IRC-Galleria

Kun nyt vuodessa 2009 ollaan, niin minun pitää kai tehdä joku uudenvuodenlupaus. Lupaan, joskaan en käsi raamatulla, että kirjoitan ensimmäisen kirjani heinäkuun alkuun mennessä. Kuusi kuukautta aikaa ja materiaali tulee olemaan uutta, eli en kierrätä vanhoja tekstejäni, ainakaan paljoa, vaikka niistä ideoita otankin. Kyseinen kirja tulee olemaan fiktiivinen, mutta "inspired by", päiväkirja esimerkkihenkilö-minun nolosta elämästä. Vähän kuin Juoppohullun päiväkirjat, mutta ilman juoppohulluutta ja enemmän oikeasta elämästä. Laskeskelin, että mukavan pokkarin saisi aikaan noin 50 tarinalla, joista jokainen on noin 1-2 A4:sta, eli siitä tulisi noin 100-150 sivuinen opus tiivistämisen jälkeen. Ei se vaatisi kuin kahta tarinaa viikossa ja jos yhteen tarinaan menee puoli tuntia, niin ei edes paha rasti.

En tietenkään oleta kenenkään julkaisevan kirjaa, mutta jos niin käy, painatan kirjan sitten itse. Nykyään onneksi ihan pikkurahalla saa itse tehtyä kirjoja, jonkun parin kymmenen kirjan painos maksanee huntin pari ja eiköhän niille ainakin ostajia löydy. Olen koko elämäni kertonut noloja tarinoita itsestäni ja saanut ihmiset ulvomaan kyynelet silmissä, joten kai se toimisi kirjamuodossakin. Toivottavasti :D Ja kannattaahan se oma nolous ja elämän vaikeus rahaksi vääntää, muutenhan se olisi vain haitta.

Kävinpä eilen sit "yksillä", monikossa kyllä juu. Kivaa oli, mutta rahaa meni ihan helvetisti. En jaksa tarkemmin ruotia yksityiskohtia paitsi Vanhan tanssikellarin osalta. Kyseinen pulju sijaitsee kaivopihalla Old Hatin naapurissa, se on sellainen humppapaikka kuusikymppisille ja monesti tullut naureskeltua Old Hatiin mennessä. Kaljaseura sai kuitenkin ylipuhuttua ja yllytettyä, että entäpä jos mentäisiinkin sinne! No mikänottei! Baari oli sinänsä ihan perinteinen ja siisti, tanssilattia yhdessä päädyssä ja varsin paljon istumistilaa muualla, josta näki tanssilattialle hyvin. Me oltiin ehdottomasti paikan nuorimmat, muuten keski-ikä oli ehkä 60. Muutama nelikymppinen pari ja jonkun vanhemman miehen mukana oli ehkä piirun nuorempi naikkonen, mutta sellaista papiljotti-puvuntakki-herrasmiessolmiossaan kamaa se väki pääosin oli.

Paikassa nauratti ihan hulluna sen yläastediskomaisuus! :D Eli siis osa tanssii kahdestaan, joku joraa yksin ja kohtalainen määrä asiakkaista oli ilman vakiseuraa, joko porukalla tai yksin. Sitten joku herrasmies tai herrasnainen kävi aina ujosti pyytämässä jotain seinäkukkasta tanssiin. Sinänsä normaalia, mutta asia rupesi kikatuttamaan sitten kun ne papat ja mummut flirttailivat toisilleen tai kun Mr. Evil poolopaita-kaljumies oli kunnon charmantti ulkonäöstään ja tanssitaidoistaan huolimatta ja kävi melkein jokaisen vapaan mummelin tanssittamassa. Voi niitä mummeliparkoja, jotka hän tanssin jälkeen sit hylkäsi uuteen seuraan iskiessä kiinni. Elämäni rakkaus olikin pelkkä sika. Snif :D Mr. Evil, minkä teit! Osa oli selvästi seinäkukkasia, eikä kukaan heitä pyytänyt tanssiin ollenkaan ja meidän takana oli pakollinen "poikajengi", siis miesjengi, jossa herrasmiehet istuivat liian kännissä ja haaveilivat, että joku näpsäkkä kuusikymppinen Irmeli tulisi ja pyytäisi heitä valssin kiemuroihin. Ihan hurmaavan hauska paikka, suosittelen!

Kun nyt musiikista jo periaatteessa puhutaan ja kun mulla on jo "tuo jätkä ei tajua mitään musiikista!" leima, niin ihqutampa erästä uutta täydellistä ja tuttuun tapaan laajalti vihattua artistia. Nimittäin Lady Gaga! Siinä on taas sellainen pakkaus, että musiikki, musavideot ja laulajan ulkonäkö ovat kaikki ihan uskomattoman mahtavaa (muovista) timangia. Ei tässä ole kyse mistään vuosisadan artistista, vaan kevyestä viihdemusiikista, joka kuitenkin toimii kuin puukko nivusissa. Suklaasta tehty puukko siis ja nivusilla tarkoitin suutani!

Musiikki on "molliteknoa", jolla kuvaan tietynlaista tanssimusiikkia joka oli ysäriaikoina hyvinkin suosittua. Mollitekno ei ole siis sama kuin eurodance tai ysärimusa, vaikka eurodance onkin pääosin molliteknoa. Kyseessä on siis kepeä tanssimusa yleensä naivistisilla sanoilla, joissa kertosäe tai b-osa on jotenkin surullisen kuuloinen (tästä tulee sana molli). Vaikka laulussa lautettaisiin hymyilystä, tanssimisesta ja siitä kun kädet heitetään ilmaan ihan kuin ei edes kiinnostaisi, niin se kertosäe saa aina itkun hyvällä tavalla silmään sävelkulullaan. Gagan kohdalla esim. Poker face on tälläinen. Molliteknoon (ja eurodanceen) liittyy myös usein kohdat, joissa "räppäri" räppää jotain. En ole koskaan näistä kohdista itsessään niin välittänyt, mutta tuleehan niistä niin kotoisa olo. Ihanata!

Lady Gagan ulkonäkö lienee syy, miksi häntä niin moni vihaakin. Järkyttävintä on kuitenkin se, miten häntä verrataan Britneyhyn tai Barbiin. Öh, wtf!? Britney on mahtava, muttei näillä ole mitään yhteistä keskenään. Eikä Gaga ole mikään Barbi, enemmänkin tulee mieleen joku fetissiversio Bratzista. Gaga on ilmiselvän seksikäs jännissä asuissaan, mutta se mikä hänet erottaa halvan mukaseksikkäistä tissipimuista on se, että hänessä on joku juju. Se juju tai paremminkin ne jujut ovat aivan mieletön söpöys (joka taistelee tissipimuutta vastaan, he kun ovat yleensä tylsän kauniita). Esiintymisasut ovat myös asia, jotka hän taitaa. Ne ovat enemmänkin fetissisen seksikkäitä kuin pelkästään paljastavia ja jotenkin hän osaa yhtäkkiä näyttää todella muoviselta ja hyvällä tavalla halvalta, mutta silti arvostettavalta ja upealta. Ihan mielettömän outo yhdistelmä ja toimii kuin junan vessa täynnä pähkinöitä.

Musiikkivideot ovat sinänsä linjassa kaikkeen muuhun. Niistä olisi helppo tuhahtaa, että taas halvennetaan naista ja blabla, mutta hän eroaa taas kuin yö ja päivä muista samantyylisistä huonoista tissipimuista sillä, että hän on itse se, joka keikistelee videoilla, vähemmän muut. Ei ole siis kymmentä taustalaulajaa bikineissään hieromassa itseään öljyttyihin miehiin, vaan hän itse tekee sen ja vaikka hänen asusteensa ovatkin tosiaan seksikkään upeita, niin niitä kuitenkin on, harvemmin näkee mitään puolialastomuutta. Niissä videoissa pysyy jotenkin myös hyvä maku, jos hyvästä mausta. En tiedä millainen hän on ihmisenä, kyse on varmasti pitkälti lavapersoonasta, mutta siitä tulee mieleen juurikin seksikkyyden osalta tietynlainen ihmistyyppi. Tämä ihmistyyppi voi olla hyvinkin esim. pornotähti tai fetissimalli, mutta silti hänen suhtautuminen seksiin on jotenkin aina juvelan ujoa. Hän ei hiero sitä samalla tavalla muiden naamalle kuin joku pidättyvämpi ihminen voisi tehdä seikkailuineen. Levy menee ostoon välittömästi, etenkin kun iTunes Storen perusteella levyllä on niin monta hyvää kipaletta, että yksittäin ostaminen tulisi melkein yhtä kalliiksi kuin levyn ostaminen. Ja tämän levyn mä tahdon hyllyyni.

Vielä yksi ja sitten lasku. Nimittäin Spongebob Squarepants! Voi helkkarijumalautaomgplzwtfdood miten sairaan hauska sarja se on! Tuttuun tapaan leffa iskee vielä kaiken normaalia enemmän yli ja on sellainen, että jos joskus lapsia saan, ei alle viisitoistavuotiaat sitä katso. Aivan sairas! :D Ekan kerran näin leffan joku uudenvuodenpäivä kun olin ex-exän luona Turussa kikattamassa ja krapuloissani söin uudelleenlämmitettyä kebabia ja olin ihan wtf leffaa katsoessa. Leffa tuli uudestaan tiistaina ja tänään katsoin sen boksista, vaikka etukäteen vähän mietin, että jaksanko katsoa kun olen sen jo kerran nähnyt. Jaksoin. Aaaahahahahaah! OMG! Miten mikään leffa muka voisi olla vähemmän kuin täydellinen, jos se sisältää David Hasselhoffin omana ihmismäisenä itsenään ja vielä piirrosleffassa. Patrik leijumassa taivaalla alasti lippu pyllyvaossaan on myös jotain sellaista, joka saa kahvit väärään kurkkuun hyvällä tavalla. Ei tsiibös! Jos ette ole nähneet, nyt marsmarsmars lainaamaan! Ja ennakkoluulot pois, kyseessä on yhtä paljon lastenohjelma kuin Ren & Stimpy tai esim. Shrekit ovat. Niin ja kyseistä leffaa ja sarjaa ei esitetä suomeksi dubattuna. Siis miten voi olla, että kun joku on täydellistä, niin se täydellisyys ulottuu jokaiseen lonkeroon asti. Ei dubattu! OIKEIN!
Tässä se nyt on väreissä ja kuvissa. Kuvataide-hakemistosta löytyy selvempi kuva kannesta (joskin mun kamera söi siitä violetin värin kokonaan), mutta tässä parempi kokonaiskuva läpsyttimeen. Uskallan veikata, ettei ihan jokaisella vastaantulijalla ole samannäköistä ja siksi tästä viitsikin maksaa vähän extraa.

Jotenkin sitä on tajunnut sen, miten henkilökohtainen suhde elektroniikkaan voi tulla. Usea nainen on tajunnut tämän jo pitkään ja siksi köykistelee karmeissa asennoissa sohvalla pinkin läppärin kanssa, kun mies on tuhissut ergonomiatuoliltaan olkkarin nurkasta harmaan laatikon äärestä, että on ne kyllä hulluja. Mutta elektroniikan ulkonäkö ja se, että sitä voi käyttää missä haluaa jalat pöydällä lokkeja ikkunasta samalla katsellen on vain jo itsessään niin tyydyttävää, ettei pienet epäergonomiat, hitaudet tai muut siinä tunnu. Molempi tietysti hyvä, kiva olla pöytäkone, mutta kiva olla sööööpö läppärikin.

Ghostie-Miranda tykkää olla ehkä vähän itsepäinen ja hermot menee hyvin herkästi jos sitä yrittää käyttää muuhun kuin kirjoittamiseen tai facebookaamiseen, mutta noissa kahdessa se on facebookia lukuunottamatta niin kiva. Oikeasti meinasi tulla pissit housuun kun tajusin, että se käynnistyy noin kymmenessä sekunnissa käyttövalmiiksi, jossa käyttövalmis tarkoittaa kun kone on täysin valmis ja latautunut, ei sitä kun ekan kerran työpöytä vähän vilahtaa kuten se monessa testissa idioottimaisesti lasketaan. Ja tämä siis ilman boottiboostausta, jolla saisi selvästi nopeutettua käynnistymistä. Omg!
Piti mennä alealealeen, mutta ylläityspylläitys meni taas kerran ylitöiksi. 11 tuntia tuli melkein täyteen ja silloinkin piti lähteä töistä vain siksi, että piti ennättää kauppaan ja ottamaan terminaattori nauhalle. Ei sillä, päivä meni kyllä varsin supsikkaasti. Idioottina pilasin ison osan loman hyödystä nukkumalla su-ma yönä vain 4 tuntia, mutta loman hyödyn kuitenkin huomasi siinä, että jotenkin jaksoi keskittyä paremmin. Tein koko päivän yhtä ja samaa työtä ja vaikka se edistyykin paljon hitaammin kuin oletin, niin se edistyy kokoajan ja jos tulee jotain vaikeaa eteen, siihen hyökkää kiinni kuin haukka munaskuihin, eikä kierrä kuin kissa kuumaa puuroa. Harmillisesti tämä tarkoittaa vain sitä, että ”Pakko saada tänään valmiiksi!” homma ei ole tänään valmis, eikä huomenna, enkä jää aattona ylitöihin ja perjantaina pitäisi tehdä muutakin ja ... Perkele!

Yksi syy aivojen toimimiseen oli se, että ainakin hetkellisesti löysin taas ”The Perfect Aamiaisen”. Vaikka söin aamupalan noin klo 7, ei ollut töissä pahemmin nälkä vielä yhdeltä kun mentiin syömään. Tai siis oli sellainen olo, että ruoka kyllä maistui, muttei mikään kurninut. Ja vaikka ruoka olikin aika hiilarimättöä, niin hyvä aamupala piti hengissä ysiin asti, jolloin sai taas oikeaa ruokaa.

Lautasella oli aamulla haaleaa vadelmakaurapuuroa, täysjyväpaahtoleipää kasvisten ja chilikinkkumunakkaan kera sekä rasvatonta maitorahkaa sotkettuna jugurttiin. Kasviksia olisi voinut olla enemmän, mutta tarkoitus olikin syödä töissä hedelmiä. Ylläri, unohdin ottaa mukaan. Vaikka hiilareista jäkätänkin usein, niin kyllä kaurapuurossa on silti taikuutta kun sen yhdistää proteiiniin. Pelkästä kaurapuurosta tulee ”puuronälkä”, eli sellainen mahankurninta joka alkaa jo oksettamaan. Sama juttu jos syö puuroa ja leipää. Pelkällä proteiinilla kyllä pärjäisi, mutta kellään ei ole vara syödä puhdasta proteiinia aamulla ja lisäksi valmistaminen on hidasta ja näköjään mahani ei kestä enää turkkilaista jugurttia. Perse. Kananmuna ja rahka antaa protskut, kaurapuuro marjoilla vitskut, glukaanit ja liukenemattomat kuidut. Hedelmistä liukunevat kuidut, vihreästä teestä flavonoidit, pillerikourallisesta hivenaineet, omegat ja kromit ja kofeiinitabulla avataan silmät. Ainoa ongelma tälläisessä ruoassa on se, että se pitää valmistaa etukäteen. Haluan nukkua, en kokkailla puuroa aamulla. Siksi teen puuron etukäteen ja aamulla lämmitän sitä uunissa. Vinkki itselleni, 15 minsaa 100 asteessa ei riitä ja älä laita omelettipalaa saman lautasen reunalle lämpiämään, se tippuu puuroon. Omnomnom :D

Aamiaispalajuusto-Penasta päästäänkin iltaruokaan. Laihdutukseni ovat menneet taas päin helvettiä ja painoinkin niin paljon, että itseasiassa painoa tippui kilo pari joululoman aikana. Parissa viikosssa vaaka on ruennut näyttämään noin 3-4 kiloa enemmän kuin normaalisti. Osa painosta on toki nestettä, joka johtuu jostain mystisestä syystä X, kuten ilmavaivat ja mahan turvotuskin, mutta iso osa on ihan itsehankittua. Tänään alkoi taas ryhtiliike ja muistutin itselleni taas kerran perusongelmista. Jos en syö aamulla tarpeeksi, minulla on hirveä nälkä töissä, jossa ruoka on yleensä hiilaripaskaa. Sitä syömällä illalla nälkä on tuplat ja kun tekee pari tuntia ylitöitä ja pörrää kylillä, on kotiin tullessa nälkäkuoleman partaalla. Saa arvata, osaako silloin syödä kohtuudella tai jos pitää käydä kaupassa, saa arvataa myös, osaako kävellä herkkuhyllyn ohi.

Eli aamulla enemmän apetta, töihin hedelmää ja kotiin sellaista ruokaa, joka täyttää, on helppoa ja hyvää ja nopeaa (ettei odotellessa tarvitse napsia jotain jääkaapista) ja joka on mielellään lähes hiilaritonta, jotta työpaikan hiilarimätön aiheuttamat mahaongelmat saa illaksi katoamaan ja ruoansulatuksen taas käyntiin. Monikin ruoka täyttäisi muut ehdot, mutta jos on nälkä ja hellalla kiehuu kilo supernannaa ruokaa, niin ei sitä voi syödä kohtuudella. Siksi ruoan pitääkin olla sellaista, ettei sitä voi syödä liikaa. Kolme ruokaa on tässä ylitse muiden: wokkivihannekset + lohifilee, itämaiset vihannekset + kunnon pihvi ja höyrytetty parsiskukkisporkkana + chilitomaattitonnikalaseos. Kaikki on ihan saaplarin amnamnamnam, sisältävat vain vihanneksia, rasvaa ja proteiinia, niitä ei voi syödä liikaa jos ei näe puolen tunnin vaivaa tehdä lisää ruokaa ja niiden valmistaminen on helppoa ja siedettävän nopeaa.

Listalle pitää myös lisätä sisäfile, vaikka se ei tulekaan pihvimuodossa, vaan könttinä. Silti sitä on jotenkin helppo syödä sopiva määrä, kun taas jotain kasslerkönttiä ei. Outoa. Sisäfile on myös niin ”lihaista”, että pienikin näkäre riittää. Lohifile on ihan taivaallista, mutta sitä ei raaski ostaa kuin alennuksesta. Piffitkin yleensä ostan puoleen hintaan, mutta ei joku 6-7 euroa kilolta nyt niin paljoa ole, ettei siihen olisi vara, etenkin kun laskee miten paljon säästää kun ei mässää namua ja sipsua sen sijaan. Tonnikalasotku on taas sitten tosi halpaa, mutta pitää yrittää säästää kalaparkoja ja syödä sitä harvemmin. Tonnikalan seassa killuvat suomut myös vähän hillitsevät ruokailuhimoja välillä, vaikka halvasta Rainbow-tonnikalasta tykkäänkin enemmän ruoanlaitossa kuin kalliimmista paloista.

Kun kasvisten ja lihan lisäksi pyöräyttää vielä raikkaan salaatin, niin se on ihan omnomnomia. Tulee vielä niin kepeä olokin, vaikka kaloreita onkin tarpeeksi kiitos rasvan. Täydellistä perusruokaa, vaikkei halvinta olekaan. Kun vaaka näyttää aamulla enemmän kuin illalla, motivaatio tuhlata oikeaan lihaan kuitenkin kasvaa kun siitä selvästi hyötyä on.
Vuodessa 2008 oli paljon ihanuutta, mutta kolme asiaa nousee kuitenkin ylitse muiden. Näin uuden vuoden päivänä krapulassa herkässä olotilassaan on kiva muistella menneitä ja tökätä vaikka sillä tikullakin silmään.

Tässä lista, ei järjestyksessä.

1. Paramoren naislaulaja
http://i43.photobucket.com/albums/e379/mrlovett/HayleyParamore.jpg

Siis omg! Oikeasti! Miten mikään tai kukaan voi olla noin söpö? Heidän musiikki on toki vähän kakkelia vaikka jees biisejä onkin, mutta se söpöys ja tyyli. Ohhh.

2. Kari Byron
http://www.karibyronfansite.com/photos/photo7.jpg

Byron on ihaninta ihanuutta joka vuosi, myös vuonna 2008, vaikka rengastikin itsensä :( Järjettömän söpö ja jostain syystä on ihan mielettömän seksikästä se, miten hän tykkään nörteistä JA tykkää työntää kädet rasvaan ja nikkaroi kuin vanhakin tekijä ja silti näyttää kokoajan huolitellulta ja upealta. Oih. Ja se hymy ja kikatus. Ihanata!

3. Alicia Keys - No one
http://www.youtube.com/watch?v=ktUSIJEiOug

Vähemmän yllättävä valinta. Vuoden paras biisi ja musiikkivideo, eikä mitään väliä, vaikka olisi tehty jo vuonna 2007. En muista. Ihan sama. Voittaa myös "vuoden pornoin musiikkivideo" pokaalin. En olisi koskaan uskonut tykkääväni Keystä, mutta näin vain pääsi käymään. Se on vielä niin oudon uskomatonta, miten täydelliseen biisiin on saatu tehtyä täydellinen videokin, joka on järjettömän seksikäs mutta kuitenkin samalla "kiltti", eikä seksikkyys tarkoita öljyttyjä bikinivosuja hinkkaamassa pyllyään johonkin räp-artistiin, kuten niiin monessa muussa paskemmassa videossa.
(Kirjoitettu 27.12.2008)

Nyt se joulu on sitten ohi. Loma ei vielä ole ihan, jäljellä tämä ilta ja sunnuntai, mutta joulu on nyt tullutta ja mennyttä. Vietin loman vanhempien luona maalla kuten tapana on ollut. Onhan se välillä kivaa rauhoittua lumen, kotieläimien, riekkasemisen ja hyvän ruoan ääressä. Kuvittelin, että loma menisi vain sohvalla pää alaspäin maaten, muttei mennyt. Varmaan enemmän aktiviteettia mitä normaalisti kämpillä, jos syöminenkin lasketaan aktiviteetiksi. Ulkonakin tuli käytyä ja hikiriehunta tyyliin lumipallosota on ihmeen hauskaa, etenkin kun ei tartte pelätä, että muut näkisi. Lumiukkokin tuli tehtyä, josta tarjolle tulee kuvia, kunhan siskon mies saa ne lähetettyä tai kunhan saan verkkoyhteyden miniläpsykkä-Mirandasta pöytäkoneeseen. Kikatuttava ukko.

Aloitetaan epäjärjestyksessä. Kun vertailtiin perheen kesken säästöjä, tuli aika köyhä olo. Siitä tormistuneena tajusin, että tartten lisää tuloja ilman, että teen pidempää päivää. Mieleeni juolahti pepun myymisen lisäksi se, että lehdet maksaa kirjoituspalkkioita kirjoittajilleen. Maailma on täynnä lehtiä, joissa on haa-haa-hauskoja kolumneja. Apajille vain! Olen hauskempi tai ainakin yhtä vähän hauska. Tunteeko kukaan ketään, joka kirjoittaisi säännöllisesti tai epäsäännöllisesti johonkin lehtiin ja saisi rahnaa siitä?

Toinen tapa olisi opetella sijoittamaan rahansa. Isä suositteli yhtä hyvää kirjaa, joka ainakin pienellä tutustumisella kuulosti kyllä hyvin fiksulta. Luulin tietäväni edes jotain osakkeista ja parikymmentä sivua luettuani tajusin, etten ole tietänyt mitään, vaan olisin ostanut just vääriä osakkeita väärään aikaan. Minulla on kuitenkin huonoa onnea kaiken sellaisen kanssa, johon liittyy edes välillisesti tuuri, joten ehkä sijoittelen vain omiksi iloikseni, en hengenpitimikseni.

Tästä päästäänkin omiin iloihin, eli lomaan. 16.1.2009 – 19.1.2009 tämä herra makaa Tahkolla tuikku kädessä ja varpaat altaassa. Lähdetään siskon (ja kahden muun, saa tulla mukaan jos haluaa maksaa majoituksesta ja tykkää riekkasta) kanssa minun talvilomalla Tahkoilemaan. Huoneistohotelli ei maksa kuin 475 eur kolmelta yöltä. Kahdestaan vähän hintava, mutta jos saadaan vielä kaksi mukaan lisää, ei se oli kuin reilu satku per nokka. Laskettelu on toki vähän kallista, mutta uimahalli esim. tosi halpa opiskelijalle ja ainakin viimeksi kun siellä kävin, se oli ihan siedettävä. Perjantaina vähän laskettelua, lauantaina lillumaan altaaseen ja sunnuntaina keilaamaan + toki joka ilta sitten tuikuttelua ja tumuttelua ja kupin nottuuta ja yleistä horjumista hangessa. Jeij! En muista milloin olisin viimeksi ollut kunnolla lomalla. Ehkä joku 5 vuotta sitten, jos festareita ei lasketa, kun käytiin kaveriporukalla Virossa vähän haaskaa pitämässä.

Itse jouluun. Sain lahjaksi sukkia, tussit, Spongebob Squarepantsia, joka tosin tulee myöhemmin ja Malisen, joka oli varsin kova hitti muun perheen kesken. Kyseessä siis sarjakuvakirja, joka kertoo savosta piäkaupuntiin muuttaneesta jäniksestä. Onneksi äitee vielä pistouvasi vyön, kun muuten lahjasaldo olisi ollut aika sukkainen ja ei välttis ihan just sitä mitä toivoin. Vyön suhteen kävi vain niin hupaisasti, kun koko helvetin suomesta ei saa mistään mustaa nahkavyötä, jossa olisi kaksi reikärivistöä koko vyön matkalta ja ne reiät olisi metallivahvistettu. Useallakin ihmisellä noita näkee, mutten tiedä mistä ovat ostaneet. Siskokin oli omansa ostanut Ranskasta. Ehkä olen aikaani jäljessä ja nuo ovat daa-niin-so-out, mutta whaevö. Lopulta piti tilata jenkkilästä asti, joskin kiitos globalisaation ja suomen naurettavien hintojen, on noin tuplasti halvempaa tilata lentorahdilla vyö amerikasta kuin ostaa se halvasta lähikaupasta. 10 euroa pitkästä leveästä hienosta vyöstä rahteineen ei ole paljoa.

Pylly on taas junassa ja nokka kohti Helsinkiä. Vaikka kotona onkin kivaa, etenkin jos on aikaa, niin kiva on myös palata Helsinkiin. Jo Kuopion juna-asemalla oli jotenkin outo olo kun vastaan käveli ihmisiä. Ainiin, ihmisiä! Niitäkin on olemassa, olin jo unohtanut. Kafrun kanssa leffailtaillaan tänään ja huomenna jo aleshoppaamaan ja ostamaan itselle lisää joululahjoja omalla rahalla. Se onkin parasta joulussa.

Täältä tähän.
Kun nyt tämän "ihanan" lunix-läppärin ostin ja olen kaljuuntunut kivasti ongelmien kanssa painiessa, ajattelin ilostuttaa muita mahdollisia tämän värmöttimen omistajia neuvoilla, miten perusongelmista ehkä pääsee eroon. Googlella toki löytänee saman, mutta ainakin itsellä se ongelma, ettei tiennyt mitä etsiä ja vaikka oikean ongelman löysi, ratkaisut olivat aina jotain ihan ufoja, jotka eivät edes toimineet tai vaativat koko linuxin palauttamisen.

Ensimmäinen osa, vain 4 päivää tappelua ja ratkaisukin oli niin vaikea.

Ongelma:
Bluetooth-ohjelma joko kaatuu heti käynnistäessä tai käynnistyy, mutta kun yrittää etsiä laitteita, ilmoittaa että ohjelma pitää käynnistää uudelleen.

Ratkaisu:
Paina Fn+F2 kunnes Wlan JA Bluetooth ovat päällä. Sen jälkeen ohjelma toimii (WTF LOL OMG PLZ DOOD! :D :D :D :D :D)

Vaihtoehtoisesti voit kokeilla etsiä laitteita ohjelman avattua painamalla F5, joillain ohjelma kaatuu vain jos menee hiirellä sohimaan menua (ei helkkari :D)

Jos ohjelma lopettaa toimimisen johonkin laitteeseen yhdistämisen jälkeen, älä enää yritä yhdistää siihen (lolzigabum) ja jotta ohjelma toimisi ylipäätään, käy poistamassa home/user hakemistossa oleva piilotettu .devicedb / tms tiedosto.

Nyt myös livejournalissaLauantai 27.12.2008 13:50

Mut voi bongata myös sieltä. Saa lisätä kafruksi.

http://dthorn.livejournal.com/

Uuden kameran ja piirtolevyn myötä voin sinne laittaa tarinoita, joissa on useampi kuin yksi kuva, koska galtsu ei sitä tue.
(Tämä on kirjoitettu 23.12. huom!)

Jeij, lopultakin loma. Eilen tuntui jo töissä siltä, että räjähtää pää kun hommat vain kasaantuivat entisestään eikä vanhojakaan ennätä tehdä. Oloa helpotti se kun töiden jälkeen sai ostettua joululahjoja. Sunnuntaina repesi pylly kun mitään ei tietenkään löytynyt mistään. Sain käytyä parturissakin, noudettua miniläppärin ja postimies-Katekin oli tuonut Mighty Booshin kokoelman, joululahjakirjan veljelle ja vielä palkkakuitinkin. Jeij.

Tätä naputankin jo junassa miniläppärillä. Aika tuskaista, mutta vähitellen alkaa olla enemmän oikeita kuin vääriä kirjaimia. Herraisä, että tämä on pieni. Siis pienipieni. Miniskuaalinen. Näitä voisi nielaista kolme vesihuikan kera. Pohja lämpiää joka hiostaa kiveksiä kivasti sylikäytössä, mutta toisaalta hiostaminen voittaa normiläppärin grillaamisen, jossa reisiin tulee palovammoja. Näyttö on tosi kirkas ja hyvä, herralle kiitos ei-kiiltävä (siksi ostinkin tämän mallin). Akkukestoa on vaikka lampaat söisi, 4 tuntia matkalla, näyttö kirkkaana joskin virransäästö päällä, pelaten ja kirjoittaen ja vähän nukkuen. 64% akkua jäljellä. Ainoa harmittava asia mitä en tullut ajatelleeksi on se, että kirjoitan tosi paljon ajatuksenvirtaa ja jos en ennätä kirjoittaa sitä mitä ajattelen, ajatus katkeaa. Jos en opi nopeammaksi kirjoittajaksi tällä koneella voi ongelmaksi tulla se, ettei mitenkään saa samalaista matskua ulos kuin norminäppiskällä. Ehkä silloin lopultakin saisin tehty alle metrin pituisia viestejä.

Nyt on siis 5 päivän joululoma, ihan virallisia päiviä kaikki. Jeij! Tähän asti pisin yhtämittainen vapaa on ollut 4 päivää, josta 3 päivää festareilla. Juu, sitä ei voi lomaksi kutsua. Ei viidessä päivässäkään paljoa ennätä rentoutua mutta ehkä jos vähän ja kiitos kotona käynnin ei ehkä ole muuta tekemistä kuin rentoutoa ja vain maata ja lihoa lisää. Josta tulikin mieleen, että jostain mystisestä syystä on yhtäkkiä tullut useampi kilo lisää painoa. Joo, tiedän, en ole syönyt ihan parhaiten, mutta silti hyppy tapahtui yhtenä krapula-aamuna ja painokäyrä on vain jatkanut nousemistaan, maha taas jatkuvasti turvoksissa ja pierettää. Ehkä kokeilen olla ilman turkkilaista jugurttia, koska tänäkin aamuna ainoa mitä söin oli mustikat, turkkijugu ja pari pilleriä ja pieru lenti ja turvotti. Wokkivihanneksia ja pihvejä, sillä häviää turvotus ja olosta tulee ihanan keveä. Vielä kun keksisi vastaavan ruoan aamulle, jonka elimistö kestäisi.

Tänään huomasin taas, miten vähästä maaginen olo ja onnellisuus on kiinni. Pääsin/lähdin töistä jo klo 12 ja menin kämpille pakkaamaan kamojani. Päivä oli valoisa, joskaan ei niin aurrinkoinen ja en jaksanut laittaa kotivaatteita tunnin takia. Kun hienoissa työvaatteissa kävelin ympäri auringonvaloisaa asuntoa, se näytti jotenkin tosi puhtaalta (juuei, ei ole), avaralta ja ihanalta ja omakin olo oli jotenkin raukean vapaa-aikamainen. Toki se vaikutti, että tiesin loman koittaneen, mutta tuo auringonvalo vaikutti myös tosi paljon ja nätimmät kledjut myös. Pitäisi jotenkin saada kämppä näyttämään hienolta keinovalossakin, nyt se näyttää ruskealta paskalta ja pitäisi varmaan käyttää hienoja vaatteita kotona vain siksi, ettei tule kotivaatemasennus. Kotivaatteet kun on ihana vetää päälle jos on ollut koko päivän jossain oikeassa puvussa tai muussa puristavassa ja ahdistavassa asussa, mutta sitten taas vähän likaissennihkeät kotihousut ja joku ruma t-paita ei kyllä oloa paranna jos perusvaatteet eivät ole ahdistaneet tarpeeksi.

Vähitellen alkaa sujua kirjoitus tällä koneella jo vähintään 6-sormijärjestelmällä. Suurin ongelma tällä hetkellä se, että hipaisen aina kosketuslevyä sormella ja sit teksti hyppää johonkin ihan väärään paikkaan. Tämä sama ihan jumalattoman ärsyttävä ongelma riivaa kyllä jokaista maailman läppäriä. Harmillisesti ei voi oikein ottaa levyä pois käytöstä kun ei mitään external hiirtäkään ole mukana. Ehkä nörttäilen joskus ja laitan tasohiiren jonkun näppäinkomennon taa, jolla saan sen tapettua. Ei sitä kirjoittaessa tartte, vasta sit kun lopettaa. (Edit: En ole ainoa jota tämä vituttaa joten koneelle on päivitys, joka sammuttaa tasohiiren automaattisesti kirjoittaessa, jeij, vähemmän yllättäen asennus antaa vain errorerroria mutta niinhän ne aina ilman tappelua)

Suu napsaisi jo vähän jouluherkkujen pariin. Toisaalta harmi kun kotona tuskin ehkä kehtaa laulaa kaikkia tosi hölmöjä lauluja mitä on tullut laulettua kämpillä. Kissalan Pena on kova poika seikkailemaan, aijaa, eijoo, Eijo, aijaa, Aija. Shalalala! Integraatio-Matti osaa integroida, shalalala, hänen nimensä on tahrittu, shalalalaa ja syö nämä kivet tästä kasasta jätä kirves, ota, käy, tervetuloa pimeyteen, sumffaraaraa, Integraali-Matti ei ole kuin Integraatio-Matti *hoil*

Näin et haluaisi kuollaSunnuntai 21.12.2008 00:47

http://en.wikipedia.org/wiki/List_of_unusual_deaths

Entisaikaan on osattu kiduttamisen jalo taito, mutta seassa myös höräyttäviä kuolintapoja. Taas sopivaa krapulaliskoyölukemista kaikille, olkaat hyvät! Kantsii muuten klikkailla niitä herkullisimpia juttuja auki, yleensä henkilölle tehdystä artikkelista löytyy vielä vähän yksityiskohtia lisää.

Muutama poiminta:

Todella spooky:
http://en.wikipedia.org/wiki/Dyatlov_Pass_incident

Hupaisa:
http://en.wikipedia.org/wiki/Kenneth_Pinyan

Kamala:
http://en.wikipedia.org/wiki/Gy%C3%B6rgy_D%C3%B3zsa

Out-of-place artifactsTiistai 16.12.2008 02:33

http://en.wikipedia.org/wiki/Out-of-place_artifact

Pelottavaa. Miksi tälläisiä pitää aina lukea öisin.

Kyseessä siis esineet, jotka löytyvät vääristä paikoista, ajoittuvat väärään aikaan tai sisältävät asioita, mitä sen aikainen kulttuuri ei olisi voinut osata tehdä tai nähdä. Esimerkkinä tuhansia vuosia vanhasta hiilimöhkäleestä löytyvä sytytystulppa, miljoonia vuosia vanha naula tai kaiverrukset dinosauruksista, lentävistä esineistä tai astronauteista.

Skeptisemmän kannattaa hypätä linkissä suoraan "Validated cases" kohtaan.