IRC-Galleria

Hei kaikki te rakkaat ihmiset jotka pahoitatte mielenne näistä kirjoituksistani ja katkeroidutte yms....

Rivieni väleissä on tuhansittain oivalluksia, jotka ovat syntyneet vaikeuksien, tuskallisten kipeiden pettymysten ja kompastusten kautta. Niin paljon olen kyyneliä vuotanut, tuhansia kertoja virunut lattialla kippurassa, raastanut kynteni riekaleiksi maton kulmaa, parkunut silmäni umpeen, ollut tukehtua pahaan oloon. Olen maannut tunteja suihkun lattialla sikiöasennossa, oksentamisen partaalla haukkonut henkeäni ja pyytänyt päästä pois. Olen rukoillut, anonut, huutanut apua.....

En minä ole tähän onneen kivutta kasvanut. Ei se ole mahdollista. Ei onneksi ole. Lukekaa ensimmäisiä blogejani, nähkää kamppailuni kuoleman rajoilla, olen lukuisia kertoja ollut jo lähes kuilun pohjalla ja silti miten sinnikkäästi olen jonkin risukon varassa elämässä aina roikkunut, huutaen kiitosta ja apua. Kiitosta risuista joissa roikkua.

Ei tämä onneni ole ilmaiseksi tullut. Ettekö te näe miten olen kiitollinen? Ettekö ymmärrä etten osaisi olla näin kiitollinen jos en olisi maksanut kalliisti? Ettekö huomaa etten pidä mitään itsestäänselvyytenä?

Rakkaat ihmiset, huomatkaa elämän ihmeellisyys. Huomatkaa miten se ottaa vielä silloinkin kun luulemme olevamme aivan lopussa, se ottaa ja ottaa kunnes huomaamme ettemme ole menettäneet mitään. Elämä alkaa todella antamaan silloin kun huomaa jo omaavansa kaiken! Meillä on niin paljon! Miksi ette huomaa sitä?

Rakkaat rakkaat ihmiset.....se jokin, se suuri Jokin...ah se antaa juuri sen mitä tarvitsemme. Koettelemuksia silloin kun tarvitsemme kasvua, ihania yllätyksiä silloin kun olemme läksymme oppineet. Ei ole rangaistuksia, ei niitä ole! On vain tilaisuuksia kasvaa. Vaikeuksien kautta, vain ja ainoastaan, voi löytää oman voimansa.

Voi teitä. Voi teitä kullanmuruja.

Voimia, viisautta ja pieniä lisätienviittoja poluillenne, valoa pimeyteenne ja siunauksia elämäänne =)

<3