IRC-Galleria

Kelailin ja luin kuva-arkiston palautteita. Kommentteja, huomioita ja muuta sälää. Joista pitääpi olla kiitollinen. Niiden valossa huomaa, että sivuilla on joitakin vakkarikävijöitä. Kommennetteja tulee silloin jos tällöinkin. Sitten on heitä, jotkut joku toinen on innostanut kurkistamaan arkistoon, mahdollisesti myös päiväkirjaan. Jonka puolelta löytyy myös ihmisiä, jotka nauravat kommelluksillemme säännöllisesti. Yleisesti vaan ihmisiä, jotka vierailevat sivuilla eri syistä. Joka on mukava havaita. Mutta niinhän minäkin lueskelen esimerkiksi Erikoisen tai Naapurin Rouvan juttuja. Ja elän ihan hiukan mukana.

Minusta tämä on mukavaa. Ihan aikuisten oikeesti. Kai minä olen jonkin sortin narsissos vai kuka hän nyt olikaan. Esillä pitää olla, joskus tekee mieli hieman säväyttääkin. Aikuiseksikaan en tunnu kasvavan samaa vauhtia kuin kaverit. Onkohan tälle sairaudelle jokin hieno nimi?

Sen kuitenkin tunnustan, että jos kukaan ei jättäisi jälkiään sivuileni en jaksaisi kuvia lisäillä tai päiväkirjaa kirjoittaa. Siinä suhteessa kyse ei siis ole mistään terapiapäiväkirjasta. Tai ehkäpä kyse onkin terapiasta ja lääkeesstä julkisuudenhinkuuni. Joten lukekaa, katselkaa kuvia, kommentoikaa, levittäkää sanaa. Minä nautin sitä.

Ja sitten eilisen päivään. Kun puolet porukasta oli Riihirannasta. Ja minäkin ehdin nauttimaan seurasta ja paikasta iltapäivällä muutaman tunnin. Oli ihan mukavaa. Olisipa lisää tällaisia hetkiä.

Mökkiin muuten liitty olennaisesti se, että mökkinaapuri lähisaaresta oli tiistaisella postinhakureisullaan törmännyt emokarhuun ja kahteen poikaseen 200 metrin päässä mökistämme. Että sellaisessa erämaassa me ollaan. Taitaa olla niin, että Rakasta Vaimoa ja osaa Kääpiöistä ei ihan heti mökille saa tass lähtemään. Edes minun kanssani.

Vaikka karhukuolemaa todennäköisempää ihan tilastojen valossakin on jäädä rattijuopon auton alle, tulla seonneen maalaisaikamiespojan ampumaksi, hukkua saunauinnilla, kuolla käärmeenpuremaan... ja tuhat tai useampikin todennäköisempi elämänpäättämiskohtalo.

Kuin karhun syömäksi joutuminen.

Huomenta seurakaunta.

Pääsin ajoissa pystyyn vaikka olisikin ollut mahdollisuus nukkua vielä liki pari tuntia. Arvatkaapa vain, keiden ansiota. No niiden saatanan harakoiden. Ja musta tuntuu, että nyt niillä oli kersat mukana. Opettavat niitä imeisesti tavoille. Ja nyt on pihassa menossa varsinainen ilmataistelu. Vastakkain nopealiikeisten harakoiden hävittäjälentue ja raskaan luokan varispommittajat. Ja meteli sen mukainen. Pari kisaa ja Onnikin kiirehti olohuonen ovelle turvan taistelun tiimellyksestä.

Ilta kului ensimmäisen kokonaisen mm-kisapelin merkeissä. Lopputuloksesta olin iloinen eikä pelikään ollut niin pitkäveteinen puolustustaistelu kuin etukäteen olisin voinut kuvitella. Tänään vielä kun Portugali passittaa Ranskan laulukuoroon niin saadaan ihan hyvä loppuotelupari.

Muutenkin ilta sujui ihan mukavasti. Kääpiöt olivat ihmisiksi. Mikolla on mopokuume ja netistä etsittiin viidenkympin mopoja oikein tarmolla. Vaikka mopoista puhuminen alkoikin kuulostaa minusta jo puulta, niin mukava että mies innostuu jostain asiasta. Ei vaan meinannut kestää, kun muistutin etsimisaikaa olevan vielä liki kolme vuotta. Töitä kuulema kuitenkin alkaa tekemään heti kun puukasa tulee. Jotta saa moporahat kokoon.

Jussi puolestaan oli pärtsäämässä Oton ja Eken kanssa pitkin kylää. Varsinainen MC Maitoparrat. Olivat harrastaneet kotiseutumatkailua tyyliin "käytiin katsomassa, mitä sen ekan oikealle kääntyvän tie varrella oikein on". No kai senkin tien varressa asustelee joku kylän sulottarista että pojilla oli yleisöä, jolle päristellä.

Tilli puolestaan vietti aikaa synttärirahoillaan ostamansa levyn parissa. Ja huolehti tämän päivän leirille lähdöstä. Että onko se ja tuo mukana. Jotakin olisi jäänyt kotiin jos ei tyttö itse olisi leirikirjettä sana sanalta kahlannut. Mutta hyvä näin, vapaaehtoinen vastuunotto ei koskaan ole pahasta. Etenkään hänen kohdallaan.

Yö oli sitten tylsä. Ykinäistä maata isossa parisängyssä ilman Rakasta Vaimoa. On tää melkoinen sympioosi, minä pullea punikkitatti ja hän heleä kesäkoivu.

Molemat tarvitsevat toisiaan.

Aamu oli taas hektinen. Myöhässä pystyyn, yksi kääpiö väkisin jalkeille ja keskussairaalaan Holtter- tai jonkun sellaisen laittee laittoon. Nyt hän kulkee vuorokauden piuhat kehossa ja taskutietokone tallentaa kaiken tarpeellisen. Ainakin sydämestä.

Ja sitten elämäni nopein katsastus. Mulle myytiin kesäkuun alussa tämä ihana, vielä nimeämätön (mutta oikeasti OssiBussi) katsastamattomana. Ja kun tänään menin sitä näyttämään, niin kiltit tädit sanoi, että tää on katsastettava seuraavan kerran vasta keväällä 2007. JEEEEEEEESSSSSSS.

Iloisena kaupan kautta kotiin (josta muistin hakea Rakkaan Vaimon) ja sitten uudet kääpiöt autoon RV:n kanssa ja heidät mökille. Eli nyt puolet Käärmelahden porukasta on Riihirannassa, puolet kotona. Ja jo nyt on ikävä Rakasta Vaimoa. Mutta aamulla nähdän.

Iso Äitikin kävi tänään kotona. Ensin taksi oli sairaalasta haussa tunnin myöhässä ja kotoolta haun he unohtivat kokonaan. Soitin hieman yli tunnin odottelun jälkean ja sitten taksi lähti liikkeelle. Mutta ei täällä mitään hätää, ihan hyviä keskusteluja Ison Äidin kanssa. Tuli taas tarinoita mm. esineistä. Aurinkokello esimerkiksi täyttää ensi keväänä 40 vuotta. On ollut aikanaan IsoIso Äidin lahja 40 vuotiaale vävylleen. Aatelkaa miten tarkka kello. Jo liki neljäkymmentä vuotta sateessa, tuulessa ja tuiskussa mutta edelleen ajassa. Ja käynnissä.

On siinä aika rauta.

Tämän päivän merkinnät meinaan. Aamulla oli lähtö kuuden kurmakoilla Miehikkälään Tilliä leiriltä hakemaan. Ja minutilleen yhdeksältä olin perillä kuten pitikin. Ja takaspäin helteessä parin poikkeaman kautta hieman ennen kahta kotiin. Mukavan kuuma joten poistuttiin melkein saman tien Niemeen uimaan. Onneksi vesi edelleen on piristävää. Sanoisin melkeinpä kylmää.

Kääpiöt ovat taas koossa. Meinaan nämä kotimallit. Vihti-versiohan lähti eilen Risto I:n sekä Aava Rinsessan ja Hovineito Suvin kanssa omaan kotiinsa. Niin valitettavasti päättyi se vierailu juuri kun päästiin vauhtiin. Mutta hyvä edes näin pitkä visiitti. Ja toivottavasti vielä kesän aikana uusiksi.

Mutta nyt alkaa uni painaa silmää, sauna taitaa tehdä tepposensa. Joten ei muta kuin lukemaan päivän lehdet sänkyyn ja unten maille.

Nukkumatti kutsuu.

Mutta ei, ei ehdi kukko herättämään. Tänäänkin tämän homman hoisivat harakat. Jotka muuten saivat kyytiä kun päästin Onnin ulos. Yksi onneton Harakka Hurukka oli vielä rappujen eessä kun meidän Raketti-Onni spurttasi. Onneksi Onnilla ei ole siipiä, se olisi varmaan pysähtynyt vasta naapurin koivikossa.

Jannalla oli eilen peli Kellarpellossa Haminaa vastaan. Saivat ympyräkaupungin tytöt kotoisen iltapäivän, siihen malliin pyöritti Savonlinnan tytöt heitä. Oma pää puhtana ja vieraiden verkkoon neljä maalia. MM-kisoissahan vain harva maa pystyy tällaiseen maalitehtailuun. Janna pelasi tällä kertaa (varsinaisten puolustajien puuttuessa) puolustajan tontilla. Ja ihan hyvin hän ulottuvana tuolla tontilla pärjäsikin. Näyttivät muodostavan ystävänsä Miran kanssa ihan hyvän puhdistuspartion.

Meillä oli Rakkaan Vaimon kanssa kaupunkipäivä. Kun Erikoinen ja Risto I lähtivät Rinsessa Aavan, Hovineito Suvin sekä Sansku- ja Tiitus-Kääpiön kanssa Nenäniemen kultahietikolle rantapäivää viettämään oli meillä mahdollisuus kahdenkeskiseen kaupungilla seikkailuun.

Kirpputorilta löytyi taas monenlaista hyvää ja tasokasta vaatetta (myös vierailijoille), Cittarissa oli aikaa penkoa alerekkejä ja Lippakioskilla mukava seurata jäätelöä syöden ihmisvilinää. Kun vielä tämän lisäksi ehti käydä katsomassa Isoa Äitiä ja seurata loppuosan Jannan pelistäkin, niin kaupunkipäivä oli oikein onnistunut.

Niin oli myös rantajoukkojen päivä. Eväsretki tuolle luonnonmuovaamalle tiimalasihiekan rannikolle on kokemus Kääpiöillekin vaikka he sielä kesäaikaan pääsevät käymään monta kertaa viikossa. Saatika sitten vierailijoille. Hiekka on todellakin sileää, sitä riittää niin rannalla kuin pohjassakin, vesi on kirkasta ja mökkejä ei näköpiirissä ainuttakaan. Ja järvenselkää näkyy sentään molempiin suuntiin muutaman kilometrin verran.

Vieraat olivat viihyneet. Rinsessa Aava, Hovineito Suvi, Tiitus ja Sansku olivat pulanneet sydämensä kyllyydestä, Risto I oli myös käynnyt vedessä mutta Erikoiselle vesi oli vielä hieman liian kylmää. Ja sielä oli niitä kasvejakin. Todellisuudessa parin neliön allalla ehkä kymmenen ahvenheinää. Muuten koko sadan metrin hiekkarantakaistale on putipuhdas kasveista ja levästä.

Porukan piknikki jatkui vielä kotinurmkolla joten jokainen on saanut eilisen päivän aikana melkoisesti aurinkoa. Sävyt vaihtelevat kaakaopavun ruskeudesta katkaravun vaaleanpunaisuuteen. Onneksi ja kiitos suojakertoimien kukaan ei kuitenkaan kärtsännyt itseän.

Mutta makkaraa he kärtsäsivät. Joku matkamies oli viimeisen viikon aikana rakentanut rannalle nuotiopaikan jonka itsekin näin edellisenä päivänä käydessämme uimassa. Hyvä ja turvallinen tulenalunen jossa Risto I nyt grillasi porukalle kabanossia.

Suvin ja Tiituksen jutut menevät hyvin yhteen. Perin intensiivisesti he kotinurmikollakin kellivät vilteillä, kiusoittelevat hieman toisiaan mutta eivät liikaa ärsytä. Muutaman kerran Tiitus tosin joutui vonkaamaan Hovineito Suvia takaisin viltille kun oli kiusoittelemisessaan mennyt liian pitkälle. Hassua nähdä jo tämänikäisissä aikuisen elkeitä. Mutta kyllä Tiityus näyttää vonkaamisen osaavan. Ja vielä perin tuloksellisesti.

Tiitus on aina pitänyt itseään pienemmistä, niin vauvoista kuin lapsistakin. Hovineito Suvi edustaa hänelle nyt yhtäaikaa sekä pientä lasta että leikkiseuraa. Ja kun isommat uros-Kääpiöt eivät ole kotona, kuoriutuu Tiituksesta ihan toisenlainen nuori mies. Tässä suhteessa tämä vierailu osuu mitä parhaimpaan aikaan.

Erikoinenkin oli paremmalla mielellä. Joka oli ihana havaita. Toki tuoreen Äiti J:n asiat pyörii edelleen kehissä ja puhelinkeskusteluja hänen kanssaan käydään intensiivisesti mutta selvästi synnytysseuralaisen väsymys ja huoli on hieman hälventynyt.

Huvittavin piirre eiliseen päivään oli ehkä se, kun vieras auto saapui pihaan ja sieltä purkautui vanhempieni ystäväpariskunta Otalammen ajoilta. Toki tuttu pariskunta minullekin. Ensimmäistä kertaa täällä Käärmelahdessa vierailevat Eila ja Pertti. Jotka muuten ovat tämän Äiti J:n isovanhemmat. Tulivat tapaamaan Isoa Äitiä kun eivät tienneet hänen olevan sairaalassa. Retretistä olivat tulossa ja Ratsumiestä olivat menossa katsomaan. Istuskelivat hetken aikaa, vaihdettiin kuulumisia ja lähtivät siten kaupunkia kohden.

Erikoinenkin oli hieman ihmeissään. Että tänne metsän keskelle pitää tulla törmätäkseen Äiti J:n esivanhempiin.

Pieni on maailma.

Sanonpa suoraan, että olipa taas yö. Liskojen yö.

Huonoja unia, kurkku kiusasi ja sitten aamun kunniaksi taas harakat aloittivat rääkkymisensä viiden aikaan. Kerran elämässäni olen linnun lutkulla ampunut mutta nyt alkaa harakkamurhat olla likellä. Saatanan rääkkyjät kun tulevat ikkunan alle konsertoimaan. Heräähän siihen ihan väkisin.

Varmaan osaltaan tähän aamun herkkäunisuuteen vaikuttaa myös se, että unet muutenkin olivat hieman heikossa. Oli jotenkin huono lähtöfiilis tähän yöhön. Erikoisen kipristely J:n asioiden tiimoilta vaikuttaa. Hänestä ei oikein saa nyt puheseuraa, hyvätkin yritykset putoavat ilmasta kahden lauseen jälkeen. Ymmärrän toki hyvin Erikoisen huolen ja murheen ja ainahan me olemme painottaneet sitä, että olemme olemassa myös huolia ja murheita varten. Parempi tietysti olisi jos hän pystyisi puhumaan niistä eikä hautoisi ja murehtisi yksin. Toivotavasti tilanne Erikoisen kannalta täällä AhkulaMuhkulassa on edes hieman helpompi kuin olisi kotona. Ahku ja Tädit ovat yrittäneet hieman auttaa Rinsessa Aavan hoidossa, pitkä kävelylenkki tätien ja enon kanssa oli ainakin Aavalle kokemus. "Katson maalaismaisemaa ja ymmärään, kuinka onnellinen voikaan olla hän..." oli Rinsessa lauleskellut sitten palatessaan muutaman kilometrin ratasmatkalta. Matkalla hän oli kuulema hyräillyt kapaletta "Maailmassa monta on ihmeellistä asiaa, se hämmästyttää, kummastuttaa pientä kulkijaa". Kertoivat Tädit. Eikä minulla ole kovin suurta syytä epäillä heidän tarinaansa.

Risto I:stä on sanottava, että on meidän Erikoisella käynyt hyvä onni miehen valinnassa. Hän hoitaa Rinsessaa, on mukavaa juttuseuraa, puuhailee luontevasti lasten kanssa ja kestää hyvin Erikoisen pienen kiukuttelunkin. Ainahan vävyt käyttäytyvät appivanhempien luona edukseen, mutta ei Risto I:n toiminta AhkulaMuhkulassa voi olla näyttelemistä. Niin luontevaa se on.

Hovineito Suville eläimet ja maalaiselämä tuntuu myös sopivan. Neito saattaa pitkiäkin aikoja puuhastella pihassa keräämässä ankan ja hanhen sulkia, kokoamassa voikukan lehtiä ja syöttämässä niitä kanille tai kanoille. Tai vain kulkemassa juttelemassa eläimille. Jotenkin näyttää, että tyttö nauttii eläinten seurassa ihan oikeesti. Siis ihan lasten oikeesti.

Tiituksesta Hovineito Suvi saa myös ihan uusia piirteitä esiin. Uimakeikalla hän antoi rannallajuoksukisassa Suvin voittaa kaatumalla itse viime metreillä, ruokapöydässä hän oli käynyt pilkkomassa Suvin pihvin, toisinaan hän käy kysymässä, mitä haluaisit tehdä...
Todella mukava nähdä mies tuollaisena.

Ai niin, pitähän mun valitaa, että varvas on muusina, nilkka soosina ja polvi päreinä. Pidettiin rangaistuspotkukisa kentällä mm-kisojen innoittamana. Huomasin, että Risto I ampuu kovaa, Jalkapalloilija Janna tarkasti ja Tiitus taidokkaasti vasemmalla. Mutta samalla huomasin, että kun pieneen maaliin panee ison miehen, tulee osa vedoista jopa torjuttua.

Jos ei muuten niin massalla.

Rinsessa Aava, kuningatar Erikoinen I ja kunkku Risto I sekä rinsessan hovineito Suvi saapuivat eilen viralliselle vierailulle Käärmelahteen. Vierailun virallinen ohjelma on sisältänyt leikkimistä, ruokailuja, saunomista ja muutenkin mukavaa yhdessäoloa. Tosin on sanottava, että Rinsessa Aava ei jaksanut saunoa ja Erikoinen I on ollut huolissaan ystävänsä J:n ja tämän kolmipäiväisen typyn voinnista. Mutta muuten vierailu on sujunut sangen leppoisissa merkeissä.

Se vaan on valittaen todettava, että vierailutauot ovat perin pitkiä. Nytkin on tapahtunut valtavasti kasvua ja kehitystä, aivan kuin Käärmelahteen olisi taas tullut ihan uusi Rinsessa. Mutta onneksi edes näin usein nähdään, liki 500 kilometriä välimatkaa kun on kuitenkin ymmärrettävä este tiuhemmalle tapaamiselle.

Hovineito Suvi on tainnut hieman vierastaa uutta väkeä ja paikkaa. Joskin on sanottava, että Tiituksen kanssa jutut alkoi illansuussa leikkien ja videon katselun aikana mennä jo aika mukavasti yksiin. Saunan jälkeen, juuri ennen nopeaa tsippaamista neito kuitenkin vakuutti, että kivaa on ollut. Hyvä näin.

Seuraava tiedonanto vierailun kulusta annettaneen huomenna lauantaina.

Muuten tänne Käärmelahteen ei mitään erikoista kuulukaan. Kotona on siis Erikoinen I:n lisäksi kolme muuta Kääpiötä kahden jatkaessa vielä pari päivää leirillään ja yhden venyttäessä tätilomaansa sunnuntaihin saakka. On kuulema kavereiden seurassa niin mukavaa.

Paitsi että erikoista on se, että typyt saivat Naapurin ATK-tukihenkilön avustuksella nettinsä ja webbikameransa toimintaan. Tiedä mitä siitä sitten seuraa. Varmaankin ainakin melkoinen meikkaustuokio ennen koneelle menoa.

Onko hiukset hyvin ja näkyykö kello?

Miten mahduttaa yhteen päivään mittava osa ystävistä? Edes pikaisen tapaamisen merkeissä. Nyt sekin on kokeiltu.

Aamulla Rakas Vaimo ja kolme Kääpiötä OssiBussiin (toistaiseksi rekisteröimätön joukkojenkuljetusneuvon nimi). Sitten yksi leirille lähtevä Kääpiö ystäväperheen luokse kaverikylään odottamaan leirille lähtöä ja kinnerin nokka kohti Helsinkiä.

Matkalla muuten varmistu, että Aava Rinsessa, isänsä Risto I ja Erikoinen tuleepi huomenna Käärmelahteen. Mukana myös Sini 5V. Vai oliko Sani? Taisi olla Suvi, en minä vielä muista. Erikoisella taitaa olla ystävysten lastenvahtivuoro joten tyttö pääse maalle. Hyvä näin. Etenkin, että se mahdollistaa Rinsessa Aavan vierailun Muhkulassa.

Mutta takaisin ystävyysmatkaan. Matkalla tehtiin muutama kaupallinen poikkeama ulkomaanliikkeisiin kuten Lidliin ja Ikeaan. Sitten RV ja kaksi Kääpiötä shoppailemaan kaupungille ja sitten eikun itse saunailtaan. Jossa olikin paikalla neljä ystävää. Poikien saunailtahan se oli vaikka mitäs poikia me enää ainakaan iältämme olemme. Minäkin ainut alle viiskymppinen. Vielä hetken.

Oli virkistävää kuulla, miten maa makaa. Ja sanoa vielä muutama savolainen kommentti soppaa maustamaan. Jolloin luonnollisesti vastuu oli kuulijalla. Onneksi pääsin mukaan, tällä elää taas pitkään tätä poliittisen eläimen kaipuuta vanhoille riistamaille.

Ja saunanraikkaana RV:n ja kääpiöiden etsintään kaupungille. Ja löytyiväthän he sieltä monta kokemusta rikkaampina. Olivat muun muassa törmänneet kimppuun hyökkäävään vessaan.

Ihan vaan vinkiksi muille rahojaan säästeliäästi käyttäville maalaisille Helsingin kävijöille. Että jos metron vessaan änkee yhdellä kolikolla kolme ihmistä, niin sieltä pitää poistua myös yhdellä ovenavauksella. Jos meinaan käy niin, että yksi poistuu ennen muita, kuvittelee vessa olevansa typötyhjä ja aloittaa itsepesun. Jossa kastuu takuuvarmasti mikäli on vessan sisällä. RV säilyi kuivana mutta kaksi Kääpiötä kastui melko reippaasti.

Lauman löytymisen jälkeen nokka kohti Vihtiä ja yhden pitkäaikaisimman ystävän viiskymppisiä. Tuo kouluaikainen tuttu, myöhemmin myös ystäväksi kasvanut ei viettänyt varsinaisia juhlia vaan otti onnitteluja vastaan Vihdin Kesäteatterin esityksen jälkeen. Jossa hänellä taas kerran on päärooli.

Väkeä oli melkoisesti ja tuttuja joukossa jokunen. Toki heti huomasti, että seitsemässä vuodessa porukat ehtivät vaihtumaan jonkin verraan. Ja teatteriinkin on kasvanut melkoinen joukko aivan uutta polvea.

Mutta oli sielä paljon tuttujakin. Juhlakalu Maritin ja hänen Arinsa sekä Severinsä lisäksi Päiviä, Kakea, Ilkkaa, Aimoa, Raijaa, Reijaa, Kalevia, Mikkoa, Jarmoa, Jattaa, Tuijaa, Jyrkiä...

Ihan mukava iltapuhde tuttujen kanssa löpistessä. Joskin huomasi, että yhteisestä taipaleesta on jo melkoisesti aikaa. Jutun juuret kun pyörivät monasti tasolla "no mitä sinulle..."

Mutta niiden mutaman syvälisemmän ystävän pikainenkin näkeminen oli mukava kokemus. Pikainen siksi, että jo yhdentoista maissa käänsimme nokan kohti Käärmelahtea. Severi matkalla vielä kotiinsa ja sitten baanalle.

Pikku hiljaa porukka putosi nukkumaan, RV viimeisenä sinnitteli hieman Lahden pohjoispuolelle. Sen jälkeen matkanteko olikin melko yksinäistä, kolmesta tuhisijasta ei ollut paljon kuljettajalle seuraa.

Kahden stopin taktiikalla kuitenkin tultiin ja Käärmelahdessa oltiin hieman ennen neljää aamuyöstä. Ja nyt, pätkää ennen kahdeksaa Onni päätti, että unet riittivät. Joten tässä sitä nyt ollaan muiden nukkuessa.

Pirteänä kuin peipponen.

Nyt se sitten alkoi. Meinaan Erikoisen erikoinen tehtävä lapsenpäästössä. Parhaan ystävänsä tukijana teemalla: "jos minä, kun olen ollut aiemminkin." Erikoinen soitti yöllä Äidille että nyt J:ltä meni lapsivedet ja lähtö Jorviin on edessä. Mikäli J on puoliksikin niin hermostunut kuin Erikoinen, on Jorvissa näytelty yöllä melkoinen näytelmä. Tuloksista ei ainakaan vielä ole kuulunut mitään jollei Erikoinen sitten ole tekstannut Äidin kännykkään.

Mutta tämä mahdollistaa Erikoisen, Rinsessa Aavan ja Risto I:n ilmestymisen Käärmelahteen loppuviikosta. Olisi se mukavaa, etten sanoisi perusmiehisesti jopa ihanaa. Mutta uskon vasta kun näen, kuule ja haistan.

Ehdin pitkästä aikaa lukea myös Naapurin Rouvan kirjoituksia päiväkirjastaan. Siis siitä julkisesta nettiversiosta. Oli paljon mielenkiintoisia juttuja aina Juustolinnasta (jossa kävimme itsekin alkukesästä) rannan laituriprojektiin. Pitäisköhän Naapurin Isännän kanssa yhdistää voimat ja katsoa, mitä tuohon rantaan saataisiin aikaiseksi. Ja erityisesti vävykandidaatista, joka tarttui moottorisahaan. Tuollaisia kandidaatteja sitä toivoisi esittäytymään meidän Kääpiöillekin. Alku tosin on lupaava, nykyinen ainut oleva vävy, Risto I on avuliasta sorttia.
Ei haitannut moottorisahan ääni naapurista juhlia, en edes huomannut ääntä. Eli ilman Naapurin Rouvan päiväkirjaa en olisi asiasta mitään tiennyt.

Kuten en paljosta muustakaan.

Anteeksi molemmat lukijani. Mutta en kertakaikkiaan ole ehtinyt liki viikkoon kirjoittamaan. Ensin oli lian rauhallista kirjoittamisen kun ei ollut Rakkaan Vaimon lisäksi kuin Ensimmäinen Kääpiö kotona. Tuli vietettyä aikaa Riihirannassa. Eikä tullut otettua kannettavaa mukaan.

Ja sitten piti käynnistää Suuri Kääpiönmetsästys. Ensin kolme UrosKääpiötä kotiin Tanhuvaaran Sporttileiriltä. Jossa oli muuten hieno päätösjuhla. Säväyttävin ohjelmanumero oli ehdottomasti se, kun meidän BreikkiKääpiö esiintyi kolmensadan leiriläisen muodostaman ringin keskellä ja liki viidensadan vanhemman edessä kolmen pojan breikkiesityksessä. Breikkileirin ohjaaja Otto, toinen loppuun saakka sinnitellyt leiriläinen Antti ja meidän Kääpiö tekivät tosi komean shown. En tiennytkään, kuinka hyvä breikkaaja hän jo onkaan. Kehitystä Hyrrän kevätnäytöksestä oli tapahtunut huimasti. Mutta niinpä he olivatkin breikanneet leirillä jopa yhdeksän tuntia päivässä. Ja Otto tuntui saaneen meidän Kääpiöön sekä breikkaamisen ilon, roppakaupalla rohkeutta ja oikeaa asennetta.

Myös kahdella muulla UrosKääpiöllä oli oli ollut hyvä leiri. Skeittaus oli maittanut ja KuopusKääpiökin oli viihtynyt yleisleirillä. Etenkin, kun Tommi Evilä oli kehunut hänen pituusleiskaustaan. Mittakaavan vuoksi voisi todeta, että minun pitäisi hypätä 5,40 metriä päästäkseni pituuteni suhteessa samaan. Jos vertailuluvuksi otetaan paino, pitäisi minun leiskauttaa 10,80 metriä. Että siinä mittakaavaa.

UrosKääpiöiden haun jälkeen piti hakea rippileiriltä NeitoKääpiö. Joka oli väsynyt mutta onnellinen. Etenkin leirin loppumiseen onnellinen. Minusta leiri oli oikein hyvä. Lisää samanlaisia sisällä helteessä kitumisia niin johan alkaa seurakunnan jäsenmäärä tippumaan. Kyllä oli ajat muuttuneet minun Vihdin Seurakunnan rippileiristä. Silloin uitiin pari kertaa päivässä, pidettiin tunteja Luojan luoman luonnon helmassa (niinhän he kirkossa väittävät) ja iltaisin järjestettiin muistorikkaita iltanuotioita ja ohjelmallisia illanviettoja. Kovin on nyt asiat toisin, ainakin tuolla nelosleirillä.

Torstaina oli sitten vuorossa yhden Kääpiön haku Kuopiosta. Pidettiin oikein palaveri, jossa koin olevani todella altavastaaja. Pahinta oli se, että kokemuksiamme Kääpiöstä vähäteltiin ja jopa pidettiin valheina. Kaikkeen sitä joutuukin tässä hommassa. Onkohan minusta sittenkään tähän?

Torstaina tuli myös juhannus- ja rippijuhlavieraaksi Rakkaan Vaimon Täti. Hänen vierailujensa ehdoton anti on muistot menneisyydestä. Mielenkiintoisia tarinoita jotka täydentävät RV:n kokoamaa sukututkimuskuvaa. Harmi kun ei itselläni ole Ison Äidin lisäksi jäljellä vanhojen muistelijaa. Omalta Tädiltä toki jotain muistoja kuulee, mutta hän on kuitenkin elänyt niin omaa elämäänsä, että ei niistä ihan hirveästi ole sukutarinan kuteeksi.

Perjantaina eli juhannusaattona sitten oli suuri siivouspäivä. Se siitä.

Aattona varmistui myös se, etteivät Erikoinen, Rinsessa Aava ja Risto I pääse juhannukseksi eikä rippijuhlaksi Käärmelahteen. Harmitus oli melkoinen niin meillä aikuisilla kuin myös Kääpiöillä. Mutta syy oli perusteltu ja toivottavasti myös meidän väkemme taholta hyväksytty. Erikoista tarvitaan lapsenpäästäjänä.

Juhannus ei oikein tuntunut juhannukselta. Oltiin jotenkin jo sunnuntain rippijuhatunnelmissa ja kaikenlaista hösäämistä tuon juhlan tiimoilta riitti. Mutta juhannuksia on vuosittain, oman Kääpiön ensimmäinen rippijuhla on vain kerran elämässä. Joten asiat tärkeysjärjestykseen.

Sunnuntainen rippikirkko Savonlinnan Tuomiokirkossa, juhlan jälkeinen onnitteluhässäkkä kirkonmäellä ja varsinainen rippijuhla Käärmelahdessa sujui loistavasti. Vieraat olivat miellyttäviä, tarjoilut hyviä, sääkin suosi ja kaikki sujui hienosti. Jopa muille Kääpiöille oli annettava tunnustus tosi hienosta käyttäytymisestä. Ei menyt puurtaminen hukkaan ja jopa Rakkaan Vaimos perusemännällinen pelko (pakokauhu) syötävien riittävyydestä osoittautui turhaksi. Kakkua ja mutakin purtavaa riittää vielä muutamaksi päiväksi. Vaikka oikein urakalla mässättäisiin.

Ja tänään oli sitten vielä kiertoajelu eteläkarjalassa ja kymenlaaksossa. RV:n täti Kuusankoskelle ja yksi Kääpiö taas leirille Miehikkälään. Kilometrejä kertyi liki 550 ja nyt kun sulkee silmänsä niin silmissä vilisee tien keskiviiva.

Mies on luotu kulkemaan.