IRC-Galleria

Luna_Tica

Luna_Tica

Wannabe Daywalker

Selaa blogimerkintöjä

That dog has a puffy tail!Lauantai 12.09.2009 01:04

heh. tänään arvelin olevani taas vahvasti tiellä hulluuteen. koko aamun - kun tiskasin, kun söin aamiaista, kun laitoin pyykit kuivumaan, kun taistelin miljoonaa roskikseeni pesinyttä banaanikärpästä vastaan... tunsin olevani ihan pihalla. jotenkin levoton.

sama jatkuin vielä kun menin Itikseen Stone-harkkoihin, mutta ennen harkkojen alkamista sain tilaisuuden pulista hetken aikaa Caralle ja Cheetalle, se tuntui helpottavan hieman sekavuutta. ja harkkojen aikana sain keskitettyä ajatukseni. siinä vaiheessa kun viideltä lähdettiin kotiin, mulla oli taas täysin levollinen fiilis.

ehkä se ei kestä kauhean kauaa, mutta en pistä pahakseni. kaaos mielentilana ei sinänsä ole epämiellyttävä, vaatii vain totuttelua. yhtenä syynä sekavuuteen lienee koulun aloitus, koska opiskelu Akatemiassa on jokseenkin haastavaa (ette uskoisi miten ihmeellistä shittiä jouduin eilen pohtimaan kaksi tuntia) ja tälläkin hetkellä mulla on tehtävänä kolme eri kirjoitelmaa joista vain yhteen mulla on materiaalit valmiina. kestää aikansa ennen kuin saan taas organisaatiokykyni takaisin.

sitä odotellessa pysyttelen kohtuullisen tiukasti oman hämärän maailmani hilpeissä sisälmyksissä.

Loki on Sleipnirin äiti. *hihittää* en pääse yli sen hauskuudesta. xD

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.