IRC-Galleria

Luna_Tica

Luna_Tica

Wannabe Daywalker

Selaa blogimerkintöjä

totta kai mä katoin Oscar-gaalan yöllä. mikä kysymys toi nyt oli? o_O

menin puol kympiltä nukkumaan, herätyskello oli soimassa kolmelta. tietenkään en saanut niin aikasin unta, taisin nukahtaa vasta vähän ennen puoltayötä. mutta kolmen tunnin unoset on parempi ku ei mitään.

vedin kupin chococcinoa herättyäni ja viiden jälkeen vielä tölkin energiajuomaa. gaalaa katsoessa olikin ihan pirteä olo, kun olin kerran kunnolla herännyt. puol kasilta lähin kouluun ja liikkeelle lähdettyä iski semmonen ylienerginen vapinafiilis (mun silmät oli ihan levällään koko ajan, yleensä en pidä niitä kokonaan auki muuten kuin piilareiden kanssa.) bussimatkan aikana pilkin pahasti. ja bussista noustua lisää vapinaa. luennolle päästyä aloin rauhottua ja sen jälkeen onkin ollut ihan tasanen olo, mitä nyt vähän haukottelua.

(hikka iski. perkele.)

ihan jees gaala, tosin juontajat Martin ja Baldwin ei ollu läheskään niin hauskoja ku itte luuli. avausesitys (tanssijoita ja randomi renkutus jonka esitti joku neverheard) oli harvinaisen lame verrattuna Hugh Jackmanin luovaan ja oikeasti hauskaan show:hun viime vuonna.

mua alkoi myös ennen pitkää ottaa päähän että Hurt Locker vei kaikki palkinnot. mun on vaikee ymmärtää miten realistinen sotaelokuva jaksaa kiinnostaa ketään. mutta Oscareissahan hallitsevat aina "syvälliset" elokuvat. en yhtään epäröi väittää että mun mielestä Hangover olisi ansainnut ainakin ehdokkuuden jossain sarjassa paremmin kuin moni muu.

(vieläkin hikottaa.)

olisin toivonut Avatarille enemmän suosiota. se voitti kolme pystiä, ja aika ennalta-arvattavasti kategoriat oli Art Decoration, Cinematography ja Visual Effects (lavastus, kuvaus ja visuaaliset efektit) :D toisaalta ehkä ihan hyvä ettei Cameronille heitelty liikaa patsaita, se taitaa olla ihan tarpeeksi täynnä itseään jo ennestään.

Sandra Bullock oli mun mielestä aika hämmentävä valinta parhaaksi naispääosaksi. en tietenkää oo leffaa (The Blind Side) nähny, mutta muiden leffojen perusteella Bullock vastaa aika pitkälti naispuolista Keanu Reevesiä: yksi ilme ja yksi äänensävy. (tähän voin myös tunkea oman näkemykseni naisen ulkoisesta olemuksesta: mun mielestä Bullock ei ole alkuunkaan kaunis, sen ilme on aika narttumainen ja silmät ei sovi muuhun naamaan.)

(hikka jatkaa sitkeästi.)

koin pari huvittunutta hetkeä, ensinnäkin kun Michael Giacchino nappasi parhaan musiikin pystin Up-leffasta ja toiseksi kun tuottaja Fisher Stevens astui lavalle ottamaan vastaan parhaan dokumentin pystin The Covesta (se on se jossa näytetään miten japanissa teurastetaan delfiinejä). molemmat on mulle nimittäin Lostista tuttuja, Giacchino tekee sen musiikit ja Stevens esitti radiohenkilö Minkowskia neloskaudella. hupaisaa ^^

tykkäsin kauhuleffakoosteesta vaikka siellä olikin pari klippiä leffoista, jotka ei tosiaan olisi kuuluneet siihen kategoriaan (Saksikäsi-Edward, joka ei ole kauhuelokuva ja Twilight, jota en aivan varauksetta kehtaa edes kutsua elokuvaksi.)

Johnny Deppiä ei näkynyt missään. harmi. ehkä ensi vuonna. Alice in Wonderland on varmaan silloin ehdokkaiden joukossa.

mutta se tämänvuotisesta gaalasta. pidetään peukut pystyssä että lähivuosina tulee taas joku oikeasti hyvä juontaja. olen tainnut katsoa Oscareita vuodesta 2002 saakka (suorana tietenkin vasta muutamina viime vuosina) ja tähän mennessä ainoat juontajat jotka ovat olleet hauskoja ovat Billy Crystal (2004) ja Hugh Jackman (2009).

feidaus. en jaksa tänään saada mitään aikaan, ja huomenna taidan nukkua pitkään, mutta ennakot vähenee pikkuhiljaa.

(hikka lähti. jes.)

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.