miten onnistuin ykskaks obsessoitumaan Gorillaziin? itse asiassa aika jännää että se tapahtui vasta nyt, Gorillaz on mulle nimittäin tuttu jo ala-asteen ajoilta. niihin aikoihin löysin Mtv:n ja katselin sitä kaikki iltapäivät kun vanhemmat oli töissä.
siltä ajalta mun muistiin on jäänyt useitakin musavideoita joita edelleen silloin tällöin näkee Voicella. mutta mikään ei varmaan järkyttänyt ja samalla inspiroinut mun kehittyvää mieltä enempää kuin Gorillazin Rock the House-video. muistelen nähneeni myös 19-2000:n ja ehkä jopa Clint Eastwoodin, mutta RtH jäi kaikkein vahvimmin mun alitajuntaan vaanimaan (eikä mikään ihme kun sitä kattoo nyt; puhallettavia apinacheerleadereita ja Murdocin jockstrap ja muuta häröä... ja mä olin sillon 11 tai 12 kun kattelin niitä.)
kaikki nää vuodet Gorillaz on häälynyt jossain mielen takanurkissa ja käynyt välillä päivänvalossa (kuten kesällä 2005, jolloin popitin Feel Good Inc:iä aivan täpöillä, niin kuin kaikki muutkin). mutta ihan tässä, sanotaanko viikon sisällä, päätin yhtäkkiä etsiä YouTubesta videot jotka muistin nähneeni niin pirun kauan sitten ja totesin, että nämä tyypithän on yksiselitteisesti neroja.
kyseessä ei ole pelkästään upea musiikki ja mielettömän tyylikkäät videot, vaan koko se maailma, joka piirrettyjen muusikkojen taakse on rakennettu. se sattuu erikoisuudellaan osumaan tosi mukavasti mun aivojen mielihyväkeskukseen - eikä siitäkään ole haittaa, että hahmot ovat törkeän symppiksiä (erityisesti 2-D ja Noodle, joihin viehätyin jo silloin kersana). tässä vaiheessa tilanne on edennyt siihen pisteeseen, että mun on aivan pakko saada käsiini Gorillazin eka (nimikko)albumi. arvatkaas muuten huviksenne löytyykö sitä yhdestäkään kaupasta? no mutta olen mä Cd-Onista tilannut ennenkin...
...ja silloin postiluukusta tipahti Queen of the Damned ruotsinkielisillä kansilla. hmm.
[turha etsiä taas pointtia tästäkään postauksesta, kunhan laittelen itselleni muistiin kun tahtoo toi pää olla niin hatara.]
