IRC-Galleria

MasterTool

MasterTool

Pierdolenie o Szopenie

Selaa blogimerkintöjä

Eilen oli varsin kiintoisa juttu mukana Ajankohtaisessa kakkosessa. "Itä-Karjalan venäläiset vaativat fasisti-Suomelta korvauksia". No, sekaantumatta historiantulkintoihin voidaan mennä historian tapahtumiin. Toisin kuin useat "isänmaalliset" piirit myöntävät, Suomi oli hyökkääjä täällä Jatkosodaksi kutsutussa Hitlerin Operaatio Barbarossan osasodassa. Ensin ryskättiin yli rajan ja sitten vielä yli vanhan rajan alueille jotka eivät olleet koskaan kuuluneetkaan Suomeen. Itäkarjalaiset eivät ole samaa possea kuin Joensuussa asuvat karjalaiset, mutta toki kuuluvat itämeren suomalaisiin heimoihin. Heitä koetettiin sitten aluksi "suomalaistaa" Akateemisen Karjala-Seuran (AKS) oppien mukaisesti. Samalla alueella asuneita kymmeniä tuhansia venäläisiä odotti tylympi kohtelu, heidät passitettiin leireille joita on eri yhteyksissä kutsuttu joko keskitysleireiksi tai siirtoleireiksi. Mikä on olennaista, näillä suomalaisten ylläpitämillä leireillä oli demokraattiselle maalle aivan poikkeuksellisen korkeat kuolinluvut.

Ajankohtaisessa kakkosessa eräs vanha venäläisnainen kertoo kuinka menetti seitsenhenkisestä perheestään kolme. Vielä elossaolevat vanhat suomalaisten leirivangit kokoontuvat vuosittain tapaamiseen, ovat järjestäytyneet, ja vaativat Suomelta tunnustusta ja korvausta. Presidentti Halonen vastasi kirjeeseen ettei Suomella ole lakia joka edes periaatteessa mahdollistaisi korvausten maksamisen vieraan valtion kansalaisille. Niinpä niin, jo lähtökohtaisesti Suomi on hyvis, joka ei siis voi tehdä pahisjuttuja. Myöskään Venäjän valtio ei Suomen leirien vankien asiaa aja, koska leirivankien mukaan, se ei halua säröjä hyvään Suomi-suhteeseensa. Päinvastoin, Venäjän valtio, Vladimir Putinin kädellä, kukittaa Suomen Marsalkka Mannerheimin muistomerkkiä, miehen joka oli suomalaisten miehitysjoukkojen komentaja. Täten myöskään minkäänlaista moraalista korvausta ei ole tulossa, koska millään suunnalla ei ole poliittista tahtoa ajaa näiden ihmisten asiaa. Päättäjille on parempi jos he olisivat hiljaa, ja pian he ovatkin. Nämä ihmiset ovat vanhoja, heitä on vuosi vuodelta vähemmän, eivätkä he tule elinaikanaan saamaan tunnustusta ja yleistä tietoisuutta kokemastaan.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.