IRC-Galleria

Pääni ja siihen kiinnitettyjen orgaanisten okuläärien tila alkaa hieman pelottamaan. Näen outoa mustaa "savua" kaikkialla ja näkökentässäni on kirkkaampia kohtia. Lisäksi saan aiheutettua itselleni "aivosähkökohtauksia" nykyään jo hallitusti joillain todella raikkailla tuotteilla. Molemmat kuulostavat hullulta, mutta etenkin tuo näköongelma jo oikeasti häiritsee.

Mitenkähän asian selittäisi. Jos katson mitä tahansa valkoista pintaa, vaikka seinää edessäni, se ei ole silmissäni oikeasti valkoinen. Silmieni ja valkoisen välissä leijuu mustaa "tihkusadetta", joka ei ole hirveän näkyvää itsessään, mutta kokonaisuutena erottuu selvästi. Ehkä paras kuvaelma on tosiaan tuo tihkusade ja hieman pimeämmissä valkoisen kohdissa, vaikka nurkissa, tuo vahvistuu selvästi. Monesti näyttääkin siltä, että nurkassani sataisi vettä tai katsoisin telkkarista samaa, jolloin kyse olisi jostain pienestä kuvahäiriöstä.

Kun aloin tarkemmin selvittämään, mitä minä oikeastaan näen, yhtäkkiä sain valaistuksen. Kyse ei ole niinkään sateesta tai "suhinasta" valkoisilla pinnoilla, vaan kiemurtelevasta aineesta. Ja mikä suurin huomio, se musta "savu" ei ole itsessään mustaa, vaan tärkein asia on kirkkaat "lonkerot", joiden ympärillä on tummempaa. Efekti on sama kuin jos katsot kirkasta mustaa tietokoneruutua ja sitten siirrät katseesi valkoiseen seinään. Se ruutu näkyy edelleen oudosti kirkkaampana kuin muu alue. Tälläisiä kirkkaita kohtia näkökenttäni on täynnä ja ne liikkuvat ja mutkittelevat, sekä yleensä myös ärsyttävästi värisevät kuin rikkonainen vilkkuva lamppu. Siellä missä ei ole kirkkaampaa, on sitten tummempaa, eli tätä sumuista. Kun hetken tuijottaa kuin seinän läpi ja yrittää tarkentaa siihen näköhäriöön, se muuttuu selväksi. Kirkkaat kohdat muuttuvat lähet valkeiksi, musta alkaa vellomaan entistä enemmän ja tämä koko kirkas/mustapinta alkaa lähestymään silmiä ja estää sen takana olevan objektin, vaikka seinän näkemisen.

Olen kärsinyt tästä pitkään. Suhinaa näin jo lapsena, mutta pahemmaksi tämä muuttui vasta yliopistossa. Sumui muuttui helpommin ja helpommin nähtäväksi ja eräänä yönä oikeasti pelkäsin ja ihmettelin, kun hieman hämärässä huoneessani valkoinen oveni "suhisi" kuin kauhuleffoissa. Viimeinen niitti oli se, kun valkosivuisen kirjan lukemisesta tuli vaikeaa. Kirja on juuri pahin pinta, koska se on kauttaaltaan valkoinen, josta tuo sumu/kirkkausnäkyy pahiten, mutta se myös sisältää kontrastiväriä mustaa, joka palaa välittömästi kiinni verkkokalvoilleni.

Mahdollisesti koko homman käpy onkin siinä, että silmäni "polttavat" kuvan aivan liian nopeasti. Minulle tulee silmiin sama efekti sekunnissa, mikä muilla tuolee puonen minuutin vaikka jeesuskuvan tuijotuksen jälkeen. Kun kaikki mihin katson kokoajan palaa verkkokalvoille ja näkökenttään, lopputulos on yhtä kirkasta ja tummempaa sekamelskaa, joka välkkyy, velloo ja sataa kohti lattiaa.

Olen sanonut asiasta optikolle, mutta häntä ei tietenkään kiinnostanut, kuten ketään ei koskaan kiinnosta, jos et ole erikseen varannut aikaa juuri kyseistä ongelmaa varten. Muistaakseni hän vain sanoi, että no ostapa tästä lasit, niin paranee. No ei tietenkään parantunut. Ei-lääkäri-kaverit taas arvailevat migreeniä, koska migreenissä näköongelmat ovat hyvin moninaisia ja aika outoja. Njaanjoo, en ole koskaan eläissäni migreenikivuista kärsinyt, joten jos tämä on migreeniä, tämä on sitten 24/7 jatkuvaa ja kivutonta. Aivoperäistä toki voi olla, eikä vain silmistä johtuvaa.

Pelottaa lukea aina miten diabetes, jokutauti, jokukolmastauti, jne, aiheuttaa näköoireita ja sitten miettii, voiko nämä olla sellaisia näköoireita, joista puhutaan.

Ettei ongelma jäisi vain silmiin, sitten on lisähauskuutusta päästäni. Tämä taas "vaiva", joka on ollut hyvinkin nuoresta lähtien, mutta vasta vuosi sitten opin hallitsimaan sitä. Ensimmäinen muistikuva, joskaan ei varmasti ensimmäinen tapahtuma, oli kun ala-asteella luokkaretkellä käytiin jossain luontopolulla ja saatiin juoda oikeasta lähteestä. Vesi näytti aivan helvetin raikkaalle ja se maistuikin jääkylmän puhtaalta. Kun hörppäsin vettä, tuntui kuin aivoihini olisi kytketty yhtäkkiä ihan liikaa sähköä päälle. Ei se ollut kivuliasta tai kohtausmaista, vaan sellainen aivojen keskeltä lähtevä aalto, joka pyyhälsi reunoja kohden "suhisten ja siristen" ja toi euforisen tunteen. Seuraavan kerran koin samaa, kun salaa kaverin maassa käyneestä kiljupullosta maistoin. Sekin oli juurikin raikasta, kylmää ja kiljumaista ja taas iski tämä aivosähkösalama pääni läpi. Kahdesti vielä, molemmilla hörpyillä.

Pian huomasin, että raikkaus on se avainsana. Vain kun joku asia on tai tuntuu äärettömän raikkaalta, se aiheuttaa noita. Tuntuu aivan uskomattomalta, mutta tuo on niin selvää ja täysin varma yhdistävä tekijä joka kerta. Eikä sen raikkauden tarvitse aina olla mitään hikisenä limpparia tyylistä, vaan tosiaan se voi olla erilaista raikkautta, kuten kahvin nuuhkaisu. Tällöin ei voi tuota edes selittää jollain kehon lämpötilan laskulla/tms.

Jokunen vuosi sitten minulla oli tapana käydä silloin tällöin saunassa kaverini kanssa, kun samassa kerrostalossa asui. Kun kahdestaan saunan varasimme, niin sinne ilkesi ongelmitta vesipullon mukaan ottaa. Huomasin, että vesipullo saunassa oli ehdottomasti helpoin tapa aiheuttaa tuo aivohäiriö. Erään kerran sitten makasin kuumassa saunassa, otin pullon huulille ja luulin veden jo loppuneen, mutta sieltä tulikin jääkylmää vettä hieman naamalleni. Tästä tuli siihen asti voimakkain kokemus. Sähkö taas iski keskeltä kohti reunoja sähköisen suhisevalla äänellä ja nyt lanasi mukanaan myös täydellisesti tajun itsestäni. Rojahdin lauteella taaksepäin, menetin näkökykyni ja ainoa mitä tunsin oli sähköräjähdys päässäni ja se ääni, joka repi korviani ihanan huumaavasti. Kohtaus kesti ehkä sekunnin, joka on pitkä aika, koska tähän asti ne ovat olleet alta puolen sekunnin.

Seuraavalla kerralla meninkin sitten saunaan yksin ja aloin simuloimaan tilannetta. Otin kovat löylyt, nojasin varuilta taaksepäin, otin pullon huulille ja aloin varovasti kaatamaan kylmää vettä suuni sisään ja naamalleni. Kohtaus. Tein saman uudestaan. Uusi kohtaus. Vielä kerran. Taas kohtaus. Ekaa kertaa eläissäni sain nopeassa ajassa tehtyä tuon kolmesti. Lopulta opin kontrolloimaan tuota siten, että pelkkä pullon vieminen suulle ja ajatus siitä, että kohta kaadan vettä, alkoi tuomaan "esikohtauksia". Näissä se sähkö lähtee keskeltä leviämään, mutta palaa sitten takaisin, kun mitään ei tapahdukaan. Vaikka tunne ei ole sama kuin orgasmissa, niin noin teoriassa sitä on helppo selittää orgasmin kautta. Ensin tulee "esiorkkuja", eli melkein jo tuntuu tulevan, muttei sittenkään. Sitten lopulta laukeaa. Molemmissa samalla tavalla menettää hetkeksi itsensä ja tuntuu, ettei päässä ole muuta kuin se.

Hallitulla "aivosähköistämisellä" sain myös lopulta luotua itselleni suurimman kohtauksen koskaan. Tämä kesti jo lähes kaksi sekuntia, pullo tipahti kädestäni ja päähäni tuli vielä pieniä "jälkijäristyksiä" sen jälkeen.

En tiedä olenko hullu, kun noin aivoillani härkin, mutta kun tuo tuntuu niin jännältä. Pelottaa silti, että aiheuttaako tuo jotain pysyviä vaurioita tai mikä pahinta, onko tuo todella hälyyttävä oire jostain pahemmasta. Tästä en ole edes lääkäreille kehdannut kertoa, kun kuvailu on aika vaikeaa ja en millään jaksaisi sitä terveyskeskuslääkärin katsetta ja suunnaksuttelua. "Jaa". Ei myöskään inspaa mennä erikseen johonkin päätutkimuksiin, jos ei oikeasti ole syytä epäillä jotain.

Jos jollain on kokemusta jommasta kummasta asiasta, niin hihkukaa, kiva olisi tietää mistä tämä johtuu ja miten vakavaa tämä on. Tuo näköongelma olisi myös kiva korjata, ennenkuin lukeminen muuttuu mahdottomaksi.