IRC-Galleria

UrsulaR

UrsulaR

Perusolotilana onni ja rauha <3 Kiitos <3

Uusimmat blogimerkinnät

[Ei aihetta]Lauantai 28.07.2007 17:06

Herää kysymys voiko pyyteettömyyteen pyrkiminen olla pyyteetöntä... palveleeko se kumminkin omaa tarvetta ja etua...? Jos pyrin pyyteettömyyten voidakseni kantaa hyvää omatuntoa ja löytääkseni jonkin valaistumisen...silloinhan toimitaan itseä varten...

[Ei aihetta]Perjantai 27.07.2007 15:41

Itsensä vihaaminen on itserakasta ja itsekeskeistä hommaa.

[Ei aihetta]Torstai 26.07.2007 20:55

Anna, niin saat.

Ota, niin sinulta viedään.

Mutta jos pyydät rehelliseen tarpeeseen silloin kun sinulla ei ole annettavaa, niin sinulle annetaan.

Tämän jälkeen.... kehtaatko olla vuorostasi antamatta tarvitsevalle?

[Ei aihetta]Torstai 26.07.2007 19:51

Jos itsessä asuu viha, sisäänpäin kääntyvä viha, niin kuinka voisi silloin sisällä oleva rakkauden lähde jakaa pelkkää rakkautta?

Itsensä vihaaminen sekoittuu ulospäin lähtevään rakkauteen ja muokkaa sitä jollain lailla palvelemaan tuota vihaa.

Joko rankaisemaan itseä, kiusaamaan tai nöyryyttämään itseä. Silloin ulos lähtevä rakkaus ei ole pyyteetön. Se palvelee katkeraa itseä....

Tämä ei myöskään palvele omaa kehitystä ja kasvua, eli ei, muita rakastamalla ja itseään silti vihaamalla ei muutu paremmaksi.

Emmehän rakasta muitakaan ainoastaan silloin kun muut sen ansaitsevat, vaan automaattisesti joka tapauksessa. Vai mitä?

Ei rakkaus kuulu niihin asioihin jotka tulee ansaita, rakkaus on.

Miksi siis vaatisimme itseltämme sen enempää, voimme rakastaa itseämmekin aivan pyyteettömästi.

[Ei aihetta]Keskiviikko 25.07.2007 23:53

Itsensä rakastamisen opettelua ei ole kaikkein hedelmällisintä aloittaa sillä, että alkaa muokkaamaan itsestään sellaista, jota voi rakastaa, vaan antamalla itselleen ja muille anteeksi ja yksinkertaisesti vain alkamalla rakastaa itseään. Loppu muutos tulee sitten osin itsestään perässä...

Mikäli tarvetta muutokseen on....

[Ei aihetta]Perjantai 20.07.2007 21:56

...ja hei... tuli vaan mieleen....

Onko sateenkaaren päässä oleva aarre kaaren päässä sattumoisin olijaa, vai sen näkijää varten? Jos olen paikassa johon joku tietämättäni näkee kaaren laskevan, olenko silloin oman onneni tilassa, vai olisiko tuolla paikalla jokin onnen avain kaaren näkijälle? Vai molemmille?

Heh...entäpä jos minä olisinkin se aarre jonka joku ihana mies näkisi ja sitten se hakisi mut ja veisi mennessään... heh .... =)=) ...no joo.... joopa joo...

Sateenkaaren aarreTorstai 19.07.2007 22:33

Mietinpä tuossa eräänä päivänä...tai no...aloitetaanpa alusta.

Kerran, jokunen viikko sitten olin tulossa katsomasta taekwondon kisoja ja satoi vettä. Jäimme siihen pihalle hengailemaan ja aurinko paistoi sateen lomasta. Oli hyvä fiilis, kurssikaveri oli voittanut ja muutenkin, ainahan meillä on =) Yllättäen huomasimme sateenkaaren laskeutuvan ihan siihen ehkä 15m päähän pihalle... ohhoh... enpä ole koskaan nähnyt niin läheltä tai kuullutkaan moisesta...en edes tiennyt että sen voi niin läheltä nähdä =O

Tälläinen kukkaislapsi kun olen, niin mieleeni tulvahti heti suunnaton ilo ja kehoni jo melkein lähti hyppimään sateenkaaren päähän katsomaan josko siellä olisi aarre....mutta enhän sitten kehdannutkaan....ja sitäpaitsi näkihän siinä kun se keskelle kivettyä pihaa laski, ettei siinä muuta ollut kuin pihakiviä....

Mutta mieltä jäi kaivamaan....entäpä...entäpä jos olisin mennyt....

...entäpä jos kun olisin siinä seissyt, tai polvistunut vesilammikkoon, hymysuin kääntänyt kasvoni sateenkaarelle, aivan suoraan sitä kohti, ja se olisi valunut ylleni...

...entäpä jos jokin suuri, suunnaton taika, jokin ylimaallisen taivaallisen ihana taika olisi langennut... jotain sanoinkuvaamatonta olisi tapahtunut...minut olisi tempaistu korkeuksiin, johonkin....minua olisi hetki kannateltu ilmassa ja täytetty tulvilleni jotain ihanaa valoa ja voimaa...

....jospa olisin saanut kaikkein korkeimman ja kalleimman lahjan... vaikka näkemisen tai parantamisen lahjan...tai vaikkapa minut olisi siunattu ja olisin saanut olla taivaallisen sanan välittäjä.... tai enkelien apuri.....

....murheellista....arvelenpa että tulen katumaan ja harmittelemaan tuota ainutlaatuista tilaisuutta loppu elämäni.....ainakin tämän elämäni...huokaus...ehkä seuraavankin.... =(

Mutta toisaalta, koin tuon ihmeen samalla niinkin, että minulle koitettiin kertoa että tämä tie on oikea, juuri se jota minun tulee kulkea. Taekwondo, ja sen myötä moni siihen liittyvä asia, on tuonut elämääni paljon enemmän kuin olisin voinut kuvitella. Tuntuu suorastaan huvittavalle kuinka voi ajatusmaailma tarkentua ja henkinen kasvu kiihtyä itsepuolustuslajin myötä...heh... Mutta onhan se paljon muutakin. Kehoni ja mieleni hakevat nyt toisiaan vahvasti....olen matkalla eheyteen...tai jotain...

Mutta.... sitten siis tuossa viikko sitten mieleeni palasi tuo tilanne. Oivalsin silloin, että koska sateenkaaren näkee aina vain tietystä suunnasta ja kuvakulmasta...valo taittuu jne...niin tajusin että vaikka olisinkin tuohon sateenkaaren päähän mennyt, en olisi välttämättä sitä itse nähnyt, se olisi paennut ja olisin joutunut turvaamaan kaverien neuvoihin.."vielä metri eteen...vähän takas...vasemmalle, eiku oikeelle...siinä..." Olisinko silloin edes ollut sen päässä kumminkaan, oikeasti...? Itse olisin kuitenkin tuijottanut tyhjää, olisin nähnyt kaaren olevan kauempana.....

Ja entäpä jos olisin ollut, niin eikös silloin ole mahdollista olla periaatteessa ihan milloin vain sateenkaaren päässä...? Mitä jos joku katsoo kilometrin päässä että hei, vau sateenkaari se tuolla laskee tonne ton talon päälle...ja minä olen siinä talossa tyynen tietämättömänä...

Niin onhan sateenkaari voinut osua meihin kaikkiin jo vaikka tuhat kertaa...tai vaikka miljoona...niin että olemmehan voineet jo saada osamme sen taiasta =) Aina ei näe lähelle, ja usein palkkiomme ja aarteemme on aivan jalkojemme juuressa, emmekä onnettomat sitä tajua...

.....mutta silti...entäpä jos se nyt olisi todella laskeutunut syliini.....niin...entäpäs jos.... huokaus...entäpä jos..... huokaus... ...huokaus....

....huokaus....

Aurasi pääväri: kristalliTiistai 26.06.2007 01:29



Jospa tämä selventäisi joillekin hiukan omituisuuttani....

Aurasi pääväri:
Kristalli



Kirkas kristalli on harvinainen auran väri. Kristalli-ihmisen oma aura on läpinäkyvä, ja hän pystyy omaksumaan siihen minkä tahansa auran värin, ympäristönsä mukaan. Hän on kameleontti, joka vaihtaa väriä aina sen mukaan, kuka sillä hetkellä vaikuttaa häneen voimakkaimmin. Värin mukana hän adoptoi myös sille ominaiset käytös- ja ajattelutavat.
Tämän ansiosta kristalli tulee toimeen oikeastaan kaikkien kanssa. Hän heijastaa kohtaamilleen ihmisille näiden omaa väriä, ja ihmiset kokevat löytäneensä todellisen sielunkumppanin - oivaltamatta, että kristallin väri voi vaihtua silmänräpäyksessä aivan toiseksi.

Mitä enemmän kristallin ympärillä on eri värisiä auroja, sitä vaihtelevammaksi hänen oma käytöksensä - ja koko persoonallisuutensa - muuttuu. Koska kristalli vetää värejä puoleensa, saattavat herkimmät ihmiset tuntea hänen lähellään oman energiansa vähenevän.


Vahva kristalli on kuitenkin synnynnäinen parantaja, hän voi toimia kanavana parantaville voimille. Kristalli pystyy auttamaan ihmisiä avaamaan solmukohtiaan ja tekemään tilaa luonnolliselle, minästä lähtevälle parantumiselle. Parantajan tehtävässä kristalli kykenee pitämään omat tunteensa poissa tieltä, avaten kanavat puhtaalle parannusvoimalle.
Kristalli ei kuitenkaan aina tunnista parantajan kykyjään, ne saattavat jopa pelottaa häntä. Parantajan rooli on vaativa, voimia vievä, ja kristalli onkin usein fyysisesti hyvin hauras.


Epätavallisen herkkyytensä vuoksi kristalli pystyy parantamaan vain yhden ihmisen kerrallaan, ja tarvitsee paljon rauhaa ja hiljaisuutta pitääkseen oman auransa puhtaana, kirkkaana. Liian monien ihmisten ympäröimänä kristalli imee liian monia värejä auraansa ja menee tukkoon.

Aurassasi voimakkaita:
turkoosi, lila, indigo, keltainen, okra, vihreä

[Ei aihetta]Maanantai 25.06.2007 01:47

äh

ei ole kyllä nyt yhtään luova olo

ihan jumissa

morkkis ja masennus meinaa iskeä pitkästä aikaa

sen siitä saa......

...juhannus... höh...

[Ei aihetta]Perjantai 22.06.2007 08:38

Taas oli tyttö pahoilla teillä...

tuli juotua olutta ja oltua perushumalainen hölmö.. tässä kotiuduttuani taas mietin miksi.

Mikä meidät saa alkoholia käyttämään ja olemaan tyhmä. Hmm... no vaikka olen aina sanonut etten usko saatanaan ja personalliseen pahaan niin jokin peruspaha meitä houkuttelee aina poikkeamaan siltä hyvältä kiltiltä ja fiksulta polulta.

Entäpä jos onkin olemassa jokin perustavaa laatua oleva Pahuus. Entäpä jos on Paha, Saatana.

Entäpä jos tämä Saatana on alunperin Jumalan luoma hyvä olento... tämä olento on hairahtunut polultaan ja houkuttelee meitä remmiinsä, pois hyvältä tieltä...

Mitäpä jos ei se tee sitä pahuuttaan vaan vain ymmärtämättömyyttään tai vaikka huonon itsetunnon takia?

Mitä jos suhtautuisimme Saatanaan kuin keskenkasvuiseen lapseen, olentoon joka hakee paikkaansa maailmassa...

Ja kun Jeesuskin sanoo että rakasta vihollistasi....

Entäpä jos yksinkertaisesti rakastaisimme Saatanaa? Entäpä jos hän on kuin lapsi joka vain kaipaa hyväksyntää ja rakkautta, rajoja ja turvaa? Siinähän taisi käydä niin, että Jumala ensin loi enkelin ja vertaan nyt tätä lapseen. Jumala heitti tämän lapsensa taivaasta pihalle tämän tehtyä virheen. Okei, tämä enkeli koitti syrjäyttää Jumalan ja ryttyili..

...kuten tekee moni lapsi vanhemilleen...

..entäpä jos suhtautuisimmekin rakastavasti ja anteeksiantavasti Saatanaan?

Vaikka Saatana kuinka meitä kiusaisi ja houkuttelisi, saisi meidät jopa tekemään mieluisiaan tyhmyyksiä, niin entäpä jos antaisimme sen hänelle anteeksi?

Meitä opetetaan vihaamaan Saatanaa ja halveksumaan ja kääntämään selkä...

Entäpä jos ottaisimme avosylin vastaan...? Jos tekisimme selväksi, että rakastamme ihan siinä kuin ketä tahansa, vaikka yhtä paljon kuin itseämme tai Jumalaa, niin entäpä jos hän löytäisi tasapainon ja luopuisi taistelustaan Jumalaa vastaan?

Entäpä jos Saatana onkin vain kuin kuka tahansa meistä, joka hylättynä ja vihattuna oikkuilee ja kieroilee saadakseen porukkaa puolelleen, puolelleen sitä vastaan joka on hänet hyljännyt?

Vaikka eihän Jumala varmaan ole Saatanaa hylännyt...mutta vihastunut niin ettei enää halua olla ystävä kanssaan ja on evännyt pääsyn luoksee..

Entäpä jos uskaltaisimme sen verran uhmata Jumalaa, että voisimme Saatanalle sanoa että "Rakas lapsi, tule tänne, istu syliini, potki minua, pure ja hauku, petä, huijaa, koita käyttää hyväksesi, langeta minulle kaikki demonisi ja kiusasi, tee kaikkesi jotta minä alentuisin samaan johon sinä olet alentunut, tule, niin kaikesta huolimatta minä sinua rakastan, rakastan kuin itseäni, kuin veljeäni. Rakastan sinua enkä pahastu mistään mitä teet. Otan vain lempeästi kaiken vastaan ymmärtäen tuskasi. Sillä tuskasi on oltava valtava ja sanoinkuvaamaton sillä pääsysi taivasten valtakuntaan on iäksi evätty."

Muistuttaismme häntä, kuten kaikkia muitakin siitä, että anovalle annetaan, kutsuvalle vastataan....

Entäpä jos Saatana pystyisi antamaan anteeksi itselleen ja Jumalalle, ja Jumala hänelle, niiin entäpä jos Saatana silloin luopuisi "pahuudestaan" ja vallanhimostaan? Entäpä jos kyse on ihan normaalista ego-ongelmasta? Entäpä jos Saatana onkin vain pikkupoika joka kaipaa huomiota ja hyväksyntää? Entäpä jos voisimme hyviä puoliaan kehumalla tms saada hänet pitämään Jumalan vastaista toimintaansa vääränä.

Entäpä jos Saatana ei halua muuta kuin tulla hyväksytyksi ja rakastetuksi?

Entäpä jos rakastaisimme Saatanan hyväksi, ja Jumala voisi joskus antaa hänelle hyväksi...

....vapautuisiko jokainen helvettiin joutunut sielu ja helvetti lakkaisi olemasta?

Niin, paitsi etten usko helvettiin vaan sielunvaellukseen ja karmaan ja kaikkeen sellaiseen... Ja tämä oli vain oletusta.....