IRC-Galleria

Psychid

Psychid

Seems that rain pounds hardest on those who have no way to get out of it.

tulin, näin ja kopioin.Maanantai 19.06.2006 17:40

Luet netissä kirjoittamani mielenkiintoisen tarinan, joka tekee sinuun vaikutuksen. Loppuun olen laittanut maili-osoitteeni ja päätät ottaa yhteyttä, eihän sulla ole mitään hävittävääkään. Huomaan, että olet käyttänyt hieman aikaakin sähköpostin laatimiseen, ja vaikutat kyllä fiksulta nuorelta naiselta ja päätänkin vastata sinulle saman tien. Kirjoitelemme melkein päivittäin ja alat vaikuttamaan varsin mielenkiintoiselta. Ehdotankin, että tapaisimme joskus kasvotustenkin ja jään jännittämään vastaustasi. Seuraavana iltana lukiessani myöntävän vastauksesi hymy leviää suupielestä toiseen. Sovimme, että tapaamme kahvin merkeissä viikonloppuna.

Tutustuttuamme kodikkaassa kahvilassa paremmin alkaa tuntumaan siltä, että taidan olla ihastunut tyylikkääseen olemukseesi ja pilkkeeseen silmäkulmassasi. Onneksi sovimme, että tapaamme vielä illemmalla, kun molemmat kerran olimme muutenkin kaupunkiin lähdössä.

Sitten illemmalla, kun olen lähtenyt baarissa pyörähtämään parin kaverini kanssa, tunnistan sinut tiskiltä lähtiessä yökerhon tanssilattialta. Juon siinä kaljan loppuun ja illan ensimmäisen rohkaisemana suuntaan sinua kohti. Ohi mennessä hipaisen kevyesti kiinteää peppuasi ja käännyt katsomaan, muttet tunnista minua. Odottelen vähän aikaa ja sitten siirryn taas lähellesi, tulen taaksesi vähän matkan päähän ja huomaan kuinka hiljalleen siirryt minua kohti. Lopulta peppusi liikkuu musiikin tahdissa ihan edessäni. Lasken käteni lanteillesi, käännät päätäsi ja huomaan ilmeestäsi että tällä kertaa olet tunnistanut minut. Viet kätesi käsieni päälle ja pidät ne tiukasti vartalollasi. Hiljalleen painaudut tiukemmin minua vasten ja käteni alkavat hyväilemään vyötäröäsi ja pakaroja. Huomaan kuinka pidät siitä ja hellästi suutelen niskaasi ja näykkäisen vähän korvaasi. Tanssimme siinä lähekkäin toisiamme hyväillen.

Kysyn, haluaisitko jotain juotavaa, johon vastaat myöntävästi. Otan sinua kädestä ja siirrymme tiskille, jossa ostan meille drinkit. Juttelemme pöydässä jonkun aikaa, välillä hellästi suudellen ja toisiamme hyväillen, kaikenlaisesta tyhjänpäiväisestä. Jossain vaiheessa tulee ilmi, että asun siinä muutaman kilometrin päässä yksiössä. Sitten huomaan kuinka musiikki vaihtuu hitaaksi, ja pyydä lupaa tanssiin. Suostut hymyillen ja siirrymme takaisin tanssilattialle. Vien käteni ympärillesi ja huomaan kuinka painat pääsi olkaani vasten. Teen samoin, ja antaudumme musiikin vietäväksi. Kappaleen lähestyessä loppuaan nostat katseesi ja hetkeksi uppoudun täysin ihaniin silmiisi. Hitaasti huulemme lähestyvät toisiaan ja lopulta ne kohtaavat hellän suudelman merkeissä. Samalla huomaan kuinka painaudut tiukemmin minua vasten.

Mietityttääkö miten tarina loppuu? Niin minuakin =)

[Ei aihetta]Maanantai 19.06.2006 01:28

Miesten ongelma.... Olen jo pitkään epäillyt, että vaimoni on uskoton.
Usein käy niin että kännykkä soi toistuvasti ja hän vain vilkaisee
puhelimeen ja katkaisee soiton vastaamatta siihen. Hän on usein
"tyttöjen" kanssa ulkona, ja kun kysyn keiden tyttöjen, on kyseessä
aina joku työkaveri jota en tunne. Olen yrittänyt seurata ikkunasta
kun hän palaa taksilla kotiin, mutta hän kävelee aina viimeisen
korttelivälin ja minä ainoastaan kuulen kuinka auto ajaa matkoihinsa.
Mahtaako olla taksikaan?

Pari päivää sitten halusin tarkistaa kellonajan hänen kännykästään,
ja hän sai siitä huutoraivarin kiljuen ettei hänen kännykkäänsä saa
koskea ja että minä kyylään. En ole halunnut kovistella häntä tästä
asiasta ja luulen etten edes halua tietää totuutta asiasta, mutta
eilisiltana päätin kuitenkin tarkistaa tilanteen.

Jäin väijyyn asuntomme lähellä olevaan puistikkoon pensaan juurelle
röllipuku päällä ja kivääri kädessä. Pitkähkön odottamisen jälkeen
lähistölle pysähtyikin mersu jossa vaimoni suuteli kiihkeästi minulle
täysin tuntematonta miestä. Siirryin piiloon oman autoni taakse,
etteivät he havaitsisi minua. Siinä kyykkiessäni huomasin alkavaa
ruostetta autoni takalokasuojan kaaressa.

Pitäisikö minun teidän mielestänne vaihtaa koko lokasuojankaari vai
asentaa vain uusi levikeosa?

[Ei aihetta]Maanantai 19.06.2006 01:15


I dag var ganska kiva day for sunnuntaiksi.

Eli teille kielitaidottomille tänää oli kiva sunnuntai.. Oltiin parin kaverin kanssa ottaa solaa nurtsilla (jotain 6 tuntia) ja sit kikkailtiinkin siellä vähän ja semmosta. muuten vaan sittailtiin ja höpöteltiin.
Nyt mul on sit edessä uunitettuja huippuherkullisia juustoleipiä (just sellasia maailman parhaita) ja maitoa =) ai että kun on kova nälkä, en oo syöny tänää melkeen yhtään! tyyliin yhen jumpulan (juustosämpylä) ja purkin raejuustoo ja lipsi-mehujätskin.

Eilen oli aika lungi (lue tylsä) päivä. piti alunperin lähteä myötätuulirokkiin mut meni sit niin vitun mirvailuks ettei päästy lähtee. grillasin kanaa ja tomaatteja ja paprikaa ja leipää ja syötiin tosi hyvin (ihan perheporukassa). illalla sit tsiigailin töllöö ja söin ja tietysti galtsutin...

Nyt täytyy galtsutella vähemmän ja syödä enemmän ettei noi leipäset jäähdy..

Pies

[Ei aihetta]Lauantai 17.06.2006 23:14


Fukken!

Ajoin tänää kuorma-autolla liikenteessä! Oli muuten eka kerta kun ajan liikenteessä ja toka kerta kun ajan kuorma-autolla ja se meni aika hyvin. Oli kyl hiukan kieli keskellä korvaa ku veivasin sitä kymmenen tonnin autoa pikkusten hlö-autojen lomassa. se oli viel ihan kivaakin, ens kerralla varmaan alkaa sujuu jo paljon paremmin..
Ja ei, musta ei tuu rekkamiestä!

Eilen oltiin kavereiden kanssa päiväkummussa keravanjoen varrella olevassa sellasessa mökkisysyeemissä. Grillattiin, juotiin kaljaa ja hypittiin kiviä pitkin joen yli (pari kaveria pääs uimaan xD) ja sit mentiin kaverin kanssa keseen (eli keisariin) ja vietettiin siellä sit ilta. oli ihan meka kivaa. niin perussettii.. ei mulla mitään krapulaa tietty tänää ollu ku en juonu ku 8 olutta.

Nii ja sit oon taas vähän parantunu, tänää oli/on tosi nätti ja lämmin päivä ja oon palloillu ilman paitaa koko päivän. Varmaan vähän brunaakin on taas tarttunu.
Vedin tos hullun läjän grillikanaa ja grillattuja tomaatteja ja oli niiiiiin hyvää!

Kohta lähen parkourimaan..

[Ei aihetta]Perjantai 16.06.2006 21:31

Eräänä päivänä Paratiisissa Eeva sanoi Jumalalle: "Jumala, minulla on ongelma. Okei, olet luonut minut ja minulle tämän ihanan paratiisin ja kaikki nämä hienot eläimet, ja sen hillittömän hauskan käärmeenkin, mutta kun minä en ole onnellinen."

"Miksi ihmeessä, Eeva?" kysyi Jumalan ääni ylhäältä.

"Jumala, minä olen yksinäinen. Ja korviani myöten kyllästynyt omenoihin."

"No, siinä tapauksessa, Eeva, minulla on ratkaisu. Minäpä luon sinulle miehen."

"Jumala, mikä on mies?"

"No. Mies tulee olemaan olio, jolla on paljon virheitä ja pahoja tapoja. Hän valehtelee, pettää, on omahyväinen, ja tulee tekemään elämäsi ajoittain vaikeaksi. Mutta hän tulee olemaan sinua isompi ja nopeampi ja haluaa metsästää ja tappaa asioita. Hän tulee näyttämään hassulta kiihottuneena, mutta koska nyt olet siinä valitellut, niin teenpä hänet sellaiseksi että hän tyydyttää sinun, hmm, fyysiset tarpeesi. Hän tulee olemaan vähän järjetön ja nauttii lapsellisista asioista kuten tappelusta ja pallon potkiskelusta ympäriinsä. Hän ei tule olemaan mitenkään turhan fiksu, joten hän varmasti tulee tarvitsemaan sinun neuvojasi ajatellakseen kunnolla."

"Kuulostaa tosi hienolta", sanoi Eeva, toinen kulmakarva ironisesti koholla. "Tähän on siis joku koira haudattuna."

"No joo... saat hänet yhdellä ehdolla."

"Ja se on?"

"No, kuten sanoin, hän tulee olemaan ylpeä, pöyhkeä ja itseään ihaileva... joten sinun täytyy antaa hänen uskoa että minä tein hänet ensiksi. Mutta muista: se on sitten meidän oma salaisuutemme... näin naisten kesken!"

SairasunetSunnuntai 11.06.2006 15:19


Näin taas ihme unia..

Sama uni pyöri periaatteessa kaks kertaa mut toisella kertaa asiat muuttu aika paljon ku tiesin miten pystyisin muuttamaan niitä.
Perus idea oli se että oltiin laivalla vanhempien ja tyttöystävän kanssa (aivan, unessa mulla oli tyttöystävä). se tyttöystävä oli viel mielettömän hyvännäkönen, näytti aika paljon jessica simpsonilta mut se oli parempi.
Ekalla kertaa se tyttö hylkäs mut (jostain syystä) ku oltiin laivan kylpylässä ja lähössä veke. Olin miesten pukukopissa ja ku olin vaihtanu vaatteet ja lähin ulkopuolelle venaa ja se ei koskaan tullu ulos. sit jossain vaiheessa lähin ettii vanhempia mut neki oli hylänny mut (siinä unessa faijakin oli elossa).
No me oltiin jossain ihmesveitsissä tai jossain ja lähin sit taapertaa ylös sellasta vuoristoo, siel oli kaikkee aika siistii mut en muista ihan tarkalleen mitä. ku jossain vaiheessa tajusin et kaikki oli hylänny mut ni sit lähin parkouraa sitä vuoren rinnettä alaspäin. se oli täynnä taloja hypin ihan pelottomasti uskomattomia pudotuksia ja välejä katolta katolle ja sit hyppäsin sellasen korkeen lipputangon kärkeen ja flengasin sitä pitkin maahan (se oli ihan helvetin siistii).
Sit lähin parkkaa sitä mestaa viel alaspäi ja siel oli vyötäröön asti lunta. hypin kaikkii voltteja vuoren rinteiltä ja möyrin siellä lumessa rantaa kohti.
No sit pääsin silleen melkeen rantaa ni siel oli metsää eikä lunta ollenkaan. siel oli jänis joka yritti saada kettua kiinni (se niiku metsästi sitä) mut se oli liian nopee. Sit mä murisin sille jänikselle ja sekin lähti juoksee pois.
Sillo oli niiku joulu ja mut kutsuttiin johki taloon viettää joulua. oltiin kuitenki ulkona jonkun pikkupojan kanssa ja se näytti missä on lepakoita. otin yhen lepakon käteeni ja se oli just Vochsiili! näin mun vanhemmat ja niillä oli molemmilla tosi hienot puvut päällä ja ne katos taas jonnekki.
Sit menin joulupöytään ja siel oli mun mummo. aluks se lappas mulle sellasta kermakanaa (mitä mä söin tos yks päivä) lautasellisen ja sit se heitti viel omalta lautaseltaan puolet lisää siihen. mä vähän protestoin ku en olis jaksanu syödä kaikkea ja olisin tahtonu syödä kinkkua kans (vaik en yleensä jouluna syö kinkkua).

Toinen uni meni aluks aika samalla tavalla paitsi että se tyttö ei hylänny mua vaa se tuli sinne miesten pukkariin. siel oli sit kans joku urheilijahemmo jolla oli jalka paketissa. autoin sitä saamaan sen sählymailan ja kepit ja laittaa sen jalan kiinni. sit se selitti jotain et sen varpaat leikataan ens viikolla tai jotain..
mulla oli hirveet läjät kaljaa ja kaks reppua enkä oikein tienny miten mä saisin kaiken mukaan. jotenkin mä sit sain ne ja mentiin sen tytön kanssa peräkannelle. olin tosi ilonen ku se ei ollukaan hylänny mua ja sit vaan ihkuiltiin koko ajan ja pussailtiin ja sanoin sille jotain että "joka kerta kun suudellaan ni se tuntuu kun se olis meidän eka suudelma" tai jotain siihen suuntaan. kerroin sille että rakastan sitä mut se vaikutti siltä et se ei ollu ihan varma, tai ainakin se oli vähän vaikeena siinä, kuitenkin ihan messis.
Syötiin sit aamupalaa siellä ja siinä oli joku känniläinen puhumassa mun muijalle jotain (ihan viatonta) mut se tyttö oli silleen et se piti nenästä kiinni ja irvisti ku se tais haista aika pahalle se känniläinen. no se lähti sit menee siitä ku heitin sille oluen ja jatkettiin aamupalaa (siis laivan peräkannella ulkona).
siel laivas oli niin paljon lastia et se perä hörppi välillä vettä.
vanhempia mä en nähny siellä kuitenkaan enää ku taisin herätä.

Kipeenä näkee kaikkia hassuja unia. tänää ei sentään ollu sellasta kuumehöyryunta ku eilen, vaik neki oli aika hassuja. se on oikeestaan aika pelottavaa että niin sairaat unet on hassuja, mutta oon sinut sen kanssa et mulla on vähän vinksahtanut huumorintaju ja mielikuvitus ja emmä kuitenkaan (kai) mikään ihan psykopaatti oo =D (paitsi testimaan mukaan 74%).
harmittaa vähän ku oon viel silleen kipee etten pääse treenaa viel tänää.. onneks huomenna tulee uus kamera! maksoin sen 24. päivä et kyllä siinä saatana kestiki.
eero räyhää ja tilttailee alakerrassa.
Huomasin just et mulla on aika komeet reisikarvat.

Voisin mennä juomaan jotain lämmintä ja tulla sit vastailemaan mun tuhansiin ja taas tuhansiin (kahteen) uuteen kommenttiin!

Olispa jokuLauantai 10.06.2006 04:45


Olispa joku jolle vois jutella ja joku jota vois halata.
Olispa joku joka kuuntelis eikä lähtis heti pois.

Olispa joku vieressä kattelemassa leffaa tai joku hoitamassa kun oon kipeä.
Olispa joku joka hierois selkää kun oon ihan puhki ja joku jonka kanssa voisin kokkailla ja syödä tunnelmallisia illallisia.
Olispa joku jonka kanssa vois saunoa ja hörppiä jotain hyvää juotavaa sen jälkeen.

Olispa ees joku jonka kanssa vois käydä leffassa tai joku jolle vois purkaa fiiliksiä kun mutsi on taas vetäny änkyräkännit ja kun mulla menee hermot sen kanssa.
Olispa joku tökkimässä kylkiin ja pussaamassa kun ite yritän angstailla.

Mutta ei ole.

kai ne asiat joskus muuttuu. ainaki olis ihan kiva jos muuttuis.

Mutsi oli tänää taas hirveessä kännissä ja mulla meni taas totaalisesti hermot sen kanssa. kello on jumalauta puol yks ja toi rupee paistaa uunissa jotain leipiä ja jankkaamaan valokuvista. sille saa tolkuttaa saman asian kymmenen kertaa eikä se ymmärrä/kuuntele ollenkaan.
Nyt se kilistelee ja kolistelee tuolla keskellä yötä ja varmaan herättää broidin kohta.
Vittu.

[Ei aihetta]Perjantai 09.06.2006 18:15


moi kaikki karvattomat kaverit.

Olinpas eilen ajamassa kuorma-autoa ja se on ihan perseestä. Ihan hiton ärsyttävää yrittää hallita sellasta kymmenen tonnin painosta ja hiton isoa autoa. mustei kyl koskaa tuu rekkamiestä.
Ajotunnin jälkeen lähin hyppii ja opetin parille tutulle joitain tekniikoita..
Sit lähin teoriatunneille ja sen jälkeen taas parkkaa. oli vähän veto pois ku en oikeen ollu saanu mitään kunnollista sapuskaa.
Vuokrasin toissapäivänä muutaman leffan ja ne olis pitäny palauttaa eilen, mut olin illalla niin väsy ja puhki ja vittuuntunu et en jaksanu lähtee, sakkoa tulee kait 15 euroa.

Illalla oli aika heikko olo ja kurkku kipee ja nenä ihan nihkeen tuntunen. nappasin sit vitamiinei reilusti ja imovanen ja painuin pehkuihin. oli muutenkin vähän masis ja surutus päällä ni fiilis ei todellakaan ollu mikään hääppönen.
Nukuin ihan hyvin mut aamulla oli taas niin hirveen ilkee olo ettei voi kuvailla.
Vedin aamupalaks pannullisen vihreetä teetä ja vitamiinei isot läjät mut sit tuli vähän huonompi olo.
Nyt on jo parempi viilis kun kipulääke on vähän auttanu, missaanpas taas kauniin ja lämpimän kesäpäivän yey. ja kohta alkaa sopivasti duunit samaan aikaan kun alkaa olee helteitä ni on saletisti helvetin kiva raataa 11 tuntia päivässä, eli oon sit viel vähän enemmän nolife.
Kamera ei tullu VIELÄKÄÄN. tilasin sen jo kolme viikkoa sitte mut nyt se on vissiin tanskassa, eli voiton puolella ollaan. hyvällä tsägällä tulee ehkä maanantaina.

Nyt vois kokeilla jos sais jotain syötyä.. Vois vaik syyä sellasta hyvää kermakanaa ja riisiä =P

[Ei aihetta]Perjantai 02.06.2006 01:31


Oli ihan kiva päivä tänää..
Heräilin tos kahentoista maissa ja kävin mutsin kaa alkos ostaa ylppärijuomia ja safkaa. Sit kävin ostaa uuden puvun ja kengät (Bossin puku =P )

Väsäsin just tosi helmee mättöö.. Thaimaalaista salaattisysteemiii.
Eka keittelin riisinuudelit ja kippasin ne kulhoon. Puristin päälle kokonaisen limen mehut.
Sit pistin pannulle 7 valkosipulin kynttä murskattuna, pähkinöitä ja lohisuikaleita. Annoin niiden kypsyä vähän aikaa ja heitin sekaan purkin wok-vihanneksia, limen kuorta (raastoin), chiliä (reippaasti), inkivääriä ja about 200g katkarapuja.
Annoin setin kypsyy pannulla vähän aikaa ja kippasin ne nuudeleiden sekaan. sekotin ne ja pistinpäälle jtn ihmesalaattia nipullisen (revin ne), puolikkaan kurkun silppuna, kirsikkatomaatteja (puolikkaina) ja lorautin soijaa päälle.

On muuta ihan helvetin hyvää, ja tuoksu on uskomaton! Mukavan tulista ja kirpeetä ja silleen..
Tietysti piti ottaa purkki raejuustoa kylkeen ettei protskut jää ihan vähille ^_^

Tällasta täytyy tehdä toistekin.. ehkä ens kerralla snadisti vähemmän chilii =D

[Ei aihetta]Tiistai 16.05.2006 06:38


Nyt olis aika vähän muuttaa asioita.