vaikutelma on hieman lannistava, muttei juuri sen enempää kuin kesän lopullakaan. molemmilla kerroilla mulla on ollut myös omat henkkoht huoleni eikä kirjan loppu niitä juuri helpota. mutta ah, mikä nautinto se silti on!
seuraavaksi luen Surkeiden sattumusten sarjan nro:6, Haamuhissin, loppuun ja sitten käyn odottamani Katuvarpusten kimppuun. eikö ole ihmeellistä miten pienistä asioista onnellisuus voi loppujen lopuksi koostua? minulle näitä asioita ovat hyvät kirjat, upeat elokuvat ja kaunis musiikki, enkä varmaan ole ainoa.
jätin tietenkin tärkeimmän onnellisuuden lähteeni tässä mainitsematta, koska hän ei kuulu noihin yllä mainittuihin pieniin asioihin, vaan on suurin onni joka kohdalleni on sattunut. vaikka olen hänen kanssaan saanut kohdata myös suuria murheita joista kumpikaan ei voi vielä pitkiin aikoihin toipua, voin nähdä ne omalta kannaltani myös kasvattavana kokemuksena. jos näkisin nyt itseni 13-vuotiaana, en ehkä tunnistaisi itseäni. ja olen siitä ihan tyytyväinenkin.
kiitos Harri, ihan kaikesta jota en tässä ala eritellä. ehkä joskus, jos pyydät.
