IRC-Galleria

Mut voi bongata myös sieltä. Saa lisätä kafruksi.

http://dthorn.livejournal.com/

Uuden kameran ja piirtolevyn myötä voin sinne laittaa tarinoita, joissa on useampi kuin yksi kuva, koska galtsu ei sitä tue.

(Tämä on kirjoitettu 23.12. huom!)

Jeij, lopultakin loma. Eilen tuntui jo töissä siltä, että räjähtää pää kun hommat vain kasaantuivat entisestään eikä vanhojakaan ennätä tehdä. Oloa helpotti se kun töiden jälkeen sai ostettua joululahjoja. Sunnuntaina repesi pylly kun mitään ei tietenkään löytynyt mistään. Sain käytyä parturissakin, noudettua miniläppärin ja postimies-Katekin oli tuonut Mighty Booshin kokoelman, joululahjakirjan veljelle ja vielä palkkakuitinkin. Jeij.

Tätä naputankin jo junassa miniläppärillä. Aika tuskaista, mutta vähitellen alkaa olla enemmän oikeita kuin vääriä kirjaimia. Herraisä, että tämä on pieni. Siis pienipieni. Miniskuaalinen. Näitä voisi nielaista kolme vesihuikan kera. Pohja lämpiää joka hiostaa kiveksiä kivasti sylikäytössä, mutta toisaalta hiostaminen voittaa normiläppärin grillaamisen, jossa reisiin tulee palovammoja. Näyttö on tosi kirkas ja hyvä, herralle kiitos ei-kiiltävä (siksi ostinkin tämän mallin). Akkukestoa on vaikka lampaat söisi, 4 tuntia matkalla, näyttö kirkkaana joskin virransäästö päällä, pelaten ja kirjoittaen ja vähän nukkuen. 64% akkua jäljellä. Ainoa harmittava asia mitä en tullut ajatelleeksi on se, että kirjoitan tosi paljon ajatuksenvirtaa ja jos en ennätä kirjoittaa sitä mitä ajattelen, ajatus katkeaa. Jos en opi nopeammaksi kirjoittajaksi tällä koneella voi ongelmaksi tulla se, ettei mitenkään saa samalaista matskua ulos kuin norminäppiskällä. Ehkä silloin lopultakin saisin tehty alle metrin pituisia viestejä.

Nyt on siis 5 päivän joululoma, ihan virallisia päiviä kaikki. Jeij! Tähän asti pisin yhtämittainen vapaa on ollut 4 päivää, josta 3 päivää festareilla. Juu, sitä ei voi lomaksi kutsua. Ei viidessä päivässäkään paljoa ennätä rentoutua mutta ehkä jos vähän ja kiitos kotona käynnin ei ehkä ole muuta tekemistä kuin rentoutoa ja vain maata ja lihoa lisää. Josta tulikin mieleen, että jostain mystisestä syystä on yhtäkkiä tullut useampi kilo lisää painoa. Joo, tiedän, en ole syönyt ihan parhaiten, mutta silti hyppy tapahtui yhtenä krapula-aamuna ja painokäyrä on vain jatkanut nousemistaan, maha taas jatkuvasti turvoksissa ja pierettää. Ehkä kokeilen olla ilman turkkilaista jugurttia, koska tänäkin aamuna ainoa mitä söin oli mustikat, turkkijugu ja pari pilleriä ja pieru lenti ja turvotti. Wokkivihanneksia ja pihvejä, sillä häviää turvotus ja olosta tulee ihanan keveä. Vielä kun keksisi vastaavan ruoan aamulle, jonka elimistö kestäisi.

Tänään huomasin taas, miten vähästä maaginen olo ja onnellisuus on kiinni. Pääsin/lähdin töistä jo klo 12 ja menin kämpille pakkaamaan kamojani. Päivä oli valoisa, joskaan ei niin aurrinkoinen ja en jaksanut laittaa kotivaatteita tunnin takia. Kun hienoissa työvaatteissa kävelin ympäri auringonvaloisaa asuntoa, se näytti jotenkin tosi puhtaalta (juuei, ei ole), avaralta ja ihanalta ja omakin olo oli jotenkin raukean vapaa-aikamainen. Toki se vaikutti, että tiesin loman koittaneen, mutta tuo auringonvalo vaikutti myös tosi paljon ja nätimmät kledjut myös. Pitäisi jotenkin saada kämppä näyttämään hienolta keinovalossakin, nyt se näyttää ruskealta paskalta ja pitäisi varmaan käyttää hienoja vaatteita kotona vain siksi, ettei tule kotivaatemasennus. Kotivaatteet kun on ihana vetää päälle jos on ollut koko päivän jossain oikeassa puvussa tai muussa puristavassa ja ahdistavassa asussa, mutta sitten taas vähän likaissennihkeät kotihousut ja joku ruma t-paita ei kyllä oloa paranna jos perusvaatteet eivät ole ahdistaneet tarpeeksi.

Vähitellen alkaa sujua kirjoitus tällä koneella jo vähintään 6-sormijärjestelmällä. Suurin ongelma tällä hetkellä se, että hipaisen aina kosketuslevyä sormella ja sit teksti hyppää johonkin ihan väärään paikkaan. Tämä sama ihan jumalattoman ärsyttävä ongelma riivaa kyllä jokaista maailman läppäriä. Harmillisesti ei voi oikein ottaa levyä pois käytöstä kun ei mitään external hiirtäkään ole mukana. Ehkä nörttäilen joskus ja laitan tasohiiren jonkun näppäinkomennon taa, jolla saan sen tapettua. Ei sitä kirjoittaessa tartte, vasta sit kun lopettaa. (Edit: En ole ainoa jota tämä vituttaa joten koneelle on päivitys, joka sammuttaa tasohiiren automaattisesti kirjoittaessa, jeij, vähemmän yllättäen asennus antaa vain errorerroria mutta niinhän ne aina ilman tappelua)

Suu napsaisi jo vähän jouluherkkujen pariin. Toisaalta harmi kun kotona tuskin ehkä kehtaa laulaa kaikkia tosi hölmöjä lauluja mitä on tullut laulettua kämpillä. Kissalan Pena on kova poika seikkailemaan, aijaa, eijoo, Eijo, aijaa, Aija. Shalalala! Integraatio-Matti osaa integroida, shalalala, hänen nimensä on tahrittu, shalalalaa ja syö nämä kivet tästä kasasta jätä kirves, ota, käy, tervetuloa pimeyteen, sumffaraaraa, Integraali-Matti ei ole kuin Integraatio-Matti *hoil*

http://en.wikipedia.org/wiki/List_of_unusual_deaths

Entisaikaan on osattu kiduttamisen jalo taito, mutta seassa myös höräyttäviä kuolintapoja. Taas sopivaa krapulaliskoyölukemista kaikille, olkaat hyvät! Kantsii muuten klikkailla niitä herkullisimpia juttuja auki, yleensä henkilölle tehdystä artikkelista löytyy vielä vähän yksityiskohtia lisää.

Muutama poiminta:

Todella spooky:
http://en.wikipedia.org/wiki/Dyatlov_Pass_incident

Hupaisa:
http://en.wikipedia.org/wiki/Kenneth_Pinyan

Kamala:
http://en.wikipedia.org/wiki/Gy%C3%B6rgy_D%C3%B3zsa

http://en.wikipedia.org/wiki/Out-of-place_artifact

Pelottavaa. Miksi tälläisiä pitää aina lukea öisin.

Kyseessä siis esineet, jotka löytyvät vääristä paikoista, ajoittuvat väärään aikaan tai sisältävät asioita, mitä sen aikainen kulttuuri ei olisi voinut osata tehdä tai nähdä. Esimerkkinä tuhansia vuosia vanhasta hiilimöhkäleestä löytyvä sytytystulppa, miljoonia vuosia vanha naula tai kaiverrukset dinosauruksista, lentävistä esineistä tai astronauteista.

Skeptisemmän kannattaa hypätä linkissä suoraan "Validated cases" kohtaan.

Jos pitäisi kuvata yhdellä sanalla tämänhetkistä tilaa, sana olisi "mystinen". Krapulalla on hyvinkin paljon asian kanssa tekemistä, mutta kun krapulaan yhdistetään vielä masentava leffa ja oudon hyvä musiikki, niin olo on vain sekainen. Ei niinkään surullinen ja huominen työkään ei vituta niin paljoa, että siitä olisi kyse. On vain outo tunne sielussa.

Katsoin päivällä TV1000:lta nauhoitetun The hills have eyes leffan. Kyseessä on Crawenin leffasta tehty uusioversio. En ole vanhaa versiota katsonutkaan, vaikka se löytyykin hyllystä videoversiona (ehkä juuri siksi). Muistan kaverin haukkuneen leffaa, joten oletin sen olevan perinteistä hölmöä b-luokan kauhua jossa veri lentaa ja plaa. No en mä siitä alkuperäisestä tiedä, mutta tämä uusioversio ei ollut yhtään sellainen kuin kuvittelin.

(SPOILEROINTI ALKAA)
En sanoisi leffaa niinkään kauhuksi, vaan enemmänkin draamatoiminnaksi. Se oli ahdistaja ja mikä oudointa, masentava leffa. Ehkä taas krapula vaikutti, mutta ekaa kertaa "kauhuleffassa" oikeasti tunsin kamalaa surua päähenkilöiden kuollessa, koska niiden kuolema ei ollut se perinteinen "örkki puree kaulaa, purr, verta litroittain, splat, visvaa, aivoja, pärr". Kun epämuodostunut mulkero siirsi aseen hitaasti hyväksikäytetyn naisen otsalle ja ampui, oli olo jotenkin hämmentynyt. Tuollaista voisi nähdä rikosleffoissa, mutta harvemmin kauhussa. Ei kaskuja, ei semivitsejä, ei mitään. Perheen tyttären raiskaaminenkin kosketti, ehkä kiitos hyvän näyttelijän.

Mikä parasta, leffassa oli sopivan vähän ramboilua. Toki koko leffan idea on pieni ramboilu (josta voi nähdä myös yhteiskuntakritiikkiä), mutta kun nössö lähti etsimään lastaan ja kostamaan ammuttua vaimoaan, ei hän ollut superhuman, vaan enemmänkin juuri sellainen kuin aggressiosta sokautunut ihminen olisi. Ja mikä parasta, ei vieläkään kaskuja! Ei mitään hastalavista mutantti paskaa, vaan itkua, että älä tapa minua, älä tapa minua. Leffan häiritsevin kohta olikin kun epämuodostunut mies makasi istuimellaan ja nauroi ällöttävästi kun he viittasivat miehen lapsen syömiseen ja toinen epämuodostunut aikoi lyödä kirveellä miestä päähän. Mikä oudointa, tietynlainen vahingonilo muuttuikin tietynlaiseksi sääliksi, kun hetkeä myöhemmin perheen koira repi epämuodostuneen kappaleiksi...

Koko leffan itkettävin henkilö oli kuitenkin Ruby, nuori tyttö epämuodostuneiden joukosta, joka varasti lapsen toisilta pahiksilta. Lopun itsemurhahyppy jyrkänteeltä alas oli niin kamalaa, että itkin sitä enemmän jopa kuin miehen vaimon kylmää teloitusta. Pillitin kuin pikkupoika siinä vaiheessa ja pelkäsin, että tahrin lasini ja ne pitää käydä pesemässä. En halua spoilata liikaalikaa enkä jaksa kertoa leffasta yksityiskohtaisesti, joten selitykseni en anna oikeaa kuvaa leffasta. Katsokaa.
(SPOILEROINTI LOPPUU)

Osaltaan mystiseen oloon vaikuttaa myös iTunesista ostamani musiikki. Britneyn Womanizer tai Pinkin So What eivät ehkä ole hirveän mystisiä, mutta Eisregenin Herzblut kyllä aiheuttaa hämmentyneen olon. Genre on black metal (ette saa oikeutta täristä, jos se onkin joku blackened melody death whaevö) ja juurikin romanttinen blakkis. Eikä ole edes örinää, vaan enemmänkin raheaa mutinaa ja taustalla aivan uskomattoman pelottavan kaunis piano. Levyn kansikuvakin juuri sellainen, mikä musiikista tulee mieleen. Pelottavan vaikuttavan mystinen metsä, joka nostaa kylmät väreet selkäpiihin ja luo maagisen olon. http://images-eu.amazon.com/images/P/B0001FA92S.03.LZZZZZZZ.jpg

Kun ajattelee tuota metsää, niin mieleen tulee kävelymatka kohti metsää ja silloin soisi ostamani Róisín Murphyn Overpowered. Jotenkin niin spookyn tunnelmallinen kappale tämäkin, vaikka genre onkin vastakkainen, eli electronic. Vaihtoehtoisesti voisin kuvitella kuuntelevani tätä kun kävelen tyhjässä kaupungissa yöllä ja tunnen, että näen näkyjä ympärilläni. Viides ostettu biisi on Lady Gagan Just Dance ja kyllä, tämä myös aiheuttaa hyvin mystisen olon, mutta se johtuukin eilisesti (jeij, aasinsilta!)

Meillä oli eilen töissä semivapaaehtoinen ylityöpäivä, eli koska työtä riittää ja päivässä on vain tietty määrä tunteja, niin tulimme lauantaina töihin purkamaan vähän työjonoja (eivät purkautuneet, enemmän tuli lisää mitä sai tehtyä, toim.huom.). Jostain syystä tai ehkä vähemmän yllättäen päivä meni tosi nopeasti, vaikka työaika olikin 10-18 ja normaalisti myöhään töihin tuleminen tarkoittaa sitä, että päivä tuntuu loppumattoman pitkältä. Pienenä ärsytyksenä tosin tilasimme pizzaa ja minä sain salaatin. WTF! En mä niin läski vielä ole! :D No mut olihan se ihan jees salaatti ja harmilliesti ei ilennyt syödä kaikkea kun sitä oli ihan hirveästi ja muut jo palasivat töihinsä. Jos olisin miljonääri, voisin hyvinkin kuvitella joskus ostavani pizzeriasta salaatin jonkun omatekemän ruokani kera. Nannaatia.

Työpäivän jälkeen maistuikin sitten oluset, jotka kuuluivat ylityöpäivän ideaan. Työpaikan tiloissa kännäämisessä on aina oma viehätyksensä, vaikkei se kiellettyä ollutkaan. Erikoista ainakin. Juomapelailu oli hauskaa, kuten trivial pursurointikin. Ihanata, sanoisinpa jopa. Sieltä sit erään ei-työkaverin kanssa baareilemaan ja yöllä Kaarleen tanssahtelemaan. Känni oli kohtalainen, muttei liiallainen ja tanssiminen pitää kivasti mielen selvänä, joten illasta jäi hyviä muistoja muistottomuuden sijaan. Rahaa meni, mutta ainahan sitä ja tänään sitten vähemmän, joten viikonlopun saldo +-0.

Tanssin taas, eikä se tällä kertaa ollut enää edes yllätys. Ja se oli kivaa! Alan vähitellen oikeasti tajuta kolme asiaa, mitkä minut saavat tanssimaan. Hyvä seura, hyvä musiikki ja hyvä tanssilattia. No ylläripylläri nuo eivät niin ihmeellisiä ole, mutta silti minulta meni 27 vuotta tajuta se. Hyvä seura tarkoittaa mielellään yhtä ihmistä, jonka kanssa olen vapaa. Minulle on todella tärkeää, etten tunne itseäni kiusaantuneeksi, koska silloin en halua tanssia. Henkilössä pitää olla myös jotain hauskaa ja virittävää, hänen pitää saada minut hassuttelumoodiin. Jos minun pitäisi raahata vastapuoli tanssimaan, tuskin tykkäisin itsekään tanssia. Hyvä musiikki tarkoittaa sitä, että biisejä ei miksata mössöksi, ne ovat tanssittavia ja ne ovat pääosin hittejä. Ei minua haittaa uuden musiikin soittaminen vaikka ysärit ehkä toimiikin bilemusana paremmin, kunhan oikeasti soitetaan hittejä, eikä vain uusia biisejä. Ehkä hirveintä maailmassa ovat baarit, jotka soittavat vain uutta musiikkia huolimatta siitä onko se hyvää vai ei ja voisiko sellainen koskaan soida normiradiossa tai telkussa. En minä halua tanssia mitään tylsää housepaskaa, vaan normaalia "dancea". Fedde le grandia, Lady gagaa, Madonnaa, Britneytä, jne jne. Minulla on hyvin geneerinen tanssimusiikkimaku mutten aio sitä hävetä.

Onnistuin jotenkin hävittämään kaverini, ehkä vähän kännin syytä, mutta hän onneksi löysi kotiinsa onnellisesti. Itse jäin jatkamaan tanssia jonkun brasilialaisen kanssa, joka oli varsin mukavaa seuraa kun tajusin, että se on vain kulttuuriero kun hän hinkkaa itseään minua vasten ja samalla puhuu, ettei halua olla tyrkky tai halpa. Ei se tarkoita, että hän vonkaa seksiä, hän vain tykkää fyysisestä tanssista. Ennen kuin tajusin tuon, olin ihan paiseissa, että voi ei, pitääkö mun keksiä joku veruke tai hätävalhe, että päähän sattuu tai mä oon muuten homo tai jotain muuta valhetta, ettei tartte hänen kanssaan harrastaa mitään pahuuksia, mutta ei! Oli jotenkin niin hassu olo, kun koko illan kiihkeän tanssimisen jälkeen baarista lähtiessä käteltiin ja sanottiin moikat. Olisi harmittanut, jos olisin halunnut jotain muuta kuin tanssiseuraa, mutkun en halunnut, niin jeijetijeij. Jotenkin sitä huomaa omat ajatuksensa välillä hieman yksioikoisiksi ja toisten motiiveja voi olla vaikea tajuta jos ei oikeasti ajattele vaihtoehtoja vaan olettaa heti vain "pahinta" toisesta ihmisestä. Paransi kivasti itsetuntoakin kun sai olla vähän grrr tanssilattialla. En edes halua ajatella miten tyhmältä tanssini näyttää, koska se ei liity.

Kirjoittaminen luurit korvilla valitettavasti aiheuttaa sen, että ajatus hyppii aina takaisin musiikkiin. Näin nytkin. Nimittäin vuoden 2008 paras biisi lienee turvallista paljastaa jo nyt. Se on... rumpujen pärinää! Alicia Keys - No one! Kyllä, kuulit oikein! Enkä mä edes tiedä tuliko se vuonna 2008, mutta älkää nyt pilatko iloani. Olen varmasti kehunut jo biisiä joskus blogissa mutta kehun lisää. Se on vain niin täydellinen yhdistelmä hyviä tuotantoarvoja ja sielukkuutta. Minä en jaksa ymmärtää sitä, miksi "kallista" musiikkia pitäisi dissata, ei sen tartte tarkoittaa sitä, että musiikki on laskelmoitua. Tai entä jos onkin, riittää että se toimii kuin kilo dynamiittia pyllyssä. Biisi on ehdottomasti "mystinen" ja aiheuttaa yleensä hieman surullisen olon olematta silti itkettävän surullinen. Toisaalta biisi myös jotenkin rauhoittaa ja hymyilyttää. Siitä tulee mieleen jotkut omat hyvät muistot, vaikkei se liitykään mihinkään tapahtumaan. Keysillä on aivan järjettömän hyvä ääni ja se sopii kuin nenä siihen samaiseen pyllyyn kyseiseen kappaleeseen. Vielä videon vaateiloittelu ja nykivyys, niin eipä voi parempaa pyytää. En olisi koskaan voinut uskoa, että pidän mistään Keysin tuotannosta, mutta olinpa väärässä. Joudun ehkä alistumaan ja kuuntelemaan hänen levynsä, jos hänellä olisi jotain muutakin hyvää tarjolla.

Seuraava biisi, seuraava aihe. Takaisin metallin maailmaan, nimittäin Lord Belialin Forlorn in silence. Tähän kappaleeseen kiteytyy sana "mystisyys", joskin hieman jännästi biisi ei ole niinkän surullisenmystinen, vaan enemmänkin pakkasmaisen odottavan mystinen. Tulee mielikuva sammuneesta nuotiosta metsässä, jonka päälle sataa hitaasti ensilumi. Toinen mielleyhtymä on joku muistomerkki isolla nummella jonkun vaaanhan sodan kunniaksi. Kuolleet ovat kuolleet jo aikoja sitten ja jäljellä on enää täysi hiljaisuus ja hyinen mutta rauhallinen ilma. Jos minä saisin tehdä tästä biisistä musiikkivideon, siinä alussa olisi jotain ihmisiä/tms jossain metsässä ja vähitellen he "haipuisivat" pois ja lopuksi jäisi vain tyhjä metsä ja kylmenneet hiilet. Biisissä soitetaan vain kitaraa pienten kuiskailujen kera. Sopii siis ehdottomasti niille, jotka eivät metallista tai örinästä pidä, joskin muutama kaveri on sanonut biisiä hyvin masentavan tylsäksi. No ehkä bilemusiikkina se ei olekaan paras.

Päivällä mystisoloissaan, tosin ennen leffamasennusta, minulla oli taas kerran hillitön halu tehdä "jotain kivaa". Krapulan ja väsymyksen takia tämä olisi tarkoittanut mahdollisesti jotain sisällä tehtävää hauskaa muttei perinteistä asiaa. Pleikkarin tai Wiin pelaaminen ei innostanut ja koneella olo tympi ja vitutti. Harmillisesti en sitten saanut aikaiseksi tehdä yhtään mitään, mutta vessassa käydessä katselin makkariin ja tajusin, että sinne ei paista aurinko suoraan kuten olkkariin, joten verhoja voi pitää auki. Siellä oli ihanan valoisaa vielä ja jotenkin "siistiä", vaikkei todellakaan huone ole puhdas. Tuli juuri sellainen olo, mitä olen hakenutkin ja näin silmissäni itseni makaamassa lattialla kuulokkeet korvilla jollain säkkituolilla lukien kirjaa. Käytännössä tuo olisi ehkä mahdotonta koska olisin nukahtanut heti, mutta juuri tuollaista minä tahdon! Ei sen kivan tartte olla mitään hirveän erilaista tekemistä, mutta jollain tavoin erikoista kyllä. Jos joskus saisin ostamani miniläppärin, joka näyttää kadonneen maan päältä, niin tuossa olotilassa voisi ihan hyvin siirtyä koneilemaan toiseen huoneeseen lattialle. Ei se ole ergonomista, mutta se olisi "jännää" ja normaalit asiatkin tuntuisivat heti jotenkin kummallisilta.

Asiaa riittäisi vaikka kuinka, mutta en usko kenenkään lukevan edes tänne asti. Sanokaa vaikka muun viestinne ohessa "Oranssi vattunäätä", jos luitte.

Elämä on vaikeaa.

Moni lukija yhtyy yllä olevaan ja hymistelee mielessään, että juu kaikki asuntolainat, parisuhteet, työt ja työttömyydet, kyllä se elämä on vaikeaa. Mutta en minä sitä tarkoita. Tarkoitan oikeasta vaikeaa elämää, sitä kun kaikki arkipäiväiset asiatkin ovat vaikeita.

Otetaan helppo esimerkki. Olet menossa tapaamaan ystävääsi ja olette sopineet näkevänne jonkun kadun risteyksessä. Katu on pitkä ja 300 metriä etukäteen huomaat tarkoilla silmilläsi ystäväsi jo odottavan. Mitä teet? Miten niin mitä teet? Siten niin, että mitä teet? Miten pystyt enää kävelemään tuon 300 metriä ilman että jokainen askel on tuskaisampaa kuin lasimurskasta tehdyt alushousut. Milloin on sopivaa osoittaa huomanneen kaverinsa ja milloin hän huomaa sinut. Vilkutanko?

Vilkuttaminen sopii parhaiten maalta kaupunkiin muuttaneille, sukulaisille ja muille hulluille. Vilkutus aloitetaan heti kun kaveri vilahtaa näkökentässä huolimatta etäisyydestä ja ihmismassoista välissä. Mikä ”parasta”, vilkutustekniikassa on hyvinkin tärkeää yrittää pitää näköyhteys kokoajan ystäväänsä, joten yhtäkkiä hypitään vastaantulijoiden olkapäillä ja vilkutetaan kuin hullu. Jos tämä ei riitä, mukaan voi ottaa äänen. ”LIISA! LIISA! VUHUU! LIISAAA!”. 300 metrin matka ihmisvilinässä hullusti vilkuttaen ja huutaen saa aikaan sen, että vastapuoli ei enää tunnista sinua, joka lisää huitomisen ja huutamisen määrää. LIISA! TÄÄLLÄ! Sitten kun pääset ystäväsi luo, mitä sanot. Moi? Toinen kuvittelee, että perässäsi oli vähintään lauma verenhimoisia näätiä tai edellisestä näkökerrastanne on 20 vuotta.

Hillitympi tapa on kävellä eteenpäin kunnes kaveri huomaa sinut, sitten hymyillä hieman ja tulla kohti. Mutta mihin helvettiin ne silmät sillä aikaa pitäisi tunkea? Mitä niillä katsotaan? On vähintään epäilyttävää tuijottaa 300 metriä kaveria silmiin mutta yhtä epäilyttävää yhtäkkiä tuijotella muualle. Lisäksi ”pieni hymy” muuttuu yleensä mielipuoliseksi virneeksi ja pieniksi naurunpyrskähdyksiksi. Henkilö näyttää kuin mielisairaalasta karanneelta potilaalta, jolle on kerrottu huono vitsi. Hän tulee kohti kuin kiskoilla hymisten, hymyillen ja turskuen ja mitä lähemmäksi hän pääsee, sitä voimakkaammaksi nämä pakkoliikkeet voimistuvat.

On myös kolmaskin mahdollisuus, jossa leikitään, ettei kaveria olla muka vielä havaittu. Tässä tekniikassa heti ensimmäisestä huomiosta lähtien pyritään katsomaan kaikkialle muualle kuin kaveriin. Kengännauhat, liikkeiden ikkunat, taivaalla paskova lokki ja mikä tahansa roska tai käpy riittää muka hyvinkin viemään huomiosi. Kun matkaa on enää vähän, voit yhtäkkiä nostaa katseesi, esittää yllättynyttä ja jo reteästi tokaista ”Moi!”. Tämä olisi tekniikoista paras, ellei olisi niin läpinäkyvä. Valitettavasti kyseinen tekniikka on etenkin ihmisten ilmoilla vaarallinen. Ratikkakuski saa napata illalla muutaman huikan lisää ”lääkettä” kun hullu mies puskee katua tuijottaen eteen.

Arvatkaa mikä muu on vaikeaa? Se on bussissa istuminen kuoppaisella tiellä. Usealla meistä on vähän ylimääräistä nahkaa tai ihraa leuan alla tai käsivarsissa tai jossain muussa kohden, joka roikkuu paljaana ulkona. Kun bussi tärisee, alkaa ihrakin täristä ja henkilö näyttää pullataikinalta joka on laitettu maalinsekoittimeen. ”Höpsis, ei kukaan huomaa jos läskit vähän tärisee”. MINÄ HUOMAAN! Ja kun minä huomaan, miksei muutkin huomaisi.

Jotta kaulaläskit eivät tärisisi, on tärkeää pingottaa naama niin kireäksi kun voi. Tämä vaatii kaulajänteiden jännittämistä sekä suun aukaisemista. Vastapäätä istuva ihminen, joka hetkeä sitten on kikatellut toisen tärisevälle kaulaläskille ja muutaman sekunnin katsonut ikkunasta ulos kakkivia lokkeja, saa sydärin kun katseen takaisin kääntäessä vastapuolella on hirvittävä virne naamalla, naama pingottunut äärimmilleen ja tärisevän läskin sijaan hikipisarat tärisevät otsalla. Käykö se hullu päälle? Ei se käy, hän vain minimoi kaulatärinää.

Vaikeat asiat osaavat olla myös usein noloja. Kenenpä mielestä vessassa käyminen ei olisi vaikeaa? Montako kertaa penistä pitää ravistaa? Saako baarien yhteiskusilaareissa puhua small talkia? Se on ilmoja pidellyt ja kappas, siinä on miehellä rehellinen kusi, annas kun kättelen! Pitääkö yleisissä vessoissa käyttää vessaharjaa? Mitä viereisessä kopissa oleva ihminen ajattelee, jos joku vetää vessan kahdesti. Mitä helvettiä se on mennyt syömään! Liekö saa alas pöntöstä ollenkaan. Pitääkö nostaa jalat ylös, jos pönttö alkaa tulvia. Sosiaalisempi veijari voisi koputtaa kopin ovea ja huutaa, että pilko se pirulainen kahtia, niin se menee alas. Mutta kun ei siitä ole kysymys, tässä siistinä ihmisenä vain nuohoan pönttöä jäljiltäni. Kyllä se meni alas ihan yhdellä kertaa, vaikka tarrasikin tosi kovasti kiinni reunoista.

Kun jo alapäästä puhutaan, päästäänkin sitten seksiin. Kaikki on vaikeaa jo heti ensisanoista lähtien. Miten kukaan voi vastata mitään järkevää kysymykseen ”Antaisitko minulle hyvää seksiä?”. Joo. En. Riippuu hyvän määrittelystä. Satutko muuten tykkäämään rinnalle ulostamisesta? Ai, se siis määritellään hyvän ulkopuolelle. Ajatelkaa miten jumalattomat paineet, jos kysymykseen erehtyy vastaamaan positiivisesti. Mitä jos seksi ei olekaan hyvää. Sähän lupasit jo! Nainen varmasti kertoo asiasta eteenpäin ja seuraavan kerran kun yrität hakea pankista lainaa, nuttura tiukalla oleva Irmeli tykkää sitä, että et sinä ole lupauksiasi ennenkään pitänyt joten noinkohan tulee lainat maksettua takaisin. Ei se ”En” vastauskaan sen parempi ole. Silloin tosin ei tarvitse hirveästi stressata seksin onnistumisesta, kun ihan yksin saa harrastella. Hyvän määrittelystä jauhaminen taas tarkoittaa sitä, ettet ole oikeasti koskaan edes saanutkaan seksiä tai vaihtoehtoisesti yrität kovasti pelata itsesi tilanteesta ulos. Tämä on hyvin yleistä silloin kun tulet baari-illan jälkeen tolkkuihisi, huomaat kellon olevan aamuyön, pyllysi löytyy sohvalta ja sylistä vähemmän viehättävä nais- tai mieshenkilö, joka tunkee jäykistynyttä kieltäsi suuhusi. Sanaton viestintä onneksi toimii, vastapuolen hiuksiin oksentamalla ei tarvitse vastata eikä muutenkaan määritellä mitään.

Mikä muu on vaikeaa? Se kun etsit keskustan ruokakaupoista banaanikaljaa kello 20.30. Kaikkea olutta löytyy kirppuoluesta paavin kiveksistä jauhettuun, muttei banaanista tehtyyn. Vaikeinta asiassa on se, että sitten kun lopulta löydät pullon banaaniolutta, sinulle iskee yhtäkkiä hillitön epäilys ja ihmetys, että miksi kukaan helvetti laittaisi olueen banaania? Ja mikä tärkeämpää, mistä ihmeestä tämä idea on tullut. Joku on istunut palmun alla juoden kaljaa ja syöden banaania ja yhtäkkiä hypännyt pystyyn ja huutanut: EUREKA! Toinen vaihtoehto on se, että oluentuottajien pikkujouluissa on kovasti mietitty virkistysjuomien kanssa uutta olutmakua ja parinkymmenen piristävän jälkeen sihteeri on kiusoitellut herrasväkeä räpsimällä banaania suuhunsa. Seuraava muistikuva on kun sihteeri riisuuntui ja kovasti ainakin esitti käyttävänsä banaania ihan johonkin muuhun ja PIMM, sitten on jo aamu ja pöydällä on pullo banaaniolutta. Mitä helvettiä? Miten banaaniolut liittyi mitenkään vaikeuteen? Ei se liitykään, sehän tässä vaikeinta onkin.

On tosi vaikeaa löytää itselleen sopivia vaatteita, etenkin farkkuja. Miehillä ei vaatesuunnittelijoiden mielestä ole pyllyä jota korostaa tai jos ostat farkut, jotka hyväilevät pyllyä, niin sitten etumus kärsii lievästä ahtaudesta. Lievällä tässä yhteydessä tarkoitetaan sitä, että ”kummassa lahkeessa?” kysymykseen voi vastata, että kivekset vasemmassa ja loput oikeassa ja verta taitaa valua siitä ihan keskeltä. Valmiiksi kulutettujen farkkujen myynti on myös sellainen markkinavoimien nerokkuus, ettei parempaa. Ei kukaan ole enää niin juntti, että ostaisi kuluttamattomat, mutta jotenkin on ristiriitainen olo kun valmiiksi puhkikuluneet farkut kuluvat puhki jostain eri paikasta. Onko nämä nyt pilalla vai vielä paremmat? Se on helvetin vaikeaa päättää. Pitääkö minun mennä kauppaan ja ostaa uudet ehjät valmiiksi reikäiset farkut? Kaiken vaikeuden keskellä pelihousujensa repiminen ei ainakaan housujen kuntoa paranna.

Jos joku on vaikeaa, se on käytävällä ihmisten ohittaminen. Hikipisarat lentävät välittömästi kattoon kun tajuat käveleväsi kapealla käytävällä samalla puolen kuin vastaantuleva ihminen. Pitäisi väistää, mutta kun se vastapuoli väistää myös. Sitten väistetään uudestaan. Lopulta kaksi ihmistä tanssii keskellä käytävää kuin mielipuolet vammaiset söpöttäen ympäriinsä Sori, Anteeksi, Tästä mä luikahdan, Oho, No mikä tässä turinaa. Jos joskus haluaisin estää varasta pääsemästä karkuun käytävällä, laittaisin kaksi ihmistä kävelemään vastakkain käytävän etu- ja loppupäässä. Sen jälkeen siitä ei pääsisi kukaan ohi ihmisten nylkyttäessä tosiaan keskellä käytävää. Oota mä meen vasemmalle jos sä meet oikealle eikun sun oikealle eikun Teksasin oikealle eli vasemmalle.

Vaikeuden multihuipennus: syöminen valkoinen paita päällä. Enkä puhu nyt mistään kiikkeristä oliiveista tai muista pyöryläruoista, vaan helposta ruoasta jota voi haarukalla lävistää. Kun haarukallinen lohta ja muusia lähestyy suutasi, jostain helvetistä yhtäkkiä tulee ilmavire, kidutetun kalan irrallinen palanen tekee viimeisen kostoretkensä ja julmasti kirkuen (kirkuminen tulee valkopaidallisen suusta, toim.huom.) hyökkää rinnuksille. Kun asian tajuaa ja yrittää äkkiä paperilla pyyhkiä tahraa, kaatuu maitolasi syliin ja paidalla oleva tahrakin vain leviää ja leviää eikä mikään uuden paidan ostamista vähempi sitä enää koskaan saa paidasta irti, vaikka kotivaatteista mikä tahansa piki tai piellä kuorrutettu paskapökäle irtoaa valkoisesta paidasta ongelmitta. Ongelmia voi yrittää minimoida istumalla tuolinnurkalla ja heti kun tuntee, että ruoka hyppää haarukasta, hyppää itsekin sivuun väistäen likaiset kimpaleet. Hullusti kiljuen pöydästä loikkiva henkilö tosin saa hyvin nopeasti seurakseen valkotakkiset sedät. Millään lautasliinoilla tai muilla on turha huijata. Reisien päälle on turha liinoja viritellä, eivät ne paitaa pelasta ja paidan kaulukseen viritetty lappu taas sisältää sellaisen yllätyksen, että se liina itsessään on jo aina likainen. Mikään ei ole niin kivaa kuin kerrankin onnistuneen syönnin jälkeen tajuta, että kaulaan tungettu lautasliina on jostain syystä jo valmiiksi tahmainen ja taas on paidassa tahra. Tässä vaiheessa tekisi mieli jo kaataa maitolasi vapaaehtoisesti housuihin, kiljua ja rynnätä läskit täristen bussiin. Antaa olla, kun kaikki on aina niin helvetin vaikeaa, ettei mikään voi onnistua.

Nyt on taas jeij-olo. Jeij. Ihanata! Krapula on ohi ja sain nukuttuakin vähän pidempään, vaikka meninkin aavistuksen liian myöhään nukkumaan. Tunnin "pommiin nukkuminen" teki kuitekin suuren eron. Kuusi tuntia yössä riittää, viisi ei, joten nyt kuuden tunnin unilla jaksaa taas heilutella pyllyä musiikin tahtiin.

Aamulla bussissa näin ehkä maailman söpöimmät ranteenlämmittimet eräällä naisella. Ne olivat sinivihreät ohuehkot, joissa oli valkoinen pääkallo ja sillä pääkallolla oli valkoinen rusetti. At first I was like o_o… but then I aww'd! Jännää, miten joku tuollainen asia voi saada niin hyvälle tuulelle. Kaikki vitutus unohtui heti ja olin vain tuijtuij ja awwatiaww ja hymyilin työmatkalla, vaikka autot yrittivätkin ajaa päältä ja sohjo lensi. Samalla myös taas kerran kirosin miten epistä on olla mies, kun ei "voi" käyttää tuollaisia.

Työpäivä oli kyllä valitettavasti sitten ihan hirveä. Työkuorma on taas kasvanut ihan järjettömäksi ja jotenkin on tosi vaikea saada enää mitenkään prioritoitua sitä mitä tekisi. Jossain vaiheessa se vielä meni, että avoimia töitä oli jumalaton lista ja siitä teki mitä teki, mutta nyt kun käytännössä pitää itse pitää kirjaa avoimista töistä, niin ei voi olla reagoimatta jokaiseen uuteen työhön ja aina kun reagoi, kaikki vanha jää kesken ja sitten tulee ylikuormitus, eikä saa tehtyä mitään loppuun asti. Stressit huitelee korvissa ja aivot eivät toimi.

Työpäivä onneksi loppui joskus ja sitten odottelemaan bussia joka on myöhässä ja yrittää korvata sen ajamalla liukkailla kaduilla täysiä. Minua pelotti helvetisti olla bussin kyydissä joka pluikasteli menemään, mutta tasapuolisuuden nimissä ehkä niitä bussin ulkopuolella olevia pelotti vielä enemmän. Ihme kyllä, kukaan ei kai kuollut ja materiaalista vahinkoakaan ei tainnut paljoa tulla.

Tarkoitus oli käydä apteekissa ja lähteä kotiin, mutta Narinkkatorilla seisoessa tajusin, että täällähän on jotain jouluvalohässäköitä ja kun näki pitkästä aikaa taas ihmisiä kävelemässä joukouttain, tuli heti olo, etten mä vielä tahdokaan. Ihan tahallani kävelin ensin apteekkiin pitkän käytävän päähän, sitten palasin takaisin ärrälle ja vielä kerran takaisin, kun yhtäkkiä tuli olo, että pitiköön juoda kalja. Ei pitänyt, mutta ajattelin, että se olisi kivaa ja nyt on sellainen olo, että voisi taas tehdä jotain kivaa. Joten kipitin sitten kaljamille ja mikä kivuleinta, myynnissä oli 3 euron kaljapulloja. Juuri sopivaa, kun etukäteen vähän harmittelin, että kalja on kuitenkin kallista ja nyt ei tartteisi tuhlata. Pysyin päiväbudjetissani, jee.

Yksin kaljoittelu on toki tylsää, mutta jos sitä vertaa siihen, että olisin tullut suoraan kotiin, niin se oli helkkarin kivaa. Jo yksi kaljapullokin kilahtaa sopivasti päähän ja pääni sisällä kikattelin ja huojuin ja kun lopulta penkiltä nousin, huojui jo vähän jalatkin. Hauskinta yksillä käymisessä on sen jälkeen, kun sisätiloissa pääsi bussiin kylmettymättä, eli tumu säilyi. Bussissa sit vain hymyilin ja katselin edessä istuvaa naista ja hymyilin lisää ja olin vain tririri ja puipuipui.

Kotiin päästyä lattialla oli kirjekuori, joka paljastui palkkakuitiksi. Aini! TILIPÄIVÄ! Tilipäivät ovat vähän sellaisia fifty-sixtyjä, olen todella useasti pettynyt tai halunnut tappaa jonkun nähtyäni miten vähän jostain mystisestä syystä rahaa tuli käteen, mutta tällä kertaa kävi juuri toisinpäin. Omg! Olin saanut lopultakin ylityökorvaukseni. Tein ylitöitä varmaan sata vuotta sitten ja minua ärsytti hillittömsäti kun niiden maksamiseen menee ikuisuus, muttei ärsytä enää, koska ylityökorvaus tulee maksuhetken palkan mukaan. Jos olisin saanut korvaukset heti ylitöiden jälkeen, ne olisi tulleet vanhalla palkalla, mutta nyt ne tuli uudella palkalla. Hymyilyttävä ero, vaikkei nyt ehkä budjettiani pelasta. Kuitenkin se, että saa enemmän kuin olettaa, tekee mahtavan fiiliksen.

Ylityörahat on tarkoitus käyttää tuhlaamiseen. Alunperin säästin ne Wiitä varten, mutta kun onnistuin säätämään jo Wiin verran rahaa ilman ylitöitä, niin tuhlaan ne sit johonkin muuhun. Parilla huntilla saa kuitenkin kivasti sisustustavaraa, vaatteita (paitsi niitä mitä pitäisi ostaa), turhaa krääsää ja vaikka mitä. Tekisi mieli kamalasti lähteä juhlimaan tätä pizzalle, mutkun pitäisi laihduttaakin, joten ehkä juhlin joku toinen ilta.

En muista joko mainitsin, mutta ostin Mariskan ekan levyn. Anteexi:n kautta yhtäkkiä tajusin, että tämähän on saaplarin hyvää musaa, kuten joskus puoliläbällä olin kuvitellutkin. Siis oikeesti oikeesti, eikä vain haha-jeejee-leikisti. Jotenkin olin unohtanut kokonaan miten raaka biisi anteexi on ja koko levy noudattaa aika pitkälti samaa linjaa. Seassa on toki paljon bilepiisejä, mutta niidenkin sanomat ovat yleensä hyvin ei-kevyitä. Ehkä ehdoton lempparini on "Balladi" niminen biisi, joka on herkkä ja söpö rallatus, mutta just Mariskatyyliin siinä lauletaan pyllynnipistäjäpaskoista, itsensä vilauttelijoista ja sovinistisioista. Sanoitukset ovat ehkä vähän liian leimaavia, mutta toisaalta ei musiikin pidäkään olla harmaata, vaan pieni provoaminen on aina paikallaan.

Jos jotain marmattamista on pakko keksiä, niin tyyli ei pysy ihan koko levyä alusta loppuun. On hieman ristiriitaista laulaa periaatteessa suvaitsevaisuuden puolesta, jos yhdessä laulussa on kuitenkin nyrkit pystyssä vetämässä dunkkuun kilpakosijaa. Mutta miksipä levyn pitäisikään olla niin eheä kokonaisuus sanallisesti. Onhan se vain inhimillistä, ettei kukaan ole ylevä kaikessa. Ainoa huono biisi levyllä on joku typerä yhteisproggis jonkun salsasilsahemmon kanssa, mutta sekin jää ärsyttävästi soimaan päähän, joten ei sitä tartte skipata.

Ihanata! Tarkasta tämä! Tahon Mariskan! Ihanata!

Tämä olkoon kunnianosoitus kaikille ihanille sukille mitä maailmasta löytyy.

Niin se tyyli muuttuu. Muutama vuosi sitten vielä pukeuduin valkoisiin tennissukkiin, eikä ne aina edes olleet niin hirveän valkoiset, ainakaan pohjista. Vähitellen aloin heräämään siihen, että mustat kengät ja valkoiset tennissukat eivät ole hyvä yhdistelmä, joten aloin haalimaan mustia/sinisiä tennissukkia myös. Seuraava looginen askel oli hankkia parit ei-tennissukat, sekä vähitellen alkaa luopumaan kokonaan valkoisista. Helsinkiin muuttaessa valkoiset sukat olivat jo kadonneet kokonaan, kuten myös kaikki värilliset tennissukatkin. Jäljellä oli enää yksivärisiä ei-tennissukkia ja pian huomasinkin kantavani kaupasta jo raidallisia ja materiaaliltaan naismaisempia sukkia. Raitasukkia löytyy tällä hetkellä vasta viidet, mutta tästä se kerääminen alkaa.

Olen ollut varsin pitkään hyvin viehättynyt raidoista ja sitä kautta myös raitasukista. Olen vähitellen alkanut tulemaan kaapista ulos tykkäämisieni suhteen, enkä häpeile myöntää, että raitasukat tytöllä ovat grrrrau, kuten muutkin ohuesta materiaalista tehdyt tyttömäiset sukat (paksusta myös, mutta se onkin oma fetissinsä). Suurempi tykkäys kohdistuu juurikin naispuolisiin ihmisiin ja heidän sukkiinsa, mutta ei se poista sitä tosiasiaa, että raita on ihana "väri" myös itseni päällä. Ja oikeasti, ne materiaalit! Olen pitkään ollut sitä mieltä, että on ihan epistä, kun naisille on kaikkia ihanantuntuisia vaatteita ja miehille vain tyyliin jostain kovasta puuvillasta tehtyjä kamaluuksia, mutta isompi kaupunki ja avonaisemmat silmät osoittivat sen, että kaupoista löytyy ihan miestenosastolta hyvinkin mieltä kutkuttavia vaatteita. Ero on ihan uskomaton normaalin ei-oikein-miltään-tuntuvan tennissukan ja ohuen keinokuituisen sukan välillä. Se pehmeys, se viileys, se kiiltävyys valossa. Ah!

Pinkkimustat sukat olivat ensimmäiset kokoelmaani, hankittu HM:stä, materiaali hyvin normisukkamainen. Mustat ohuilla raidoilla olevat sekä erivärisiniraitaiset sukat myös HM:stä, materiaali kiiltävähköä keinokuitua. Tuplapunaiset paksuraitaiset sukat ovat lahja kaverilta ja siten ne ovat mahdollisesti ainoat sukat, jotka eivät ole miehille tehty. Nykyiset lempisukkani löytyvät ansaitusti keskeltä, Ratian kokoelmasta. Materiaali enkelten neulomaa ohutta ihanuutta, väri mustavalkotäydellinen. Alan ymmärtää mitä tarkoitetaan "seksikkäillä sukilla", sen ei tarvitse olla sama asia kuin katsojan kiihottuminen, vaan enemmänkin se oma itsevarman näyttävä olo, mikä erikoisemmissa vaatteissa tulee.

Btw, jossain edellisessä merkinnässä mainittu uusi punainen puuvillasatiininen pussilakana löytyy myös kuvasta, se jossa on tähtiä.

Tämä kiertoviesti eroaa normaaleista kiertoviesteistä kahdella tärkeällä tavalla:
1) Tätä EI lähetetä kellekään, vaan jokainen halukas lisää sen ITSELLEEN
2) Tämän on tarkoitus luoda hyvää mieltä, ei poistaa sitä

Ohjeet:
- Kopioi koko viesti ja liitä se päiväkirjaasi
- Lisää nimimerkkisi listalle ensimmäiseksi
- KOMMENTOI jotain kivaa listan viimeisenä olevalle henkilölle, ilmoita mielellään samalla kommentin johtuvan kiertoviestistä
- Poista listan viimeinen henkilö tämän jälkeen

Listalla on siis aina 4 henkilöä, sinä tulet uusimpana listan ylimmäksi ja kommentoinnin jälkeen poistat listan alimman.

** LISTA **

Vempire
*tyhjä*
*tyhjä*
*tyhjä*



Ainiin, melkein unohdin. Jos vastaat tähän, saat ihastuksesi 3 päivän kuluessa kuuraamaan autosi. Pekka Illinois Illinoisista vastasi ja nyt hän on miljonääri ja ajaa puhtaalla autolla. Jos katkaiset ketjun, hämähäkki tekee pesän *sinne*, kikakika. Lisa Marie Perstley katkaisi ketjun ja hänen kissanpentunsa jäi auton alle ja hänen rakennekyntensä katkesi.

Viikosta tuli loppujen lopuksi tosi kiva. Yleensä pidän maanantaisin epäsosiaalisuuspäivän, mutta nyt uhmasin jumalia ja lähdinkin kaverin kanssa Itikseen "shoppaileen". En tuhlannut itse penniäkään rahaa, mutta se reissu oli ihana! Jotenkin sitä kun on kahdestaan liikkeellä, ennättää kiinnittää huomiota kaikkeen turhaan, eikä vain siihen mihin kävelee ja mitä tekee. Vaikka kahdestaan onkin ongelma se, kun itse haluaisi jäädä jotain katsomaan ja toinen ei, niin toisaalta taas silti kahdestaan helposti tulee vietettyä enemmän aikaa ja tehtyä erilaisempia asioita mitä yksin. Nytkin syötiin jädet. Ihanaa, vaikkakin oksennus oli oikeasti ihan hilkulla, kun apoin isoa pyörremyrskyä Geishalla ja turkinpippurilla. Salmiakki ja suklaa ei oikein matsaa, tiedän, mutta ei se oksennus siitä johtunut, vaan jäätelön ylimakeudesta ja loppumattomuudesta. Siitä huolimatta haluan lisää :D

Kun kivaa sunnuntaita seurasi kiva maanantai, sitä jotenkin pääsi ihan eritavalla elämän syrjään kiinni. Vielä kun huomenna on firman bileet, niin oli jotain mitä odottaa ja oli myös tullut tehtyä jotain. Koko viikon olen ollut jotenkin yliaktiivinen hyvällä tapaa, eli en niinkään tuskaisan rauhaton, vaan enemmänkin happydance ja tsippadai. En tiedä onko se munaa vai kanaa, mutta kun olo on mahtava, niin ei tee mieli istua virallisesti ja tylsästi paikallaan, vaan sohvalla istuu jossain ihmeellisessä sikiöasennossa, kokatessa heiluttelee pyllyään, sormet napsaa, pää heiluu ja suusta kuuluu outoja virsiä.

Tämä antoikin minulle idean, jossa luultavasti on ainakin jonkin verran perää, vaikka tuo liikehdintä olisikin enemmän seuraus kuin syy. Mietin, milloin olen onnellinen ja milloin en. Olen onnellinen puistossa juomassa siipukkaa. Olen onnellinen kaverin kanssa kauppakeskuksessa. Olen onnelline kun shoppaan. Kun olen onnellinen, myös kynttilänvalossa pleikan pelaaminen on kivaa. No milloin olen onneton? Silloin, kun olen koneella, mutta myös silloin, jos en ole koneella ollenkaan. On tutkittua, että internet masentaa (whaaat), mutta ehkä syy onkin enemmän koneellaolon staattisuudessa. Pöytäkone on lähellä nurkkaa ja istun kovalla penkillä niskat jumissa sen edessä. Ei siinä voi tehdä mitään, etenkin kun koneella olo vie kaiken huomion. Telkkaria katsoessa voi syödä, maata, olla kynttilänvalossa, tanssia, lajitella pyykkiä, mitä vain. Pleikkaakin pelatessa, jota voisi sinänsä verrata koneella oloon, voi olla sohvalla jännässä asennossa ja luoda erikoisuutta vähentämällä/lisäämällä valoja. Olisi pakko ostaa miniläppäri vain siksi, että voisi testata tätä teoriaa. Olisinko vähemmän ärtynyt koneella, jos makaisin sohvalla tuijotellen kuuta, vaikka se asento ei niin kiva olisikaan. Vielä kun ajattelin asiaa taaksepäin, olin koneella ollisempi silloin, kun kone oli sohvapöydällä ja itse istuin lattialla. Vaikka se asento oli ihan tuskaa kropalle, niin siinä oli jotain erikoista ja se viehätti.

Jatkoin miettimistä. Olin onnellinen tai ainakin vaikuttunut kun Varkaudessa ennen sinne muuttoa olin isoveljen luona käymässä työsopparia kirjoittamassa ja kävin Lidlissä. Oli kesä, kerrostalot olivat korkeita ja jotenkin ilmassa oli taikaa. Muistan edelleen sen hetken ja tunteen. Nyt pidän Varkautta perseenä ja en halua sinne missään nimessä takaisin, mutta silti tuo muisto on äärettömän kiva. Miksi? Koska kaikki oli uutta ja maagista! Helsinkikin oli uutta ja maagista, jonka avulla kaikki oli kivaa, mutta nyt kun uutuus ja maagisuus ovat kadonneet pelkästä Helsingistä, niitä pitää rueta etsimään omasta elämästään. Pitää pystyä kokoajan tekemään jotain uutta ja vähän erilaista, että aina kokee jotain muuta kuin tuttua. Kaikki uusi tekee onnelliseksi, kaikki staattinen masentaa. Esimerkiksi tämä nykyinen innostukseni kynttilöihin on uutta. En minä ennen ole vapaaehtoisesti ole ollut pimeässä. Nyt olen. Se on kivaa! Kyllästyn siihen jossain vaiheessa, mutta sitten pitää keksiä taas jotain uutta. Tietokone ja etenkin netti on jotenkin tuplamasentaja siksi, että se on helposti staattista ja vanhaa, sekä myös ärsyttävän koukuttavaa, jolloin ei jää aikaa maagisuudelle. Vaikka elämä olikin perseestä teininä Kuopiossa kun ei ollut telkkaa, ei konetta, ei musiikkisoitinta, niin silloin iltaisin tuli kuitenkin tehtyä juurikin jotain jänniä asioita. Se oli oma ääripäänsä, mutta olisin onnellisin jossain kompromississa, jossa ilta koostuu näpräämisestä, oudosta liikehdinnästä, ajantuhlauksesta ja myös siitä netteilystä, mutta mielellään muulla kuin pöytäkoneella. Pöytäkoneen voisi pyhittää pelaamiselle.

Harmittavasti vain pelkään, että kun masentaa, niin ei silloin kynttilät tai liikehdinnät auta, koska niistä ei enää innostu. Toisaalta ne ovat mahtavaa ennaltaehkäisyä. Itsensä pitää vain pakottaa joko ihmisten ilmoille tai jos on jo kaupungilla ollut, niin sitten kotona tekemään jotain outoa. Järjestänpä sukkalaatikon. Luenpa näitä levytekstejä läpi, en ole tehnyt sitä sitten teinivuosien. Makaan lattialla maton päällä ja ihmettelen miten nämä maton kiemurat oikein menee. Vau! Samalla on aikaa miettiä kaikkea ja sylkeä kattoon.

Kävin tänään taas Itäkeskuksessa, kun siihen jotenkin maanantaina tykästyin ja löysin sieltä tavaroita, joita ei silloin tullut ostettua. Kesäkenkäalevalikoima oli valitettavasti vähentynyt ja löysin kyllä ihan kivat kengät, mutta 25 euroa kesäkengistä oli vähän liikaa. Harmi, koska nyt olisi ollut niin kätsä ostaa varakenkiä kesää varten, etenkin kun rakkaissa Converseissäni on jossain reikä, koska sukkani ovat litimärät aina aamulla töissä :'( Eli vaikka kesä tulee ja lämmin, ei noita kenkiä silti enää ehkä voi käyttää. Kävin etsimässä HenkkaMaukalta takkia, mutta ei sieltä oikein löytynyt. Mallit olivat muuten hienoja, mutta liian paljaita. Haluan että takissa on yksityiskohtia, eikä niitä piiloteta. Eräs takki oli ihan täydellinen, siinä oli ketjua ja nappia ja remeliä, mutta se oli ohut ja maksoi 79 euroa. Doh. Ei se estänyt melkein ostamasta. Mukaan tarttui kuitenkin ranteenlämmittimet, miehille (tiesin, ettei netanttila ole ainoa mistä niitä saa!) ja paksu mustavalkoinen kaulahuivi. Ranteenlämmittimet olivat vähän pettymys, koska ne ovat liian pitkät. En minä tarvitsemalla tarvitse hautoa ranteitani, haluaisin vain vaihtoehdon lapasille. Nyt ne ovat vähän sellaiset, että ne pitää laittaa käteen ennen takkia ja jos ne ottaa pois, ei niitä saa takin kanssa enää takaisin. Eli sopivat silloin, kun niitä ei ole tarkoituskaan ottaa pois ja ei ole niin kylmä, että paljaat sormet haittaisi, muttei myöskään niin kuuma, että niissä tulisi poppa. Joskus syksyllä ulkona voisi olla tosi jees. Paksu kaulaliina on iiihana, joskin heti tuli olo, että tartten lisää. Mulla on niitä vasta yksi! Missä värit! IIK!

Tuhlasin myös ah-niin-ihanaan Tarjoustaloon. 4 euron tohvelit eivät ole edes hintansa väärtejä ja olen kikatellut koko illan 79 sentin mukeille, mitä ostin. Ne ovat niin ihanan b-laatuisia, aivan kuin joidenkin lasten värittämiä. Oho, vähän meni yli rajojen. Ohoh, tähän tuli nyt tälläinen sormenjälki ja maali irtosi. Ohoh, tää kukka on vähän kakan näköinen. Mukit ovat semihyvää materiaalia, yleensä kun minua vituttaa hillittömästi mukien ohuus ja posliinimaisuus. Ne näyttävät ihan oksettavilta, kun päällä on jotain väriä, mutta sisältä ovat täysin valkoisia. Tulee mieleen jotkut peltimukit, jotka ovat pian ruskeita. Paksummat mukit ovat muuten vain oksettavan rumia. Outoa kyllä, että jotkut juntit "Tämä isäntä juo kahvia" tekstimukit ovat laadultaan ja malliltaan yleensä parhaita alle 20 euron hintaluokassa. Vaikka nuo ostamani mukit ovatkin halpoja, ne ovat nättejä ja sainkin hankittua 4 samanlaista (lue samantyylistä, väritys eri). Nyt voin lopultakin olla taas astetta naisempi ja heittää hirveän joukon random-mukeja jonnekin ullakolle ja jättää vain yhdenmukaiset mukit jäljelle. Tietysti rakas O'boy -kahvimukini jää, siitä en luovu. Enkä I <3 NY mukistakaan, mutta muista kyl! Sit vielä kun saisi värillisiä lautasia ja parit viinilasit, niin ah.

Voitin muuten kenossa ekaa kertaa tänä vuonna enemmän mitä lippu maksoi. Kikka oli tehdä 2 raksin rivi, siinä kun kahdella oikein voittaa panoksen seitsenkertaisesti. Eli jos tekee viikon kupongin, niin yhdellä voitolla kuponki on maksanut itsensä takaisin. Hyvä. Paljon todennäköisempää kuin 10 raksilla saada 7 perättäistä voittoa tai jotain enemmän kuin 0/5 oikein. Kerran eläissäni kymmenellä raksilla olen saanut enemmän kuin panostin, silloin taisi tulla jopa yli 10 euroa ja panos oli muistaakseni 7 euroa. WOW. Voisi tunkea nekin rahat pyllyseen. 2 raksin riveissä on sitten tosiaan se ongelma, että sillä ei voi tulla rikkaaksi. Kun veikkauksessa kuitenkin odotusarvo on aina negatiivinen, on vähän turha pelata pelejä, joissa voittaa vähän yli tai ali rahansa. Vaikka lähes jokainen lottoaja jääkin tappiolle, niin sieltä sentään tulee kalganiittiä jos lady luck käy vierailemassa. Kenossakin 10 reiällä tulisi sentään satkutonni. 2 reiällä tulee three-fifty :D JEIJ! MÄ TARJOAN TÄN ILLAN! Oho, loppu rahat, vippaa tsyge!? Mikä helvetti on edes tsyge? Kikatuttaa. FSST!