IRC-Galleria

Tästä viestistä tulee ehkä vähän ruokapainotteinen, mutta se salittakoon.

Ei liene salaisuus, että kärsin ihan hirveistä krapuloista. 2 päivää on normaali minikrapula ja siitä eteenpäin sitten jos krapula on paha tai tuli juotua useampi päivä peräkkäin. Jännästi kuitenkin monesti se pahin krapula ei ala aamulla, vaan yhtäkkiä esim. syönnin jälkeen. Mahan kunnolla onkin tosi suuri merkitys krapulassa ja iso osa sitä mitä kutsun "krapulaksi" onkin enemmän muita mahaoireita. Jos oksettaa, janottaa ja sattuu mahaan juomista seuraavana päivänä, niin sitä kutsuu krapulaksi, vaikkei se alkoholista suoraan johtuisikaan.

Olen tiedostanut oman typeryyteni asian suhteen. Alkoholi kuormittaa hirveästi mahaa, joka on jo muutenkin ihan stressimahahaavakondiksessa vähitellen. Eli kun krapulassa herää, maha on kuin pahoinpidelty eläin, johon on ruiskutettu litra chiliä. Kun tähän mahaan sitten vetää parit särkylääkkeet ja ihan ylenmäärin tulista chiliruokaa, niin liekö yllätys, että ei se olo ainakaan parane :D On vain mahdotonta olla ylensyömättä krapulassa, koska se on krapulahimo, eikä krapperuoka voi olla epätulista. Muutenkin tuntuu, että krapulassa on ihan hillitön himo aiheuttaa itselleen ongelmia. Kyse ei ole niinkään siitä, että olisi hirveä himo syödä, vaan juurikin _ylen_syödä. Kaikki hyödyllinen on pakko jättää tekemättä, purra sormet verille ja ihan tahallaan tehdä asioita, jotka tuntuvat pahoilta ja vaikeuttavat elämää. Joskus tajusin tuon, kun oli sunnuntai, kello jotain 01 ja olin menossa nukkumaan, mutta oli jotenkin _ihan pakko_ väkisin ahtaa itsensä täyteen ruokaa vaikkei ollut yhtään nälkä ja sit purra sormet verille, ihan vain siksi, että "tänään on krapula".

Eksyin taas aiheesta. Eli olen mahdollisesti löytänyt ratkaisun etenkin mahaongelmaan. Viime perjantaina mulla oli niin hirveä mahatuska ihan viinattakin stressin takia ja tuntui kuin olisin kokoajan niellyt tulista puuroa alaspäin (joku käänteisnärästys? :D), joten sain päähäni muistikuvan mustikan parantavasta vaikutuksesta. Okei, sitä käytetään oksennustaudissa, mutta whatevö. Ostin litran mustikkakeittoa ja johan alkoi pötsi ruplattamaan paremmin! Eilen sitten ihan krapuloissani tein ihanaa kasviskebabtortillaa ja vaikka vähän hintsuilinkin chilin kanssa, niin kyllä se oli hieman tulista. Ruokajuomana oli kuitenkin puoli litraa mustikkakeittoa ja maitoa (emäksisenä hillitsee happamuutta), niin lopputulos oli vain täysi kupu. Mikä oudointa, ei tehnyt mieli edes ylensyödä, ehkä osin sen takia kun se syöminen ei ollutkaan tuskaa. Tänään on sitten ihan hoi-henkiin olo, krapula on semitiessään, maha peruskunnossa ja flunssaa lukuunottamatta ei tietäisi, että oli perjantaina viihteellä. Okei, en mä perjantain ihan perseitä vetänyt, mutta kai sitä joku kahdeksan tuoppia kuitenkin tuli imuroitua. Pakko testata uudestaan, onko mustikkakeitto elämäni pelastus ja rueta tilaamaan suoraan baarissa joka toinen tuoppi sitä :D

Boysenmarjat! Oboy! Olin ihan omnomnomnom kun sekoitin maitorahkaa ja turkkilaista jugurttia, pakasteboysenmarjoja ja paloiteltua kiiviä. Sit maistelin sitä ihan kiihkoissani ja olin sitä mieltä, että mä olen ihan liian hyvä kokki. Tekemäni pippurinen maustemakkarakeittokin on niin hyvää, ettei sitä vain voi syödä kohtuullisia määriä ja eiliset (ja tänäiset, kun puolet jäi syömättä) kasviskebabtortillatkin ovat aaah ja uuh ja slap my arse with dirty hands good! Minua kikatutti eräässä koulutuksessa yksi meidän työpaikkalainen, joka aina kun ekan kerran puraisi jotain ruokaa, teki päällään nyökkääviä eleitä ja oli silleen omnomnom. Nyt huomaan itse tekeväni samoin. Ekan puraisun jälkeen pää nyökkii ja aivot sanoo nomnom.

Tartten talvikengät. Olen niin pitkään ollut maiharimiehiä, että nyt kun ostin keväällä trendikkäät tennarit, en tajunnut ajatellakaan, että eipä ne mitkään talvikengät ole. Ne eivät kestä yhtään vettä ja kun niissä on vielä pari reikää, niin kylmä ilma ja taivaalta tuleva vesi menee kenkään vaikka väistäisi lätäköt. Kun sukat ovat märät ja varpaat jäässä, niin yllättäen ei muutenkaan ole hirveän kuuma olo. Mutta mitä helvettiä ihmiset pitävät talvella jalassa? Mikä on miesten tennareita vastaava talvikenkä? Olen ihan ulkona siitä, enkä ole koskaan edes ajatellut asiaa. Nyt kun olen ihmisten popoja katsellut, niin aika monella on citylenkkareita, mutta nekin tuntuu vähän siltä, etteivät ehkä ihan talvea varten tarkoitettuja, etenkin jos talvi = +2 ja jatkuva vesisade. Mulla kyllä on ihan ok-kuntoiset kävelymaiharit ja lisäksi kunnon mummonpotkimismaiharit, mutta jotenkin on tottunut tennareihin, niin ei osaa käyttää enää triplasti painavampia kenkiä, eikä ne ihan niin tylikkäätkään ole. Ja vaikka päättäisinkin pitää kävelymaihareita talvella, tartten silti uudet hienommat (rahanmenoa ei voi estää). Tartten myös kaulaliinan, huivien aika kun alkaa olla vähitellen ohi. Niin ja farkut, nykyisissä toisissa on reikä perseessä ja toisessa reikä taskussa ja kun se tasku on jo korjattu kolmasti, niin enää ei oikein voi. Tartten myös t-paitoja, sekä hauskoja (lolcat), että hienoja. Vinkatkaa joku jos tiedätte tsadilainen kauppa, josta saa erikoisempia t-paitoja ilman että ne ovat kaikki xxxl-kokoisia jollain amisjunttiteksteillä. Mental Wear on hyvä esimerkki mitä haen, tosin niitä paitoja on kaikilla niin en välttis halua just samoja. Tartten myös käsineet, uuden kaulakorun, rannekorun, neulepaidan, pitkähihaisen paidan, tiukan vetoketjullisen hupparin, juoksuhousut, salihousut (muttei salihousut), urheilupaitoja, rokimman vyön ja lämpimiä mutta hienoja sukkia. Crap.

Tämä nykyinen tapani säästää, ei oikein sovellu spontaaniin osteluun. Huomasin tosiaan kesällä, että kulutin sen minkä sain ja silloin vielä sain tosiaan 400 euroa kuussa puhtaana käteen tukia. Kun tuet loppuivat, minun piti saada kuussa elämiseen tuhlattu raha tippumaan 1200 eurosta 800 euroon. Itseasiassa ei ollut mitenkään hirveän helppoa, jos yhtään yrittää elää samalla Helsingin hintatasolla. Tajusin, että ainoa tapa tulla toimeen on budjetoida rahat. Laskin, että jos käytän 600 euroa puhtaaseen elämiseen ja 200 euroa laskuihin, niin siitä tulee 800 euroa ja ylijääneet rahat menee säästötilille. 600 euroa kuussa on tasan 20 euroa päivässä. Joka ilta merkkaan ylös paljonko tuhlasin, eli menikö päivän budjetti yli vai ali. Nämä plussat ja miinukset sitten kertyvät, eli jos elää säästeliäästi, sitten saa tuhlata enemmän. Jos näyttää, että käyttövaraa alkaa kerääntymään enemmän, sitä voi siirtää virtuaaliselle "ostotilille", kuten tein esim. Wiin kanssa. Tuosta 600 eurosta pitää siis myös halutessaan säästää rahat kaikkea elektroniikkaa varten. Vaatteiden suhteen sama, joskin harkitsen vähän pitäisiköhän vaatteet tiputtaa tuosta pois ja ottaa suoraan palkasta vaikka 50 eur kuussa vaatteisiin, kun muuten jää helposti ostamatta. Nyt on jotenkin ollut niin hirveästi menoja, ettei rahaa ole kertynyt ylin ja olen saanut virtuaaliselle vaatetilille siirrettyä hulppeat 10 euroa. Jeij! Kaikenlisäksi palkankorotuksen takia sain nostettua päivittäisen tuhlausrahan 20 eurosta 23 euroon, eli kuussa on käytettävissä 700 euroa elämiseen. Tästä on vielä pitkä matka siihen elintasoon mitä kesällä oli, eikä asiaa helpota se, että jotta saisin saman verran rahaa käteen mitä kesällä sain, minun pitäisi saada melkein tonnin palkankorotus. Suomessa ei kyllä työllä rikastu ja oikesti verot vituttaa joskus. Pitää saada ihan järjetön määrä lisää palkkaa, että käteen jää känsää enempää. Niin ja joo, olen rahanörtti, mutta rakastan pyöritellä budjetteja ja tilejä ja virtuaalitilejä ja hipsiä kymmenpennisiä :D Plan C on it-romahduksen ja raitasukkahousukaupan mentyä nurin ryhtyä kirjanpitäjäksi.

Mitäs vielä. Ainiin, Mariskan Anteexi. Se biisi jäi positiivisella tavalla päähän soimaan kun ajat ajat sitten ilmestyi. En koskaan kuitenkaan kuunnellut niitä sanoja, kun en muutenkaan kuule edes suomalaisia biisejä ilman että luen tekstit tai keskityn kunnolla edes kerran. Ostin ton biisin joku aika sitten iTunesista ja ehkä ekat 10 kertaa se meni vain sillä perustavalla ohi korvien, eli hauska kertis, a-n-t-e-e-x-i ja mikä lie tsukublum ja shalalala. Mutta sit kun se biisi alkoi kiehtomaan enemmän ja sitä kuunteli useammin, tuli se hetki kun kerran pysähdyin oikeasti kuuntelemaan mitä siinä lauletaan ja omfg! Helvetin hyvät ja rohkeat sanat ja jotenkin yllätyin täysin, kun kuvittelin anteexin olevan joku nolohko teinibiisi sen X:n takia, mutta siinä onkin fiksuimmat sanat koskaan mitä olen biisissä kuullut ja ymmärtänyt. Ihan uskomattoman ilahduttavaa on vielä se, miten ei-stereotypinen ja tuomitseva tämä biisi on. Tottakai biisi saisi olla mitä vain, eihän sen tarvitse kertoa siitä mitä laulaja ajattelee, mut silti. Tarinan opetus ei ole se, että älä petä, vaan älä petä JA kerro pettäneesi. Mies on laulussa yhtä sika kuin nainenkin ja vetää vähemmän yllättävästä hirveät herneet nenään. Parasta tässä on se, että kaikessa rajuudessaan nuo sanat lauletaan Mariskan hennon maagisella lauluäänellä. Tämä olisi typerä ja mielikuvituksettoman paska punkbiisi semikarjuttuna, mutta kun se lauletaan perusäänellä, niin sanat toimii triplasti paremmin.

"Hetken jo luulin sua mun mieheksi
Taisin olla väärässä pahemman kerran
Oota sekuntti niin rauhaan jätän arvoisan herran
Pistin kengät jalkaan, astuin ovesta ulos
Näinpähän mikä oli rehellisyyden tulos
Puoli tuntia sitten vielä pussasi suulle
Hymyili ja yritti päästä makuulle
Nyt se ikkunasta roikkui mun perääni huusi:
"mee äkkiä huora imee uutta kaluusi!"
Mitä tohon ois lisännyt kaikki oli sanottu
Lyhyesti ja ytimekkäästi koko juttu
Yksi vähemmän jolta anteeksi pyytää
Yksi vähemmän joka syytöksiä syytää
Mun niskaan, mä opin perinpohjaisesti
Että suuni pidän kiinni lopullisesti"

Loppuun vielä se, että olen ihan koukuttunut Steen1:n "Hyvästä perheestä" biisiin. Ohnoes, näinkö tässä kävi että musiikkimaku siirtyy kohti tiedostavaa suomihiphoppiakin. Argh! Steen1:n sanoitukset eivät vain oikein sovi semikokoomuslaiseen kuoreeni, mutta onhan sitä takkia käännetty ennenkin :D Niin ja Steen1:n kohdalla taas viehättää laulun semiagressiivisuus. Laulussa on voimaa ja särähtävyyttä sen olevan silti huutamista. Itseasiassa jonkun black metalin ja hc:n ongelma on se, että kun laulutapa on äärettömän agressiivinen, niin sanojen agressiivisuus menettää tehoaan. Etenkin jos lauletaan tärkeistä asioista, eikä vain jotain fantasiaa, niin paras teho on silloin kun sanat ja laulutapa ovat sopivassa ristiriidassa keskenään.

Minun piti tehdä tästä vähän angstinen vuodatus, mutta totta kai minun tuurillani minuun iski yhtäkkiä ihan hirveä virtapiikki. Tekisi mieli tanssia, hyppiä ja vain sheikata bootia! Laitoin vielä tahallaan The Ting Tingsiä soimaan, joka ei ainakaan heilumishimoja vähennä. Eli ehkä se, mitä seuraavaksi paasaan, voi ollakin tietyllä tavalla väärin tai sitten ehkä tämä ei siihen liity.

Eli syksyn tullen "elämä" on vähentynyt ja muuttunut vääränlaiseksi. Kun kesällä kävin 2-4 kertaa viikossa "yksillä", nykyään tulee käytyä kunnolla ihmisten ilmoilla etenkin alkoholin kanssa kerran viikossa ja sit mopo karkaa aina käsistä. Sen lisäksi voi olla ehkä yksi kaupungillanäkemispäivä ja sit muina päivinä yksin kotona tai näen kavereita meillä/heillä, mutta se ei ole sama asia, koska se ei ole "sosiaalista kanssakäymistä" kun näkee jotain vain kahdestaan. Kivaa kyllä, mutta se ei vain riitä. Ymmärrettävistä syistä syksysateilla ei jaksa enää baareissa notkua, etenkin kun ulkojuominenkin on aika rajoitettua.

Pitkät työpäivät aiheuttavat sen, ettei vapaa-aikaa ole loputtomasti ja "elämättömyys" aiheuttaa sen, että illalla kuitenkin ennättää jotain tehdä. Tämän ajan voisi käyttää urheiluun ja pelaamiseen, kivoja talvitekemisiä molemmat. Harmittavasti kumpakin tahtoo jäädä vain haaveeksi, kun aina se ilta häviää johonkin tyhjyyteen. Mitä tein? En tiedä. Mitä sain aikaan? En mitään. Paljonko kello? 01. Voi perse! Jos laittaa koneen kiinni ja siirtyy sohvalle pelaan Wiitä (niin, ostin sellaisen, jeij!), nukahdan vartissa ja herään sit vittuuntuneena ja kipeänä sohvalta sylkeeni tukehtuen. Oikeasti välillä pelottaa kun herää hukkumisen tunteeseen ja tajuaa, ettei saa henkeä ennenkuin köhii keuhkoputkista nesteet pois. Brrr.

Viikko menee siis tietynlaisessa tyhjyydessä odottaen viikonloppua, jolloin on vapaata ja SuperKivaa(tm). En edes tiedä mitä se SuperKiva(tm) on, mutta se ei ole sitä, että herää lauantaina muistamatta oikeastaan mitään ja krapuloi viikonlopun. Vaikka koko viikon päätapahtuma tuntuu olevan perjantai, silti ei saa aikaan järjestää mitään upeaa ja pienellä järjestyksellä jää vain luu käteen, kun kukaan kaveri ei innostu baarikierroksista tai muista tai innostuvat vain vähemmistä asioista mistä minä. Tässä onkin se haaveilun ongelma. Jos olen viikon haaveillut lähteväni perjantaina tekemään baarikiekan, niin petyn jos menenkin kaverin luo juomaan sixpäkin ja höpöttämään, vaikka normaalisti se olisi kiva perjantai. Se ei vain ole sitä mistä haaveilin. No ei mikään koskaan ole.

Jos ilta on kuitenkin perusjees, niin sitten lauantaina on vähän sellainen "tulipa tehtyä" olo, eli perjantain meneminen ei masenna, vaan nyt on mahdollisuus sitten viikonloppu levätä. Periaatteessa. Käytännössä lauantait menee ihan helvetin nopeaan. Sen suhteen käy arki-iltaongelma, eli et edes tiedä mitä olet tehnyt, et ole saanut aikaan mitään ja kello on ilta. WTF! Käytännössä viikonloppua on vain sunnuntai ja silloinkin on aina kakkospäiväkrapula, joka ei ole niin kivaa. Kaikki viikonloput urheilut, tekemiset ja muut on siis sysätty sunnuntaille ja yllättäen koska se on ainoa _vapaa_päivä, niin kaikki tylsä ja tärkeä jää pääosin tekemättä. Sunnuntaina on sellainen olo, että olen tehnyt jotain ja tiedän mitä tein, mutta se ei poista sitä tosiasiaa että maanantai on liian nopeasti, levätä ei saanut ja tärkeätkin asiat jäi väliin. Maanantaina sitten menee töihin väsyneenä, masentuneena, vittuuntuneena ja odottaen seuraavaa turhaa perjantaita. Elämäni oli tälläistä Varkaudessa aina, Helsingissä se muuttui kesällä erilaiseksi mutta nyt taas pelottaa, että tuo viikkorutiini palaa.

Noniin, alustus on ohi. Päättelin sitten, että olenpa viikonlopun selvinpäin, niin ei masenna. Typeränä valitsin tietysti halloweenin, mutta tiesin, että jos en ole nyt, niin sitten se venyy kuitenkin ties minne. Kuitenkin olisin halloweenia mennyt "juhlimaan" yksin ja se ei olisi ollut erikoista kuitenkaan. Ensimmäisen hyödyn piti olla se, että perjantai olisi vapaata. Ei se ollut. Se on arki-ilta. Hetken mietittyä sen ymmärtää. Niinhän se onkin. Perjantai ei ole vielä viikonloppua, vaan tismalleen samanlainen ilta kuin kaikki muutkin illat arkena. Eli kello oli yö, en ollut tehnyt mitään, en muistanut mitä tein ja en ainakaan saanut aikaan mitään. Lisäksi minulla oli ihan helvetillinen "muut vain bilettää" masennus. Eli perjantain osalta fiilis oli triplasti huonompi mitä juodessa. Ei hyvä.

Sitten koitti lauantai. Ensimmäinen juomattomuuden hyöty selvisi, kun aamulla olo oli virkeähkö. Tai siis olisi voinut olla. Nukuin jotenkin huonossa ja sain takaraivopääkivun, joka on aika yleinen. Se ei häviä särkylääkkeellä kokonaan ja vaikkei ole kipuna hirveän voimakas, niin kyllähän se kyrpii ja pilaa iltaa. Ihan järjettömän mahatuskan takia en uskaltanut ottaa hirveästi särkylääkettäkään, joten kärsin sitten lauantaina mahakivusta ja pääkivusta. Ohoh, kuulostaapa tutulta, tismalleen samaa mitä krapulassa. Ei oksettanut sentään. Tai no, oksetti vähän. Lisäksi suussa maistui krapulalta (joka johtui varmaankin mahasta, koska krapulassa myös maha on yhtä kuormittunut). Yritin vapaa-aikailla ja tehdä jotain järkevää, mutta kello oli ilta nopeammin kuin huomasi. Mitä sain aikaan? En mitään. Kaveri, onneksi iiiihana sellainen, tuli käymään ja vietettiin kiva ilta. Sit oli jo sunnuntai. Tyypillistä.

Sunnuntai meni tismalleen samoin mitä krapulassa, eli oli olo, että sain jotain tehtyä, mutta koska se oli viimeinen vapaapäivä, niin mitään tärkeää ei jaksanut tehdä. Pelaamista ja näpräämistä vain. Lisäksi minulla oli ihan hirveä syömähimo ja söin kaiken mitä käsiini sain. Oli tismalleen sama olo kuin krapulassa, eli ei niinkään tehnyt mieli syödäsyödä, vaan enemmänkin teki mieli elää epäterveellisesti. Silloin on aina sellainen outo halu, joka ei katoa muuten kuin rikkomalla omia rajojaan vastaan. Pitää syödä epäterveellisesti, käyttäytyä lyhytnäköisesti, purra sormia, jättää sovitut asiat tekemättä ja elää dekadenssissa. En ymmärrä mikä psykologinen juttu tämä on, mutta krapulassa ja näköjään ei-krapulassakin sunnuntaisin on vain pakko saada tehtyä syntiä.

Yö tuli, vitutus oli huipussaan, jäätelö valui suupielissä ja kurkkua kuristi. Viikonlopun saldo selvinpäin vs ei-selvinpäin: 0. Jeah.

Tällä hetkellä voin olla ehkä hieman eri mieltä, koska vaikka viikonloppu olikin hyvin krapulankaltainen, niin tällä hetkellä virtaa riittää. Ehkä sain kuitenkin enemmän univelkoja nukuttua pois kuin normaalisti, joten nyt kun tuli arki, tuntuu kun voisi hyppiä seinille. Toisaalta olen muutenkin ollut täynnä virtaa, kun tein pari tuntia ylitöitä, kotona vielä tunnin lisää ja sitten vielä kokkailin. En ole siis ennättänyt vielä passivoitua koneen äärellä, vaan olen kokoajan tehnyt jotain ja olen oikeasti sen huomannut, että minun pitää tehdä jotain hyödyllistä että energisoidun. Yllättäen ei vain huvita tehdä mitään. Eilenkin huomasin sen, että kun olo oli ihan tylsätylsä ja aika kului nopeasti ja piti lähteä viemään lainafilkka Finnkinoon, niin se vartin kävelylenkki antoi jo ihan helvetisti virtaa ja sit olisi voinut tehdä vaikka mitä. En tehnyt, vaan istahdin koneelle ja viisi minuuttia myöhemmin energia oli kadonnut. Sen takia ostinkin konsoleja, että voisi pelata kun se kivaa on, koska konsolit eivät koukuta. Harmittavasti vain Wiissä on jotain unikaasua, koska se oikeasti nukuttaa heti kun ohjaimeen koskee ja PS2 taas vähän tympii ihan jo siksi kun Wii on uusi ja jännä.

Ei vain osaa kirjoittaa lyhyestä. Ylläolevan paasauksen olisi voinut kirjoittaa yhteen kappaleeseen, mutta nääh. Mitähän tässä olisi parissa viikossa tapahtunut. Ostin kynttilöitä! Ei ole yhtään minun tapaistani! Ovat vielä kivojakin ja niitä tulee poltettua välillä, joskin minusta kynttilöiden suurin hyöty on hieman pimeässä huoneessa, mutta valoja on liikaa tai liian vähän. Ilman valoja on oikeasti liian pimeää tehdä mitään ja pelkkä jalkalamppu päällä on jo sit niin valoisaa, ettei kynttiläastioiden hieno hehku näy. Pitänee laittaa ostoslistalla jalkalamppu, jossa on himmennin.

Töissä menee välillä jees välillä ei. Työpaikkaihastus otti ja lähti johonkin etelän maihin määrittelemättömäksi ajaksi. Snif y_y. Kyseessä oli "tietysti" vain tuijotusihastus, eli en edes elätellyt mitään toiveita miedän välille, eikä se ollutkaan koko homman pointti. On vain kivaa kun jonkun ihmisen näkeminen aiheuttaa hirveän perhosparven mahaan. Sitä minä kaipaan! En edes haluaisi mitään työpaikkaromanssia, kun sit siitä häviäisi se taianomaisuus ja työpaikalla ei voisi enää vapaasti tuijotella muita, kun se oma sydänkäpy olisi samassa rakennuksessa. Onneksi oma tiimi kasvaa ja ensimmäinen naispuolinen kehittäjäkin tuli. Jeij.

Sain myös tänään ensikokemuksen Maciin, jos jotain vartin vanhoja kokemuksia ei lasketa. 9.5 tuntia yritin saada yhtä nettisivua näkymään oikein Macin Safarilla ja voi vittusaatanaperkelejumalauta! Alun sormisuussaolon jälkeen Mac alkoi taipumaan vähän ja tuntui jopa hauskan nörtiltä ja seksikkäältä yhtä aikaa. Ne näppäimet ovat niin ihanan napsuvan ohuita, mutta samalla koko kone näyttää jotenkin nörttimäisen pelkistetyltä. Se on vain sellainen kiiltävä leegopalikka. Kun näppäimet löysi, niin jotenkin sen käytöstä jopa tykkäsi. Harmillisesti vain mac-intous ei kasvanut, kun koko päivä tosiaan meni macin selaimessa olevan mystisen vian aiheuttamaa ongelmaa korjatessa ja lisäksi safari taisi kaatui noin 10 kertaa päivän aikana. Jes. Ei edes IE pysty samaan. Vika ei edes ratkennut, joka jäi kaivelemaan. Minulla kuitenkin oli vain tämä päivä aikaa käyttää Macia ja joutunen jättämään ratkaisun puolitiehen tai yrittämään korjata sitä vain persetuntumalta. Ääh! On ihan uskomattoman raivostuttavaa kun pitkä ongelma kokoajan selviää vähän ja ratkaisu on periaatteessa lähellä ja kiviä riittää käännettäväksi, mutta sitten loppuu aika. Jos voisin, olisin varmasti tuonut työt kotiin ja koko yön hakkaisin tuota ongelmaa. Herralle kiitos, ettei töitä voi tuoda kotiin, kun firman verkkoon ei ole yhteyttä ja ei ole jaksanut ostaa useamman tonnin arvoisia ohjelmistoja joita töissä käytetään. Silti, perkele!

Kikattelin The Mighty Boosh -sarjalle. Se on toki vähän kevyt siinä mielessä, että pääosa tuntuu olevan lauluilla ja hölmöllä huumorilla kuin oikealla komediasarjamaisuudella, mutta sen katsomisesta silti nautti ja tuli hymyiltyä ääneen. Mikä parasta, ne biisien sanat ovat oikeasti ihan minumaisen typeriä ja etenkin kuun (joka on miehen partavaahtoinen naama, ihan psykedeelistä!) laulut ovat just niin sitä mitä minä teenkin! Ei ihan Kissalan Peijoa, mutta sellaista uskomattoman typerää ja järjetöntä höpöttelyä. Ei voinut olla kikattamatta. Youtubettakaa vaikka! Rakastin vielä sitä "kivi liikkuu" ääniefektiä, joka tuli kuun kääntyessä laulamaan.

The Mighty Boosh oli britti-dvd:llä, eli mukana ei tullut suomitekstejä, mutta mukana oli enkkutekstitys kuulovammaisille. Enpä ole tajunnutkaan, mutta oikeasti muutamaa yksittäistä poikkeusta lukuunottamatta enkunkielisen tekstityksen lukeminen ei eroa mitenkään suomenkielisen tekstityksen lukemisesta, vaikka pelkän enkunkielisen ohjelman kuuntelu on täysin mahdotonta. Olen joko aika huono kuulunymmärtämisessä tai sitten kun kuuleminen on muutenkin vaikeaa hälyaivojen takia, niin keskittymiskyky ei vain riitä kuunteluun ja kääntämiseen. Itseasiassa en minä edes suomalaisten ohjelmien puhetta aina kuule tai tajua. Tuo oli ihan uskomaton helpotus, koska nyt voin täysin ongelmatta tilata dvd:tä jenkkilästä vaikkei niissä ole suomitekstejä. Pitää vain varmistua, että mukana on kuulovammaisraita, mutta kai se on kaikissa mukana. Eli Ren & Stimpy, here I come! Spongebob Squarepants! Laittaisin tilaukseen jo heti tänään, mutkun yritän säästää.

Eiköhän tässä ole merkityksetöntä hölinää yhdelle kertaa. Nyt kirjoitan taas useammin ja blablabla lupaillupaillupail. Kohan ostan ihqun pinkin miniläppärin, niin SITTEN mä kirjoitan tosi usein ja blablabla lupaillupail.

Olin lupautunut matkustamaan kaverini synttäreille Jyväskylään. Tiesin, että hän on sosiaalinen tyttö, mutten osannut arvella kuinka monta ihmistä juhliin tulee. Itse epäsosiaalisena ja hiljaisena on aina vähän tuskaa tulla toimeen isossa ihmisporukassa, kun ei saa oikein kontaktia kehenkään. Kun loputtoman junamatkan jälkeen avasin bilepaikan oven, järkytys oli suuri. Kämppä oli ihan täynnä ihmisiä, osa enemmän ja osa vähemmän kännissä ja he olivat kaikki kuin yhtä suurta perhettä keskenään. Ihmiset eivät istuneet kiltisti tuoleilla, vaan olivat erinäköisissä kasoissa, kikattivat valtoimenaan ja kaikki olivat muruja ja rakkaita toisilleen. Mikäs siinä, mutta tunsin itseni välittömästi niin ulkopuoliseksi ja koska ihmiskasat vievät lattiapinta-alan, en oikein mahtunut istumaankaan mihinkään. Lopulta sain tungettua itseni johonkin pieneen loukkoon ja yritin väistellä viereiseen ihmiskasaan rojahtavia ihmisiä.

Kädessäni oli taskulämmin pullo vahvaa viiniä, mutta koska en uskaltanut liikkua paikaltani pelätessäni menettäväni ainoan tyhjän pläntin lattiaa ja koska jääkaappiin ei olisi kuitenkaan mahtunut mitään, ajattelin, että on pakko tyhjentää pullo paikallaan. Hirveä sosiaalinen paine, punastus, hävetys ja tajuaminen, että kaikki pitävät minua ihan outona tuppisuuna, joka vain jurottaa ja hikoilee, sai aikaan sen, että tyhjensin pullon vauhdilla. Tosi vauhdilla. Eikä se ollut hyvää. Viimeinen hörppy oli lopulta liikaa ja oksennus nousi välittömästi kurkkuuni. Sain nieltyä sen alas, mutta tilalle tuli "pitkä sylki". Tämä tarkoittaa sitä, että oksennus on niin lähellä, että sylkirauhaset erittävät normaalia enemmän sylkeä. Sylkeä pitää nieleskellä kokoajan, joka ei ainakaan paranna oloa. Tästä tilasta voi päästä oksentamatta, mutta se on hyvin hyvin vaikeaa. Hikoiluni ei ainakaan vähentynyt kun tajusin, että olen ihmisten keskellä nurkassa ja oksennan _ihan just_. Ryntäsin ylös ja yritin sulloutua ihmismassan läpi vessoille, mutta tietenkin "me rakastetaan kaikkia" talossa on turha kuvitella pääsevänsä vessaan normaalisti. Toisessa vessassa joku pari nai ja toisen vessan varaus tapahtui nyrkkiä paukuttamalla oveen ja huutamalla ilkeyksiä sisällä istujalle. Ei minusta ole huutamaan tuntemattomille, että "Tuu mulkku pois että ihmisetkin pääsee!".

Sylkeä alkoi tulla suuhun jo enemmän kuin ennätti niellä ja pieni sylkivana valuikin suustani rinnuksille. Ryntäsin kohti parveketta, mutta se oli täynnä tupakoivia ihmisiä. Keittiökin notkui ihmisiä, joten lavuaariinkaan ei voinut oksentaa. Yritin löytää kaverini, jolle sanoisin asiasta, mutten voinut enää puhua kun piti niellä vain sylkeä ja oksennusta, enkä löytänyt kaveriani mistään. Oksennus tulisi hyvin hyvin hyvin pian! Ryntäsin eteiseen, joka oli onneksi ihmisistä vapaa. Aloin repimään kenkiä jalkaani, jotka eivät tietenkään suostuneet menemään jalkaan. Kenkien liikkuvat nauhat houkettelivat paikalle välittömästi perheen kissan, joka hyökkäsi kenkieni kimppuun. Sain vedettyä toisen kengän jalkaani, mutta kun kyyristyin laittamaan toista jalkaani, tunsin miten oksennus lopulta lähti vyörymään pitkin ruokatorveani.

Suuri määrä lämmintä kitkerää oksennusta pysähtyi suuhuni ja kun pieni suihku alkoi lentää huulieni välistä, jotenkin automaattisesti käännähdin ympäri ja heitin projektiilikymän lattialle. Tai luulin tehneeni näin. Oksensin suoraan lattialla pyörineen kissan päälle, joka vähemmän innostuneena tästä kunniasta hyppäsi melkein kattoon ja lähti täysin paniikissa juoksemaan olohuoneeseen. Katselin naama valkeana, eikä vain oksennuksen takia, miten oksennuksella kuorutettu kissa ryntäsi suoraan ihmiskasojen päälle maukuen kuin hullu ja singahteli ympäri olkkaria oksennuksen lentäessä ihmisten päälle ja tahrien ihmisten vaatteet oksennuksisella turkillaan ja tassuillaan. Jostain syystä unohdin hyvin äkkiä pahan oloni. Siinä vaiheessa kun olohuoneesta kuului aika kovaan ja yhtäsuiseen ääneen: "MITÄ VITTUA!?!" olin jo rappukäytävässä yhden kenkäni kanssa. Sekuntia myöhemmin olin talosta ulkona ja juoksin katua pitkin toinen sukka kivasti lätäköihin talloen.

Kun istuin junassa vielä samana iltana kengättä ja vaatteet vähän oksennuksessani, ajattelin, etten juo enää koskaan. Enkä muuten näe kyseistä kaveriakaan.

***

Loppuun asti lukeneille tiedoksi: kyseessä on siis fiktiivinen tarina.

Jeij, vihdoinkin sain virallista tunnustusta töissä. Kyllähän minua on monestikin kiitelty, mutta se on vain ollut kiittelyä. Tänään sitten ihan BU:n päällysmies ojensi ison pullon samppakaljaa kiitokseksi erinomaisuudestani parhauden ja täydellisyyden alalla. JEIJ! Olen ehkä pinnallinen tai lapsellinen tai mikä lie, mutta rakastan kehuja ja sitä kun minua kehutaan muiden nähden. Yksi syy tehdä töitä on juurikin pätemisefekti, mieluummin vähän pienempi palkka ja paljon taputtelua, kumartelua ja lahjakortteja kuin parempi palkka ilman julkisia "SÄ OLET PARAS!" kunnianosoituksia. Työmotivaationi on muutenkin täysin riippuvainen olotilastani ja se voi romahtaa hetkessä jos sitä ei jatkuvasti virkistetä, joten kiitokset näkyvät välittömästi myös positiivisesti työn laadussa kun taas viikkopalaverien poistaminen, selkääntaputtelun väheneminen ja muu "tehdään vain töitä eikä juhlistella" paska saa sit työn laadunkin sukeltamaan.

Jos töistä tuli hyvä mieli, niin tuli liikunnastakin. Oikeasti on ihan helvetin ärsyttävää kun tiedän, että minä rrrakastaisin urheilua musiikin tahtiin, jos vain jotenkin onnistuisin sellaista järjestämään. Sen pitäisi olla oikein kunnon masokistiurheilua, jossa hiki ja ripuli lentäisi taivaisiin. Kunto Plussan sisäisten vatsalihasten treeni on kyllä aika lähellä sitä välillä, muutama liike on hyvinkin natsi ja kaikessa hirveydessään jos silloin sattuu juuri tulemaan joku mahtava biisi, niin olo on ihan euforinen. Kroppa huutaa kaiuttimien tahtiin ja kipu, musiikki ja kehityksen tunne lyövät kättä. Sitten jos/kun olen rikas, vuokraan itselleni jonkun liikuntasalin pariksi tunniksi, asennan sinne jotain hienoja laservaloja, paljon äänentoistoa ja parkourtyylistä rataa. Sitten isken valot kiinni, musiikin kovalle, jotain hyvää soimaan ja riehun vain pitkin seiniä itseäni teloen ja hikoillein kuin eläin.

Tästä tulkoon nyt lyhyt, kun valkosipulikasvisgratini on valmista ja makkarapiffetkin kärisevät jo. Omnomnom!

Olen pitkään miettinyt ja etsinyt jotain sellaista, joka saisi ihmiset käymään kotisivuillani. Enpä olisi arvannut, että se toimiva asia on "uutinen" amputoiduista japanilaistytöistä.

Normaalisti osumia 1000 kuukaudessa sivuillani, nyt on tullut jo 4 päivässä 13000 osumaa. Pitänee äkkiä laittaa sinne mainoksia :D

Kyse siis tästä: http://www.damienthorn.com/node/194

En jaksa satuilla pitkästi, joten kerron vain otsikon aiheesta. Eilen olin leffassa ja syömässä. Hyvästeltyäni seuralaisen lähdin kävelemään citykäytävään. Parin metrin päästä tulee kaksi rumaa ja hieman resuista talvivaatteista somalia vastaan ja he käyvät täysin iholle, eli kopeloivat minua, nykivät huiviani ja kysyvät olenko "terroristi" (palestiinalaishuiviin viitaten). Oudointa tässä oli se, että he eivät olleet yhtään agressiivisia, mutta silti he tosiaan tulivat täysin liki ja tunkivat käsiään vaikka mihin, joka toki tuntui melkein kuin raiskaukselta, ainakin henkilökohtaisen tilani.

Kun järkytykseltäni selvisin ja onnistuin pakenemaan paikalta, ajattelin, että no jo oli ihme juttu! Varttia myöhemmin sit tajuan kupletin juonen: kännykkä on kadonnut takin taskusta. Kyseessä oli klassinen taskuvarkaus. Toinen hämää, toinen nyysii arvoesineet. En minä tajunnut mitään takintaskujani ajatella, kun päällimmäinen ajatus oli vain se, että mitä vittua nuo yön timot oikein meinaavat tehdä minulle ja käykö tässä pahasti vai voinko vain kadota paikalta vai mitä helvettiä.

Eilen vitutti niin paljon, että olisin voinut tappaa jonkun. Tänään ei enää niinkään paljoa. Onneksi uusi kännykkä hoituu aika kivuttomasti työpaikan kautta ja uusi liittymäkin avautui jo tänään samalle numerolle, joten rahallista tai ajallista haittaa ei pahemmin tullut (paitsi uutta puhelinta odotellessa pitää pärjätä wanhalla Nokia 3510i:llä, joka on oikeasti ihan helvetin penaalista).

Suurin pelko on se, että vaikuttiko tuo tapahtuma minuun hyvinkin negatiivisesti ihmisryhmiä ajatellen. Pelkään äänekkäitä ja kännisiä ihmisiä ja nuorisojoukkoja pahoinpitelyjeni takia. Toivottavasti en ala nyt pelkäämään kaikkia somaleja tämän takia, ainakaan enempää.

Opin kuitenkin sen, että tästä lähtien kännykkä on aina taskussa, joka on kiinni ja jos joku kuka tahansa tulee jotenkin oudosti liian liki, huudan heti täysiä, että IRTI tai vaikka RAISKAUS mieluummin kuin jään arpomaan, että onko kyseessä vain idiootti känniläinen, vieläpä eri kulttuurista oleva, joka ei osaa kunnioittaa henkilökohtaista tilaa vai onko käynnissä taskunpuhdistusoperaatio.

http://www.murha.info/phpbb2/viewtopic.php?t=5243

Ja siis selvennys: Minä olen sen jutun kirjoittaja, johon tuolla threadissa linkki on, mutta itse en sitä ole mihinkään pastennut, eli joku on sen sivuiltani kaivanut tuonne.

Osoittaa tehokkaasti, miten fiktio on tehokasta, kun sen oikein esittää. Sillähän se Da Vincin koodikin toimii. "Vaikka sen valheeksi vannotkin, silti sua uskotaan"

Vaikken olekaan ihan hirveän innokas matkustelija, niin silti reissuja tulee tehtyä hyvinkin paljon muihin verrattuna ja vaikka reissu olisikin vain trippi vanhempien luo ja vaikka siellä menisi koko viikonloppu ja liikaa rahaa julkisiin, niin silti joko itse reissu tai ainakin junamatkat aina tuottavat hirveän kasan jotain "Jeij", "Pelottavan maagista" tai "Tahtoo!" olotiloja. Niin tälläkin kertaa.

Kävin siis vanhempien luona viettämässä äitin synttäreitä. Osallistuttiin sitten koko porukalla Tahkon Vuorijuoksuihin, joskin itse en juossut, kävelin vain 7 kilsan lenkin. Siinä kävellessä tuli sellainen jees olo taas liikunnasta. Ihan oikeasti minä tykkään urheilusta. Valitettavasti olen todella laiska, ujo, saamaton ja mieleni muuttuu kuin tuuliviiri, jonka takia minun on tosi vaikea harrastaa mitään urheilua, mutta silloin kun syystä X olen jossain liikkumassa, etenkin porukalla, niin onhan se kivaa kun sen saa tehdä tarpeeksi rankasti. Ärsyttää sellainen semihipsiminen. Toki on kiva käydä jonkun kivan ihmisen kanssa käsi kädessä syksyisellä tiellä kipittelemässä, mutta ei se ole liikuntaa, se on ulkoilua. Liikunta on sitä, kun saa vähän kiduttaa itseään, hiki lentää (etenkin kun normaalisti harrastan tosi vähän ja harvoin mitään hikiliikuntaa) ja aivot alkavat tuottamaan mielihyvähormoonia. Sen takiahan ihmiset liikkuvat, se vapauttaa aivoissa ainetta, jota muut vetävät piikkuhuumeista. Häpeä valitettavasti estää tuon mielihyvän, joten yksin lenkkeily ei toimi oikeastaan koskaan ja valitettavasti tieto mielihyvästä ei ylitä laiskuutta, joten sieltä sohvalta ei pääse ylös, jos joku muu ei pakota.

Kävelyn jälkeen mentiin kylpylään, kun se lipun hintaan kuului. Siellä tuli sitten se lopullinen ahaa-elämys. Tämähän on, taas kerran, kivaa! Yksi syy lisää miksi tulee käytyä harvoin salilla tai etenkin uimassa on se, että se on kallista ja siellä menee koko ilta. Jep, totta. Mutta sitten tajusin, että kun käyn jonkun 2-4 kertaa viikossa kaljalla, niin sielläkin menee koko ilta ja rahat ja etenkin arkena tapahtuvat kaksittain kaljoittelut voisi ihan hyvin siirtää uimahalliin. En lähtisikään jonkun kanssa kaljoittelemaan, vaan salille ja uimaan. Samat jutut siellä voisi höpöttää, yhtä paljon siinä köyhtyisi ja yhtä myöhään tulisi kotiin ja mahdollisesti olokin olisi yhtä hirveä seuraavana päivänä (kipeät lihakset), mutta maksa ja kroppa kiittäisivät. Eihän urheilun tarvitse kaljaa kokonaan korvata, mutta minua on jo pitkään vähän rasittanut se, kun en ole keksinyt mitään vaihtoehtoa kaljoittelulle. Kyse ei siis ole siitä, että haluaisin monesti viikossa mennä hornimaan kaljaa puhelimeen, mutta kun ei se kahvilla käyminen ole sama asia, leffateatterissa ei voi puhua ja muita ideoita ei ole oikein tullut. Nyt olisi kiva urheilullinen vaihtoehto, joka olisi silti sosiaalista kanssakäymistä, koska sitä minä nykyään harrastan ja haluan harrastaa. Missään nimessä en aio vähentää ihmisten tapaamista, yritän vain siirtää osan tapaamisista muualle kuin Old Hatiin.

Nyt pitäisi vain saada ihmiset innostumaan tästä samasta. Valitettavasti näissä usein käy niin, että yritän saada mukaan ihmisiä, joita en muutenkaan näe koskaan. Jos erään ystävän kanssa nähdään puolen vuoden välein kaljalla, vaikka samassa kaupungissa asutaan, ihan takuulla ei sinne uimaankaan ennätettäisi kuin puolen vuoden välein. Mutta sitten ne ihmiset, joita näen viikottain tai ainakin useita kertoja kuukaudessa, olisivat tärkeämpiä, jos vain haluavat tulla mukaan. Haluni kun on käydä _usein_ uimassa/salilla/lenkillä/keilaamassa (no ok, se ei ole urheilua, mutta silti)/sulkapallimoimassa/bodypumpissa/jne. Tässä ei ole kyse siis mistään "haluan tehdä tän kerran" tyylisestä ajatuksesta, joten se ei riitä, että kaksi kuukautta suunnitellaan sitä lähtöä, kunnes saadaan lähdettyä. Tärkeintä olisi se, ettei sitä asiaa suunnittelisi ja vatvoisi. Ei tarvitse. Jos on aikaa kaljalle, on aikaa uimaan. Jos on rahaa kaljalle, on rahaa uimaan. Jos ei ole uimapukua, vuokraa hallista. Jos ei osaa uida, what evör, sit juoksee tai rypee altaassa. Tai jos ei tykkää uida, sit menee muualle, esim. salille tai lenkille tai what fucking evörents!

Toinen ahaa-elämys tuli "funtsimisen" suhteen. Minulla on nimittäin kaksi harrastusta, jotka ovat tosi tärkeitä oman henkisen kehitykseni ja viihtymiseni osalta, mutta jotka ovat molemmat sellaisia, joiden ohi kaikki tietokoneet ja muut ajavat. Ne ovat kirjoitus ja "funtsiminen". Kumpaakaan ei tule pahemmin harrastettua, jos on muutakin tekemistä ja kotonahan on muuta tekemistä aina. Kuten olette huomanneet, näitä kirjoituksia tulee nykyään tosi harvoin ja se johtuu ihan siitä, että kun illalla tulee myöhään töistä, niin mieluummin facebookkaa kuin kirjoittaa. Tarkoitus olikin ostaa miniläppäri sitä varten, että saisin hyödynnettyä matka-ajat kirjoittamiseen, silloin kun ei voi lukemisen lisäksi tehdä muuta. En saanut ostettua vielä läppäriä tätä reissua varten, joka oli vähän harmi, kun kuitenkin junassa sen 11 tuntia viikonloppuna istuin. Sain kuitenkin aikaisiksi ottaa mukaan muistion ja kynän ja helvetti, sehän toimi!

Kynällä ei voi kirjoittaa muistioon, koska kirjoittaminen vaatii nopean median, koska haluan kirjoittaa hyvin pitkälle ajatuksenvirtaa. Sen sijaan "funtsiminen", eli asioiden pähkäily, onnistuu parhaiten kynällä paperille, koska voi töhertää, piirrellä, vetää nopeita ranskalaisia viivoja ja muutenkin hahmotella. Miinuspuolena mahdolliset fiksut päätökset pitää erikseen siirtää paperilta koneelle, joka jää usein tekemättä. Eli läppäri mahdollistaa reissukirjoittamisen ja vaikka se häviää reissufuntsimisessa paperille, se mahdollistaa sen, että lopputuloksen voi tarvittaessa suoraan pyngätä kotikoneelle/nettiin. Mikään ei toki estä pitämästä mukana molempia, se muistio mahtuu ihan hyvin läppärilaukkuun. Vaikka funtsin vain kotiintulomatkan, niin sain jo aikaiseksi ihan helvetisti kaikkea! Olen nimittäin sairaan huono valitsemaan kahdesta huonosta vaihtoehdosta ja haluan punnita asioita (liian) pitkään. Olen myös sen verran fiksu, että pystyn ratkaisemaan tosi monta asiaa ihan vain ajattelemalla sitä tarpeeksi pitkään. Ilman lehtiötä valitettavasti en saa ajatuksia jäsenneltyä tai unohdan ratkaisut, mutta lehtiön kanssa voin ensin prosessoida asiaa ja lopuksi sitten tehdä yhteenvedon, mitä pitää tehdä. Tälläkin reissulla sain jo keksittyä sen, miten ehkä pystyn heräämään helpommin (vaihdoin suihkun ja syömisen paikkaa ja lisään aamuun jotain hyvää ruokaa, joka palkitsee heräämään ja myöhäisempi suihku on nopeampi, koska ei ole zombieväsynyt, joka säästää aikaa), miten säästän, montako tiliä tarvitsen, paljonko minun pitää hankkia kuussa, jotta verojen jälkeen se mahdollistaa elintason säästöineen mihin pyrin, miten hallitsen rahamääriäni ja miten muutan eläkesäästöäni niin, että se tekee plussaa tappion sijaan.

Sain myös reissulla päähäni sen, että vaikka säästänkin tällä hetkellä 50€/kk ulkomaanreissua varten, niin voisin kyllä ihan hyvin lähteä suomeenkin lomalle. En ole koskaan eläissäni vielä lomaillut kunnolla. Olen ollut ihan helvetin monessa paikassa Suomessa, mutta ne ovat olleet joko ryyppyreissuja kaverin luo, festareita/tapahtumia tai sitten jotain urheilua kotiporukalla. Nyt haluaisin yhdistää alkoholin ja urheilun ja valita ehkä hieman Espoolaisen nelikymppistylsän vaihtoehdon, mutta lähden johonkin kylpylään. Otan viikon lomaa (eli 9 päivää viikonloppuineen), josta käytän 3-4 päivää kylpylämatkaan. Budjetoin jo etukäteen matkaan niin paljon rahaa, että voin osallistua kaikkeen mihin haluan, eikä jokaista penniä tarvitse itkeä. Aamulla kun herään, hyödynnän kaikkia puljun palveluita. Aamupala, jeij! Hierontaan! Sit lenkille, uimaan, squashille, keilaamaan, pizzalle, ratsastamaan, ajamaan, golfaamaan, uudestaan uimaan ja allasbaariin vetämään tumuja (olen aina halunnut juoda uimahallissa alkoholia) ja illalla lietsuun. Seuraavana aamuna sit krapuloissaan heti altaaseen lillumaan ja kun olo vähän helpottaa, sit aamupalaa, sulkapalloa, tennistä, lisää krapulapizzaa, vähän välitumuttelua, jne jne. Tuollainen reissu vain vaatii ehdottomasti ihmisen, joka ajattelee samoin kuin minä, eli haluaa juhlia JA urheilla ja on aikaansaavampi kuin minä, jolloin ei käy niin, että ekan illan jälkeen sitä makaa vain yöhön asti krapulassa, sit vetää pohjat hotellihuoneessa ja sammuu ravintolan pöytään. Onneksi siskoni innostui samasta ajatuksesta ja hän on kyllä sellainen menijä, että hän läikyttää energiaa minullekin ja itsekin sit innostun. Jeij! Kyllä mä sinne ulkomaillekin haluan, mutta tärkeintähän on pitää lomalla _hauskaa_, eikä orjallisesti tehdä jotain, mitä joskus tuli suunniteltua. Muutenkin viikon lomaa ei haluaisi tuhalata ulkomaareissuun, koska se on enemmän sit kesäloman heiniä, kun yhden viikon reissu ei vie kaikkea irtoaikaa. Lomalla kun pitää ennättää kuitenkin myös lomailla, eli maata sohvalla ja piereskellä.

Kerrankin lyhyt, koska tässä on vain yksi aihe: Mariko <3

Olen pitänyt Marikosta jo Kwanin ajoista lähtien, sekä lauluäänellisesti että myös ulkonäöllisesti. Ei hän ole koskaan ollut mahtava, mutta jotenkin niin ylisympaattinen ja erikoisen ihqu silti. En koskaan katsonut sitä tanssiohjelmaa, mutta olin jotenkin niin pähkinöinä kun Mariko voitti. Ja mikä minusta upeinta, tanssivoitti vaati käytännössä suuren laihdutuksen ja kropan kuntoonlaiton ja sen jälkeen hänestä tuli "tavismissi", mutta edelleen erikoiselta näyttäen. Moni pettyi Marikoon kun hän ei ollutkaan enää se söpön pullea wanha-Mariko, vaan pelottavan kaunis semitäydellinen. Vielä kun uusi levykin oli diskotanssihilettä ja musiikkivideoilla pylly heiluu ja on piukkaa ja kiinteää päällä, moni haistatti kakat. Minä taas rakastuin vain enemmän.

Jos jostain syystä X laihduttaa ja treenaa kroppansa, niin miksi olisi väärin hankkia myös sen verran itsetuntoa, että sitä ilkeää esitellä. Muita vartenhan se pääosin on aina hankittu ja näyttelyesineeksi ja miksipäs ei pitäisi jotain pinkeitä kiiltohousuja, kun niissä silti hyvältä näyttää. En välttämättä tykkäisi yhtään uutuus-Marikosta, jos hän ei olisi ollut ennen wanha-Mariko, mutta nyt vain arvostan enemmän, kun hän osaa olla oma itsensä myös tässä uudessa kuosissa.

En minä vieläkään häntä täydellisenä pidä, soololevy on yhtä semihyvä kuin Kwanin levyt ja Mariko on ulkonältään yhtä semihyvä kuin vanhalla tyylillä, mutta arvostus alkaa olla jo taivaissa. Unstoppablen musavideo aivan mieletön, se jotenkin tiivistää kaiken sen mitä minä sanoin. "Olen edelleen oma itseni uutena, omistan huumorintajun ja olen erikoinen upeassa tavallisuudessa". Ah!

Sain eilen yhtäkkisen päähänpiston. En tiedä mistä ja miksi, mutta aivoihini kirkastui yksi sana: "Miniläppäri!". Tahon! Omnomnom, eikun tahon! Ehkä lopultakin mainosten subliminaaliset viestit menivät perille tai jotain, mutta ryntäsin heti nettiin vertailemaan vaihtoehtoja. Valitettavasti tuo vertailuvaihe on se, joka 90% tapauksessa pilaa ostoinnon ja 10% tapauksissa ostan silti, mutta olen jo valmiiksi pettynyt tuotteeseen. Valitettava tosiasia kun on se, että kaikki on aina paskaa ja kun lukee liikaa negatiivisia kommentteja, on tosi vaikeaa huolia edes vähiten paskaa tai sitä hinta/laatusuhteeltaan järkevintä paskaa.

Tällä kertaa kävi vähän sama ongelma. Muuten niin söötti Acer Aspire One sisältää kiiltävän näytön ja vihaan niitä ihan ärsyttömästi. Luultavasti 2000-luvun typerin keksintö. "Hei, miten saadaan näytöstä sellainen, ettei siitä näe koskaan muulloin mitään kuin pimeässä huoneessa? Mä tiedän, tehdään siitä peilipintainen! Joo! Sit myydään sitä tuplahintaan BrightViewinä. Joo!!". Vittu. Toinen vaihtoehto alle 300 euron hintaluokassa on sitten Asuksen EEE PC 900, jossa ei ole Atom-ydintä. Kakkakikkare. Enkä mä taho enkä malta odottaa niin pitkään, että jotkut muut mallit halpenisivat alle 300 euron. Gää! Mikä pahinta, vessassa mynniä pursottaessa satuin huomaamaan Mikrobitin takakannesta, että seuraavassa numerossa on miniläppäritesti. Tuplagää! Pitäisi odottaa siis kuukausi, jotta näkisin mikä on paras ja siinä vaiheessa en ostaisi enää mitään, kun kaikki olisi huonoja.

Pointti lipsahti vähän teknisiin yksityiskohtiin, vaikkei pitänyt. Eli miniläppärin haluaisin siksi, että voisin lopultakin kirjoittaa auto- ja junamatkoilla, muuta käyttöä sillä ei sinänsä olisi, joskin kyllähän sitä toki nyt välillä on kiva läppäröidä sohvalla / vessassa / sängyssä. 300 euroa pelkkään novellikirjoituskoneeseen on toki jonkin verran rahaa, mutta whatevör. En ole koskaan ollut läppäri-ihmisiä, mutta miniläppäri ajaisi samalla myös oikean läppärin virkaa silloin kun sitä joskus tartteisi, eli sinänsä tuo olisi ihan fiksukin sijoitus. Kiitos mineyden sitä myös kehtaisi kantaa mukanaan, jotain normaaleja läppäreitä kun en todellakaan halua koskaan raahata mihinkään. Mikä parasta, nuo miniläppärit ovat niin tehottomia, että ne ovat herkullisen jännittäviä wanhan ajan koneita. Ei siis enää tuskaisen hidasta windowsin odottelua pöytäkonetta hitaammalla läppärillä, vaan reilusti tehottomaan läppäriin on tökätty joku linux ja sillä voisi sitten pelata jotain wanhoja tai kevyitä pelejä. Jeij! Mainosmiehet tosiaan osaavat hommansa, kun läppärin tehottomuus tuntuu niin söpöltä ja seksikkäältä, että sitä itsessään himoitsee :D Vielä kun ostan läppärin Verkkokaupasta, niin voin ostaa siihen kustomoinnin päälle. Tahtoisin Hello Kitty läppärin, mutta paremman puutteessa maksan 30 euroa siitä, että safiirinsinisestä (joka on nimeään rumempi livenä, kävin katsomassa tänään) läppäristä tulee pinkki läppäri. Iih! Harmi vain kun Verkkokaupan kustomointipohjeet ovat niin perseestä, niin niiden kuvioiden käytöstä ei saa mitään selvää ja on turvallisempaa ottaa yksivärisenä, vaikka se ehkä vähän tylsää onkin.

Helkkari, polttelisi kyllä haistattaa kakat kaikille testeille ja tuloksille ja odottamisille ja ostaa se Aceri, mutta kun se kiiltonäyttö :| Oikeasti kun tuo läppäri tulee pääosin käyttöön jossain hyvin jännittävästi valaistuissa paikoissa, kuten autoissa, junissa ja ties missä, niin oikeasti jos se näyttö kiiltää pahasti, ei sitä voi käyttää. Sitten minulla on söpö 300 euron (+30 eur kustomointi + 20 eur laukku + 40 eur vara-akku) pinkki verkonpaino.

Nyt kun olen tylsistänyt kaikki koneilla, voin siirtyä ihanampaan aiheeseen, eli ihastumiseen. Koin tänään pitkästä, joskaan en tosi pitkästä aikaa ihastuksen ensisilmäyksellä. Olen ottanut itseäni vähän niskasta kiinni ja parina päivänä mennyt ysiin töihin, joka tarkoittaa sitä, että lähden 8.30 bussilla (joka on aina ihan täynnä). Jotenkin typeränä panikoiduin bussiin tullessa, kun näin sen olevan täpötäynnä ja heti bussikuskin kopin takana oli tyhjä paikka. En ajatellut sitä, että istumalla siihen näen vain seinän, enkä ihmisiä ja tottakai olisi parempi seistä takaosassa ihmisiä katsoen kuin istua seinää katsoen. Hävetti kuitenkin liikaa lähteä vaihtamaan paikkaa seisomaan, joten piti vain purra hammasta ja yrittää nauttia söpöistä ihmisistä sivuikkunoiden ja vieressäistujien kautta. Jossain vaiheessa tajusin, että minun kuvani heijastuu kolmesta eri paikasta, kahdesta peilistä ja kuskinkopista, joka ei ollutkaan seinää, vaan peilipintaa. Alussa vähän iikahdan, kun olo on jotenkin alaston kun itsensä näkee joka puolella, mutta sitten yhtäkkiä tajusin, että näen itseni lisäksi muutkin takana istuvat ihmiset. Sekunti myöhemmin tajusinkin, että takanani olevalla penkillä istui joku nainen, jolla oli paidassa jännä kaulukseen asti nouseva paksu pystyviiva. Siinä vaiheessa olin jo ihastunut.

Huomasin aika pian vain tuijottavani sitä heijastusta kuskinkoppi"peilissä" ja mikä parasta, se nainen ei tajunnut minun tuijottavan, kun istuin selin häneen. Tajusin hänen näyttävän ihan eräältä ihanalta kaveritytöltäni. Hän oli iältään ehkä vanhempi (jotain 30-40 luultavasti), pukeutui hieman erityylillä ja muutenkaan ei tietenkään ollut identtinen, mutta kyse oli enemmänkin siitä, että hänellä oli samaa "arkkityyppiä" kuin kaverini. Tajusin myös, että hän käyttäytyi muutenkin täysin "Maisamaisesti", huulen mutristelut, katseet tyhjyyteen ja ihanat pienet rypyt silmäkulmissa olivat samat. Kaiken lisäksi tukkamallikin vielä matsasi. Jotenkin se pystyviiva paidassa, hänen identtisyys kaverini kanssa ja heijastava peili loivat otollisen hetken täysin maagiselle pikaihastumiselle. Ennätin katsella sitä naista noin 3 minuuttia, mutta siinä vaiheessa jo tärisytytti ja sydämeen pisti ja kirveli jännästi. Harmittavasti bussista oli pakko nousta ja jotenkin en ennättänyt luomaan kunnon katsetta häneen pois noustessa, osin tosin siksi, kun yritin katsoa sitä paitaa :D

Pikaihastuksia tulee, pikaihastuksia menee, en usko tuon olleen kuin yksi pieni sattuma ja häntä en enää uudestaan näe. Mutta tuo onkin hyvä aasinsilta noihin "arkkityyppeihin", eli siihen kun joillain ihmisillä on hirveästi naamakaimoja ja toisilla ei yhtään tai ainakaan sellaisiin ei ole törmännyt. Kyse ei siis todellakaan ole siitä, että jotkut ihmiset näyttäisivät ihan samalta, vaan kyse on siitä, kuin heidän naamansa (ja varmaan kroppansakin) olisi muodostuneet täysin samoista geeneistä. Tyyli voi olla eri, ikä on usein eri, hiukset erilailla, eri meikki, erilaiset rypyt, finnit, vammat ja muut, mutta se naaman yleisilme, josta ihmiset tunnistaa, on joillain täysin sama. Olisi tosi kiinnostava tietää, ovatko he oikeasti jotain kaukaisempaa sukua (tosin harva sisaruskaan näyttää yhtä samalta), onko kyse vain täydestä sattumasta vai onko jotkut tietyt kasvonpiirteet selvästi yleisempiä kuin toiset. Joitain naamatyyppejä kun on tosi paljon, kun taas toisia arkkityyppejä on sitten vähemmän ja sitten tosiaan ne täysin uniikit, joita kuitenkin on varmaan 50% ihmisistä.

Kiitos näiden samanaamojen on hassua, kun voisi ihastua joka kertaa uudestaan eri ihmiseen, joka näyttää kuitenkin samalta kuin vaikka exä. Toisaalta se voisi olla jo spookya, aivan kuten joillain ihmisillä se, miten he seurustelevat aina samannimisten ihmisten kanssa. Sattumaahan se on, mutta hupaistuttaa jos jollain on ollut useita suhteita ja aina samannimiseen.

Ps. Sisustakaa sitä kämppää!