Koko arkiviikko meni alle 5 tunnin yöunilla per yö. Vielä kun oli flunssa päällä, niin yllättäen ei oikein kroppa enää jaksanut. Nukun yleensäkin ihan liian vähän, mutta nyt ylitin vielä yhden rajan, kun selvästi tunsi, ettei keho enää pysynyt perässä. Joka päivä koski päähän, korvissa suhisi ja välillä koko kehosta hävisi tunto raaja kerrallaan. Yhdistelmä oli luultavasti univelkaa, univelasta johtuu verenpaineen kohoamista ja flunssasta johtuvaa aivojen tukkeutumista, jolloin päähän ei mennyt sitä vähääkään verta mitä normaalisti. Pääkipu oli aika tyypillinen "kylmä takaraivokoura" -kipu, eli tuntui siltä kuin selkärangan päässä olisi kylmä jäinen luurankokäsi aivojeni takaosassa puristamassa koko aivojani kasaan. Ei hirveän kivulias, mutta toisaalta ei katoa edes särkylääkkeellä ja pilaa tehokkaasti päivän. Tulee usein viikonloppuisin jos nukkuu liikaa (eli huonossa asennossa, joka estää blokkaa verenkierron), mutta nyt se oli jokapäivästä.
Vähemmän yllättävästi jätin perjantaina kiljut kaappiin ja vietin koti-iltaa, mutta ah-niin-tuttuun-tapaan koti-ilta oli ihan hillittömän perseestä. Kaikki vain vitutti ihan mielettömästi ja kun työviikon jälkeen maha on muutenkin kovilla, niin ylenmäärinen vitutus ei ole hyväksi. Samalla sitä huomaa miten lyhyt perjantai-ilta oikeastaan on. Eihän se ole kuin normaali arki-ilta ja jos töistä lähtee myöhään ja koti-iltana menee nukkumaan ajoissa, niin ei siinä monta tuntia aikaa valvoa jää. Bibistäessä sentään kun unimatti tulee vasta aamukuudelta, iltakin tuntuu paljon pidemmältä, yllättäen.
Olen kuitenkin hyvin tottunut siihen, että perjantait ovat persestä, joten purin huulta ja valmistauduin parempaan lauantaihin. Tarkoitus oli herätä aamulla, tehdä aamupalaa, pelata wiitä, kuntoilla, käydä suihkussa, mennä kauppaan, jne. Koti-iltaa, mutta tekeväistä sellaista, eikä vain koneella istumista. Jeij. Mutta ei ja nei. Vaikka tein kaiken mitä piti ja tuntui jeesiltä, niin vitutus vain kasvoi ja lisäksi tuli ihan hirveä masennus siitä, että ei ole elämää sekä siitä, että kohta on jo maanantai. Ehkä asiaan vaikutti se, että en käynyt "shoppailemassa" kuten piti vaan vain kaupassa, joten se ulko-ilma jäi 50 metrin kävelyyn lähikauppaan ja takaisin. Tuli kamala olo siitä, että tahtoo tahtoo pois kämpiltä, mutta sitten kun tuli mahdollisuus lähteä pois kämpiltä vähän maistelemaan viinaksia, niin en taho, en taho, maanantai tulee!
Tuo on ihan vittumaisen yleinen ongelma koti-viikonlopuissa. Mitä kivempaa, sitä nopeammin on maanantai. Mitä tylsempää, sitä hitaammin, mutta sitä tylsempää. Ei ole hyvä, jos viikonloppu on tosi kiva, mutta maanantai on sekunnissa, eikä myöskään ole kiva maata koko viikonloppu nurkassa tuijottaen sekuntiviisaria, vaikka viikonloppu varmasti pitkältä tuntuisikin. Tämän takia perjantaina eläminen onkin niin pop, kun sit kuitenkin jää vielä koko viikonloppu jäljelle ja jos eläisi vähällä alkoholilla, niin ei menisi viikonloppu krapulointiinkin. Lisäksi kun iskee masennusolo, niin silloin entistä enemmän pelkää maanantaina kun olo on jo nyt kurja, joten entistä enemmän välttelee kaikkea "kivaa" ja toisaalta mikään kiva ei edes tunnu kivalta, joten sama tuijottaa sitä sekuntiviisaria.
Koko arkiviikon odottaa viikonloppua ja koko viikonlopun odottaa peläten maanantaita. Ei tämä ole oikein ihmisen elämää. Olin joskus sitä mieltä, että syksy ja talvi on jees, koska pimeän aikaan ei ole niin kurja olo olla yksin kotona, mutta vitut. Kesällä kun ei tartte olla yksin kotona, vaan voi lähteä juomaan siipukkaa espalle ja lukemaan Raakaa Lihaa. Tartten harrastuksen. Harmittavasti pelkkä blogiin asiasta vuodattaminen ei sitä harrastusta minulle taio. Paskakyrpä.
Lisäksi harrastin vielä vähän typerää "sinkkumieskriisiä", eli sitä kun minulla ei ole sinkkumieskavereita, joiden kanssa voisi mennä pitämään hauskaa "sillä silmällä". Olen viimeksi iskenyt livenä naisia ehkä joku 5-10 vuotta sitten, käytännössä en enää lukion jälkeen. Olen sinkku, joten lupa olisi. Tottakai on kivaa tutustua uusiin ihmisiin netissä ja mennä kahville ja sit jatkoille ja jne, mutta kun sitä jotenkin kaipaisi edes silloin tällöin mahdollisuutta flirttailla tuntemattomille ja sitä ihanaa oloa, kun joku lämpenisikin ja sit voisi halailla ja kikatella ja tutustua uusiin ihmisiin. Mikäänhän ei minua kiellä näin tekemästä, mutta kun tämä ei onnistu yksin. Olen myös kohtalaisen kyllästynyt yksin iskiessä kuuleemaan niitä "Voi ei, ootko yksin baarissa, voi sua raukkaa :'(" säälikommentteja, etenkin kun lopulta sit kuitenkin varastetaan tuolit ympäriltä. Kaverityttöjen kanssa baarissa on taas se ongelma, että harva random tulee juttelemaan, jos istuu tiiviisti jonkun naispuolisen kanssa. Se ei haittaisi, jos olisi itse rohkea tekemään alotteita, mutta se haittaa, kun ei ole. Varattu mieskin olisi jees, mutta kun haluaisi "vertaistukea" ja meiningin ylivuotoa ja yhteisfiilistä. Minusta tuntuu, että muutama onnistunut yhdenillanjuttu, eli karmean hirvaksen vierestä herääminen hirveässä krapulassa ilman housuja riittäisi tekemään minut onnelliseksi ja muistuttamaan, että ehkä sittenkin kivempaa tutustua ihmisiin etukäteen. Ja se olisi täysin ok, mutta nyt tämä on tälläinen ärsyttävä halu, joka ei lähde kuin kokeilemalla. Pelkään, että kohta olen parisuhteessa ja sitten se on myöhäistä ja tuosta tulee typerä kriisi myöhemmin.
Kamalan perjantain ja pitkästä aikaa ihan tosi kamalan lauantain jälkeen tuli sunnuntai. Aamu alkoi "kylmä koura" pääkivulla 7 tunnin unien jälkeen, joka sai taas vitutuskäyrän helmuamaan, mutta toisaalta tein tosi omnomnomia tyrnimarjapuolukkasmoothieta, joka oli jopa hyvää, vaikka luulin sen räjäyttävän taudit ja makunystyrät taivaisiin. En ymmärrä miksi tyrnimarjat muka niin hirveitä olisi, vai liekö pakastettuna maku sit kepeämpi. Litran smoothieen meni iso ruokalusikka sokeria ja se oli ihan liikaa, ei olisi tarttenut puoliakaan. Hyvä ruoka, parempi mieli tai ehkä parempi mieli tuli siitä, että tiesin lähteväni shoppailemaan. Rahan tuhlaaminen on yksinkertaisesti helvetin kivaa, vaikka toisaalta yrittääkin säästää ja pysyä budjetissa. Järkevä eläminen on plaa, mutta se kun saa tuhlata ajattelematta on jeij. Musta tuntuu, että fiilikseni onkin laskenut paljon sen jälkeen kun tein itselleni 23 euron päiväbudjetin. Se oli pakko kun elin yli varojeni, mutta jostain syystä 23 eurolla krääsää ei tuo niin hyvää oloa kuin 23 eurolla krääsää ennen bujettia, koska silloin se oli hillitöntä, nyt se on hillittyä ja typerää (koska ne rahat olisi voinut säästää seuraavaan päivään tai isompiin ostoksiin).
Oli miten oli, mylly pysyi visusti kiinni, näpläsin upeaa 1994 valmistettua roolipeliä Segalle (edelleen kikatuttaa ostaa uusi konsoli kalliilla sitä varten, että sillä pelaa 15 vuotta vanhoja pelejä) ja sitten vähän urheilua ja suihkua ja vaatetusta ja kauppakeskukseen. Olen ihan surkea shoppailija, joten jo etukäteen tiesin, etten minä kuitenkaan löydä mitään oikeasti hyödyllistä. Enkä löytänyt. Kaikkea turhaa sen sijaan kerääntyi. Löysin aivan i-ha-nan t-paidan!! Hinta 19 euroa alennettuna on toki vähän suolainen, mutta toisaalta olen vetänyt nykyään t-paidoille 15 euron järkirajan, joten ei se ollut kuin 4 euroa kallis. Ohessa kuva paidasta. Kikatin muuten hulluna tuolle ilmeelleni, mutkun paskalla kameralla paskassa valaistuksessa paskalla itselaukaisijalla homma menee siihen, että pelleilen aina kameran edessä ja yritän näyttää fiksulta sekunti ennen laukaisua, mutta välillä myöhästyn. Lopputulos on silti parempi kuin 15 teennäisen näköistä posea, joissa kaikissa kädet on taskuissa ja napa näkyy. T-paita ei ole mikään ihan arkipaita, koska välttelen valkoista väriä (jos yhtään hikoaa tai tiputtaa mitään rinnuksilleen, niin kossssh) ja koska jotenkin se ei tunnu sopivan sinisten farkkujen kanssa. Se paita näyttää tyyliltään oudon tutulta ja minulla on todella vahva mielikuva siitä, millaisten vaatteiden kanssa se sopisi, mutta jotenkin en vain saa sitä mielikuvaa ilmestymään päähäni. Pitäisi kävellä jossain kaupassa niin yhtäkkiä tulisi elämys, että NOIDEN HOUSUJEN KANSSA, AINIIN! Ehkä pitää lähteä housukauppaan tuossa paidassa, niin löytää mätsäävän alaosan. Ihana paita silti, menee bilepaitapinoon, "käytä tätä kun laihdut" leimalla.
Muuta mukaan tarttunutta oli punaiset tähdelliset puuvillasatiinilakanat. Ehkä vähän tylsähkö kuosi, mutkun olen pussilakananpuutteessa, päätin näet heittää 10 vuotta vanhat kamalat normipussilakanat roskiin / vieraspeittoihin ja laittaa hienompaa tilalle ja kun siellä sängyssä ei niin paljon aikaa tule vietettyä, niin tehdään siitä ajasta edes viehättävää, eli puuvillasatiini on aina valintani. Löysin myös iiiihanat mustavalkoiset MIESTEN raitasukat, jotka olivat Risto-Matti Ratian kokoelmaa. Vitonen yhdestä hepposesta sukkaparista oli toki vähän runsaasti, mutkun ne on ihqut. Muutenkin Ratian mallisto tuntuu olevan jotenkin viehättävää, aina kun näen lehdessä jotain kivaa, niin perässä lukee Ratia. Toki hän tekee paljon kakkaakin, mutta paljon myös sellaisia peruskivoja. Ostin myös kynttilälautasen, räjähtäneestä kynttilälyhdystä viisastuneena en pidä enää vaaseissa mitään muuta kuin tuikkuja ja isommat kynttilät saavat olla lautasilla. Pitää vain olla kaatamatta niitä, ettei pala koko kämppä. Ranteenlämmittimiä en löytänyt. Näköjään ainoat miesten ranteenlämmittimet maailmassa löytyy Netanttilasta. Plah. Ehkä ostan salaa naisten ja väitän, että miesten osastolta ne on, kyljuu!
Kun istuin katsomassa myytinmurtajien 2 tunnin spesiaalia kellon lähestyessä seiskaa ja hörppien hedelmäcoctailia kermavaahdolla, ei ollut yhtään "IIK, KOHTA MAANANTAI, SULJE TELKKA JA TEE JOTAIN TYLSEMPÄÄ" olo. Päinvastoin. Nyt on kivaa! Tottakai sitä toivoo, että huomenna ei olisi töitä, mutta nyt sitä ei tartte stressata. Kivaa on siihen asti kuin kello lyö pykälään ja sit nukkumaan ja maantaille pitää keksiä jotain hauskaa, että sittenkin on kivaa. Kynttilän valossa pleikan pelaaminenkin tuntui hauskemmalta ja puolen litran jäätelöpakettia terveellisempi ja epämahattavampi jälkiruoka eli nuo valmiit purkkihedelmäpalasydeemit mehussaan ovat sellainen kiva asia, jolla saa ruokailun jälkeen herkutella semihyvällä omatunnolla. Nyt enää tarttee sen harrastuksen.