IRC-Galleria

Noin viikon on ollut hyvä mieli ja mahtava meno, mutta tänään iski sitten snifo. Päivä lähti käyntiin jo heti aamulla päin prinkkalaa, kun heräilin yöllä kylmissäni ja hikisenä viiden aikaan ja kun yritin lähteä vessaan, vasen pohkeeni kramppasi. Kun sen kanssa sitten kiljuin ja riehuin, iski myös takareidet lukkoon ja oikea pohjekin alkoi prakaamaan. Pian olinkin sitten liikuntakyvytön ja pelkkä vessaan könyäminen tuntui ihan mahdottomalta, kun joka askeleen jälkeen piti varttitunti yrittää hieroa lihaksia. En tiedä mistä tuo oikein tuli, mutta lauantain ryypiskely ja maanantain nestehukka varmaan ainakin pahensivat tuota.

Kun työmatkat hoidan kävellen ja bussit lähtee noin puolivälistä työmatkaa ja taksi tuntui liioittelulta, niin ei auttanut kuin pitää etätyöpäivä. Kandityön kanssa on kyllä jo niin paniikki, että 8.5 tuntia kandityötä ei ollut turhuutta. Sain jopa sellaisella "silmät sirittäen kännissä valehdellen tämä on valmis" asteelle työn käytännön osuuden, jota en tosin päässyt varmistamaan, mutta olo oli vahva. Nyt pitäisi vielä tehdä koko 30-40 sivun dokumentti ja sipsiä se käytännön osuus paremmaksi. Kiire tulee, enää parisen viikkoa aikaa.

Jotenkin iski superankeus, kun koko päivän oli istunut paskalla tuolilla jalat halvaantuneena ja selkä valitettavasti ei vielä halvaantuneena, vaan superkipeänä ja sitten loppuu "työt", jolloin kävin vessassa ja istahdin takaisin samalle tuolille. Jahas, nyt alkoi vapaa-aika, olenpa koneella. Eeeeh, nolife x5. En saanut edes aikaiseksi viedä pyörää korjaamolle tai käydä kaupassa, kun ulkona näytti kylmältä.

Vähitellen tästä nolifeydestä iski sitten GÄÄÄ olo, kun vielä aloin jostain syystä vähän mököttämäänkin ja itsetuntokriiseilemään ja tuli epätoivoinen ja vaativa olo ja sit vielä itsesäälin ja angstailin ja oikein piehtaroin siinä olossa. Tuttu fiilis palasi, musiikki itketti taas, ei voinut katsoa frendejä kyynelihtämättä ja siinä vaiheessa kun "maustoin" jo vahingossa ruoan, rupesi vituttamaan. Tätäkö tämä nyt taas sitten on.

Noh, jotain kivaakin. On pitänyt hehkuttaa Frendejä, mutten ole koskaan muistanut. Kyseessä on aivan sairaan hyvä sarja jokaisella mittapuutta. Se on hauska ja mikä parasta, hauska myös tuhannennella katsomiskerralla. Lisäksi sarja on loppujen lopuksi ihanan normaali, mutta positiivisen erikoisen normaali, eikä masentavan kyynisen normaali. Hahmoihin on helppo samaistua ja löytää itsensä jostain niistä tai edes jotain nykyisiä tapahtumaketjuja, jos ei itse henkilöitä. Tänäisessä jaksossa olikin juuri niin ihanaa nähdä, miten Ross itki Rachelin perään, vaikkei heillä tosiaan ole välillä oikein enää mitään, eikä Rossilla ainakaan ole _lupaa_ hänen peräänsä mustasukkaistella. Mustasukkaisteli silti. Sitä se on se ihmisluonto! Ja mikä parasta ja surullisinta, Rachelilla sitten heräsi vanhat muistot ja hän näki, että Ross jutteli Monalle. Hänelläkään ei ole lupa mustasukkaistella, mutta silti hän teki niin. Ehkä maailman säälittävintä ottaa ihmissuhdevinkkejä ja lohdutusta komediasarjasta, mutta reaalielämästähän ne vitsit ja jutut kumpuaa ja sinänsä lohduttaa, että edes Frendeissä itketään exien ja uusien ja puolivanhojen perään ihan jo vaikka itkemisen ilosta.

Jotain hauskaa vielä loppuun. Katsokaapa aamuisella kun tulee Bratzien mainos, jossa ne tyttäret kipittävät koiriensa kanssa. Ei tsiisus ja kilo saipotta päälle. Kävelevää nukkea ei ole helppo tehdä, jonka takia ne bratzit ja hurtat tärisevät eteenpäin :D Se mainos on aivan hulvaton, eikä voi olla nauramatta sitä katsoessa. Ihqu-Mirka ja Pissis-Lissu tärisevät pikku krapuloissaan tiellä koiriensa kanssa, joille on myös taidettu juottaa jotain ihan muuta kuin vettä. Toivottavasti tuosta kävelytyylistä tulee yhtä iso muiti kuin pingviinöinnistä.