IRC-Galleria

Luna_Tica

Luna_Tica

Wannabe Daywalker

Selaa blogimerkintöjä

And when I say "record", I mean vagina!Maanantai 05.10.2009 01:58

(^Scream Queens, vitun läppä reality Mtv:llä xD)

no okei, en siis tänään uhrannut ajatustakaan kirjoittamiselle koska Lee oli käymässä. mutta huomisen joudun taas omistamaan ruudun tuijottamiselle ja epämukaville asennoille.

mulla on TAAS pari kipeää aftaa suussa ja se on huono homma paitsi siksi että syöminen sattuu (varsinkin suklaatryffelien, joita tein eilen -.-'), myös siksi että se usein viestii vastustuskyvyn alhaisuudesta. possunuha sikseen, mulla ei oikein ole varaa saada tavallistakaan flunssaa kun koulu teettää niin homona töitä.

mutta vitamiineja kurkkuun vain.

valvoinpas eilen myöhempään kuin oli tarkoitus. katoin Uhrilampaat telkkarista ja sitten päätin katsoa vielä pari jaksoa Lostia. tein niin ja sitten sain päähäni alkaa katsoa Lostin ekstroja. seuraavan kerran katsoessani kelloa se oli neljä. päätin sitten alkaa nukkumaan vaikkei ihan kauheasti edes väsyttänyt.

omituinen ilmiö sinänsä, mun väsymystilan vaihtelu siis. perjantai-iltana aloin pilkkiä telkun edessä raskaasti jo puoli yhden maissa. torstai-iltanakin meinasin vähän nuokahdella jossain kohti Kellopeliappelsiinin aikana (siinäpä muuten hämärä leffa), mutta pakotin itseni hereille ja jaksoin lopun elokuvaa ihan hyvin. vedin kai parina edellisenä yönä univelkoja niin hyvin kiinni että lauantai-iltana ei sitten väsyttänyt. viime yönä nukuin kuuden tunnin unet joten saa nähdä jos tämä ilta menee taas pilkkiessä kunnes luovutan.

"Oh my god this feels so wrong!" 8D
ööääääähh. viisi ja puoli tuntia ruudun tuijottamista. sain yhden tehtävän valmiiksi, aloitin toisen ja kolmatta kirjoitin ehkä puoleenväliin saakka. mutta mulla on vielä kolme vapaapäivää käytettävissä ja se jonka sain jo valmiiksi oli kaikkein pahin.

viime merkintäni jälkeen olen syönyt tasan banaanin verran, ja siitä on jo tunteja aikaa. miksei mulla ole nälkä? en ole kahteen päivään syönyt varsinaista päivällistä (torstaina vedin vain spagettia) ja se ei voi pidemmän päälle olla kovin terveellistä. pakko kai tässä on kuitenkin laittaa wokkivihanneksia ja leipää jotta saan edes jotain lämmintä ruokaa vatsaan.

.........................

1. Listaa asioita 7 eri ihmisille, joita haluat sanoa, mutta et uskalla/tahdo/viitsi/jaksa.
2. Älä paljasta keitä he ovat.
3. Voitte kommentoida, mutta en saa vastata arvuutteluihinne.

(en ole varma tunnenko edes niin paljon ihmisiä.)

1. Vitun sama vaikka olet muuten hyvässä kunnossa, ryyppääminen tappaa.

2. Tiedän että tarkoitat hyvää ja rakastan sua, mutta mun maailma ei vain pyöri samalla tavalla rahan ympärillä ja siitä puhuminen ahdistaa.

3. Kärsivällisyyttä! :D

4. Ota vähän rennommin äläkä epäile itseäsi.

5. Älä unohda että sua rakastetaan.

6. Toivon että joku vielä potkaisee sua haaroväliin. Olet yksinkertaisesti paska ihminen.

7. Tämä on kaikille maailman ihmisille: jos joku vuotaa mulle Lostin loppuratkaisun ennen kuin näen sen omin silmin telkkarista, kyseinen henkilö voi seuraavaksi kaivella hampaitaan peräsuolestaan.

Don't eat beef. Eat deer.Lauantai 03.10.2009 16:12

hämmennystä! olen aikaisin koneella. se johtuu siitä, että mulla on neljä isoa kirjoitustehtävää saatavana valmiiksi parin viikon sisällä (kolme niistä alle viikon sisällä), ne ovat vähän vaiheessa, ja eilen en avannut konetta ollenkaan kun aika meni kokoukseen, tiskaukseen, siivoamiseen, pyörän poljentaan ja suihkussa käyntiin. en edes syönyt eilen ruokaa (eilinen syömiseni koostui aamiaisesta, minttusuklaajäätelöpikarista, pannukakunpalasta, yhdestä gootti-Dominosta ja paketillisesta suolakeksejä tuorejuustolla päällystettynä. viimemainittu lienee syynä siihen, että vatsani on sekaisin.)

mulla on ollut tällä viikolla niin älytön kiire koulutehtävien kanssa että en ole pahemmin ehtinyt käydä suihkussa, käyttää aikaa ruoanlaittoon tai kuntoilla. siksi omistan tämän päivän kirjoittamiselle että saisin tän kasan pois niskastani. niitä tulee kuitenkin pian lisää.

hoksasin kuitenkin eilen jotain merkittävää tutkiessani uudenkiiltävää ajokorttiani. sen kuva on otettu huhtikuun loppupuolella. en voinut olla huomaamatta että kuvassa naamani näyttää pyöreämmältä kuin mitä nykyään näen peilistä. kyseessä saattaa olla näköharha tai pelkkä toiveikkaan ajattelun aiheuttama illuusio, mutta verratessani kuvaa ja peiliä huomasin seuraavaa:

mun poskipäät on näkyvissä.

!!!!! tämä oli järkyttävä havainto. en edes muistanut että mulla on poskipäät, mutta nyt ne on selvästi nähtävillä. olen tyytyväinen itseeni. :D

riittää tämä aihe. nyt hiipparoin kirjoitelmien pariin.

Viileintä hottia.Keskiviikko 30.09.2009 23:46

aaaa-uts. käsivarsiin sattuu, kuinkas muuten. onneksi tätä tuskaa ei tarvi jaksaa enää kauaa.

tajusin tänään että nälkä tekee musta vihaisen. oikeasti vihaisen. kun iltapäivän luento alkoi, olin nälkäinen, väsynyt ja yleisesti vittuuntunut. mielialani ei varsinaisesti parantunut, kun luentohyypiö ilmoitti, että kyseessä onkin kurssin alku (jatkossa suunnilleen vuoroviikoin keskiviikko-iltapäivinä neljään saakka) eikä tyyppi osannut edes tehdä selväksi, mikä kurssi on kyseessä!

kiehuin. vihaisena tapani on kiehua hiljaa, en päästä sitä purkautumaan vaan korkeintaan raavin huonekaluja (for realz). tällaisella suuttumuksella ei yleensä ole kohdetta, inhoan vain tasapuolisesti kaikkia paitsi niitä joista välitän liikaa voidakseni olla vihainen. tämä tuo myös ilkeät puoleni esille. jos sellaisella hetkellä sanoisin ääneen kaiken mitä ajattelen, mut varmaan kivitettäisiin kuoliaaksi.

kun pääsin puol neljältä kotiin ja olin käyttänyt koiran ulkona, sain lopulta syödäkseni. ateria oli kiireinen koska piti ehtiä piikitykseen, mutta sen syötyäni ei enää tehnytkään yhtään niin paljon mieli tappaa kaikkia vastaantulijoita. (hyvää ruokaa sitä paitsi. nakkeja ja Crissquitseja, vahvasti maustettuja perunaristikoita. delicious.)

urgh. ihan turhan paljon taas tehtävälistalla.

ewwww. Milhouse on rasittava.

Schoolish...ness.Keskiviikko 30.09.2009 15:09

koulun koneella. piru vie että tässä on nopea yhteys! ihan toista luokkaa kun Vehkeelläni himassa. tämä nyt ei ole alkuunkaan reilua. -.-'

äsken oli enkun luento ja nyt viettelen tässä breikkiä, 12.30 alkaa mikä lie ylimääränen luento ja kun en tullut ottaneeksi Merkitysten maailmaa messiin eikä enkustakaan tullut läksyjä niin en voi käyttää aikaa mihinkään hyödylliseen.

odotan kaiholla että seuraavat kaksi tuntia kuluvat nopeasti, kahdelta pääsen kotiin. ehdin äkkiä käydä Pompin luona ja sitten taas pitää mennä, tällä kertaa siedätykseen klo 16.40. kun sieltä pääsen kotiin, niin SITTEN saan ottaa rennosti ekaa kertaa tänään.

menin eilen aikaisin (puol 11) nukkumaan, koska tän aamun herätys oli kuudelta. nukuin tosin vähän levottomasti. ensinnäkin olin antanut Pompille eilen synttärilahjaksi sonninkorvan (hän oli mieltynyt lahjaan), jota se ei syönyt koko päivänä sen jälkeen kun tulin koulusta, mutta päätti alkaa mussuttaa sitä iltalenkin jälkeen. yritykseni heivata makupala sängystä yöunien ajaksi päättyivät väsähtäneisiin naurunpuuskiin, kun koira kieltäytyi luopumasta aarteestaan.

kun sitten päästiin nukkumiseen saakka, Pomppi jätti korvan sängylle ja asettui itse viileälle lattialle maate. tietty. no, nukahdin siinä vissiin ja sitten heräsin uudestaan kun digipoksin nauhuri räpsähti päälle (Paratiisin Porteilla alkaa puoliltaöin). yleensä en herää tähän ääneen, mutta en kai ollut vielä ihan sikeässä unessa. lopulta heräsin vielä kolmen aikaan käymään veskissä, sitten nukuin rauhallisesti aina turhan aikaiseen kellonsoittoon saakka.

noh. huomenna saa sentään nukkua melkein puoli kasiin saakka.

söin äsken banaanin, mutta silti nälättää. kolme ja puoli tuntia ennenkuin olen kotona, enkä silloinkaan välttis ehdi syödä. ei hyvä. mutta kestettävissä tämäkin.
eheheh. olen eilen ja tänään lukenut Johdatusta luovaan kirjoittamiseen niin paljon että se tursuaa korvista ulos (ei mikään kaunis näky). kurjaa että mulla on niin vähän aikaa teoriakirjojen lukemiseen; kun teksti alkaa kyllästyttää mua, siitä ei enää pääse mihinkään ja koko homma muuttuu ihan suojuoksuksi. ihan tulee ylppärit mieleen. mutta pakko vaan laahustaa eteenpäin vaikka aivoissa sumentuisikin.

tänään, kun lähdin Pompin kanssa tuulettamaan aivojani teoriasession jälkeen, kohtasimme jotain erikoista. kävelimme rauhassa tien vartta pitkin kohti erästä metsäpolkua, missä ajattelimme heittää munkin. mutta kun lähestyttiin polun alkua, kuulin huutoa. lapsen itkua. ensin ajattelin että penskat tappelee pihalla tai joku on satuttanut polvensa. mutta kun tultiin lähemmäs, huudossa kuului selvästi todellinen hätäännys.

tulin erään kerrostalon kohdalle; ääni kuului sieltä. lapsi huusi, tai oikeastaan karjui äitiään. muiden lasten ääniä ei kuulunut. pohdin hetken, pitäisikö mennä katsomaan, ja sitten kuulin: "Mä haluun pois täältä!" silloin käänsin kurssia ja harpoin talon pihaa kohti. ajattelin, että lapsi on ehkä jäänyt lukkojen taakse roskakatokseen tai jotain.

kun tulin pihaan, tajusin kuitenkin että ääni tuli ylhäältä. tarkemmin ottaen joltakin parvekkeelta. ja nyt kuulin huudot tarkemmin; "Täällä on kylmä", "Päästä mut pois" tulivat valittavalla äänellä, ja "äiti" toistui jatkuvasti epätoivoisella, huudosta väsyneellä äänellä. huutava lapsi ei taatusti ollut vielä kymmentäkään vuotta. sukupuolta en osaa arvata.

en pidä lapsista, mutta tässä kohti mun alkoi tehdä pahaa, sillä ulkona oli aivan älytön tuuli ja hirveän kylmä. lapsi oli ehkä 3. tai 4. kerroksessa, mutta vaikea sanoa koska en nähnyt häntä. kun seisoskelin siinä ylöspäin tuijottaen, pihaan käveli pariskunta, joka oli myös hämmästellyt ääntä. nainen puhui vähän ontuvaa suomea ja ihmetteli, mitä on tekeillä.

hetken siinä pohdittuani tilannetta (itku jatkui edelleen) aloin huudella ylös, onko siellä joku ja mikä hätänä. lopulta pyysin lasta näyttämään naamansa. silloin itku vaikeni. mitään ei kuulunut, ei näkynyt. hetken hiljaisuuden jälkeen sekä minä että vieressä seissyt pariskunta päätimme jatkaa matkaa. lenkkeilyhaluni olivat kuitenkin haihtuneet, joten kävelin Pompin kanssa vain pienen ympyrän pururadalla ja tulimme samaa reittiä takaisin. talon suunnasta ei kuulunut mitään.

mietin jälkeenpäin, olisiko pitänyt soittaa jonnekin. voi tietysti olla, että äiti oli pistänyt tenavansa vain muutaman minuutin kasvatukselliselle jäähylle partsille, mutta niin rajussa säässä se hipoo kyllä mun mielestä joka tapauksessa pahoinpitelyä. lapsi kuulosti oikeasti siltä kuin sitä olisi piiskattu.

ääni kuitenkin kuului toiselle puolelle katua. jos tällaista tapahtuu usein, niin eiköhän naapurit tajua tehdä asialle jotain. toivotaan.

on another note... huomenna tsekkaamaan uudestaan Puolivaloinen Pirssi (jumankekka Cara, nyt en pääse tosta nimestä enää eroon! xD) ja se tekeekin hyvää kolmen päivän sisällä nyhjäämisen, siivoamisen ja pänttäämisyritysten jälkeen. let's take on the city.

Sähköisiä vibojaPerjantai 25.09.2009 23:21

aaaaaaaaah. kämppä on imuroitu ja pölyt pyyhitty, pyykit pesty, astiat tiskattu, roskat (myös paperit ja pahvit) viety, ruokavarasto täynnä, 800 kaloria poltettu pyörällä, suihkussa käyty, koulua varten varatut kirjat kirjastosta haettu. iltalenkin jälkeen pestään vielä koira ja pedataan sänky niin on taas hyvä syy olla itseensä tyytyväinen.

ysiltä Nelosella Epic Movie!

viimeinen Furuba-vola vielä lukematta netissä. sen hoidan tässä illan mittaan. nettilukeminen ja telkkarin katselu yhtäaikaa saavat aikaan sen, että jossain vaiheessa alan aina odottaa että kun telkkarissa kaksi ihmistä halaa toisiaan, jompikumpi muuttuu eläimeksi. o_O

lainasin kirjastosta yhden levyn Furuba-animeakin, mutta soittimeni, kuten tavallista, vittuilee. olen saanut yhden jakson katsottua. tietsikalla katsominen onnistuisi ehkä paremmin mutta olisi turhauttavaa, koska koneessa ei ole ääniä.

...toisaalta japanilaiset ääninäyttelijät ovatkin aika rasittavan kuuloisia. hmm.

jaa. nyt mulla on kolme teoreettista kirjaa luettavana ja niistä kaksi laajahkoa kirjoitelmaa tehtävänä about kymmenen päivän sisällä. hip hei. onneksi mulla on enemmän vapaa- kuin koulupäiviä. huomenna ja sunnuntaina pääsen varmaan jo hyvään vauhtiin (sen takia pitää lukea Furuba tänään loppuun, muuten se häiritsisi mua koko ajan).

eilen en kestänyt hereillä kuin about yhteen saakka, aloin pilkkiä pahasti X-Menin lopussa, mutta sain viime yönä vedettyä kunnon pitkät unet ja tänään katsotaan taas mitä tässä saadaan aikaan pullien, kaakaon ja parin minisipsipussin voimalla.

rock on!

A leg is a leg is a leg.Keskiviikko 23.09.2009 00:03

Fruits Basket overload... %D

vola 20 oli niin täyttä draamaa että totesin etten jaksa odottaa taas kolmea vuotta että kirjasto onnistuu tarjoamaan mulle seuraavan osan, joten olen viettänyt viimeiset kolmisen tuntia lukemalla sen mangafoxista... se vie aikaa, koska kone on hidas ja sivuja riittää.

ja nyt tilanne on siis puhdas overload. en ole muistanut edes polkea pyörää... enää ei jaksa, ruudun tuijottaminen vie mehut. huomenna varmaan janoan lisää jo ennen puoltapäivää, joku kurja päätti pidentää mun koulupäivää kolmella tunnilla järjestämällä luennon iltapäiväksi, muuten olisin päässyt ennen kahtatoista kotiin. hanurista!

nyt pitää viedä koira ulos sekä sen virtsarakon että mun pään parhaaks. adios.
hmmm. ostin kiviä. 8)

varmaan mä meinasin sanoakin jotain kun kerran aloin kirjoittaa... tai sitten ehkä en.

olen lukenut paljon Fruits Basketia viime aikoina... tympäännyin viimein kirjaston tarjontaan niin että luin netistä ne kaksi volaa jotka multa on jäänyt välistä (12 ja 17). olen aiemmin lukenut kaikki väliltä 1-19. ja tänään löysin kirjastosta numeron 20 ^^ orgastista. alan lukea sitä kunhan häivyn koneelta, sitten mulla on enää kolme viimeistä volaa lukematta :D

...todettakoon tässä vaiheessa etten ole lukenut ainoatakaan volaa suomennettuna. sama pätee Death Noteen. ja Gravitationiin, jonka suomentaminen saa mut edelleen masentuneeksi.

tänään tulee House 8D life is good.<3

Paranoid? Ou jea.Sunnuntai 20.09.2009 02:47

hmm, käynnissä on jälleen "maksukanavat näkyvissä"-viikonloppu. (en muista miksi enkä olisi koko jutusta tiennytkään jossen olisi kuullut Voicen Heräämöstä) tällä kertaa tosin ei Canalit näy, mutta onneksi sieltä ei ohjelmatietojen mukaan tulekaan South Parkia ja Housea, muuten olisin voinut hermostua.

sen sijaan Mtv3-kanavapaketin kanavat näkyy vielä varmaan huomenna johonkin saakka. eipä sieltä juuri mitään tule, mutta Scifiltä sain nauhalle pari jaksoa Death Notea (ihan oikeasti!) ja perjantaina bongasin joltain svenska-kanavalta Simpsonien jakson, jota en ollut ennen nähnyt. having fun.

leivoin pullaa tänään <3 monsterikorvapuusteja.

olen tässä pohdiskellut kirjoittamisen hienouksia. olen vakaasti sitä mieltä että kun kyse on tarinankerronnasta, luovasta kirjoittamisesta, sitä ei voi oppia eikä opettaa. kirjoittamisen tekniikoita voi oppia, ideoita voi kehitellä, tyyliä voi muokata, mutta jos sulla ei ole selkäytimessä sitä fiilistä joka kertoo miten tarina syntyy, et vain ole tarinankirjoittaja. et vain osaa. no hard feelings.

en mä sano että ite osaan. asia vain mun mielestä on näin. eikä kaikista voi tulla loistavia kirjoittajia. toiset on pienestä saakka ilmiselviä pianisteja, jalkapalloilijoita tai sossun tätejä. ihmiset tuntee vetoa eri asioihin; tämä ilmeni mulle välähdyksenä erään kerran kun mietin mahdollisuuksiani.

mä haluan kirjoittaa ja näytellä, en paljon sen kummempaa. yhden kerran mietin että ajatus on ihan toivoton, kaikkihan haluaa kirjoittajaksi ja näyttelijäksi ja niin moni on paljon parempi kuin minä! sitten yhtäkkiä tajusin että eihän asia olekaan niin. ei näytteleminen ole kaikkien unelma-ammatti. monet inhoaa sitä tai ei kestä ajatusta julkisuudesta. jotkut ei halua mitään muuta kuin olla isona putkimiehiä.

onko se outoa että tämä oli mulle niin suuri oivallus? ite en ole koskaan halunnut olla mitään muuta, näen kirjailijan ja näyttelijän elämän niin mahtavana että en ole voinut tajuta että kaikki eivät halua sitä. olen muutenkin aina ollut vähän naiivi tässä suhteessa. en tiedä miksi juuri nämä kaksi asiaa viehättävät mua niin paljon. se on vain siellä selkäytimessä, ja fiilis on kehittynyt vuosien myötä.

nyt kun tiedän mitä tahdon, olen edelleen huolissani siitä, pystynkö siihen. onko mussa ainekset itseni toteuttamiseen kirjoittamalla tai näyttelemällä? olen kuullut paljon myönteisiä kommentteja molemmista mutta yleensä vain sellaisilta ihmisiltä, jotka ovat yhtä amatöörejä kuin minäkin. :D ei kai auta kuin työstää molempia niin paljon kuin mahdollista ja antaa ajan näyttää.

tästäpäs tulikin avautumispostaus. ei ollut tarkoitus, anteeksi. <3