IRC-Galleria

Nousin unisena bussista kylmään ja pimeään talvi-iltaan. Bussi meni menojaan ja jäin seisomaan yksin pimeälle pysäkille valkoisen hangen keskelle. Oli helmikuu, perjantai kello 22 ja ulkona saman verran pakkasta. Heitin repun selkääni ja lähdin kävelemään tyhjää tietä eteenpäin.

Viikko sitten eräs kaukaisempi kaverini oli soittanut minulle ja kertonut, että he ovat ostaneet kivan talvimökin Kolilta, jossa viettävät nykyään hippivaimonsa kanssa talvet urheillen, kirjoittaen ja viiniä lipittäen. Kaveri tekee ohjelmointityönsä jollekin pikkufirmalle etänä, samalla tavalla se koodi sujuu kuulemma Helsingissä vuokrakämpässä kuin Kolin romanttisessa pimeydessä mökissä. Kaverini oli kuitenkin pakko lähteä käymään Helsingissä selvittämässä jotain firman hässäkkää ja hänen vaimonsa ehdottomasti halusi mukaan, maalaisena kun tosi harvoin kävi pk-seudulla. Se, miten minä liityn tähän skenaarioon on heidän puolivuotias kissa, jota he eivät halunneet ottaa mukaan ”pahaan Helsinkiin”, eikä kukaan heidän kavereistaan suostunut sitä vahtimaan. Uskon sen, koska me olimme viimeksi jutelleet 2 vuotta sitten, joten olin tuskin ihan ykkösenä hänen listallaan.

Kun istuin pullo huulilla perjantaina kotona ja kaveri kertoi, miten pitäisi tulla Kolille katsomaan viikonlopuksi kissaa, vastasin tottakai ihan jo selkärangasta, että sori kun nyt ei millään pääse, mutta muuten kyllä tulisin! Hän onnistui kuitenkin maalaamaan silmiini kuvan hirsimökistä, pimeästä talvesta ja viikonlopun rauhasta ja kun kalenterini mukaan mulla ei oikeasti ollut yhtään mitään viikon päästä ja he maksaisivat matkat ja ruoat, niin helvetti mikäjottei! Kun kaveri sanoi, että täällä on mahtavat hiihtoladut, tokaisin, että mähän en perkele muuten sitten hiihdä. En ole mikään liikunnanlaistaja ja suunnittelinkin jo lähteväni lauantaina pimeyden laskeutuessa metsään rämpimään ja tunnelmoimaan, mutta EI hiihtämään!

Kun saavuin mökille, joka oli siis sellainen hieno ”hotellimökki”, eikä mikään sähkötön mummonmökki, kaveri istui jo autossa vaimoineen. Heillä oli jo kiire ja esittely kämpästä oli hyvin lyhyt. Tuolla ruokaa, tuossa kissa, tässä kissanruokaa, syö mitä tahot, kaapeli näkyy, sauna lämpiää kun painaa tota nappia ja ainiin, mun serkku muuten saattaa tulla yöksi myös. MOOI!!!

Miiiiittä? Mikä helvetin serkku? Mä en ole todellakaan mikään sosiaalinen jamppa ja ajatus jostain serkusta alkoi hiottamaan 20 asteen pakkasessakin. Kuulemma hän tulisi myöhemmin yöllä ja lähtisi lauantaina iltapäivästä pois. Kova hiihtämään kuulemma. Jaajaa. No jos menisi ajoissa nukkumaan ja nukkuisi pitkään, parin vuoden univelat on vieläkin kuittaamatta.

Pian olinkin ihanan puhtailta tuoksuvissa lakanoissa ja koska olen aina saanut unta hyvin vieraissakin asunnoissa, nukuin pian syvää unta varsin onnellisena kissa kainalossani. Heräsin kuitenkin jumalattomaan mekkalaan keskiyöllä. Jaahas, serkkupoika näköjään tulossa. Pelkäsin hänen olevan kännissä kolinasta päätellen ja kun menin katsomaan mitä saatanaa hän remuaa, näin hänen punkevan suksiaan sisään kämppään ja kolistelevan kattolamppuja niillä. Ajattelin, että voi helvetti mikä taneli täältä on tulossa. Äijällä oli hillitön risuparta, pituutta ehkä 210 cm ja hän oli laiha kuikelo kuin risu vedessä. Tavaraa oli paljon ja ne saatanan sukset päälle, joita hän ei osannut käsistään tiputtaa. Helpoin tapa päästä nukkumaan on olla välittämättä, joten huikkasin moikkamoi, sä varmaan osaat itse tehdä petisi tupaan, mä nukun makkarissa ja nähdään aamulla. Kolinasta huolimatta olin taas sormi suussa vällyjen välissä kuorsaamassa, kissakin palasi kainalooni ensin nuoltuaan nenäni litimäräksi kalanhajuisella suullaan.

Näin jotain hyvin hämärää unta isosta karvaisesta kiveksestä, jossa oli iso ovi ja siitä ovesta lähti aina saatananmoinen paukaus kun orava (!!) kulki sisään ja ulos. En tiedä mikä freudilainen mielleyhtymä tämä oli, mutta se orava alkoi hyvin äkkiä vituttamaan. Älä saatana ramppaa siinä kivesovessa tai mä teen susta sellaiset rukkaset, että ei sormia palella enää koskaan. Suustani purkautuu: ...aan ja silmäni aukeavat. Mitä helvettiä! Kello oli 05.45 ja se kolina kuului oikeasti keittiöstä. MITÄ KIVESORAVAN NIMEEN TÄÄLLÄ TAPAHTUU!

Vedän lyyssiä niskaan, avaan keittiön oven ja en ole uskoa silmiäni. Tämä saatanan kaheli keikistelee hyvinkin vähän mielikuvitukselle varaa jättävissä punaisissa hiihtotrikoissa ja pipo päässä keittäen jotain helvetin jättikattilaa puuroa. Tällä samalla kekellä on kädessään tuokkonen mämmiä, jota hän kauhoo suuhunsa kuin mielipuolinen eläin mustaa mämmiä parralle valuen ja mikä parasta, sillä saatanan hiihtokisojen hinttarilla on SUKSET JALASSA! SISÄLLÄ! En edes uskalla kysyä, mutta hän vastaa kysymättäkin, kuulemma on ostanut juuri uudet sukset ja testaa onko niiden kantavuus oikea. Kuulemma vähän lipsuvat mäessä. Kysymykseeni ”NIIN MUTTA MITÄ HELVETTIÄ SINÄ LIPSUT NIILLÄ SUKSILLASI KELLO 05.45” hän vastaa ylpeänä, että aikainen lintu madon nappaa ja oikein nuuhkimalla nuuhkii parta täristen aamuista ilmaa keuhkoihinsa päästäen samalla tappavan raivostuttavaa vinkuvaa ääntä nenästään, vetää lisää mämmiä naamariinsa ja hihkaisee, että kyllä talviaamu tuoksuu ihanalta. Iso lautasellinen kaurapuuroa, vähän mämmiä päälle ja sitten ladulle. Siellä mieli lepää kun suihkii pitkin jumalan luomia latuja aamupimeällä. Huudan vähemmän kypsästi ”Suksi vittuun!” ja hän onneksi ottaa vinkistä vaarin, kun mämmiä parrassaan riisuu sukset jalastaan ja lähtee raahaamaan niitä ulos mutisten, ettei kaikki taida olla aamuihmisiä. Kun ulko-ovi viimeinkin käy, en voi uskoa tilannetta todeksi ja ihan kiusallani maistan hänen keittämää puuroa. Suolatonta. Pitihän se saatana arvata. Yksi helvetin karhu koko äijä, liian suolatonta putroa, tämä kultakutri painuu takaisin juuri siihen sopivaan sänkyyn.

En ole koskaan ollut mikään hirveä aamutorkku, joten kun kello lyö yhdeksän ja luonnon ääniä alkaa ulkoa kuulua, ajattelen jospa minäkin nousisin ajoissa. Reippailemaan ja lepäämään tänne tultiin ja lepäily ei nyt enää nappaa, joten noustaanpa ylös. Laitoin karhuherran keittämän puuron takaisin tulille ja lisäsin siihen sopivasti suolaa ja kun kaapista löytyi vain vaaleaa leipää jota pötsini ei ripulitta kestä, niin ajattelin vetää tuokkosen mämmiä naamaani. Hyväähän se on. Istahdan aivan ylellisen pehmeälle sohvalle edessäni iso lautasellinen SOPIVAN SUOLAISTA kaurapuuroa ja kaadan kermaa suoraan mämmituokkoseen, vedetään se tästä ihan paljaaltaan. Parrassani ei ole mämmiä, eikä jalassani suksia, mutta muuten aamu on hyvin samanlainen kuin se pari tuntia sitten oli, kissakin kiehnää taas jaloissa. Nappaan musiikkikanavan päälle telkkarista, oikaisen vähän jalkojani ja valmistaudun ihanaan aamupalaan. En ennätä saada ensimmäistäkään puurolusikkaa suuhuni, kun ikkunalta kuuluu koputus. Vedän verhot edestä ja ikkunasta tuijottaa jäämiehen ja karhun perseen näköinen henkilö räkäjääpuikkoja nenästä roikkuen, joka huutaa ikkunan läpi, että on jo tunnin värjötellyt ulkona kun hänellä ei ole avaimia ja ovikellokin on rikki. Mökissä on pieni parveketyylinen terassi, jossa tämä helvetin rottamies kolistelee SUKSET JALASSA ja huutaa, että päästä sisään. Katson pakkasmittaria ja ulkona on enää vain -2 astetta, joten ei hän onneksi varmaan ole kuolemassa.

Lähden ikkunalta kohti ulko-ovea, pysähdyn sohvan kohdalla, heittäydyn istumaan, otan puurokulhon käteen, mätän mämmiä suuhuni perään, pistän telkkaria kovemmalle ja käyn nykäisemässä ikkunaan verhot takaisin alas. Aaah, ihanaa maaseudun rauhaa aamulla. Oikein nuuhkimalla nuuhkin raikasta aamutuoksua keuhkoihini puuroa ja mämmiä puhelimeen hornien ja suksien kopistelu terassillakin hiljenee kun Pink laulaa televisiossa vielä vähän kovempaa ja kissa pyrkii taas kainaloon. Tähän elämäänhän voisi tottua!