Vuokseni seisot paikallasi,
et näe enää tulevaan onneesi,
kyyneleesi vuotaa maahan eikä kukaan välitä,
ei saisi uskoa kaikkia niitä toiveita, onnen päiviä.
Ihosi huutaa tuskasta nimeäni,
punoittaa se monista iskuistani,
ukkonen jyrisee taivaalla ja sinä palat,
on mieleni jo tuhonnut sulta molemmat jalat.
enkä tahdo sinua pois tuskistani,
sadistisesti siitä nautin että vuokseni hiljaa kuolet,
manalan lautturin kanssa puunkaarnaa vuolet,
ja lopulta maassa suolesi armeliaasti maasta nuolet.
Pahaa mulle tahdoit, sitä takaisin sait,
miksi sitä itse niin himokkaasti hait.
Elämä opettaa,
sun täytyy lopettaa.