ekalla kerralla kun kuuntelin levyn läpi, päällimmäinen ajatukseni oli "o_O"
musa on tosi outoa. 19-2000:n ja Rock the Housen tyyppiset singlet antaa siitä ihan väärän vaikutelman, sillä suurin osa levystä on puhdasta alternative electronicia, valkosta kohinaa, hämäriä äänitehosteita ja epäsäännöllisiä rytmejä. 2-Dn laulu kuulostaa hinkuvalta astmakohtaukselta.
en antanut sen säikyttää, vaan kuuntelin lätyn läpi toiseen ja vielä kolmanteenkin kertaan, ja vähitellen aloin saada siitä kiinni. sävelen sieltä, toisen täältä, ja jonkun hyvänkuuloisen biitin silloin tällöin. olen vielä matkan päässä sen täydestä ymmärtämisestä, mutta alan hahmottaa biisejä, jotka iskevät tehokkaammin kuin toiset. on siinä tietty pari aivan turhakebiisiäkin (kuten joku vierailevan vokalistin espanjalaisvahvistus joka on niin karun kuuloinen etten viitsinyt edes kuunnella sitä loppuun), milläs levyllä nyt ei olisi.
olen muutenkin huomannut että Gorillazin kappaleet vaativat muutaman kuuntelun ennen kuin niihin pääsee sisään. en tajunnut Rhinestone Eyesiakaan aluksi. mutta vähän haastavampi musiikki on mielenkiintoista vaihtelua kaikelle valmiiksi pureskellulle moskalle, mitä nykyään kuulee. ja mun maailmassa hyvä biitti on aina kuuntelemisen arvoinen.
