IRC-Galleria

Puh-huijaa mikä reissu! Tuli sitten otettua muutama juoma, aperatiivi, naukku, siivu, näkäre ja drinkki. Kikattelu alkoi jo siskon kämpillä kun korkattiin ensimmäiset kaljat ja aloin pelleilemään kamerani kanssa. Kun en ollut vielä ohjeita lukenut, kun niitä ei mukana tullut vaan piti joltain vitun cd:ltä kaivella, niin en edes halunnut miettiä miten saisi hyviä kuvia, senkun räpsin vain. Veljen kyydissä kohti tahkoa jänskätti jo vähän, etenkin kun piti pari kertaa etsiä oikeaa paikkaa. Määränpää oli pieni pettymys, koska eläväisen keskuksen sijaan se näytti hyytävän kylmältä ja kuolleelta. Noh, onneksi oli jotain tekemistä sisälläkin.

Veli saatiin kiristettyä mukaan sillä ehdolla, että meidän pitää kokata oikeaa hyvää ruokaa ja tarjota viinit ja jälkkärit. En ole koskaan ollut punkun ystävä, enkä voi sietää mitään alkoholia ruoan kanssa, koska riippumatta juomasta se maistuu puhtaalta alkoholilta. Siideri maistuu heti kossulta, jos puret jotain. Ihmettelin pitkään, mutta veljen saaplarin hyvää chilijuustomakkarapannua syödessä hän tajustutti minuun syyn. Happi! Kun ottaa ruokaa suuhun ja hörppää viiniä päälle -> puhdas yököttävä alkoholi. Mutta kun viiniä imee ruokaisaan suuhun avaamatta suuta ja kun viinin pitää suun etuosalla, ettei se mene karvasalueelle, niin omnomnom! Ja ei pelkästään hyvää, vaan heti myös tajusi, miksi jotkut viinit sopivat johonkin. Lihaviini ei vain toimi kevyemmän ruoan kanssa ja mausteinen raskas ruoka tarttee tukevamman viinin. Tajusin heti, että happi on se syy, miksi kaljakin maistuu kossulta syödessä. Normaalisti pullosta juodessa sinne sekaan ei vedä happea, syödessä vetää. Testasin kaljalla, eli suuhun kaljaa, sitten suu auki ja imin ilmaa. Tadaa -> puhdas alkoholi. Asiassa on vain yksi mutta, viiniharrastelijat taisivat juurikin sanoa, että happea pitäisi vetää sisään? WTF!

Ensimmäinen ilta meni perinteisesti, eli kaljoitellen, pelaten aliasta ja nauraen. Etenkin kun san jostain päähäni kameralla leikkiessä ottaa paljon kuvia rumasta taulusta seinällä. Sitten keksittiin, että hei, teen facebookiin Tahko 2009 kansion ja laitan sinne _vain_ kuvia taulusta. Kikatettiin ihan hulluna, etenkin kun keksittiin sitten erilaisia kuvatekstejä kuville, joissa kaikissa oli taulu. Löytyy edelleen facebookista, jos joku haluaa katsoa. Ilta meni sitten baareillessa, ensin mentiin johonkin "paikalliseen", eli heti kämpän alapuolella olevaan pubiin. Se oli enemmän syömistä varten ja siellä istui vain pari vanhempaa herraa. Tilasin sitten, kikatellen, jonkun "pitkän ja banaanisen" kuten olen aina tilannut sen jälkeen kun sitä kännipäissäni firman bileissä tilasin. Omissa drinkeissä on se etu, että saa nauraa baarimikolle kun se on H-moilasena tai vaihtoehtoisesti saa jutella baarimikon kanssa, kun se kyselee, että mitäs laitetaan. Annan baarimikolla vapaat kädet. Päätä sä. Kunhan se on pitkä ja banaaninen. Aika jännän erilaisia niistä tuleekin, joskus saa jäämurskalla ja jäätelöllä tehdyn, joskus siinä on maitoa. Tuolla paikassa erikoisuus oli granaattiomenalikööri, jonka takia juoma oli marjapuuronpunaista. Mmm, redbanana!

Piazza oli sitten se "the" paikka Tahkolla. Ihan kiva paikka sinänsä, koska oli tarpeeksi iso ja vaikkei mitään erillisiä puolia puolia ollutkaan, niin baaritiskejä oli kuitenkin monta ja jokaisella baaritiskillä oli vähän eri meno. Joku oli tanssilattian lähellä, joku lähellä chillauspaikkaa, joku tupakka ja pelihuoneen vieressä. Olin vain niin gänez, etten muista osasinko arvostaa tätä sijoittelua :D Yritin tanssia kovasti, mutta jotenkin ei jalat toimineet, etenkin kun musiikki oli vähän kakkelia. Hauskaa oli silti ja pilkkuun asti meni kello heittämällä. Loppuillasta, ei muistikuvaa.

Lauantaina todistui heti se, miten elimistö tietää, että tarkoitus on juoda monta päivää putkeen, eikä lopettaa. Tottakai aamulla herätessä oli aika hutera olo, muttei ollut krapulaakrapulaa, vaan enemmänkin kaljanpuuteolo. Ei mitään ongelmaa ottaa vähän lisää aperatiivia ja jatkaa hassuttelua. Sisko oli laskettelemassa, itse harrastin käsilihasvoimistelua kaljojen kera. Mentiin porukalla uimaan, jossa oli ihan pakko päästä testaamaan allasbaaria. Olen aina halunnut, muttei ole tullut käytyä. Olisi voinut ottaa useammankin, mutta allas oli tyhjä ja jo vähän kiire, niin ei jaksanut. Ihanaa ja ihanan erikoista oli juoda uikkarit päällä märkäänä altaan reunalla. Just sellaista "maagista", mistä aina puhun. Jeij! Olisi pitänyt saada jotain sateenvarjodrinkkejä, niin olisi vielä kivempaa.

Loppuilta meni taas juomiseksi, oh nojes :D Siskon kaveri tuli kylään, otettiin vähän lisää sipettiä, naurettiin kissanmintulle, otettiin kuvia taulusta, kokattiin ruokaa, juotiin, pelattiin aliasta ja oltiin siskon kanssa ihan voittamattomia siinä. Oli ihan normaalia, että vuorossa etenimme 10-15 askelta, vaikka tiimalasista sattuikin meille hitaampi puoli. En tiedä olenko hyvä selittäjä vai sisko hyvä arvaaja, mutta ihan uskomattoman nopeasti jotkut vaikeatkin sanat tulivat. Kun ei emmi yhtään, tulokset ovat mahtavia. Ei Elvis vaan? Elton John! Egyptissä on niitä? Pyramidi! Alentaa? Ylentää! Oikein! Ilta jatkui taas varsin sumuisissa merkeissä baariin, mutta nyt oli vähän tylsempää, kun bändi heitti tismalleen saman setin kuin viimeksi. Plaah. Tanssiminen oli nykyttelyä, joten lähdin tutustumaan paikallisiin. Joku hirveä mouruttaja sattui tietty samaan pöytään ja yritin olla ystävällinen, mutta ei mitään. Sitten joku toinen pörrötukka, enkä puhu nyt nuoresta söpöstä ernusta, tarjotutti kai parit kaljat kuiteista päätellen. Oh noes :D Ei oikein mun iskutaktiikat ole ihan hallussa, eivät ne ole olleet kyllä vuosikymmeniin. Tuntuu vain niin tyhmältä jutella tuntemattomille, etenkin kun juttelu = korvaan täysillä huutamista. Ei kehtaisi käydä mitään elämäntarinoita läpi.

Sunnuntai koitti ja elimistö oli edelleen sitä mieltä, että eikös me tänäänkin oteta, joten ei krapulaa. Tottelin. Ensin käytiin vielä porukalla keilaamassa ennenkuin veli tyttöystävineen lähti. Keilaaminen oli kivaa, joskin välillä raivostuttavaa, kun mitään kontrollia palloon ei ollut. Välillä ränniin, välillä täyskaatoja. Jos tähtäsi, epäonnistui, jos ei tähdännyt, ehkä epäonnistui. Sain elämäni parhaat pojot, mutta silti olen vielä niin amatööri, ettei peli koukuta. Siskon kanssa kahdestaan tajuttiin, että sunnuntaina koko paikka on täysin kuollut, joten vedettiin sitten kalsarikännit katsoen samalla Paavo Pesusientä, jonka olin lahjaksi saanut. Ei helvetti joitain jaksoja neljännellä tuotantokaudella, oikeasti ihan sairaita! Kukaan lapsi ei koskaan saisi sitä sarjaa katsoa, se on niin iiiihanan häiritsevä. Kun flying dutchan muuttuu toukaksi, jolla on lapsen pää ja sen jälkeen sieltä alkaa pursuamaan tuhansia hämähäkkejä, voi pienempi vesseli saada ikuiset traumat. Minä ainakin sain.

Sitten tuli Teppo kylään. Ei tsiisus. Pelattiin kahdestaan jotain Alias-juomapeliä, jossa piti ottaa hörppy aina kun tiesi tai selitti oikein ja tuplahörpy, jos selitti englanniksi. Sellaiset säännöt, että puolen tunnin päästä alkoi suupielet jo helmuta korvissa ja kuvat olivat aika sekaisia :D Ulkona ei ollut vieläkään ketään, joten päätettiin mennä teppostelemaan ulos. Sisko hyökkäsi suoraan lumikasan päältä pöyrimään alas ja minä perässä. Harmi vain, että pyörin eri suuntaan, enkä huomannut että kasa oli tehty ison kiven päälle ja toiselta puolen pudotus ei ollut loiva. Metri pari tiputusta, jonka tulin suoraan kyljelleni käsi rintakehän alle jääden. AU! Heti kun pystyi kikattamaan, kikatin ja meno jatkui järven jäälle, joka oli koko viikonlopun päästänyt todella pelottavia kumahtavia ääniä ja ratkeillut turhan usein railoille. Keskellä järveä me tajutaan, että tämä saatanahan upottaa! Pakkasta oli yli 10 ja oli ollut jo päiviä parhaimmillaan kahtakymmentäkin, joten WTF! Kun jalat uppoavat hyiseen veteen, alkaa olla jo aika spooky olo. Lopulta tajuttiin, että päivällä hirveä määrä jotain traktoreita kairasi jäähän reikiä ja nosti sieltä vettä jään päälle. Miksi? Vittuillessaan varmaan. Nyt se pintavesikerros oli vain vähän jäätynyt ja upotti. Mikä pahinta, takaisin ei oikein meinannut päästä ja rannalle oli lyhyt, mutta pitkä matka, kengät litimärät, palelti ja pelotti. Takaisinpäin lähtiessä yhtäkkiä upottava jää muuttuikin peilijääksi ja eihän siinä pysynyt mitenkään pystyssä. Lopulta kaaduin, ehkä useastikin, mutta kerran tulin sormenpäät edellä jäähän ja koska jään pinnalla oli parin sentin kokoisia teräviä jäähileitä, ne tunkeutuivat kynsieni alle :| :| Kipuna ei hirveä, mutta ällöttävyysvektori oli samaa luokkaa kuin neula polveen. Pahinta oli se, ettei siellä pimeässä nähnyt miten kävi, tunsi tai siis menetti tuntonsa sormenpäistä ja toisella kädellä tunsi, miten ne olivat turtia ja miten niistä valui verta ja joku lihapala roikkui. Eerff!

Mentiin sitten ainoaan avonaiseen baariin, jossa oltiin ainoat asiakkaat ja sekin sulkeutumassa. Kipaisin vielä äkkiä vessassa ja kädet pestyäni huomasin, että hätä ei ollutkaan tämännäköinen. Kynnen alta tursusi verta, mutta sormenpäät itsessään olivat rikki vain juurikin kynnen alta, ei pahemmin muualta. Tilattiin kaljat, sitten "teppostelujuomat" ja haluttiin mennä tanssimaan. Baarimikon hymyilevä ja lämmin katse muuttui jäätäväksi vihaksi ja hän sanoi, että heti kun lähdette pois, hän pääsee itse kotiin. Minua hävettä ja halusin lähteä, mutta sisko vain intti, että pilkusta on vielä puoli tuntia baarin oltava auki. Voi helkkari sitä murhaavaa katsetta :D Sori! Minun teki mieli antaa tippiä, muttei ollut käteistä ja onneksi en ollut niin tyhmä, että olisin käskenyt ottaa tippiä kortilta. Haaahaaa. Yksi vihamies lisää näköjään tuli siitä.

Maanantai koittaa ja koittaa myös tuska. Vasemmalla puolen rintakehää yksi kylkiluu on hyvin kosketusarka, yskiminen sattuu, hengittäminen sattuu ja säikähtäminen sattuu eniten. Vasen käsi on kauttaaltaan tuskainen ja oikeaan käteen sattuu, jos yrittää tarttua pulloon. Wtf! Lisäksi lonkat ovat auaut ja polven jostain syystä taipuvat väärään suuntaan välillä inhottavasti pettäen. Jelp! :D Eikä se olo ollut todellakaan mikään siedettävä. Keho tajusi heti, että nyt juhlat on loppu ja aamulla oli ihan hirveä olo! Ei onneksi laattailua, mutta niin likaisen oksettavan tuskaisen hiljaa kuluttava ällötys. Ihan kuin mahassa olisi mädäntynyttä verta, joka palaa ruskealla liekillä ja saastuttaa kropan ja mielen. Hikoilutti, pelotti, masensi ja kaikki tuntui ihan toivottomalta. Mikään ei onnistunut ja jotain pussia sai avata minuutin, kun raajat eivät totelleet. Mikä parasta, loppusiivouksen ja kämpän luovutuksen jälkeen tajutaan, ettei sieltä vitun pöndeltä pääse pois. Seuraava järkevä bussi kolmelta, kello oli 12. Eeeh. Kolme tuntia odottelua kylpylässä tuntui aika ikuisuudelta, mutta onneksi siellä oli netti ja läppärissä virtaa. Huuh. Bussissa olin varma, että kuolen. En voinut nukkua, koska nukahtaessa kuolasin päälleni ja tunsin tukehtuvani ja heräsin aina säpsähtäen ja huudahtaen. Tunnin ajomatka, näin ehkä 50 eri unta ja silti yritin olla nukkumatta. Tuskaa x5. Junassa lopulta istuessa katsoin kelloa. 4.5 tuntia helsinkiin. Ei vittu. En tiedä. Mä en ehkä selviä tästä.

Aina kun yritti nukkua, heräsi hukkumistunteeseen kuolan valuessa kurkkuun tai vaihtoehtoisesti heräsi paniikissa painajaiseensa. Pahin oli kun näin unta, miten joku tarjosi minulle likaisesta koirankupista ruokaa, mutta nälissäni (oikeasti en ollut syönyt mitään paitsi aamulla leivän) ajattelin, että parempi sekin kuin ei mitään. Antaja varoitti, että talvisin siinä kupissa elää linnut. Kun kumarruin kupin päälle, sieltä lennähti musta korppi ilmoille kraakkuen. Heräsin ja _kiljaisin_, en vain huudahtanut. Hävetti ja pelotti. Enää 4 tuntia! Mä en selviä tästä.

Sitten kuitenkin lopulta nukahdin vartiksi ja kun heräsin, yhtäkkiä tuntui, että saatan sittenkin selvitä. Koska en ollut enää masentuneen toivoton, tajusin, että voin auttaa asiaa. Kävin ostamassa limua ja sämpylää ja aaaah, johan olo koheni. Nyt se oli enää tappavan paha, mutta enemmän pelotti kuolla krapulaan kuin teki mieli tappaa itsensä sen takia. Voitto! Matka meni lopulta "nopeasti", jos lähes viiden tunnin kykkimisestä tappokrapulassa ja kivuissa niin voi sanoa.

Keskiviikkona oli ensimmäinen terve päivä, siis krapulaa ajatellen. Käsi on edelleen kipeä ja kylkiluuhun sattuu, mutta koska kipu ei ole pahentunut, ei se ole voinut murtua. Olen kerran murtanut kylkiluun ja silloin kipu alkoi vähänä, mutta paheni muutamassa päivässä sietämättömäksi. Ei tämä ole parantunutkaan, mutta ihan sama, selältään on vaikea päästä ylös ja yskiä ei saa, mutta muuten ok. Torstaina olin jo kaljalla. Lyhyt on ihmisen muisti, toivoo krapulainen Damien. Täältä tähän.