IRC-Galleria

Angelingus_Aer

Angelingus_Aer

these moments given are a gift from time

Uusimmat blogimerkinnät

Selaa blogimerkintöjä

tein sen taasMaanantai 18.05.2009 18:33

Luin Frankensteinin loppuun ja luin kirjan. Ja jaksoin tehdä muistiinpanoja ja olla säännöllinen. Tulipa hyvä olo. Tuli vaan olo että se loppu kirjasta oli äkkiä sutastu kun muuten teksti oli tarkasti kuvaavaa niin yhtäkkiä se örkki vaan hyppää jäälle. No jaa, klassikko se ainakin on ja taidokkaasti kirjoitettu, ja eiköhän tuosta taivu jonkin näköistä tekstiä itseltäkin.

Nettikin alko toimimaan

viru est päiväsSunnuntai 17.05.2009 15:23

Tänään olisi sitten luvassa ulkona oloa koko päivän, mutta aloitetaanpa sitten pyykkäyksellä kun kaikki lähtijät eivät ole kykeneviä. Mulla isoin osa pahasta olosta tulee nälästä. Ja näin aika rohkaisevan unen, josta en halua kertoa enempää koska se on suunnattu vain minulle

jeesLauantai 16.05.2009 14:29

tänään on tiedossa aika tiivis lauantai. Mutta ihan kivaa vaihtelua. Aurinko on taas piilossa, tule takaisin. Ja nyt odottamaan ensimmäistä vierasta

nyt on kaikki paska tehtyLauantai 16.05.2009 00:40

nyt alkaa viikonloppu ja voin lukea englantia ja lukea viiniä ja laulaa pinball wizardia

jeiPerjantai 15.05.2009 14:17

Nyt on viimiset 10 sivua frankensteinia tulostettu. Myös vittumainen muutos viikonloppuun saapui mutta eiköhän se mene. Aion pitää hauskaa ja keskittyä englanninkieleen
Iirin kieli tuli nyt uudeksi fetissiksi :D Aivan mahtava sekava kieli, jonka opetteleminen ainakin vaatisi päätä. Dia duit vaan kaikille :P Ja nyt tutkimaan syvemmin kaikkee sekavaa mitä päähän pongahtaa, huahahaa, toukokuu on aina hullua luovuuden aikaa minulle

jeahTorstai 14.05.2009 18:06

part3. kerralla. Edustan terveen lukemisen sukupolvea. Pää on ihan tilt ja pää täynnä salaisia propaganda viestejä, sen siitä saa kun yrittää olla liian analysoiva :P Vielä huomenna kun tulostan loput tuosta kirjasta niin on se osa hoidettu ja voidaan alkaa hieno säätää, aikaa jääkin sitten viikko

heräsinpä aikasinTorstai 14.05.2009 13:28

Joka yö tuo sama uni jossa sama tyyppi kidnappaa mut. Huomaa kyllä että tuo koe stressaa aika paljon. Sitten kun tuo uni on just semmonen että siinä alkaa kehittyä tukholma- syndrooma ja herätessänikin halusin jatkaa unta, mutta jäin sitten vessaan piiloon loppujen lopuksi

voehan pimpuraTorstai 14.05.2009 01:58

ei vaan pystynyt olemaan hereillä kun joutu heräämään luonnottomaan seitsemän aikaan. mutta alkas olla kiire lukeakin, niin pakko periaatteessa nukkua ja huomenna lukea. voi helevetti mikä vankila yhistää koulu ja erillinen koe. Aikakin loppuu kesken enkä varmana oo menossa keskeneräsenä ees kokeilemaan, koska kaikki on mun esseestä kiinni

läpi meniKeskiviikko 13.05.2009 19:36

nonii siinähän se olikin. vielä kun selvii, permis, leikkaus ja väri näytöistä niin on kaikki kunnossa. Mutta ensi vuonna on tämäkin vasta edessä, joten ei paniikkia, eka ohi, ja sillä selvä. Aah, vielä pitää jännittää puolen toista viikon päässä olevaa koetta