IRC-Galleria

Horoskooppi :) kiitti hannaTiistai 02.01.2007 18:15

Jousimiehen vuodenaika:

Jousimiehen aika johdattaa meidät vuodenaikojen pimeimpään kauteen, jolloin vallitsee vähintään jatkuva hämärä. Ulkoinen pimeys lisääntyy koko ajan. Luonnon kasvien ja eläinten on vain luotettava tulevaisuuteen pimeyden ja kylmyyden keskellä. Epätoivolle ei ole varaa antaa minkäänlaista jalansijaa. Niinpä Jousimiehetkin ovat eläinradan suuria optimisteja, jotka ovat valmiita tekemään paljon töitä tulevaisuudessa häämöttävien mahdollisuuksien ja menestyksen eteen. Jokaisella Jousimiehellä on oma vahva filosofiansa ja vankkumaton luottamus omiin ideoihinsa ja haaveisiinsa.

Hallitseva planeetta:
Jousimiehen hallitseva planeetta on Jupiter, joka kuvaa ihmisen mahdollisuutta löytää menestyksen ja onnen avaimet välittömästä ympäristöstään kunhan vain uskaltaa juuri tänään tehdä sitä minkä itse kokee oikeaksi ja tärkeäksi. Suurin osa Jousimiehistä sortuu elämään tulevaisuudelle sen sijaan että rohkenisivat tehdä ihanteestaan totta välittömästi. Nämä Jousimiehet tulevat kohtaamaan jatkuvia pettymyksiä vaikka asetetut tavoitteet tulevatkin täyttymään. Ihmisinä Jousimiehet ovat suoria ja rehellisiä, sillä he luottavat omaan filosofiaansa ja ovat valmiita ohjaamaan myös muut oikeille raiteille turhia hienostelematta.

Rakkaus:
Jousimies on ikuinen etsijä ja seikkailija, joka tarvitsee jatkuvasti uusia haasteita ja tavoitteita pysyäkseen hengissä. Jousimies ei voi pysähtyä nauttimaan savuttamastaan menestyksestä, sillä hänelle tekeminen ja etsiminen on saavutettua tulosta tärkeämpää. Ellei Jousimies tiedosta oikein tätä etsijän ja seikkailijan rooliaan tulee hän kohtaamaan suuria vaikeuksia rakkauselämässään. Jousimiehen kumppanihan ei voi tietää ettei tämä rakkaussuhde tule koskaan valmiiksi. Kun yksi yhteisesti asetettu tavoite tai päämäärä on saavutettu täytyy Jousimiehellä olla jo uusi rauta tulessa kun puoliso sen sijaan haluaisi pysähtyä nauttimaan savutetun tuloksen iloista ja riemuista.

Seksi:
Seksuaalisesti Jousimies on myös ikuinen etsijä ja seikkailija, jonka mielenkiinnon ja eroottisen latauksen ylläpitäminen ei ole yksinkertainen tehtävä. Jousimiehen kumppanin on uskallettava elää riittävän vahvasti omaa elämäänsä ja tultava toimeen omillaan, sillä mikään ei ole Jousimiehelle vastenmielisempää kuin sitoutua täyttämään toisen odotuksia. Jousimies ei voi olla onnellinen ellei hänen parisuhteessaan tapahdu jatkuvaa kehitystä. Jotain pitää olla koko ajan vireillä tai rakenteilla, jotta Jousimies voisi kokea elämänsä mielekkääksi. Kun Jousimiehen elämä pysähtyy koti- ja perhe-elämän rutiineihin tulee hänen seksuaalisuutensa hiipumaan pelottavan nopeasti. Perusrehellisyydestään huolimatta Jousimies on altis pettämään kumppaniaan vaikkapa vain seikkailunhalunsa ajamana silloin kun vakituinen suhde on menettänyt jännitteensä. Toimivassa ja rakkauden täyttämässä suhteessa eläessään Jousimies pystyy tarjoamaan kumppanilleen loppumattoman sarjan huikeita seksuaalisia elämysmatkoja ilman mitään pelkoa itsensä toistamisesta.

Jousimiehen valttikortit:
Jousimies on sosiaalinen merkki, usein poliittinen, ideologinen ja elämänarvoihin keskittynyt tyyppi. Hän etsii laajoja ja yleispäteviä puitteita ajattelulleen ja toiminnalleen. Jousimies on liikkuva, levoton ja jatkuvasti näköalojaan laajentava ihminen, jonka mielen sulatuskyky on erinomainen. Sekä fyysisesti että psyykkisesti Jousimies on aktiivinen, kilpaileva ja kunnianhimoinen. Hänelle rituaalit, tunnustukset ja eliittiin kuuluminen ovat elämän suolaa. Jousimies tähtää kauas ja pyrkii jokapäiväisessä elämässä toteuttamaan omaa ihannettaan, mikä tekee hänestä melkoisen karismaattisen lämpimän ja puoleensavetävän ihmisen. Sisäinen motivaatio tähtää minän nostamiseen julkisuuteen tai korkeatasoisen elämän piiriin.

Jousimiehen heikkoudet:
Ihanteellisuuspyrkimyksiensä vuoksi Jousimies ajautuu helposti liialliseen sovinnaisuuteen, jota joutuu itsekseen sitten harmittelemaan. Poliitikoista löytyy helposti Jousimiehen heikkouksia: Fanaattisuus, asenteellisuus, äärimmäiset mielipiteet, itsekkyys ja tiedon valjastaminen asenteiden palvelukseen. Arvostuksen tikkaita kavutessaan alentuu Jousimies helposti kerskumaan saavutuksillaan. Jokapäiväisessä elämässä hänet tunnetaan "totuuksien lahjomattomana laukojana", joka ei kuvia kumartele vaan sanoo rumatkin asiat niin kuin ne on.

Jousimiehen sairaudet:
Seurapiirielämästä nauttivalle Jousimiehelle maksan seudulle asettuva taudinkuva ei liene vaikeasti ymmärrettävä juttu. Maksan vajaatoiminta, maksatulehdus, kuumeet ja reumatismi ovat todellakin tämän merkin listaykkösiä. Onko alkoholin käytöllä osuutta asiaan, se saa jäädä arvailujen varaan. Laajentumispyrkimys voi tulla esille myös ruumiillisessa muodossa aiheuttaen paino-ongelmia. Halu urheilla ja ottaa riskejä johtaa onnettomuuksiin, joissa etenkin raajat ovat vaaravyöhykkeellä.

[Ei aihetta]Maanantai 25.12.2006 16:28

joulu oli ja meni ja oli kivaa <3 kertoilen lisää myöhemmin mut oltiin kuitenki himassa tää vuosi ja lähisukulaiset oli meillä :) tapanina mennään faijalle lappeenrantaan. sieltä sitten enemmän. tän hetkinen saldo 17 lahjaa.

moimoi--->

[Ei aihetta]Tiistai 12.12.2006 14:36

VIKA KOULUPÄIVÄ! EI ENÄÄ TÄTÄ!! JEE!!
enää yks esitelmä ja pari koetta ja sit tää paska on ohi :D voi eeeei... ihanaa. sit pääsee lukee <2 ah yliopisto here i come <3

testeeeei jälleeMaanantai 11.12.2006 16:42

http://www.nic.fi/~jiiaho/aho1.htm
tuol oli paljon kaikki kivoi :)

Suhteenmurskaajako?
"OK! puolisosi huomioi sinut todella hienosti. olet saavuttanut tässä suhteessa ihannepuolison - onneksi olkoon!"

Mokailutesti:
"BINGO! suhtaudut töpeksintääsi aikalailla oikealla tavalla. mokia tulee aina joskus ja ne on vain hyväksyttävä elämään"

Luonnetesti:
"ihmiset näkevät sinut raikkaana, pirteänä, viehättävänä, hauskana ja käytännöllisenä sekä monista osioista kiinnostuneena. he pitävät sinua ihmisenä, joka on jatkuvasti keskipisteenä, mutta jolla ei ole noussut "pissapäähän" "
(huoh)

Rakkaustesti:
"rakkaus merkitsee sinulle MAHTAVAA kokemusta, otat rakkasi tarpeet huomioon vakasti. pettymyksesi on siksi myös ankara jos suhde ei toimikkaan. muista että ylämäetkin kuuluvat rakkauteen"

Masentaako?
"ei hätää kunhan muistat välillä rentoutua. lieviä masennuksen merkkejä nimittäin löytyy"

Itseluottamus:
"Vaikuttaa, että itsetuntosi on hieman laskenut. Voisit alkaa pitämään itseäsi enemmän arvossa ja luottamaan kykyihisi.... silti sitä ei tarvitse tehdä muiden kustannuksella"

Ammatinvalintaa:
"Sinä pidät työstä, jossa voit johtaa muita ihmisiä. Sinua motivoi työssäsi siin erityisesti vallantarve.
Suoriutumisentarve 14p.
Liittymisentarve 11p.
Vallantarve 18p."

Työintressitesti:
"Näitä henkilöitä voisi kutsua vaikuttajiksi. AMMATTEINA: markkinoija, yrittäjä, poliitikko.."

[Ei aihetta]Perjantai 08.12.2006 14:25

hyvää synttärii nella :> jee!
noi muut herätti mut joskus puol8 antaa lahjoi ja sain sen SingStar-pelin :D jee, olin vähä ilonen ja annalta sain pippelipillin <3 sit sain rahaa ja mitähän muuta.. Chili sen sen monitoimikoneen sain ^^ jibaa! nyt oottelee vaan jouluu ;> pöhnältä on viel saamatta <3 vähän jännää..
näin tän koko yön ihan sekavia unia :D muistan niistä tällee hämärästi ainaki 3, mut muistaakseni niitä oli enemänki. sellasia tosi lyhyitä eikä ne oikei liittyny toisiinsa mitenkää. ainii ja olin eilen passionissa ja tänää lähen reissuun ja huomenna on merillä pikkujoulut ^^ jihuu! tulee juotua ihan riittävästi.

<3 hih.
oon aika innoissani :> kaks koulupäivää enää ja niistäki toinen on pelkkii kokeita. hee! ja saan ehkä hyväksluettua yhen kurssin mikä ois 5 opintopistettä eli sittei ois niistä pisteistäkään enää huolta ^^ jihuu! ja huomenna on perjantai ja synttärit ja näkee kivoja ihmisiä ja saa lahjoja ja jajaja...<3<3 jee. oon alkanu tottuu jo ajatukseen et oisin 19 vee :) ja sit on pikkujoulutki samaan syssyyn viel.

ja mikä parasta: 2 aamua jäljellä!! luulin aluks et ois jopa 4 mut ens viikolla ei taijakkaa olla enää tunteja ku kokeet on jo pidetty. ah, mun huolet on ohi. parturi pitäs viel saada varattuu :p pääsin jopa käymään apteekissa vihdoin ja viimein.

JOULUJOULUJOULUJOULUJOULUUUUU!!
<3<3<3<3<3<3<3

onpas tylsää. tein kuviksen työn jo valmiiks ja nyt oon koneella ja oottelen ruokailua. apua kun on kurkku käheenä, ihan kuiva, yyyh. no viinalla seki huoli katoo :p no ei.. no mutta mutta.. mitähän tässä keksis. mesessä ei oo ketään. ei yhtään ketään vaikka oon kuvitellu et mul on siel ihan vitusti porukkaa. petturit, pah. meijän kuviksenjutut on kyllä vähän hassuja.. maalataan siel aina jotai neliöitä ja katellaa niitä sit kiinnostuneina. meneehä se koulu silleenki tietysti. mut ei kauaa enää! jes jes jes.

ihme fiiwis..Maanantai 04.12.2006 20:31

ihan pakko vittu sanoo et ihan sika sekava olo. eka oli kauhee hihitys ja halipulakohtaus.. ja sit muutaman minuutin päästä masis :/ tai ei sillee masentunu mut apee olo. mitenhä tää lähtis pois. on ihan ihmeellinen, ei oo ikinä ollu ennen tällästä. käsittämätöntä. toisaalta on sit kuitenki ihan neutraali ja vähän tyhjäki olo mut kaikki mitä liikkuu päässä on jollai lailla piilonegatiivista. ei juma. sittei kuitenkaa toisaalta osaa ajatella mitään järkevää.
morkkis. sitä tää on.
ihan vitun sekavaa, mutta vituttaa kuitenki. ei mulla oo morkkiksia O.o tää on syvältä........ enkä ees nyt nopeesti keksi mistä se ois tullu ku en oo mielestäni tehny mitää kovin typerää. mutta humalassa haluisin olla. ja miellään jonkun ihanan ihmisen kanssa. tää on suorastaan perseestä. vitun vittu.

koe ohiMaanantai 04.12.2006 14:29

jibaa! pääsin läpi, jeejee! tänää oli "yllätyskoe" editointi-, kamera- ja valojutuista ja mä pääsin läpi ^^ vähänkö oon onnellinen. siitä tuli jo ropisten opintopisteitä, aijai. ei kohta huolen häivää enää niitten kanssa :p ihkuu..

<3 ghih.. muisku <3

kävin yhelläSunnuntai 03.12.2006 21:28

menin yhelle Horpelin kanssa ja olin aamulla 9 aikaan kotona. Mitenhä siinä niin kävi. Enpä tiiä, muttei se siihen yhteen ainakaa jääny. Käytiin kulmalalla ja sain siel pikku hörpyn viinaa ja sit keksinki et haluun olla humalassa :D piti olla eilisilta alunperin ihan rauhassa. Olli ja sen uus muija lähtiki siitä sit johonki jo joskus 2maissa. Plääh. Sit ku baari meni kiinni haahuiltiin kaupungissa bussien kanssa ja mä juttelin joillekki pulsuille, jotka ootteli aamuryyppyjään aamun valjetessa. Alunperin piti tulla neljän bussilla mut sit sekää ei menny ihan niinku aluks suunniteltiin :D tosin ei siinä mitään..
mutsi oli tosiaa jo ylhäällä ku tulin kotii. se katto vähän lommo auki ku tulin jo melko selvänä kotiin ja sanon et moimoi, meen nukkuu :D hävetti kyllä vähäse - tai nauratti ehkä enemmänki. Sit nukuin 12asti ku piti lähtee Eedeniin, noi muut tuli herättää mua sillon, mutten jaksanu nousta ja yritin viel vähä nukkua. Kamalaa kyllä. Aivot ei toimi ollenkaa ku nei oo saanu nukkua rauhassa ees hetkee :p
Huomenna kouluun... onneks sitä ei oo kauaa enää. 6 aamua jäljellä. Onneks oon saanu jo irtisanottuu kämpän ja näin .. ettei sellasis pitäs olla ongelmaa ja opintopisteitäki ehkä tulee, mut muutto on vähän tyhmä ku pitää viiä kamat tampereelle ja sit puolen vuoden päästä taas muuttaa - toivottavasti Turkuun <3
Nyt katotaan Pirates of the Caribbeanin tokaa osaa. Tai mä ny keskityn tähä ehkä vähä enemmän :P mut joo..
Väsy, mut oli kyl kivaa<3

BBstäPerjantai 01.12.2006 16:11

Kaarlo yllätti mut. eka mua vitutti se eilen ihan sikana ku se pilas niitten kaikkien muittenki juhlat reihumalla siel. sillähä ihan naksahti oikeesti! sille ei ois pitäny antaa alkoholii enkä mä tiiä miks BB anto sen ees riehua. pikkukamera parka :< mut sit ku se meni sinne päiväkirjahuoneeseen ja puhu siel ni se oli ihan eri ihminen taas. mä en tajuu miksei se oo näyttäny sitä puolta itestään aikasemmin. ekaa kertaa tuli niinku aito kaarlo esiin. jossei ois riehunu siel bileissä aikasemmin nii paljo, ni rispektit ois ihan varmaa kaarlon puolella. se on paljon fiksumpi ku mä oon luullu. se osaa oikeesti ajatella. se puhu elämän vääryyksistä.
BBssä ei oo ennen tullu oikei mitää syvällistä settiä ja nyt sit kaikki.

ja kaki oli ihana :> ku se itki siellä sitä varpusta jouluaamuna. ihana. ja sit kaarlo kehtas viel riehuu siinä. typerys. ja sit oli paras ku kaki oli päiväkirjahuoneessa ja siltä kysyttiin siitä voitosta ja voittorahoista ja seki puhu nätisti ^^ et eihän tässä elämässä rikastu ku kokemuksilla. siitä näki ettei se todellakaa ollu havittelemassa tuolta yhtään mitään ja se uskals itkee ihan avoimesti ja myös sen, toisin ku kaarlo jonka piti siinäki alkaa sit vittuilee kameralle henki hieverissäki viel. kaki osas ihan selkeesti nauttii siit talos olosta ja oli kiitollinen et on saanu olla siel.. mut kaarlol on tainnu mennä paineet vähän yli.
ja sit musta oli ihana ku sari meni komentaa niitä poikii illalla ni olli hyppäs heti pystyyn ja totteli saaman tien :> hassu.

mu on ongelma äänestämiseni kanssa... tänää pitäs äänestää mutta oon ihan ulalla. haluisin et olli voittais mut uskon kakiin. sariin en haluis uskoo mut sen voitto ois mulle ihan neutraali - niinku se koko ihminen muutenki. kakia tai ollia mä toivon. olli on kiltti ja ihana <3 sen haluisin voittoon <3 ehkä äänestän sitä :> vois lähetää monta monta tekstaria