IRC-Galleria

Olin lupautunut matkustamaan kaverini synttäreille Jyväskylään. Tiesin, että hän on sosiaalinen tyttö, mutten osannut arvella kuinka monta ihmistä juhliin tulee. Itse epäsosiaalisena ja hiljaisena on aina vähän tuskaa tulla toimeen isossa ihmisporukassa, kun ei saa oikein kontaktia kehenkään. Kun loputtoman junamatkan jälkeen avasin bilepaikan oven, järkytys oli suuri. Kämppä oli ihan täynnä ihmisiä, osa enemmän ja osa vähemmän kännissä ja he olivat kaikki kuin yhtä suurta perhettä keskenään. Ihmiset eivät istuneet kiltisti tuoleilla, vaan olivat erinäköisissä kasoissa, kikattivat valtoimenaan ja kaikki olivat muruja ja rakkaita toisilleen. Mikäs siinä, mutta tunsin itseni välittömästi niin ulkopuoliseksi ja koska ihmiskasat vievät lattiapinta-alan, en oikein mahtunut istumaankaan mihinkään. Lopulta sain tungettua itseni johonkin pieneen loukkoon ja yritin väistellä viereiseen ihmiskasaan rojahtavia ihmisiä.

Kädessäni oli taskulämmin pullo vahvaa viiniä, mutta koska en uskaltanut liikkua paikaltani pelätessäni menettäväni ainoan tyhjän pläntin lattiaa ja koska jääkaappiin ei olisi kuitenkaan mahtunut mitään, ajattelin, että on pakko tyhjentää pullo paikallaan. Hirveä sosiaalinen paine, punastus, hävetys ja tajuaminen, että kaikki pitävät minua ihan outona tuppisuuna, joka vain jurottaa ja hikoilee, sai aikaan sen, että tyhjensin pullon vauhdilla. Tosi vauhdilla. Eikä se ollut hyvää. Viimeinen hörppy oli lopulta liikaa ja oksennus nousi välittömästi kurkkuuni. Sain nieltyä sen alas, mutta tilalle tuli "pitkä sylki". Tämä tarkoittaa sitä, että oksennus on niin lähellä, että sylkirauhaset erittävät normaalia enemmän sylkeä. Sylkeä pitää nieleskellä kokoajan, joka ei ainakaan paranna oloa. Tästä tilasta voi päästä oksentamatta, mutta se on hyvin hyvin vaikeaa. Hikoiluni ei ainakaan vähentynyt kun tajusin, että olen ihmisten keskellä nurkassa ja oksennan _ihan just_. Ryntäsin ylös ja yritin sulloutua ihmismassan läpi vessoille, mutta tietenkin "me rakastetaan kaikkia" talossa on turha kuvitella pääsevänsä vessaan normaalisti. Toisessa vessassa joku pari nai ja toisen vessan varaus tapahtui nyrkkiä paukuttamalla oveen ja huutamalla ilkeyksiä sisällä istujalle. Ei minusta ole huutamaan tuntemattomille, että "Tuu mulkku pois että ihmisetkin pääsee!".

Sylkeä alkoi tulla suuhun jo enemmän kuin ennätti niellä ja pieni sylkivana valuikin suustani rinnuksille. Ryntäsin kohti parveketta, mutta se oli täynnä tupakoivia ihmisiä. Keittiökin notkui ihmisiä, joten lavuaariinkaan ei voinut oksentaa. Yritin löytää kaverini, jolle sanoisin asiasta, mutten voinut enää puhua kun piti niellä vain sylkeä ja oksennusta, enkä löytänyt kaveriani mistään. Oksennus tulisi hyvin hyvin hyvin pian! Ryntäsin eteiseen, joka oli onneksi ihmisistä vapaa. Aloin repimään kenkiä jalkaani, jotka eivät tietenkään suostuneet menemään jalkaan. Kenkien liikkuvat nauhat houkettelivat paikalle välittömästi perheen kissan, joka hyökkäsi kenkieni kimppuun. Sain vedettyä toisen kengän jalkaani, mutta kun kyyristyin laittamaan toista jalkaani, tunsin miten oksennus lopulta lähti vyörymään pitkin ruokatorveani.

Suuri määrä lämmintä kitkerää oksennusta pysähtyi suuhuni ja kun pieni suihku alkoi lentää huulieni välistä, jotenkin automaattisesti käännähdin ympäri ja heitin projektiilikymän lattialle. Tai luulin tehneeni näin. Oksensin suoraan lattialla pyörineen kissan päälle, joka vähemmän innostuneena tästä kunniasta hyppäsi melkein kattoon ja lähti täysin paniikissa juoksemaan olohuoneeseen. Katselin naama valkeana, eikä vain oksennuksen takia, miten oksennuksella kuorutettu kissa ryntäsi suoraan ihmiskasojen päälle maukuen kuin hullu ja singahteli ympäri olkkaria oksennuksen lentäessä ihmisten päälle ja tahrien ihmisten vaatteet oksennuksisella turkillaan ja tassuillaan. Jostain syystä unohdin hyvin äkkiä pahan oloni. Siinä vaiheessa kun olohuoneesta kuului aika kovaan ja yhtäsuiseen ääneen: "MITÄ VITTUA!?!" olin jo rappukäytävässä yhden kenkäni kanssa. Sekuntia myöhemmin olin talosta ulkona ja juoksin katua pitkin toinen sukka kivasti lätäköihin talloen.

Kun istuin junassa vielä samana iltana kengättä ja vaatteet vähän oksennuksessani, ajattelin, etten juo enää koskaan. Enkä muuten näe kyseistä kaveriakaan.

***

Loppuun asti lukeneille tiedoksi: kyseessä on siis fiktiivinen tarina.