IRC-Galleria

eheheh. olen eilen ja tänään lukenut Johdatusta luovaan kirjoittamiseen niin paljon että se tursuaa korvista ulos (ei mikään kaunis näky). kurjaa että mulla on niin vähän aikaa teoriakirjojen lukemiseen; kun teksti alkaa kyllästyttää mua, siitä ei enää pääse mihinkään ja koko homma muuttuu ihan suojuoksuksi. ihan tulee ylppärit mieleen. mutta pakko vaan laahustaa eteenpäin vaikka aivoissa sumentuisikin.

tänään, kun lähdin Pompin kanssa tuulettamaan aivojani teoriasession jälkeen, kohtasimme jotain erikoista. kävelimme rauhassa tien vartta pitkin kohti erästä metsäpolkua, missä ajattelimme heittää munkin. mutta kun lähestyttiin polun alkua, kuulin huutoa. lapsen itkua. ensin ajattelin että penskat tappelee pihalla tai joku on satuttanut polvensa. mutta kun tultiin lähemmäs, huudossa kuului selvästi todellinen hätäännys.

tulin erään kerrostalon kohdalle; ääni kuului sieltä. lapsi huusi, tai oikeastaan karjui äitiään. muiden lasten ääniä ei kuulunut. pohdin hetken, pitäisikö mennä katsomaan, ja sitten kuulin: "Mä haluun pois täältä!" silloin käänsin kurssia ja harpoin talon pihaa kohti. ajattelin, että lapsi on ehkä jäänyt lukkojen taakse roskakatokseen tai jotain.

kun tulin pihaan, tajusin kuitenkin että ääni tuli ylhäältä. tarkemmin ottaen joltakin parvekkeelta. ja nyt kuulin huudot tarkemmin; "Täällä on kylmä", "Päästä mut pois" tulivat valittavalla äänellä, ja "äiti" toistui jatkuvasti epätoivoisella, huudosta väsyneellä äänellä. huutava lapsi ei taatusti ollut vielä kymmentäkään vuotta. sukupuolta en osaa arvata.

en pidä lapsista, mutta tässä kohti mun alkoi tehdä pahaa, sillä ulkona oli aivan älytön tuuli ja hirveän kylmä. lapsi oli ehkä 3. tai 4. kerroksessa, mutta vaikea sanoa koska en nähnyt häntä. kun seisoskelin siinä ylöspäin tuijottaen, pihaan käveli pariskunta, joka oli myös hämmästellyt ääntä. nainen puhui vähän ontuvaa suomea ja ihmetteli, mitä on tekeillä.

hetken siinä pohdittuani tilannetta (itku jatkui edelleen) aloin huudella ylös, onko siellä joku ja mikä hätänä. lopulta pyysin lasta näyttämään naamansa. silloin itku vaikeni. mitään ei kuulunut, ei näkynyt. hetken hiljaisuuden jälkeen sekä minä että vieressä seissyt pariskunta päätimme jatkaa matkaa. lenkkeilyhaluni olivat kuitenkin haihtuneet, joten kävelin Pompin kanssa vain pienen ympyrän pururadalla ja tulimme samaa reittiä takaisin. talon suunnasta ei kuulunut mitään.

mietin jälkeenpäin, olisiko pitänyt soittaa jonnekin. voi tietysti olla, että äiti oli pistänyt tenavansa vain muutaman minuutin kasvatukselliselle jäähylle partsille, mutta niin rajussa säässä se hipoo kyllä mun mielestä joka tapauksessa pahoinpitelyä. lapsi kuulosti oikeasti siltä kuin sitä olisi piiskattu.

ääni kuitenkin kuului toiselle puolelle katua. jos tällaista tapahtuu usein, niin eiköhän naapurit tajua tehdä asialle jotain. toivotaan.

on another note... huomenna tsekkaamaan uudestaan Puolivaloinen Pirssi (jumankekka Cara, nyt en pääse tosta nimestä enää eroon! xD) ja se tekeekin hyvää kolmen päivän sisällä nyhjäämisen, siivoamisen ja pänttäämisyritysten jälkeen. let's take on the city.