisaraa katupölyjä hätistelemään. eikös?

jos selviää a-juniorien villien mestaruusjuhlien värittämästä baari-illasta ehjänä, on jo melkoinen sankari.

jos taas kotiin tultuaan onnistuu yläkerran portaissa hankkimaan itselleen hiusmurtuman, on vastaavasti kovan luokan tunari.

iltahan kyllä meni varsin villeissä merkeissä, koska divan oli (viidettä iltaa peräkkäin) valloittaneet pelicansin nuorten uunituoreet suomen mestarit. pojilla oli pelipaidat päällä, alkoholimyrkytys ja pokaali tanssilattialla. koska olin itse autolla liikenteessä, selvisin vähällä kolikoiden kulutuksella: kumosin vain yhden siiderin ja yhden veden. niiden voimilla sitten jorasinkin selkä märkänä, tunnista toiseen.

aamukolmelta kotiin ajellessani hapotti niin pahasti, että meinasin nukahtaa rattiin. edellisillan karkelot parin tunnin yöunineen alkoi jo vaatia veronsa, ja ultimaalinen väsymistila konkretisoituikin sitten kotiin päästyäni.

menin keittiöön, join pari lasia vettä.

kipitin pimeän portaikon rutiininomaisesti vauhdilla ylös, kuten tuhansina muinakin kertoina.
tällä kertaa rutiini kuitenkin petti, koska kompastuin ja löin sääreni ihan vitun kovaa portaan reunaan.

nukkuminen meni vielä ihan hyvin, mutta aamulla jalka ei kestänyt yhtään astumista. äiti heitti polille, jossa todettiin että pipihän siinä on.

nyt pitäisi sitten pari viikkoa käpytellä kepeillä. en olisikaan halunnut pelata futista näin hyvillä keleillä!




eitäsketää.

olipas mahtavat pelit mukkulan tekonurmella. pelattiin kuudella kuutta vastaan pari-kolme tuntia, hiukset heilui villisti bandanasta huolimatta ja jalat on ihan rakoilla. ensi viikolla keskitykset lähtee entistä tarkemmin ja jalat polkee laitaa pitkin kuin ompelukone ikään. vitun siistiä.

tänään päivällä tunsin olevani tv-sarja 'dawson's creek':issa. siinähän muistaakseni (siis itsehän en koskaan ole kyseistä sarjaa seurannut) vieritettiin ruudulle ärsyttävää koti-fiilistelyä typerän kitaran soidessa taustalla.
ihan vastaavanlainen meno oli, kun kaupungilta tultuani väsäilin kotona ruokaa. vili istuskeli kitaroineen keittiön pöydän ääressä ja soitteli jotain melodioita ja ulkona paistoi aurinko. hahhah, enää olisi puuttunut että joku katie holmesin näköinen tyttö olisi tulut pimputtamaan ovikelloa.

eilen oli hauska ilta, mutta siitä en jaksa enkä kerkeäkään sen enempää näpytellä. sanottakoon, että mollysta se alkoi ja päättyi divan kautta tyttöjen aleksanterinkadun huusholliin. siinä välissä kumosin kurkkuuni ilolientä desin jos toisenkin, tallensin tapahtumia muistikortille ja moikkailin tuttuja. aaaäääööö mä olin niin kännissääää!
aamulla sitten huseerasin ween ja jeen kanssa kaupungilla. darrainen kolmikko huiteli mäkiseen ja hesburgeriin, takaisin kämpillä pelailtiin taas nintendoa.
heikohkoista yöunista ja pienestä pöhötyksestä huolimatta taidan tänäänkin lähteä viihteelle. yöpaikaksi voisi tosin keksiä vaihteeksi jotain muuta, koska siirin tärisevät lelut käy jo ällöttämään. tsori!

uujea, nyt takapiiska ojennukseen ja mars matkaan.

hola!

tuntuu hassulta, että tänään on perjantai.

siis nyt jo.

eihän viikko ole kerennyt edes vielä alkaa kunnolla, ja nyt jo pitäisi valmistautua viikonlopun viettoon. ohhoh. toisaalta, ei mulla mitään löysäilyä vastaankaan ole.

mitäs mennyt viikko onkaan tähän asti pitänyt sisällään? katsotaanpas.

maanantai meni aikalailla huiviin. nukuin viikonlopun univelkoja pois, väsäsin gallupin ja ihmettelin tuulin hauskoja koirulaisia täällä landella. alma varsinkin on varsin söpö tapaus: se ei osaa muuta kuin vinkua ja nuoleskella, ja kun se hipsuttelee ylös yläkerran portailta, joutuu se pomppaamaan aina yhdelle portaalle kerrallaan kieli ulkona läähättäen. voooi.
illalla juoksin myös tapani mukaan överipitkän monday-lenkin.

ja sitten tuli jo tiistai! kylläpä se aika menee nopeasti, suorastaan siivillä. pelikaanien siivillä suorastaan, joo, sehän se tässä on nyt ollut ajankohtaista. a-nuorethan menivät sitten voittamaan sen himoitun sm-kullan tiistaina espoon matinkylässä, ja sekös sai koko kaupungin sekaisin.
aika hauska juttu muuten, että lahdessa muistellaan vieläkin kaiholla niitä menestyksen päiviä, jolloin kari eloranta ja muut junnut pokkasivat a-nuorissa pelatessaan kaulaansa hopeamitalit. se on ollut tähän asti lahteliaskiekkoilun kovin saavutus, ja siitä oli ennen tiistaita kerennyt kulua jo 33 vuotta.
sitten yhtäkkiä, ihan takavasemmalta ja puun takaa, tulee kultainen sukupolvi ja voittaa kultaa. 33 vuoden tauon jälkeen paluu mitalikantaan, ja samantien kultaa! aika kova temppu hei. tällaista menestystä kukaan ei osannut odottaa ennen kauden alkua, vaikka lahtelaiskiekkoilijoiden '86 - '87 - ja '88 - ikäluokat tiedettiinkin raudanlujiksi.
nyt nuoret miehet vili sopanen, mikko kousa, joonas jalvanti, teemu rinkinen, marko pöyhönen, jesse rohtla, henry hietaharju, samu vilkman, timo väisänen ja monet muut ovat pedanneet itselleen hyvän tulevaisuuden. sm-kultaan päättynyt kausi on niin kovan luokan työnäyte, että varmuudella monet edellämainituista pelannevat ensi kaudella sm-liigassa. ja jokunen jonain päivänä ihan NHL:ssä asti. ainakin sopasesta povataan ensi kesän varaustilaisuuden tulikuumaa nimeä.
ennen illan voitonhuumaa vietin kivaa kevätpäivää alekanterinkadulla.

keskivikko jatkoi jo tutuksi tulleella linjalla: aurinko paistoi ja keli oli ihan veen nätti. ihmettelen vieläkin, miten onnistuin raahautumaan aamulla ruotsin kaksoistunnille. krediittiä siitä. mutta vastaavasti taas: häpeän vieläkin, kun feidasin johannan ja helsinginreissun päätyen mielummin päiväunille. siitä miinusta.
aleksanterinkadulla touhu meni taas kahvien keittelyksi, sitten kävin huikkaamassa kiinaan lähtevälle innalle moikkamoit ja pyörin miian kanssa kaupungilla. kevään ensimmäiset kunnon jalkapallopelit väännettiin mukkulassa, ja loppuillan kirosinkin suomen katastrofaalista esitystä azerbadhzania vastaan. lonkero lievitti tuskaa, samoin se etten joutunut tilaamaan yöllä taksia kotiin. kuolasin siis taas kerran aleksanterinkadun keltaiselle tyynylle.

eilinen tuli ja meni. aamupäivällä täydensin tyttöjen kahvivarastoa r-kioskin reissulla, ja kiskalta palattuani naureskelin siirille joka pelasi tuskissaan spideria. sellaset ihmiset on hauskoja, jotka mollaa jotain juttua mutta ovat silti siihen koukussa.
"vittu tää on surkee peli... PÄÄSIN LÄPI!!!"
hah.
himassa pyörin ja hyörin, heitin lenkin, kävin iltasella satamassa kävelyllä ja vielä santa féssäkin juttelemassa pulkkiselle ja camillalle, jotka veteli suupielet majoneesissa perinteistä mombo comboa.
ennen nukkumaan menoa sain kerrankin otettua itsestäni niskasta kiinni ja sammutin koneen. vaihtoehtoinen tekeminen oli tällä kertaa lukeminen, ja päätös ottaa kirja kauniiseen käteen oli ehdottomasti oikea. kannessa lukee 'Syvyys' ja kirjoittajaksi mainitaan maailmankuulu ruotsalainen dekkaristi Henning Mankell. kirja on hyvä, valvoin sen parissa vahingossa puoli kolmeen, vaikka alunperin piti vain lueskella pari sivua.

ja nyt on sitten jo perjantai.
äsken seiskasta soitettiin. tarjosivat isoja, mustia otsikoita keltaisella pohjalla toukokuun loppuun VAIN KYMMENELLÄ EUROLLA!
sanoin että joo, pistä tulemaan.
nainen langan toisessa päässä: "ai oikeesti?"
minä: "no joojoo, seiska on just asiaa!"
nainen nauroi ja huusi pari kertaa "asiaa! asiaa! pistän tilauksen tulemaan!"
ok.


linja-autoni saapuu kohta. häivyn!

moi!

oon rento ku sudenkorento.

niinku tänäänki! aamulla oli vaan tyhmät ruotsin tunnit kasista kymmeneen, olin ihan uskomattoman väsynyt. ilma oli kuitenkin taas kerran niin loistava ettei voinut olla kuin hyvällä tuulella. mukavaan mielialaan vaikuttivat tietysti myös pelicansin a-nuorien eilinen SM-KULTA ja jukan surkeet jutut.
ja jukka olikin se nimenomainen rontti, kenen kanssa painelin ruotsin luokasta käytännössä suoraan iloseen kaljalle. kello oli vasta jotain vartin yli kymmenen, ja me vaan istuttiin jo pubissa puimassa illan suomi-azherbaizdan em-karsintaottelua. mutta vain yhdellä tuopilla oltiin, olinhan luvannut jorskulle meneväni hänen kanssaan reippaana stadissa käymään...
vaan kuinkas kävi! saavuttuani aleksanterinkadun hulppeaan huoneistoon menin oitis maate ja päiväunille. neitinen vakuutteli ettei siinä mitään, senkus nukun jos väsyttää. mutta voivoi, johanna-ressukan kohtalona oli sitten yksin lähteä marssimaan painavan kassinsa kanssa kohti rautatieasemaa. vailla matkaseuraa. oon kyllä aika sika mieheks.
oven mentyä kiinni kämppä oli kerrankin hiljainen. kuolasin keltaselle tyynylle pari tuntia. sitten siiri, allu ja tuuli tulivat mestoille ja alkoivat meluamaan. kauneusunien piristyttämänä keittelin nopsaan kahvit ja kuvasin huvikseen tytön-hupsukoita. ne näytti näteiltä siinä sängyllä vierekkäin istuessaan.
tapahtuman jälkeen poistuin kadulle.
ja sitten! sitten siskoni INNA lähti kiinaan! inna ja parikymmentä muuta yhteiskoululaista poseerasivat ennen bussiin astumista yhdessä koulun pihassa auringon paisteessa, ja emilio oli luonnollisesti paikalla kameransa kanssa. ihan vähän ennen lähtöään siskoni sanoi: "kato sitten kisun perään."
ihan kuin olisi ollut sotaan lähdössä! tuli melkein haikea olo kun siukku hävisi kymmenientuhansien kilometrien mieleenpainuvalle matkalleen.
kuvailujen jälkeen käpystelin takaisin torille ja tapasin miian, jonka kanssa pyörin kaupungilla suklaajäätelö kädessä. kuulumiset on aina mukavampi vaihtaa, kun syö jotain!
myöhemmin himassa söin tortillan ja puin pelipaidan päälle. testattiin nimittäin poikien kanssa nappiksia mukkulan tekonurtsilla, ja pallonhallinta oli edelleen tuoreessa muistissa.

vittan että on ollu hieno päivä.

nyt päivä on sitten kääntynyt iltaan, ja olen lähdössä ulos. jonnekin, parille, kenen kanssa - sitä en vielä tiedä. varmaan jukan ja pulkkisen. sama se kuitenkin on, kaikki ovat jokatapauksessa liikenteessä. HÖRRPS!
(nyt on syytä juoda suruun, sillä suomi meni häviämään sen em-karsintamatsin. bakun betonimörskä on aina paha paikka pelata, mutta se ei ole mikään syy! perkele!)

poistun tietokoneelta. itunes ja regina saa jäädä repeatille.

pelasin helpoimmalla vaikeustasolla, ja olin silti pulassa.






pakko nostaa hattua jonskulle.



enää en irvaile!