IRC-Galleria

Nyt se alkaa iskemään, väsymys ._. Joko univelka on kasvanut yli rajojensa ja unimatti perää velkojaan jo leikkaamalla peukaloitani tai joku muu syy, mutta kun ei enää vain jaksa. Töissä/koulutuksessa kokoajan on vain zombieolo, joka aamu tuntuu väsyneemmältä ja keksisi miljoona + 1 hyvää tekosyytä jäädä nukkumaan, onneksi en ole vielä jäänyt. Toisaalta näinhän se kävi viimeksikin. Kuukauden jaksaa työssä kuin työssä, sitten ei enää huvita, oli työ miten kiva tahaansa. 5-6 tunnin yöunet eivät toki ole riittävät, joten väsymys ei ihme olisi, mutta kun on yksnkertaisesti mahdotonta nukkua enemmän. Kävin apteekista b-vitamiinia kun sain tietää, että kahvi sitä kuluttaa. Näköjään kuluttaa ja näköjään joillain on ongelmia muutenkin b-vitamiinitasojensa kanssa, koska ostamassani valmisteessa on 2500% päivittäisestä tarpeesta b-vitamiinia, eli 25 kertaisesti suositeltu määrä. Vesiliukoisena ylimääräinen tulee läpi, mutta kai idea tuossa on se, että joillain se ei imeydy tarpeeksi hyvin, jonka takia sitä pitää syödä noin hillittömästi. Ei ihme, jos väsyttää, siis jos vika on b-vitskun puutteessa, kun multivitassa sitä on vain 100-300% päivän tarpeesta.

Noin muuten on kyllä ollut ihanaa. Ehkä vähän miinuksena keskusta alkaa tuntumaan tutulta ja pieneltä, koska siellä on aina samoissa paikoissa. Koulutus on Pasilassa ja jos se tuntuu virkistävän erilaiselta, joskaan ei sinne jaksa jäädä roikkumaan. Ehkä pitäisi. Parina päivänä olen odotellut ihmisiä aseman lähellä, jolloin on pitänyt olla paikallaan ja on taas muistanut, miten ihanaa se ihmisvilinä on. Kävellessä on täysi työ yrittää pysyä pystyssä ja tuijottaa maata, joten silloin tulee vain vilkuilta ihmisiä. Paikallaan seisomalla/istumassa voi käyttää 95% huomiostaan muihin ja kun itsetuntokin alkaa olla sillä tasolla, ettei tartte enää kengänkärkiään tuijottaa, niin voi katsella ihmisiä ihan vapaasti. Kivojen vaatteiden lisäksi on alkanut näkemään muutakin kivaa. Moni laahustaa söpösti tennareillaan ja muuten tietty Helsinkiläinen tyyli ihmisistä huokuu muuallakin kuin vaatteissa. Hirveä määrä "tsadilaisia" ihmisiä on myös aiheuttanut sen, että unelmatyttömakuni on vaihtunut hirveästi. Yllättäen taas kerran vihasta oli rakkauteen hyvin lyhyt matka, koska rakastan nyt villamyssyjä rokihkoilla tytöillä ja leggingsit + tennarit, joita ennen pidin pyhäinhäväistyksenä, ovat nyt iiiihanat. Aktivistitakkeihin olen ihan rakastunut ja vaikka en vieläkään pitämällä pidä rastoista, niin kyllä rastat, etenkin jos ne on yhdistetty normaaliin otsatukkaan/tms, saa pään kääntymään. Rastatyttö villamyssyssä, aktivistitakissa, isossa huivissa, leggingseissä ja tennareissa/balleriinoissa ja jossain kivassa olkalaukussa on jo ^__^, kun vielä vuosi sitten olisin sanonut YÖK!

Pitäisi jaksaa kirjoittaa useammin ja tulisi kirjoitettua useammin, jos jaksaisi paasata taas turhemmista asioista. Anteeksi Helsinki-ihqutukseni, mutta kun se on kuitenkin tällä hetkellä tärkein asia elämässäni, niin on vaikea ajatella muuta. Hieman kevennystä kuitenkin se, että tänään väsyneenä taas niin kikatutti koulutuksessa, kun itseäni vessan peilistä katsoin. Nostin olkapäitä korviin, leikin robottia, lauloin kolmesta kissasta, joista vain kaksi mahtui mustikkaan ja kohta haaveilinkin, miten tekisin musiikkivideon, jossa joku mies nykii 3 minuuttia sängyssä ja hänen vierellään minä laulaisin "Kolme kissaa meni mustikkaan, vain kaksi mahtui" siten, että ääni ja kuva ei olisi yhtään synkassa ja sit välillä heittäisin robottitanssit ja Michael Jackson lookalike söisi piirakoita. Paskat ideat naurattaa väsyneenä paljon, joten sit hykertelin vessassa ja siellä meni taas ikuisuus, etenkin kun piti vetää kahdesti.

Mutta arvatkaapa mikä ärsyttää? Se, ettei täältä vitturallaa löydä mitään! Mä tartten pyykkipoikia? Mistä helvetistä niitä saa? Ei ole normikaupoissa. Ei ollut c & o:lla. Pitäisikö mennä johonkin Pyykkipoikien erikoisliikkeeseen vai pitääkö matkustaa jonnekin helvettiin itäkeskukseen asti johonkin tarjouslatoon niitä etsimänä. Pyykkipalloja, pyykinkuivaustelineitä, pyykkipoikakaulapusseja, pussinsulkijoita, pyykinlajittelijoita ja kaikkea mahdotonta pyykkäämiseen liittyvää löytyy, muttei niitä helvetin poikia. Vaihtoehtoisesti joku voisi kertoa, miten ihmeessä paitoja voi kuivattaa telineessä ilman, että niihin tulee ällöttävä ja tosi selvä viiva siihen kohden, mistä ne roikkuu. Toki pyykkipojilla tulee pyykkipoikien jäljet, mutta kun voi ripustaa helmasta, niin se ei näy niin paljon kuin ikuisesti pysyvä viiva rinnassa.

En muista joko kerroin, mutta kävin DTM:ssä. Saatanan kallis ja baarina tosi tosi ankea. Ihmiset jees, mutta oli sinänsä aikamoinen pettymys. Itsetunnolle otti myös katsella niitä homoadoniksia ja se, ettei kukaan yrittänyt iskeä minua :D Joku vanha ällö vain, mut sori, mä oon hetsku. Hello Kitty -leima oli parasta antia.

Haluan Hello Kitty olkalaukun. Nettikauppaan etsimään ->

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.