IRC-Galleria

^oli ihan pakko kattoa South Park eilen. olen viime aikoina kiintynyt siihen *köhköhSTYLEköhköh* mutta kuka idiootti on laittanut lähetysajaksi ma-to-illat puoli kakstoista? kukaan ei tullut ajatelleeksi että ohjelmaa haluavat ehkä katsoa myös elämänsä vakavasti ottavat opiskelijat, eivät vain työttömät ja luuserit. that makes me a sad panda >_>

onko joku muu huomannut että olen aina myöhässä kaikesta? Pottereita aloin lukea vasta Liekehtivän Pikarin ilmestyttyä, Johnny Deppin löysin Piratesista, Sormusten Herrat luin vasta ekan leffan nähtyäni, South Park oli kuumaa kamaa... joskus.

toisaalta on myös monia juttuja jotka olen löytänyt ennen muita. jos joku joskus tajuaa tehdä Deptfordin Hiiristä elokuvan tai pari, olen paikalla toteamassa että luin kirjat jo ala-asteella. lälläslää.

...and then again, oma mielikuvani jonkun asian "todellisesta fanittamisesta" ei liity siihen, onko sitä seurannut alusta asti tai kuinka kova fani on (ei sellaista voi mitata, joten asiasta on turha alkaa väitellä) vaan pikemminkin siihen, kuinka kestävää ko. ihailu on.

jotkin asiat ovat sellaisia, jotka innostavat vähän aikaa ja sitten jäävät syrjään uusien keksintöjen tieltä, eivät välttämättä unohtuen mutta taka-alalle vetäytyen; sieltä ne voi silloin tällöin kaivaa esiin, kokea uudelleen ja piilottaa taas.

jotkut ihmiset elävät koko elämänsä näiden lyhytaikaisten väläysten voimalla.

toiset asiat taas ovat niitä jotka pysyvät mukana koko elämän ajan; antavat jatkuvaa inspiraatiota, jaksamista arkipäivään, tuovat hymyn huulille tilanteessa kuin tilanteessa.

tällainen suhde johonkin asiaan - elokuvaan, kirjaan, artistiin, näyttelijään - syntyy vuosien, ei viikkojen kuluessa. loppujen lopuksi yhden ihmisen elämään ei mahdu niitä kovinkaan montaa.

on tietysti olemassa niitäkin ihmisiä jotka eivät koskaan innostu mistään, joille elokuva on aina vain elokuva eikä mitään "elämää suurempaa". he lukevat ihmisten rakastamia kirjoja, laskevat ne sivuun ja toteavat "En ymmärrä, miksi kaikki ovat niin innoissaan tuosta."

jokainen meistä väheksyy joskus asioita joiden puolesta joku toinen antaisi henkensä. siltä ei voi välttyä; olemme vain ihmisiä. monet meistä tekvät sitä joka päivä, minä myös. mutta jos väheksyy kaikkea, on ongelmissa. silloin ei voi elää täyttä elämää. kuka muka jaksaisi elää joka hetken elämästään Todellisuudessa?

minä en. itse asiassa elän suurimman osan elämääni jossain muualla kuin Todellisuudessa, löytäen uusia virikkeitä, kaivaen vanhoja esille ja nauttien niistä suodattimista joiden läpi näen maailman. ne eivät ole vaaleanpunaiset eivätkä muutenkaan värilliset, vaan intensiiviset; ne korostavat niitä asioita, jotka kaipaavat korostusta ja tekevät elämästä mielenkiintoisen silloinkin kun olen pakahtua tylsyyteen.

millaiset lasit sinun silmilläsi on?

(tässä vaiheessa mun täytyy huomauttaa, että aloittaessani kirjottamisen mulla oli tosiaan tarkotuksena vaan saada kirjottaa jonnekin "sexual harassment panda". loppu tuli täysin ilmasta.)