Voi ei, olen astunut irkkaamisen pimeään maailmaan, hahmojen varjoon niin kalpeaan,
hirveää hirveää, kuinka näin mulle kävi, ei lennä mistään luoksein sääli,
voi ei, jos minut tästä kiinni saadaan, voi jos takaisin tulla en saakkaan.
Nettiaddiktio mut jo aiemmin vei, sanoi, olet mun veli.
Maailmassa on kärsimystä. Miksi? Miksi kaikkien läheisteni suhteet kariutuvat, miksi he eivät voi elää onnellisena yhdessä? Ainut joka vie pois tuosta epätoivoisesta näystä, on takertua omaan mieheen entistä lujemmin. Hänet tahdon, hänet otan. Hän minut haluaa, hän minut ottaa, jopa pois nettiaddiktiosta, joka kohta taas syntyy.