IRC-Galleria

Sonofabitch.

Unohdin reppuni Alajärvelle kun itse lähdin Eville. Oli halpaa kivaa olla pari päivää ilman lääkkeitä. Minä mm. itkin. Siis itkin. Siis Minä. Ensimmäistä kertaa varmaan pariin vuoteen.

Kaikki lähti siitä kun.

Katoin yhtä leffaa jossa oli sellanen todella kaunis nuori poika, johon sellanen todella homo(terkkuja vaan Satulle aiheen tiimoilta)radiotoimittaja tutustui ja ne ystävystyi ja sitä rataa. Ja sitten sitä poikaa ei ollut oikeasti edes olemassa. Se oli vaan jonkun sokean ämmän mielikuvitusta.

Se oli niin perseestä.

Tuli niin justiin sellanen olo kun jonkun mahtavan unen jälkeen, kun tajuaa että sitä ei koskaan oikeasti tapahtunut. Sellanen mieletön suru ja haikeus.

Ja sitten halusin kotiin lääkkeideni luo. Ja kysyin äitiltä ja se ei suostunut, ja soitin iskälle, eikä sekään suostunut koska se halusi olla Matsun ja Outin kanssa kun ne tuli kotiin.

Ja sitten repesi.

En muista millon viimeksi oon niin hukannut kontrollin. Nyyhkin ensin samalla kun puhuin siihen puhelimeen, ja sitten kun vastasin äitille että mitä se iskä sanoi. Siis ääni murtu aina silleen typerästi kun puhuin.

Ja sitten kiipesin parvelle itkemään. Ja se oli oikeasti hauskaa. Se että pystyi itkemään, siis. Vaikka itkemisen jälkeen tulee tietysti taas sellanen typerä tyhjä olo, mutta se on hauskaa niin kauan kun sitä kestää.