IRC-Galleria

Ã…ho...en oo kirjotellu..... =O

Mut aiai...talorahoja vaan keräillään ja suunnitellaan. Ja siis miten voi olla niiiiiiiiiiiiin mukavaa vaan lojua sohvalla ihan mytyssä ja lukea kumpiki omia juttujaan. Ja ku eihän tuu mun läksyjen luvusta yhtään mitään ku on niin kivaa ja pari lausetta ku on lukenu ni jompikumpi keksii jo jotain kivampaa juteltavaa =D Tai jotaa....hih.... Psykoloogiset oopukset kun pistää pohtimaan kaikenlaista.

Miten voi jonkun kanssa viihtyä niin hyvin?!?!?!?!?!?! Ihiiiiiii =)

Nyt on maltettava taas vähän edetä ton kirjan kaa...pitää tiistaina opettaa toveri opiskelijoille sen sisältö. Jei =S

Mut onneks alko to naisten kirous taas sattuun kohtuun ni saan käyttää tota kauan haaveilemaani armaaltani saamaani synttärilahja kauralämpötyynyä...jipii =) Uuuuuuh ehanaaaaaa <3

Åijjjåiiiiiii ai millon on tiistai että pääsen kouluun? Noku perjantaina illalla höpötin että oispa kätevää kun ois miniläppäri ku se helpottas opiskelujuttuja niiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiin paljon ja vois tunnilla kirjottaa luentopäiväkirjaaki suoraan koneelle.

Ni!!!!!!!!!!!!!!!!!! Lauantaina kuului keittiöstä: "tuuppas tänne". Ja siellä oli miniläppäri!!!!!!!!!!!!

Awwwwww mä haluun kouluun!!!! Ja voi yhessä sohvalla lojua ja molemmat koneella vaan ja kaikke ja voin mennä kahvilaan tekeen läksyjä jajajajaajajaaaaaaa lalalaaaa =) Ja tos on vielä mun ihkalemppari pelikin se frozen bubble ja opin laittaan äänetki pois ni voin tunnilla salaa pelaa XD

Ja miten pienempiki poika jo ihan tarrautuu lahkeeseen kii <3

Iih. Ja Anne tulee ehkä mun kaa päiväkahville tänne! Näkee mun uuden kodin! Meidän. Hih. Apua mitä päiviä taas ollu ja tulee. Ihiiii.

Tää on niin ihmeitä täynnä tää elo. Kaikki on niin hyvin. Eilen, kai hetkeksi taas täysin piloille helliteltynä, vailla tahdonvoimaa, sieluni paljaana, nyyhkytin, vapisin, aivan hervottomana ja voimattomana lankesin rakkaani syliin. Lohdulliset, anelevat kyyneleet kastelivat kasvoni.

Huvittuneelle hymylleen nyyhkytin "kun kaikki on niin hyvin...ni pysyyhän kans?" Vastaus....niin, vastaus..... "Mun."

Kaikki niin hyvin. Vihdoin. Kannattunut on kaikki, kaikki koettelut, sinnikkäät hyvään pyrkimiset, usko ja luottamus kaiken järjestymiseen...siihen että rakkaus raivaa tiensä. Hyvien ajatusten jakaminen, avun antaminen...lähimmäisen rakkaus. Sitä saa mitä tilaa, jne.

En tahdo tehdä enää ikinä koskaan mitään pahaa tai kurjaa. En vähääkään. Tahdon tilata vain tätä lisää.

<3

Ohhoh kun oliki rutistus =o Tentit ohi tältä erää.

Aamulla kun ajelin onnellisena taas kouluun ni yhtäkkiä iski kauhee sääli ku eessä ajo raktori ja kärkyin perässä että pääsee ohi. Ni tuli silleen mieleen että voi toisia kaikkia tollasia jotka ajaa jollain hitaalla ja kaikki kärkkyy persiissä ja sit hermostuttaa ja nolostuttaa ku on eessä ja haluis päästää kaikki ohi. Ni voi ei ku eihän se nyt maata kaada jos vaikka pari kilsaa joutuu perässä ajaan ku mikäs kiire tässä. Kerta ei toinen lujempaa pääse ja työtään vaan tekee ni ihan rauhassa vaan! Mulla ei oo niin kiire. Hih. Voi toisia.

Että ajakaa kaikki ihan rauhassa vaan =)

Ja sitte sellanen tuli mieleen, että kun lapsilta kysytään että kiusataanko sua, ni ei se välttämättä osaa määritellä mitä se kiusaaminen on! Ei ehkä sit vastaa ihan totuudenmukasesti. Ni pitäs aina ja aina ja aina osata kysyä kaikkia juttuja lapsilta niin että ne tietää mistä puhutaan!! Voih. Ja muutenki puhua niitten KANSSA niin että ne ymmärtää. Eikä vaan puhua NIILLE jollain ihme aikuiskielellä. Ku ei ne hokaa kysyykkään aina että mitä wttua sä selität ja sillee. Ja sit tulee väärinymmärryksiä jotka kannetaan läpi elon ainaki kunnes aikuisena tulee joku traumaattinen flashback. Tsiisös meitä. Da'aah.

Ja sit että oon mä vaan niin onnekas. Ooooooh. Ja mitähän vielä. Nii että olkaa rohkeita! Toteuttakaa itteenne! Tehkää mitä oikeesti haluutte ja antakaa persoonallisuutenne peliin mukaan! Oli niin kivan persoonallisia portfolioita tänään koulussa valmistuvat opiskelijat tehny. Ohhoh. Ihanaa.

Elämässä kun on niiiiiiiiiiiiin paljon elementtejä ja kaikilla on omat vahvuudet, ni rohkeesti vaan.

Ilo irti ja rakkaus rinnassa etiäppäin \o/ =)

Eka tentti takana. En tiiä. En tienny että voin lukee niin paljon yhen viikonlopun aikana. Ohhoh. Ja nyt alanki valmistautuun huomiseen tenttiin. Aika ajoissa ja silleen.

Ja on tää arki vaan haastavaa. "Ehkä se arki onkin se suurin haaste" sanoi mies aamulla. Tai jotenki silleen sano. Nii-in.

Ja onnistumisen kokemusten arvo suhteutuu pitkälti epäonnistumisten kokemusten ja tavoittelun ja pyrkimyksen kautta. Liian helposti saatuja asioita ei osaa arvostaa, niin se vaan on. Kantsiiki välillä oikein miettiä jotai ihan päivänselvää juttua että mitenhän tuoki jos ei tuota ois....mmm.

Kuka osaa riemuita jokaisesta ottamastaan askelesta, siitä että ihan ite osaa pestä hampaat tai sitoa kengännauhat? Sillon ne oli isoja juttuja kun ne vasta oppi. Nyt niitä ei ees huomaa, ellei sitten lähinnä rasitteena =D

Joo. Voi että, toivottavasti mä osaan aina suhtautua kaikkiin asioihin silleen hyvin ja että sujuis oikein kivasti ja ois hyvä olla kaikilla. Niin etten ois lyhytnäkönen ja liian itsekeskeinen (mutta terveesti kyllä kiitos vaan, meinaa joskus unehtua...) vaan osaisin ottaa kaikki osapuolet huomioon ja muistaa kyseenalaistaa sopivasti omia tuntemuksiani ja ajatuksiani niin, että hokaisin missä meinaan mennä mehtään. Osais sitten luovia reitin kivasti. Nii.

Rakkautta ja järkeä kaikille =)

Voi rakkaat ystävät ja kaverit.

Sori kun mua ei oo näkyny ei kuulunu, oon ihan hylänny teidät =,( Anteeks. Oon niin opiskelun tuoksinassa ja etenkin nyt kun on tenttiviikko ens viikolla ja ainaki satatoista tehtävää ja raporttia pitäs kirjottaa ja lukee jajajajaja. Mutta sitten hellittää. Vähäks aikaa...tai no, het alakaa uus jakso ja uudet paineet, mutta vähän ees sitte voin teitäki tavata.

Ois jo aika...huh...ikävä <3

No okei, myönnän, vaikuttaa kotikissahiiriytymiseeni seki kun se on vaan niin ihanaa tuon rakkaani kanssa täällä peuhata ja lutustella...hihi....ja tehä kaikkia perhejuttuja ja kotitöitä ja sellasta kaikkee mistä luulin jääväni ihan paitsi. Ja olla kehräämässä ja oottamassa kun se käy vähän tekemässä poikien juttuja välillä. Mut kai sitä kohta malttas jo vähän kylilläki poiketa....tekeen tyttöjen juttujaki =)

Hali ihku pusiiiiiiiiiiiiiiiiiii <3

Auuuuu miten oli ihana aamu taas \o/

Läheisyyttä ja luntaki vielä!

Ihan piti mennä koulussa vähän kauempana olevasta ovesta sisään ku ei meinannu malttaa mennä =D On niin kaunista ja ihanaa tuolla. Ja ihanaa ajaa kun kaikki ajelee hissukseen ja on vaimeeta ja vaan niin rauhaisaa ja pehmeää. Ja taivas! Niin sininen ja valoisaa ja =) Nauttikaa nyt hyvät ihmiset tuosta kelistä kun se kerta on!!! Kaikki on kitissy kun on niin pimeetä ja kurjaa ja ei se talvi kuitenkaan tuu ja nyt sitten ku...ni eikö piä vaan kitistä ku on autot lumessa ja yhy yhy!!!!!

Tsiisös! Ilo irti ja se vinkuna loppuu nyt! Mur! Nii. Kerta.

Saatiin eka yhteinen lahja =) Hihiiiiiiii =)

Aaaa miten oli ihanaa esitellä perheeni jäseniä toisilleen =) Hihi.

Miehille muuten sellanen pikkuvinkki, että jos haluutte että naisenne kehrää vaan, putsis kliin siivoaa talon, tekee ruokaa, siivoaa ruanlaiton sotkut ja ihan oma-alotteisesti (vaikka vähän vasten tahtoaan) tarjoutuu paineleen omaan varakämppäänsä yöksi jotta pääsette kavereitten kans huiskiin ihan rauhassa ja itekseen sitte illanpäälle ihan ikiomaan kuninkaalliseen yksinäisyytenne ilman kylessä nuohoovaa akkaa, ni pitäkää eka herrajjjjjumala se eukkonne tyytyväisenä! Niin se menee.

Vähän kiitoksia ja kehuja, arvostusta ja kunnioitusta, yllättäviä otteita ja...hih....no kai ton pitäs mielikuvituksen ja järjen jotai sanoa... Kohdelkaa niinku kukkaa kämmenellä =) Niin se menee. Sitä saa mitä tilaa kato. Ooh.

Ja naisille kans vinkki: älkää kitiskö. Totuushan on kuitenkin ettei miehiä niin kiinnosta muu kun että on kiva tulla kotiin (jotakuinkin sillon ku huvittaa), akka ei rasita joutavuuksilla ja on kiltisti, ja että mies saa pikkusen tilaa hengittää (ja siinähän sitä saa nainenki samalla omaa tilaa). Kyllä ne omastaan huolen pitää ja palkitsee omalla tavallaan.

Kaikki on just niin hankalaa ku siitä tekee. Meilläpä ei muuten oo mikään hankalaa.... ;)

Jessös kun oli ihana viikonloppu. Ihan rakkautta.

Hih. Oon kahen pojan äitipuoli. Hihi. =) Ja sit mun rakas pikkusiskoki tulee just käymään. Hih. Mun uudessa kodissa. Ja näkee mun rakkaan mieheniki =) Hihiiiiii apua iik ihanaa. Ei ookkaan sit vapun jälkeen nähty. Hui ihan =)

Lalalalaaaaaaaaa <3

Rankkaahan se elämä on juu. Mutta niinhän sen pitää ollakin.

Karuudessaan kaunista. Katkeran suloista.

Miksi ihminen kaipaa sitä tunnetta? Sitä murheellisuutta, petetyksi tulemisen, satutetun, lyödyn tunnetta? Sitä ei jotenkin tajua aina, mutta välillä havahtuu siihen että sitä kaipaa. Kun on kaikki hyvin, niin alkaa jotenkin jostain tyhjästä rakentamaan itselleen jotain pelkoa ja muhimaan mielikuvassa siitä miltä tuntuisi jos kävisi niin ja näin.

Kai se on se, kun Onnen tunne on niin pelottava. Kun sitä ei osaa uskoa sen pysyvyyteen. Kun on aikaisemmin kaikki (?) unelmat särkyneet, aina on pettynyt, aina on sattunut...niin tottahan siinä nytkin käy sitten niin....?

Se vanha tuttu tuskan tunne...se oli sentään uskollinen ja turvallinen. Se ei jättänyt. Sen kanssa sai aina ihan milloin vain ja aina vain nuhjuta sohvan nurkassa, rutistaa sitä ja itkeä omassa surkeudessaan sen kanssa. Aina oli joku jonka kanssa sulkeutua omaan pieneen maailmaan, aina se lohdutti. Aina sai tuntea itsensä pieneksi ja suloisen hauraaksi.

Mutta entäs Onni? Se on niiiiiiiin ihanaa....niin ihanaa...on niin ihanaa heittäytyä sen matkaan, liitää sen siivillä ja hurmaantua villistä riemusta. Kyynelehtiä kiitollisuudesta ja sädehtiä rakkautta. Kehrätä ja hyräillä tuutulauluja kilpaa Maaemon kanssa. On niin kivaa ajatella että koskaan, enää ikinä ei minuun tarvitse sattua.

Kunnes kuuluu se "skriits"-ääni. Ja repii kaiken kerralla palasiksi. Unelmat hajoavat miljoonina peilinsirpaleina kukin jonkin hetken muistoa vielä heijastellen. Niinkuin Labyrinth-elokuvassa. Ja sitä vajoaa, vajoaa, vajoaa ja vajoaa....kunnes herää todellisuuteen ja palaa tutun ja turvallisen murheiden sohvan nurkkaan.

http://www.youtube.com/watch?v=Fi1A9s6WTiw&feature=related

Vai käykö siinä niin? Käykö siinä aina niin? Eihän siinä ole pakko niin käydä? Ei. Ei siinä nyt niin käy.

Miksi sitä murhetta kaipaa välillä? Aina silloin kun pelottaa että siihen päätyy takaisin. Ihminen on niin omituinen. Se on niin kummaa kun usein sitä vetää puoleensa mitä pelkää. Mutta tällä kertaa....

Tällä kertaa minä en tahdo pelkoihini takertua. En halua enää. En oikeasti tahdo enää takaisin siihen. Sillä nyt uskon, että paremman turvallisuuden tunteen löydän sittenkin Onnesta. Jonain päivänä vielä huomaan, etten tarvitse pelkojani enää ollenkaan. Hih. Ja sitten uskallan luopua niistä ihan kokonaan =)

Mutta nyt taidan kuitenkin ihan vaan keskittyä taas tuohon Onneen =) Ai nii....ja opiskeluun...hih....

=)