IRC-Galleria

Kukaan ei oo mesessä. Tosin, kukaan ei luultavasti puhuisikaan mulle vaikka olisikin mesessä. Angst. Mulla on siihen oikeus. Tänään. Joudun taas miettimään elämääni psykiatrin polilla. Se on ankeaa. En oikeasti oikeen jaksaisi syventyä itseeni ja ongelmiini, mutta kuulemma se on ainoa keino parantua tästä shitesta. Olen tosin lievästi kyyninen asian suhteen. Ainiin, kyynisyys on keski-ikäisten etuoikeus. Olen hoidossa tällä kertaa ihan omasta aloitteestani, mutta ihan samalla lailla tämä tuntuisi päättyvän kuin ennenkin. Jotenkin tuntuu että oon ansgannut tätä samaa jo muutaman kerran tänne. Indeed.

Joskus vaan tulee sellanen olo että 'ah, kun pystyisi olemaan ihan normaali ja jaksaisi tehdä ihan normaaleja, jokapäiväisiä asioita'. Ja sitten tulee sellanen 'vittusaatanaperkele, nyt riittää, nyt mennään hoitoon!'. Ja sitten tulee taas tämä vaihe jota elän parhaillaan, eli 'äähh, mitä järkeä tuonne polille on mennä, samoja asioita me siellä puhutaan, eikä se tunnu yhtään miltään'. Ja sitä rataa. Siitä on kehittynyt melkoisen mukava oravanpyörä.

Joskus tosin on aikoja jolloin olen ihan normaali ja jaksan tehdä muutakin kuin maata sängyssä ja istua koneella.

Ja sitten on vielä se leffamania. Voi huohh. Joskus oli sen Vertical Limitin kanssa niin sairasta kun tuijotin sitä tuntikausia joka päivä kesällä. Ja sitä siis jatkui useampi vuosi. Ja tässä vähän aikaa sitten hamstrasin ihan hiessä Barry Pepperi leffoja. Ja kuitenkin vaan vitutti kattoa niitä.

Joo, nnyt riittää tämä angstaaminen, pitäis alkaa laittautua.