IRC-Galleria

Taas oli tyttö pahoilla teillä...

tuli juotua olutta ja oltua perushumalainen hölmö.. tässä kotiuduttuani taas mietin miksi.

Mikä meidät saa alkoholia käyttämään ja olemaan tyhmä. Hmm... no vaikka olen aina sanonut etten usko saatanaan ja personalliseen pahaan niin jokin peruspaha meitä houkuttelee aina poikkeamaan siltä hyvältä kiltiltä ja fiksulta polulta.

Entäpä jos onkin olemassa jokin perustavaa laatua oleva Pahuus. Entäpä jos on Paha, Saatana.

Entäpä jos tämä Saatana on alunperin Jumalan luoma hyvä olento... tämä olento on hairahtunut polultaan ja houkuttelee meitä remmiinsä, pois hyvältä tieltä...

Mitäpä jos ei se tee sitä pahuuttaan vaan vain ymmärtämättömyyttään tai vaikka huonon itsetunnon takia?

Mitä jos suhtautuisimme Saatanaan kuin keskenkasvuiseen lapseen, olentoon joka hakee paikkaansa maailmassa...

Ja kun Jeesuskin sanoo että rakasta vihollistasi....

Entäpä jos yksinkertaisesti rakastaisimme Saatanaa? Entäpä jos hän on kuin lapsi joka vain kaipaa hyväksyntää ja rakkautta, rajoja ja turvaa? Siinähän taisi käydä niin, että Jumala ensin loi enkelin ja vertaan nyt tätä lapseen. Jumala heitti tämän lapsensa taivaasta pihalle tämän tehtyä virheen. Okei, tämä enkeli koitti syrjäyttää Jumalan ja ryttyili..

...kuten tekee moni lapsi vanhemilleen...

..entäpä jos suhtautuisimmekin rakastavasti ja anteeksiantavasti Saatanaan?

Vaikka Saatana kuinka meitä kiusaisi ja houkuttelisi, saisi meidät jopa tekemään mieluisiaan tyhmyyksiä, niin entäpä jos antaisimme sen hänelle anteeksi?

Meitä opetetaan vihaamaan Saatanaa ja halveksumaan ja kääntämään selkä...

Entäpä jos ottaisimme avosylin vastaan...? Jos tekisimme selväksi, että rakastamme ihan siinä kuin ketä tahansa, vaikka yhtä paljon kuin itseämme tai Jumalaa, niin entäpä jos hän löytäisi tasapainon ja luopuisi taistelustaan Jumalaa vastaan?

Entäpä jos Saatana onkin vain kuin kuka tahansa meistä, joka hylättynä ja vihattuna oikkuilee ja kieroilee saadakseen porukkaa puolelleen, puolelleen sitä vastaan joka on hänet hyljännyt?

Vaikka eihän Jumala varmaan ole Saatanaa hylännyt...mutta vihastunut niin ettei enää halua olla ystävä kanssaan ja on evännyt pääsyn luoksee..

Entäpä jos uskaltaisimme sen verran uhmata Jumalaa, että voisimme Saatanalle sanoa että "Rakas lapsi, tule tänne, istu syliini, potki minua, pure ja hauku, petä, huijaa, koita käyttää hyväksesi, langeta minulle kaikki demonisi ja kiusasi, tee kaikkesi jotta minä alentuisin samaan johon sinä olet alentunut, tule, niin kaikesta huolimatta minä sinua rakastan, rakastan kuin itseäni, kuin veljeäni. Rakastan sinua enkä pahastu mistään mitä teet. Otan vain lempeästi kaiken vastaan ymmärtäen tuskasi. Sillä tuskasi on oltava valtava ja sanoinkuvaamaton sillä pääsysi taivasten valtakuntaan on iäksi evätty."

Muistuttaismme häntä, kuten kaikkia muitakin siitä, että anovalle annetaan, kutsuvalle vastataan....

Entäpä jos Saatana pystyisi antamaan anteeksi itselleen ja Jumalalle, ja Jumala hänelle, niiin entäpä jos Saatana silloin luopuisi "pahuudestaan" ja vallanhimostaan? Entäpä jos kyse on ihan normaalista ego-ongelmasta? Entäpä jos Saatana onkin vain pikkupoika joka kaipaa huomiota ja hyväksyntää? Entäpä jos voisimme hyviä puoliaan kehumalla tms saada hänet pitämään Jumalan vastaista toimintaansa vääränä.

Entäpä jos Saatana ei halua muuta kuin tulla hyväksytyksi ja rakastetuksi?

Entäpä jos rakastaisimme Saatanan hyväksi, ja Jumala voisi joskus antaa hänelle hyväksi...

....vapautuisiko jokainen helvettiin joutunut sielu ja helvetti lakkaisi olemasta?

Niin, paitsi etten usko helvettiin vaan sielunvaellukseen ja karmaan ja kaikkeen sellaiseen... Ja tämä oli vain oletusta.....