IRC-Galleria

CreepyJanet

CreepyJanet

Maybe we'll be allright

Uusimmat blogimerkinnät

[Ei aihetta]Sunnuntai 23.12.2007 21:47

Voi että ku on väsyttäny koko päivän. Tai siis ollu pää kipeä ja tympiny ja sitä rataa. Eläköön, olen lomalla. Nyt rentoudutaan. Joopajoo.

[Ei aihetta]Sunnuntai 23.12.2007 13:11

Yeah. Nyt on hyllyt paikallaan. En olisi kyllä saanut niitä paikalleen itse ja arhg, että ottaa päähän myöntää se. Mutta se oli niin tarkkaa hommaa ilmeisesti. Nyt pitäis jaksaa vaan alkaa siivota. Ikkunankin voisi ehkäpä aukaista.

[Ei aihetta]Sunnuntai 23.12.2007 12:06

Hnyyh.

Sain Alamutkalta sähköpostia. Kokeeni ei mennyt läpi Taaskaan. Hitto, olin unohtanu tehdä jonkun kakkostehtävän kokonaan. Minkä takia minä en huomannut siinä kokeessa kakkostehtävää?
Shitto. Ottaa hieman päähän.

Kuten myös se, että mulla on aina kotona herätessäni huono olo. Se alkaa jo hiukkasen käymään hermoilleni. Vaikka toisaalta, hyviä puolia metsästääkseni, saanpahan itseni ainakin hyvissä ajoin sängystä ylös.

Ulkona on melkein jopa hauska ilma ja ajattelin tehdä tänään kaksi lenkkiä. Toisen teen Simpan kanssa ja toisen teen soittimen seurassa, järvelään. Minun virallinen treenauslenkkini joita olen harrastanut hieman enemmänkin jo. Eli juoksen itseni hikeen, venyttelen ja laulan. On pakko oppia laulamaan samalla kun liikkuu. Kyllä, minulla on muitakin tulevaisuudensuunnitelmia kuin datanomikoulutuksen päättäminen ja sihteerinvirka.

Säikähdin eilen kun otin porakoneen käteeni kun tajusin etten hallitse sitä kun se on niin fucking iso ja painava. Eli siis tarvitsen assistointia seinähyllyjen kiinnittämisessä. Kyllä mä vielä joskus hankin sopivan kokoisen porakoneen ja opettelen käyttämään sitä. Kait sellaisiakin valmistetaan. Mulle sopivan kokoisia porakoneita.

[Ei aihetta]Lauantai 22.12.2007 21:13

Näin vietetään vauhdikasta lauantai-iltaa: Kuunnellaan irlantilaista renkutusta ja puolivittuunnutaan. Tekisi melkein mieleni mennä lenkille. Mutta ehkä ei ihan. En ole varma. Haluaisin kuulla Vanessa Maen Stormin.

[Ei aihetta]Lauantai 22.12.2007 14:52

Kyllä otti Niin päähän. Muokkasin niiin hienon kuvan, ja olin laittamassa sen justiin pois niinkun että tallentaisin sen, niin painoin väärää nappia ja se hävisi enkä ollut tallentanut. Pdhjdfksdfhsfapeoasjrwe.

[Ei aihetta]Keskiviikko 19.12.2007 11:39

Oh yeah. Hitto tuota Miikaa ku se ei voi kans ikinä mennä kouluun. Se ei oo suunnilleen koko viikolla ollu koulussa.
Ja voi hrggnrnnngnfg!
Laittauduin tänään oikein nätiksi ja sitä rataa, ja tein sen eräääään henkilön takia, ja arvon mr. Vaatekaappi ei ole koulussa. Kyllä. Sanoin että Vaatekaappi. Nimitys johtuu sen lievästi humoristisesta tavasta sanoa sanoja tyyliin 'täytekaakku', 'vaatekaappi', se sanoo ne niinkun Vierin Ulla joskus kun vielä oli sen tunteja. Silleen yhdellä konsonantilla.
Ja sen ääni on muutenkin kiva, se puhuu niin sympaattisesti. Sellasella hiljaisella ja pehmeällä äänellä. Sweet.

[Ei aihetta]Tiistai 18.12.2007 11:25

Kylläpäs tuli kirjoitettua taas ihana kertosäe. Ne onkin yleensä vaikeimpia kirjottaa mutta tänään onnistui. Kun taas opiskelin sanakirjasta ihan uusia sanoja. Niistä on sitten hauskaa kirjoittaa lauseita kun opin uudet sanat parhaiten niin.
Kirjotin niitä lauseita ja luin niitä ääneen päässäni(!)Bricktopin äänellä.

Esim. Make up for <---korvata.

Bricktop sanoo: I'll make it up for you.

Hahhah.

Yeah, tänään on koe.

[Ei aihetta]Maanantai 17.12.2007 14:00

Joo, tee tässä nyt sitten lehden kansia. Tuo grrzzbllttdfsjdfn:n ohjelma ei suostu toimimaan. Yllätys. En saa fonttia suurennettua koska aina kun haluaisin kokeilla fontin kokoa, tuo saakelin kirjoitusikkuna menee pois.

'Päätä käytettävät värit ja kirjasintyypit' ...Meinaako tuo nyt sitten sitä, että käytän niitä samoja asetuksia jokaisessa kansilehdessä? Koska ne pitää valita siihen sivupohjaan jota sitten voit käyttää blaabablaaba.

[Ei aihetta]Maanantai 17.12.2007 10:55

Oli kyllä taas niin erinomaisen helppoa nousta sängystä tänään. Teki niiin saakelisti mieli jäädä nukkumaan. Miika jäikin. Ei se nyt ees oo sairas, huoh. Ärsyttää aina kun joku muu lintsaa kun olen itse onnistunut jopa lähestulkoon kitkemään sen tavan itseltäni.

Venyttelystä on muuten tullut sangen hauskaa viimeaikoina. Se johtuu siitä kun katselin erään balettitanssijan venyttelyvideon tässä kerran. Se venyi niin häijysti. Olisi melko muvaa onnistua joskus sellaisessa venyvyydessä. Mutta se nyt ei ole kovinkaan todennäköistä.

Nuo venäläiset tuossa vieressä demonstroi toisilleen mun kirjoitustapaani äsken. Hahhah.

[Ei aihetta]Sunnuntai 16.12.2007 16:36

Huohh, tylsää. Sunnuntait on aina tällasia ettei tiedä miten päin olisi.