IRC-Galleria

Luna_Tica

Luna_Tica

Wannabe Daywalker

Selaa blogimerkintöjä

I can see clearly now the brain is goneTiistai 23.02.2010 18:25

kirjoitin minä-esseen puhtaaksi ja lärväsin draamallisen monologin huomista näytelmäkurssia varten (sen esittää mies, jonka kaveri on mennyt syömään sen sipulisopan :()

en varsinaisesti tiedä miten mun on tarkoitus saada ennakkotehtävät tehtyä kunnolla kaikkien koulutöiden keskellä mutta enköhän mä jonkun keinon keksi. hakuaikaa on sentään vielä reilusti, mutta TeaKin haku loppuu jo maaliskuun puolivälissä ja olisin halunnut saada kaikki tehtävät yhtäaikaa postiin. on se vielä mahdollista, mutta tuntuu vähän samalta kuin ylppäreiden aikaan, eikä se ollut oikeastaan edes näin paha, kun ei tarvinnut tehdä ylimääräisiä juttuja vaan pelkästään lukea. olisi tietty ihan kiva, jos laitos jonka slogan kuuluu "ensimmäinen vuotesi yliopistossa" ajattelisi myös sitä, että tarvitsemme aikaa hakuihin.

olen nyt ehkä vähän pahalla tuulella plus nälkäinen plus hikinen ja laiska, mutta se ei muuta mitään. vien koiran ulos.

2 yötä Lostin kutoskauden alkuun. Onko se edes mahollista? Mitähän hittoa mä nyt teen? Paniikki iskee.

Beatbox me to sleep!Sunnuntai 21.02.2010 21:30

en sitten kyennyt saamaan mitään järkevää aikaan koko viikolla, mutta omistan ensi viikon sille. paitsi huomisen, kun menen käymään Lepakoiden luona.

tulipas mässäiltyä. mutta taas alkaa nälkä kaivella. tai ei varsinaisesti nälkä, tekee vaan mieli syödä. just tän takia mun reidet tuo mieleen joulukinkun :D

Nyt alkaa h-hetki (tai ehkä paremminkin L-hetki) olla niin lähellä, että ajattelusta tulee pian vaikeaa. onneksi kirjoittamiseen ei tarvitse ajattelua, kunhan on suunnitelmat valmiina. muahhahhaa.

4, kyllä, neljä yötä Lostin kutoskauden alkuun! Hulluus uhkaa!
^Green Day - Holiday. loistava, ja liittyy sikäli asiaan että viimeiset pari vuorokautta, sen jälkeen kun remonttireiskat laittoi ikkunoihin uudet muovit pois repimiensä tilalle, kämpässäni kuului hiljainen mutta jatkuva ääni. toissailtana nukkumaan mennessä ihmettelin sitä: ihan kuin sade olisi ropissut ikkunalautoihin, mikä olisi ollut melko erikoista ottaen huomioon pakkasasteet ja taloa peittävän pressun.

eilen aamulla otin asiasta selvää, kun ääni jatkui vieläkin: keittiön ikkunan päälle kiinnitetty muovi oli nurkastaan huonosti kiinni ja lepatti ikkunalautaa vasten. ja siis ihan koko ajan, eikä vain silloin tällöin. koska muovi oli ulkopuolella ja mun ikkunat muutenkin teipattu kiinni niin mun oli paha tehdä asialle mitään, mutta ei se mua oikeastaan häirinnytkään: kuten sanottu, ääni oli kuin sateen ropinaa ja oikeastaan aika rentouttavaa. oudolta se silti tuntui.

tänä aamuna heräsin siihen että remppaajat otti muovit pois ikkunoista. taas. sen jälkeen ei kuitenkaan ole tapahtunut mitään enkä enää oikeen jaksa toivoa että se merkitsisi pressun ja telineiden häipymistä. sadeääni kuitenkin poistui samalla.

tänään siivosin, ja samalla vaihdoin kukkaseni uusiin ruukkuihin ja multiin. oli vissiin aikakin, ne on lojunu samoissa mullissa ainakin niin kauan kun oon asunu täällä. nyt ne näyttää ilosilta ^^ ja kun kerran multaa tuli ostettua, niin ajattelin kylvää myös rairuohoa pääsiäiseksi ja vaikka jonkun ruukkuyrtin jos sille päälle satun (ja jos päivänvalo vielä joskus pääsee mun ikkunoista sisään.)

nyt pitäis saada aikaan kirjallisempia juttuja. esseitä ja ennakkotehtäviä ja silleen, mutta on taas vaikee löytää motivaatiota. mitä enemmän hommia, sitä vaikeempi on päästä alkuun ja Metropolian ennakoiden ilmestyminen selkeesti jäädytti mut. mikä on hanurista, mutta kyllä mä nyt tähän ikään olen jo oppinut tuntemaan itteni ja tiedän että saan kaiken ajoissa valmiiks, vaikka se välillä tuntuukin lähinnä yököttävältä.

yököttävästä puheen ollen, mä oon päässy yhessä Lamkin tehtävässä jo voiton puolelle (kyllä, jopa yhessä). yhen ruudun puhtaakspiirrot ja koko homman värittäminen niin avot. enkä pidä värittämistä ollenkaan pahana hommana piirtämiseen verrattunaa (koska mulla on kuusivuotiaan väritaju enkä välitä hevonhännän vertaa varjostuksista, sävyeroista tai värien realistisuudesta. jos valitsijoiden on kerran pakko pistää tv/elokuva-alalle hakijat piirtämään niin saavat itse vastata seurauksista.)

anygays... esseiden pariin.

6 yötä Lostin kutoskauden alkuun!!! o_O

Throw our lives away for one happy dayTiistai 16.02.2010 17:26

vapaapäivä tänään... oon istunut keittiön pöydän ääressä hankaamassa lyijäriä paperiin tuskanhiki valuen ja polttanut yhden CD:n, tällä kertaa koitin hakea vähän bassompaa musaa mut Blu-Raysoitin ei oikein haldaa sitä. lisäksi on tietenkin kurjaa etten pysty tarkistamaan biisejä ennen kun siirrän ne levylle (millä mä ne ilman äänikorttia kuuntelisin?), mutta näyttää siltä että vain parista biisistä tuli surkeat versiot, loput on ok. sitä paitsi pääpointtini oli Scooterin Nessaja, joka on soinut päässä siitä saakka kun katoin Brünon, ja se onnistui hyvin.

piirtäminen on vaikeaa kun sitä ei osaa. hirveetä kumittamista ja grafiitin tuhlausta ja itseinhoa. Metropolian eilen ilmestyneet ennakot on enempi mun alaa, mutta pakko nää Lamkin tsydeemit on vaan tehdä. jos nauravat mun piirrosjäljelle niin naurakoot. en oo koskaan väittänytkään olevani piirtäjä.

mutta hitto kun se ottaa voimille, enkä oo saanu kun pari ruutua tehdyksi. onneksi niiden kanssa ei kuitenkaan tarvi istua koneella, Vehje jumittaa taas niin saatanasti.

9 yötä Lostin kutoskauden alkuun!

Have yourself a nice long giggle.Lauantai 13.02.2010 14:16

vuokrasin sitten Brünon ja Angels & Demonsin perjantai-illan vietteeksi. Enkelit ja Demonit oli aika pettymys niin kirjaan kuin edelliseen leffaankin verrattuna, siinä vaan juostiin hulluna ympäriinsä niin että katsoja ei oikeen pysyny messissä ja mikä vielä pahempaa, henkilöhahmot jäi ohuemmiks kun isovaarin hiukset. ei minkäänlaista syvyyttä. ja oli se naispäähenkilö aika noita-akka Audrey Tautouhun verrattuna. en suosittele leffaa kellekään, mutta kirja on kyllä hyvä.

Brünosta tykkäsin. vaikka näitä Sacha Baron Cohenin juttuja katsoessa on aina sellanen epämääränen kuvotus päällä ("kohta joku ihan varmasti tappaa sen") niin leffa oli hauska ja loppua kohti myös aika liikuttava (niin oudolta kuin se kuulostaakin). se herätti myös aika paljon ajatuksia jenkkien suhtautumisesta homojen lisäksi esimerkiksi lastensa turvallisuuteen. aika järkkyä.

nyt pari työhakemusta ja luotettavia lähteitä, ja sit jotain muuta tekemään. taidetaan käydä Pompin kans palauttaa leffat yhessä, voidaan kävellä metrikseltä takas niin neiti saa kunnon päivälenkin. (vähänkö sillä oli muuten jännä päivä eilen, jäniksiä ja iltapesu ja kaikkee. kyllä uni maistui.)

12 yötä Lostin kutoskauden alkuun!

Lawlman to the rescue!Torstai 11.02.2010 18:44


























väsy. kaivelin vähän piirtämisohjeita netistä jotta pystyn tekemään Lamkin ennakot (edelleen: miksi piirustustehtäviä? miksi?) ja nyt on silmät ihan ristissä.

ja muistin just et pitää viel lähettää novellin alku eteenpäin... argh. sitten kyllä häivyn ulos koiran kans ja seuraavaks ruokaa ennenkun otan kynän käteen ja alan hahmotella.

remonttireiskat repi muovit pois ikkunoista. hyvä merkki. pystyn juuri ja juuri näkemään takapihan männyn ääriviivat pressun takana. voidaan varmaan olettaa että telineet ja peittokin lähtis lähiaikoina. ehkä.

tänään Housen uudet jaksot! wee.

14 yötä Lostin kutoskauden alkuun!
käväisin tänään hakemassa A3-papereita ennakkotehtäviä varten. niitä sai vaan 500 kpl pakkauksissa. painoiko edes vitusti.

lisäksi kävin TeaKin infopisteellä hakemassa yhen näytelmän mikä pitää lukee. se oli Hakaniemessä, jonka jalkakäytävät on pehmeän lumimoskan peitossa. en tarkalleen tiennyt mihin suuntaan piti lähteä, mutta siinä katua mittaillessani astuin jonkin sortin koloon ja kaaduin rähmälleni maahan. nilkan ja polven särky laantui pian, mutta mun vasemman käden sormet kipuilee vielä, taisin täräyttää ne vähän turhan lujaa.

aloitin työnäytteen (novellikokoelma) kirjoittamalla aloituksen novelliin, jossa eri mytologioiden jumalat ovat teini-ikäisiä jengiläisiä. me loves it :D se on hauskaa ja sain siitä jo hyvän otteen. näytelmäkurssin oppimispäiväkirja on sitten toinen juttu.

17 yötä Lostin kutoskauden alkuun! ja Housen uudet jaksot torstaina ^^
Pomppi kehtasi tuijottaa epäilevästi jauhelihaa, jonka annoin sille. okei, olihan siinä matolääke seassa, mutta ei nyt noin nirsoks luulis edes neiti Perhoskorvaa. kyllä se sitten sen söikin.

Stonessa oli tänään tynkäharkat. en mä sitä kauaa jaksanu katellakaan, piti mennä ruokaa hakemaan ja esseekin kirjottaa loppuun (4,5 sivua, lähetin sen just eteenpäin. oonko edes hyvä.)

kolme viikkoa sitten seinää vasten hajonnut kynteni alkaa taas kohtapuoliin näyttää oikealta sormenkynneltä. hip hurraa.

Avatar pyörii edelleen mielessä. tulin laittaneeksi työpöydän taustakuvaksi kyberlähikuvan na'vi-Jaken silmästä. koska se nyt vaan on pirun tyylikäs. mua jaksaa huvittaa se, että leffan jokainen juonenkäänne on nähtävissä kilometrin päähän, kaikki siinä on pöllitty jostain muualta ja se nyt on vain yleisesti ennalta-arvattava - ja silti se on helvetin hyvä.

fangirlishness strikes again.

20 yötä Lostin kutoskauden alkuun! ja Heroesin kolmas kausi alkaa huomenna ^^

Do not miss your chance to blowPerjantai 05.02.2010 00:12

no, olihan se Avatar aika elämää suurempi. helvetin hyvä. tosin 3D-lasit aiheutti tosissaan lievän hedarin, mulla jomottaa vieläkin nenän yläpuolella. mutta kunhan tästä häivyn koneelta niin juon kupin Finrexiniä, se helpottaa.

mutta siis. hieno leffa. ja ah, Michelle Rodriguez<3

kun tulin himaan niin oli ilonen koira vastassa. vein sen ulos paljain päin ja käsin ku oli vieläkin niin hiki. ulkona ei ollu ketään, mukava rauhottumisen hetki. siinä kohti alkoi jostain syystä soida päässä Eminemin Lose Yourself.

Lose yourself
in the music
The moment
you own it
You better never let it go


mutta se siitä. huomenna pitää saada aikaan ne kolme ja puoli sivua "minä"-esseetä. siis jossain Stone-harkkojen ympärillä. kooky. no, oma silmukkani. kyllä se valmiiksi tulee. kun deadline on "perjantaina", niin se riittää kun lähetän mailin eteenpäin 23.59 ja väitän yhteyttä hitaaksi :D

21 yötä Lostin kutoskauden alkuun!

Your love shines the way into paradiseTiistai 02.02.2010 16:18

koulun koneella kirjoittamassa kahden henkilön dialogia. tein sen jo :D

parin tunnin päästä kotiin. kiva.

tänään on sikäli merkittävä päivä, että Lostin vika kausi alkaa Jenkeissä. mikä tarkoittaa sitä että viimeistään huomenaamuna netti on täynnä juonipaljastuksia, jotka lisääntyvät joka viikko. kammotus. en halua tietää YHTÄÄN MITÄÄN ennenkuin näen jaksot ite telkkarista. tässä asiassa olen ehdoton.

kahvitauko loppuu pian. takas tunnille tylsistymään.

23 yötä Lostin kutoskauden alkuun!