IRC-Galleria

Jos tähän nyt pelmahtaisi pikkuinen toivomuskeiju ihanissa vaaleanpunaisissa pitsialushousuissaan, tukahduttaisin himoni kiskoa sil...mitäs sitä oikeen selitetään? Creepy shut the fuck up.
Siis, jos tähän nyt pelmahtaisi edellamainittu(ja melkein raiskattu) toivomuskeiju, minulla olisi Yksi Toivomus: Haluaisin saada takaisin kykyni laulaa sillä ihanalla, mahtavalla, metallisella äänellä joka voisi muotoutua japanilaiseksi kokkiveitseksi ja leikata siltä saakelin Irinalta ne ärsyttävät äänihuulet irti.
Ei mutta on niin rasittavaa ku ollaan tässä soiteltu, olen harrastanut kähinä-falsettilauluani ja ihmiset ovat ihastuksissaan. Tai kateellisia. Se loppuosa. Mutta ei se ole saavutus, saakeli, haluan tunkea niille luun kurkkuun. Aahh, kyllä helpotti, tämä itsekehumaratoni. Noniin, siirrytään kertaamaan edellistunnin tunnelmia.
Sanoisin että Välimäki saavutti lähestulkoon taskunpohja-ropellilakkitason.

Siellä on sanotus: Oi rakkaani älä jätä mua.
(Välimäki puhuu iskelmästä sangen ropellilakkimaiseen sävyyn)

Istutaan tunnilla, on melko hiljaista, Petri selittää vaan jotain duuriasteikoista.
Kuuluu valuva ääni.
Välimäki: Talonmies siellä kaataa ydinjätettä uuniin.
Tunti jatkuu. Valuva ääni toistuu.
Välimäki: Talonmies laittaa lisää ydinjätettä. Ens yönä talo hehkuu. (taskunpohjavirnistys)
Tunti jatkuu.
Ääni kuuluu kovempana, vähän repivänä.
Välimäki: Uraani halkeaa.

Ja Kivimäen paras: Phantomvirta = Mustanaamiosähkö.

Voi taas tätä päivää. Soi Painajais-Pauliinan versio Sunnysta päässä.

Ainiin, ahhah. Yllätin tänään Angelon kyttäämässä itseäni. Kesken kitarasoolon. Luultavasti Johnsonin soolon, yleensä (the Big) A katselee lähinnä kitaraansa soolojen aikana. Mutta sillä oli niin ilme ku käänsin nimittäin tuijotukseni suoraan sen naamaan ku se soolo alko. Se katteli aika saakelin nopeasti muualle. Se onkin henkilö, jolta en vielä ennen ole saanut tuijotuksia. Sen ilme oli niin huippu että mua alko naurattaa. Laula siinä nyt sitte ku nauratti monta minuuttia jälkeenpäinkin.

Jeeh, huomenna kello 5 treffit Petrin kanssa. Mitenhän muistan mennä sinneee...
Ehkä lukemalla päiväkirjaani...perhaps.

Jaa-a, mitähän sitä nyt tekisi loppupäivällä. Ei tee mieli syödä, ei laulaa eikä kirjoittaa. Onkos elämässä sitten muitakin asioita?
Joo, onhan niitä -nettipelit. Pelaamaan Collapsea by-art:iin.

Voi saakeli että sai taas oottaa että pääsee koneelle. Argh. Ja nyt taitaa alkaa tunti. Voi kuinka kivaaa.

Nukuin ja näin unia. Muunmuassa talosta joka oli jossain puussa tai muutenvain jotenkin hämäävän korkealla. Ja Eifel asui siinä. Oon nähny tyypeistä muutenkin aika saakelisti unia ku oon kirjottanu.
Voi että ku tästä reunimmaiselta tietokoneelta on sitte sympaattiset näkymät tuonne ulos. Studio/varastorakennusten takana on iisoja koivuja. Ja sitte peltoa. Outoa, mutta se tuntuu lähes nätiltä. Ja eniten tykkään kattoa tuota vanhaa ikkunalasia. Ku se on tuollasta "väreilevää", siis meinaan että se ei ole tasaista.
Oli niin hillitöntä tänään ku tulin suihkusta ja kiskoin vaatteita päälleni; selitin siinä itelleni kaikkea mahdollista siitä, miten tiukat vaatteeni heikentävät elintoimintojani. Ku tämä punainen vekkihame varmasti repäsee multa jonku suolen vielä tässä joku päivä. Ja sitte tämä samaa väriä edustava korkea(ja tiukka-)kauluksinen toppi hankaloittaa hengittämistä.
Jaaaahah, pitäis käydä vessassa. Ja mennä sen perään tunnille. Saakeli.

Joo, voi Siis hihitys. Siis sä lähet kyl kuskiin.

Siis joo, voi vittu. Gavin sulki silmänsä ja yritti tunkea kädet taskuihinsa. Housut olivat niin tiukat että hän sai sisään vain sormien ensimmäiset nivelet. Siis joo, miten kahdenkymmenen vuoden kypsässä iässä olevat ihmiset voivat käyttäytyä kuin viisitoistavuotiaat?
Curse you.

Muttamutta, kirjoitin tänään elämäni parhaat lyriikat, saakeli. Ne tuli ihan yhtäkkiä. Tuosta vaan, kuunneltiin vanhaa Elvistä tunnilla ja huomasin silmännurkastani että Gavin käppäili kadulla.

Ja sitäpaitsi sen oikea nimi taitaa olla Hannu. Ota niistä nyt taas selvää.
Mitäsvit, jaha. Kannattaa olla tarkkana kuin retiisi näin heti aamusta. Meillä on siis ilmeisesti ensimmäisenä workshoppia, näin nimittäin kun kolmikko Anderson, Johnson ja Angelo suuntasivat lenkkarein päällystetyt askeleensa kohti studioa. Sinnepä siis minunkin tieni.

Voi että mä sitte rakastan tätä ku ei tiedä missä on tunti. Kello on pykälässä, mutta ketään ei näy luokassa. Sen nyt tajuaa että Välimäki ei ole paikalla, mutta kun oppilaitakaan ei näy missään, alkaa jo ärsyttämään. No, nyt sinne meni joku. Mutta se oli varmaankin Anderson, joten en aio mennä sinne. Joutuisin vaan olemaan sen kanssa kahdestaan luokassa.
Anderson siis näyttää aivan saksalaiselta lääkintämieheltä ja puhuu niinkuin Risto E. Mahtava yhdistelmä.

Pidin tänään aamulla varsinaista herkutteluhetkeä. Geisha-suklaata ja Mobya. Sekä Madonnaa vähän.