IRC-Galleria

Kirjoitin jokunen päivä takaperin (on muuten helvetin vaikeaa kirjoittaa takaperin) elämänikäennusteesta. No tänä aamuna menin itse testaamaan oman ikäennusteeni YLEn sivuilla.

Päätin olla rehellinen ja tässä tulos: Sadasta juuri Sinun kaltaisestasi ihmisestä tuskin yksikään saavuttaa toivomasi 85 vuoden ikää. Sinun kaltaisesi ihmiset elävät keskimäärin 60 vuotta ja 7 kuukautta.

Ja sitten vielä joku sanoo, että rehellisyys kannattaa.

Päätin muuttaa elämäni (ainakin tuossa testissä). Kuinka helposti se onnistuikaan. Laihdutin hetkessä sataan kiloon, ryhdyin syömään kasviksia ja hedelmiä päivittäin, tappelin vähemmän lasten ja Rakkaan Vaimon kanssa, lisäsin liikuntaa niin, että vähintään kolme kertaa viikossa käyn kävelyllä, uimassa tai teen ruumiillista työtä sen verran, että pulssi nousee ja hiki pakkaa pintaan. Lisäsin hieman viinin juontia, päätin käydä muutaman kerran enemmän vuodessa elokuvissa ja teatterissa sekä päätin stressata asioista hieman nykyistä vähemmän.

No mitä sanoi YLEn kone nyt:
Sadasta muuttamiesi tietojen mukaisesta ihmisestä noin 34 saavuttaa toivomasi 85 vuoden iän. Muuttamiesi tietojen mukaiset ihmiset elävät keskimäärin 78 vuotta ja 3 kuukautta.

Tämähän vaikutta ajo paremmalta. Joka kolmas kaltaisistani elää 85-vuotiaaksi ja omakin ennusteeni nousi jo hieman yli 78 vuoteen. Yksi risti siirtyi lähes 20 vuotta kauemmas vain muutamaa rastia siirtämällä.

Nyt nuo uudet rastit siirretään laboratorio-olosuhteista oikeaan elämään.

Ans kattoo, miten äijän käy.

Keski-iän kriisiä perkele.

Tuntuu tuppaavan joka tuutista. Jos ei Rakas Vaimo herätä yöllä tiedustellakseen miksi en hengitä niin televisiosta tulee ohjelmaa jossa ennustetaan elinikää paheilla ja ilman. Parhaiten pärjäsi Vallu Valpio jonka paheet olivat yli 30 elinvuoden mittaiset. Että jos lopettaisi kaikki paheet eläisi 30 vuotta pidempään. Tai ainakin loppuelämä tuntuisi 30 vuotta pidemmältä.

Mutta ei tässä vielä kaikki. RV pohtii myös ihan valveilla, että mitä hän tekisi jos minä kuolisin. Niin kuin tässä nyt olisi aikomus kuolla. Mutta huolissaan kun on, niin pohtii tällaistakin. Joten kai se on otettava tämäkin asia vakavasti. Siis kuoleminen.

Jos lopettaisin tupakanpolton saisin 0 vuotta lisää elinaikaa. Koska en tupakoi. Mutta jos aloittaisin, polttaisin kuukauden ja lopettaisin niin paljonkohan saisin lisää aikaa?

Jos vähentäisin viinanjuontia saisin varmaan 2 vuotta lisää aikaa. Jos lopettaisin kokonaan, vuosia tulisi varmaan lisäää 2,5. Niin rankkaa on minun juomiseni.

Laihduttaminen on sitten se mun juttu. Jos laihduttaisin 60 kiloa saisin varmasti 20 lisävuotta. Jotka salaattia puputtamalla tuntuisivat ainakin 40 lisävuodelta. Mahtava tarjous. Mikäli siihen vielä lisätään liikunta, lisääntyvät vuodet entisestään. Tai tuntuisivat ainakin pidemmiltä.

Tarttis vissiin tehrä jotain.

Taidan hakea lisää leipää, paljon juustoa ja makkaraa väliin, kahvia kuppiin ja syömään.

Äitimyytin pohdinta on ollut viime aikoina pinnassa.

Oma äiti kävi viikonvaihteessa kolmannen kerran kuoleman portilla mutta taitaa taas sinnitellä elämään. Erikoisen äidin kuolemasta tuli kuluneeksi pari päivää sitten kaksitoista vuotta ja asia nousi irc-kirjoituksissa sekä Erikoisen että hänen siskojensa toimesta pintaan. Saipa samassa yhteydessä myös Rakas Vaimo Erikoiselta osuutensa uusioäitiydestä. Tuli tunne, että emme ole aivan epäonnistuneita. Ainakaan äitinä.

Mutta vastaavasti äitinsä hylkäämien lasten vihakin kohdistu ensisijaisesti juuri uuteen äitiin. Kai me olemme niin eläimiä, että uroksen katoamisesta selviämme niin fyysisesti kuin henkisestikin, mutta naaraan eli emon katoaminen on elämän ja kuoleman kysymys.

Niinpä "emon hylkäämien pentujen viha" kohdistuu varaäitiin, siihen uuteen emoon joka parhaansa mukaan yrittää paikata kaikkia niitä aukkoja joita lapsensa hylännyt biologinen äiti on jättänyt. Tässä uroksen rooli jää samanlaiseksi kuin luonnossakin. Notkut jossain lähimailla, yrität mahdollisesti kantaa naaraalle syötävää tai jäät vahtimaan pesää kun naaras lähtee saalistamaan omaa elantoaan.

Ei ole koiraasta synnyttäjäksi tai munijaksi. Ainakaan suvunjatkamismielessä. Melkoiset rinnatkin saattaa koiraalla olla mutta täysin turhat nännit niiden pässä. Että ei ole emoksi, ei äidiksi.

Miksi nämä sukupuoliroolit ovat niin tiukassa? Jos jumala olisi olemassa niin tuskin hän viisaudessaan olisi näin epätasa-arvoista suhdetta rakentanut. Taas yksi todiste, että olemme evoluution tulosta.

On tämä ihmeellistä.

Kruunasi tämän aamun. Meinaan tuo 14-vuotiaan kollin kommentti irc-kuvassani. Kun ei muutenkaan tuon liskojen yön jälkeen ollut kovin hyvä aamu.

Yö meni kipristellessä. Uimahallikeikasta jäi jännitys pohjelihakseen. Joten suonenveto herätti pari kertaa yön aikana. Ja sitten nousi taas tyhmät ajatukset päähän. Perin mustat.

Elukoista tällä kertaa vain yksi kissa suoritti hätäherätyksen. Hyppäämällä karjuen sänkyyni kello neljän aikaan. Katti kainaloon ennenkuin Rakas Vaimo herää ja vauhdilla eteiseen. Meinaan katti. Ja taas ei uni tullut vaan märehdin iltaista tyhmyyttäni.

Kaiken lisäksi taivas on aivan harmaa, tuulee ja sataa vettä, mikään ei huvita...

Hesaankin piti RV:n kanssa lähteä mutta sekin keikka peruuntui omaan mahdottomuuteensa. Vaikka ei me taidettu edes tosissaan yrittää.

Vaihdoin oletuskuvankin. Kuvaa paremmin fiiliksiä.

Pääsispä pian vaihtamaan kuvan uuteen.

Savonlinnan tulien ilta oli eilen nimensä veroinen. Kaksi ohjelmaa nousi yli kaiken muun, Taidelukion Takamuksen musisointi ja tuliryhmä Etnan esitys.

Mutta aluksi hieman taustaa. Päätimme jo liki viikko sitten ottaa ohjelmistoomme tämän tulien illan. Kerroimme lapsille suunnitelmasta ja innostimme heitä järkkäämään itselleen kaveriseuraa Riihisaaren lauantaiksi. Saisivat kerrankin touhuta kaupunkitapahtumassa kavereidensa kanssa kolme-neljä tuntia ihan rauhassa. Ja me saisimme myös Rakkaan Vaimon kanssa osallistua rauhassa juuri niihin tapahtuman osiin joihin haluaisimme.

No miten kävikään. Tytöt onnistuivat oivasti ohjelmoimaan oman iltansa. Sansku ilmoitti jo hyvissä ajoin jäävänsä kotiin, ostavansa litran jäätelöä ja nauttivansa rauhassa hyvästä elokuvasta. Janna ja Tilli sopivat tapaamisen tyttökaveidensa kanssa Riihisaareen ja niinpä he sitten kulkivat illan omissa porukoissaan. Ja hauskaa oli ollut.

Mutta entäpä meidän poijjaat? Tiitus toki sai sovituksi kaverin mukaanoton, mutta valitettavasti tuo suunnitelma kariutui Tiituksesta riippumattomista syistä. Mikko ja Jussi sen sijaan päättivät jo valmiiksi, että ideamme on aivan perseestä. Kuten nykyisin muutkin ideamme. Niinpä he laahustivat kolmisen tuntia perässämme niin tylsistyneen näköisinä kuin vain voi olla. Lopulta pieni sadekuuro antoi heille oikeuden lähteä autoon istumaan mpkolmoset korvilla.

Mitä Riihisaaressa tapahtuikaan juuri siihen aikaan? Hieno tulishow jossa nähtiin, miten tulivälineilläkin voi harrastaa jonglöörausta tai millä tavalla hyppynarulla hypitään niin, että hyppijää tuntuu koko ajan ympäröivän huima tulipallo. Kaikki tämä jäi näkemättä kahdelta vanhimmalta pojaltamme, jotka vielä pari viikkoa sitten saattoivat harjoitella jonglööritemppuja pihalla kolme tuntia yhteen menoon.

Lopputolos oli se, että illan antiin löytyi perheestämme kuusi tyytyväistä ihmistä ja kaksi perin tympääntynyttä murkkua.

Enemmistö osasi nauttia.

Tai ainakin tehdä välttämättömyydestä hyveen.

Minua on kohdannut kohtuuton epäoikeudenmukaisuus.

Kuvagalleriaan ei uppoa kuva joka sujuvasti solahtaa Rakkaan Vaimon Galleriaan. Siis täällä IRC-Galleriassa.

Olen kirjoitellut asiasta ylläpidolle muutamaan kertaan mutta yhtäkään järkevää vastausta en ole saanut. Kuvan koko ei voi olla vaikuttava tekijä koska kyse on samasta kuvasta. Eikä kuvan aihekaan, koska edelleen on kyse samasta kuvasta. Ainut järkevä selitys joka minulle tulee mieleen on se, että ongelma ilmaantui samaan aikaan kuin alkoi uusi VIP-kauteni. Eli olisiko säädöissä jotain vikaa, sillä Galleriassani on enemmän kuvia kuin perusjäsenyys oikeuttaa. Siksi maksankin VIP-jäsenyydestä. Mutta en saa vastinetta rahalleni.

Mikäköhän siinä on, että netissä ei päde samat kaupan lait kuin tavallisessa kaupassa. Jos saat viruksen ihan kunniallisilta sivuilta on se oma murheesi. Vaikka kuinka olisit yrittänyt päivittää virusturvaasi. Eikös se virusturvan ylläpito olisi sen asia joka minulla tämän palvelun myy. Enhän minä lihakaupassakaan joudu vastuuseen siitä jos kylmätiski on rikkoutunut ja ostamani jauheliha tämän vuoksi pilaantunut. Mutta internetissä joudun. Noin kuvainnollisesti.
Eli jos häivyn täältä lähiaikoina niin se johtuu vain siitä että en saa vastinetta rahoilleni.

On tää taas aamu.

Muutenkin.

Nyt se koulu alkaa, kaikki tasajakaa,
hyppikää, pomppikaa, riemuitkaa.

Onhan tässä Jussin kanssa harjoiteltu jo viime viikon keskiviikosta, mutta nyt se varsinaisesti alkaa. Meinaan lasten koulu. Ja vanhusten loma.

Tänään käynnistyy koulutyö ammattikoulun lisäksi myös peruskoulussa ja lukiossa. Joten kuusi lasta säntää tänään iloisena koulutielle. Liki 30 asteen helteeseen. Siinä sitä otetaan lapsesta mitta oikein kunnolla.

Lomakauden huipensi sunnuntaina vietetty Jannan rippijuhla. Ystäviä oli piha täynnä, harmittamaan jäi oikeastaan vain Erikoisen, Risto I:n ja tietysti Rinsessa Aavan poissaolo. Mutta sillekin oli asiallinen peruste, joten tältä osin homma oli kunnossa. Mutta huomasin Jannasta, että Ison Siskon mukanaolo rippijuhlassa olisi ollut tärkeä. Sellaiseksi se muotoutuu tällainenkin perhe vaikka siskoksilla on ollut 400 kilometriä välimatkaa jo liki kahdeksan vuotta.

Juhla onnistui hienosti, juhlakalu oli kaunis, tarjoilut hyviä (ja riittäviä) ja vieraat hauskoja. Onneksi ystäväperhekin ehti mukaan vaikka takana olikin rankka päivä missikilpailuissa. Lapsillakin tuntui olevan mukavaa, etenkin pienemmillä jotka painoivat Tillin kehittämissä kilpailuissa ja lopuksi hippaa ihan ilman ohjaustakin. Murkkuikäiset pojat tosin olivat kuten murkkuikäiset pojat tälaisissa juhlissa ovat. Mutta mitäpä he eivät sittenkin kärsisi Jannan viehättävyyden vuoksi.

Mutta näillä muistoilla sitä' on hyvä ampaista kouluvuoteen. Ennen kuin huomaammekaan, liki 200 aamua on lusittu ja edessä on taas uusi kesäloma.

Ja sitä ennenhän on syysloma, joululoma, talviloma, pääsiäisloma, vappu...

Kyllä se siitä.

Kesä jatkui viikonvaihteessa ystäväperhen heinätalkoissa. Kahtena päivänä meidän iskuryhmä hääri heinäpaalien kimpussa sellaisella innolla, että ylpeää isää oikein ihmetytti. Sillä työ 25 asteen helteessä paahteisella pellolla ei ollut maailman helpoimpia. Ei ainakaan itselleni. Suonenvedosta on kärsitty kahtena yönä. Ei ilmeisesti tankkaus ihan osunut kohalleen.

Mutta Tiitus, Mikko, Tilli, Musu ja Jussi painoi töitä tavalla josta voin olla vain ylpeä. Ovathan he kotonakin monasti ahkeria, mutta tuossa heinähommassa oli joku ihan oma viehätyksenä. Kun ensimmäisen päivän iltana saunassa jalat ja kädet kirvelivät kovien korsien pistosten jäljiltä, hartiat särkivät ja osalla vielä auringon punoittamat olkavarretkin kiusasivat, niin mitä sanoi meidän lapsiktaras: mennäänhän me huomennakin...

No mentiin. Sunnuntai olikin helpompi päivä, pelto oli vain noin kolmannes lauantaista ja urakasta selvittiin kahteen tuntiin. Mutta pellon pienuudesta huolimatta koimme olevamme apuna ystäville ja se tuntui tuntuvan lapsistakin hyvältä. Kun ystäväperheen äiti oli lauantaina sanonut, että normaalisti tältä pellolta on selvitty vasta ilta seitsemän maissa kotiin ja nyt oltiin kolmisen tuntia nopeampia, niin tämä painui ainakin joidenkin lasteme mieliin. Tillikin totesi, että sittenhän meistä oli kolmen tunnin apu.

Mutta ei sunnuntain työnteko vielä heinäpellolle loppunut. Iltapäivällä suunnistettiin vielä mökille ja iskettiin Rakkaan Vaimon, Sanskun, Jussin ja Mikon kanssa taas pätkä kattoa. Joka onkin nyt jo puolivälissä. Kun tänään haetaan lisää maalia ja huomenna lautoja niin mahdollisesti tämän viikon lopussa katto on naputeltuna.

Että kyllä sekin projekti siitä etenee.

Hitaasti mutta varmasti.

Parempi myöhään kuin ei silloinkaan.

Elokuun alkaessa alkoi myös kesä. Helteet tulivat jatkuakseen pitkälle ohi koulujen avautumisen. Saammehan edes me vanhukset nauttia lämmöstä, joka ei vanhan kansan sanonnan mukaisesti luita riko.

Kesän alkamisen myötä vauhdittui myös mökkiremontti. Ensimmäinen neljännes kattoa naputeltiin paikalleen eilen Sanskun ja Jussin suosiollisella avustuksella. Ja ihan oikeasti heistä on hommassa suuri apu. Etenkin kun vanhan, lihavan miehen polvet eivät kestä jatkuvaa portaille ja alas loikkimista.

Valmiiksi omassa pihassa maalattuja, tai siis saunasuojattuja, lautoja iskettiin kattoon jo puoli lappeellista. Tänään jatkuu usien lautojen maalaus ja huomenna ehkä taas niiden kattoon lyönti. Jos vaikka katon ja päätykolmiot saisi ensi viikon aikana naputeltua. Niin pääsisi uunin ja muurin kimppuun. Niin sekin homma etenee.

Kesän myötä vauhdituu myös mattojen pesu. Omaan ammeeseen pistettiin eilen ensimmäisä mattoja likoamaan, Punkaharjun mattojenpesupaikalle olisi tarkoitus suunnistaa ensi viikolla.

Matojenpesupaikoista tuli muuten mieleen tämä savonlinnalainen pöyristytävä suhtautuminen mattojen pesuun puhtassa Saimaassa. Ei ritä se, että melkein jokaisessa mökkirannassa lutrataan mäntysuopien ja vahvempienkin aineiden kanssa. Vaan saaristokaupunkikin syyllistyy ympäristörikokseen. Tarjoamalla asukkailleen matonpesupaikkoja suoraan järvessä. Ei uskoisi olevan mahdollista enää 2000-luvulla mutta niin vain on.

Joskus hetkittäin hävettää olla savonlinnalainen ja tämä on yksi selainen kohta.

Eilen käytiin muuten iltavierailulla Jannan riparilla. Jossa törmäsimme iloiseen ja onnelliseen lapseen. Aina se Jeesus-leirikin kotiolot voittaa. Tämä kun on toisinaan yksi maanpäällinen helvetti. Josta veimme nyt muistutuksen Jannan leirille. Viiden lapsen ja kahden aikuisen muodossa. Ei ihme, että Jannan jäi hymyssä suin leirille meidän poistuessamme.

Kovin tuntui olevan toisenlainen leiri kuin isosiskon viimekesäinen vastaava leiri. Jonka myös isosisko huomasi. Ollen osin kateellinen mutta ennenkaikkea onnellinen pikkusiskon puolesta. Ja itsekin innostunut uudelleen isoiskoulutuksesta.

Että jos vaikka hänkin vielä pääsisi mukaan...

Pienet varkaat, pienet saaliit. Suuret varkaat...

Toivotavasti ei, mutta tuntuu vaan niin epävarmalta se, saako nuoresta varkaasta karistettua tuon taipumuksen ennenkuin se johtaa pahempiin, kodin ulkopuolella tehtyihin varkauksiin.

Vaikka kyse ei ole vielä kuin karkeista, kekseistä, muutamista euroista Rakkaan Vaimon kassista tai viikkorahakulhosta, niin itse asia on huolestuttava. Kuten myös se, että varkaasta ei ole tunnustajaksi siinäkään vaiheessa kun varkaus on havaittu, pikkuveli on oman osuutensa tunnustanut ja jäljellä on vain kaksi epäiltyä. Joista molemmilla on useampia kiinnijäämisiä samanlaisista varkauksista.

Onko niin, että molemmat ovat nyt olleet asialla, sillä oman syyttömyden vakuuttelu on melko laimeaa. Molemmat epäillyt menevät hämilleen, vaihtavat väriä ja katselevat pitkin pöytää, seiniä ja lattioita.

Vai kärsiikö syytön jonkun toisen teoista? Kerää epäoikeudenmukaisuuden säkkiä pullolleen, kirkastaa marttyyrin kruunuaan, mutta on hiljaa eikä jaksa huutaa vääristä epäilyistä? Epäoikeudenmukaista, mutta pistäisi siten sen toisen epäillyn koville, pakotaisi tunnustamaan.

Tämä tilanne säteilee ikävästi koko porukkaan. Vanhemmilla on pinna tiukalla, syyttömät lapset vetäytyvät myrskyn silmästä syrjään ja kaikki kärsivät.

Kyllä elämä on ihanaa.