IRC-Galleria

MasterTool

MasterTool

Pierdolenie o Szopenie

Selaa blogimerkintöjä

Oivallinen mielipidekirjoitus Helsingin Sanomissa. Tämä merkinnän myötä toivotan myös hyvää uutta mahdollista lamavuotta 2009 kaikille uskollisille lukijoille.

http://www.hs.fi/arkisto/artikkeli/Yhteiskunta+on+l%C3%A4peens%C3%A4+porvarillistunut/HS20081223SI1MP01n3d

"Yhteiskunta on läpeensä porvarillistunut

HS:n Suomen Gallupilla teettämän tutkimuksen mukaan Kokoomuksen kannatus on kasvanut selvästi suuremmaksi kuin Sdp:n ja Keskustan (HS 21.12.). Kokoomusta kannattaa joulukuussa 2008 24,1 prosenttia, Sdp:tä 21,2. ja Keskustaa 20,4 prosenttia vastaajista. Kolmen suuren jälkeen tulevat Vihreät (9,5), Vasemmistoliitto (8,3) ja Perussuomalaiset (6,1).

Voidaan löytää ainakin kolme ryhmää, jotka ovat voittaneet tulonjakokamppailussa kokoomuslaisen politiikan ansiosta. Ensiksikin suurten palkkatulojen ja pääomatulojen saajien sekä suurten omaisuuksien omistajien osuus kansantulosta on kasvanut vuodesta 1994 vuodesta lähtien, jolloin tuloeroja kasvattava veroratkaisu tehtiin.

Myöhemmin kokoomuslaiset ja myös sosiaalidemokraattiset valtiovarainministerit ovat jatkaneet tämän ryhmän tulojen kasvua suosivaa politiikkaa. Oikeistolaisen ideologian mukaan tuloerot ovat toivottavia, koska ne tarjoavat rikastumisen mahdollisuuden, minkä oletetaan olevan ihmisen toiminnan tärkein kiihoke.

Toiseksi, Jyrki Kataisen aikana eläkkeitä on korotettu 20 euroa. Osa eläkeläisistä on tietysti vanhastaan oikeiston kannattajia ja kuuluu myös ensiksi mainittuun edunsaajaryhmään.

Kolmas ryhmä ovat suuri osa palkansaajista, joiden ostovoima on kasvanut ja kasvaa ensi vuonnakin veronalennusten ansiosta. Veronalennuksia tosin ovat kannattaneet lähes kaikki puolueet.

Oikeistolaisella ideologialla on lähes ehdoton hegemonia julkisuudessa. Suurin osa lehdistöstä, osittain Yle, viihdeteollisuus, elokuvat ja mainokset kannustavat ihmisiä porvarilliseen elämäntapaan. Tunnuslauseena on: kuluta, jos haluat olla olemassa. Samaa elämäntapaa ja yhteiskuntapolitiikkaa kannattaa myös suuri osa ammattiyhdistysliikkeestä ja poliittisesta työväenliikkeestä. Yhteiskunta on ideologisesti läpiporvarillistunut.

Kolmanneksi suosion kasvua voi selittää kokoomuksen mainioilla johtajilla. He ovat nuoria, älykkäitä ja miellyttävän oloisia ihmisiä. He vaikuttavat olevan aidosti huolissaan myös yhteiskunnan huono-osaisista, joiden määrän kasvu on suurelta osin tulosta kokoomuksen ja muiden puolueiden oikeistolaisesta politiikasta.

Yhteiskunnassa ei ole vastavoimaa, joka kykenisi haastamaan (ja haluaisi haastaa) kokoomuksen ideologisesti, poliittisesti ja talousteoreettisesti. Kaikki suurimmat puolueet ovat omaksuneet porvarillisen aatemaailman ideat, ihmiskuvan ja maailmankatsomuksen.

Vastavoimaa nykyiselle vallalle ei rakenneta hetkessä. Vastavoima voi alkaa niistä verkostoista, joita versoo esimerkiksi internetissä.

VESA PUURONEN


dosentti

Kuopion yliopisto
"

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.