IRC-Galleria

Daealis

Daealis

In nomine Anton Lavey, et Nietsche et Lucifer. Ramen

Selaa blogimerkintöjä

Next stop, London.Tiistai 22.05.2007 12:51

Lauantaina aamupäivästä olin vielä kovasti suunnitellut päivän mittaan vain löhöäväni, ehkä pelailla hieman GameCubella ja ehkä katsella jonkin elokuvan. Pari tuntia myöhemmin olin lähdössä tiistaina Lontooseen. Kultsihan on perheensä kanssa ollut menossa jo muutaman kuukauden, mutta tämä selvisi vanhemmilleni vasta äskettäin(joku oli saattanut unohtaa mainita asiasta, mutta ei osoitella sormilla). Noh, tästä kuultuaan sitten vanhukset ilmoittivat että minähän olen lähdössä kanssa. Ilmainen matka Lontooseen? Köyhä opiskelija ei valita.

Siispä suhaisin sunnuntaina Tamperseelle noutamaan joitain tarpeettomia laukuntäytteitä, kuten passin ja vaatteita, junalla takaisin Ylistaroon maanantaiaamuna. Onneksi sunnuntaina leikin ovelampaa kuin ehkä olenkaan ja valmistauduin matkakuumeeseen. En muista koko lyhykäisen elämäni aikana ainuttakaan matkaanlähtöä, jolloin en olisi valvonut edeltävää yötä. Nyt jo tämän oppineena varauduin ja valvoin etukäteen sen yön sunnuntai-maanantai lukien kirjan Mie Oon Lordi. Kun menet nukkumaan 0730 ja kello aloittaa armottoman ruikutuksensa kymmeneltä, voi olla varma että ma-ti yönä ei paljoa tarvinnut kiekata ja uni tarttui tukkaan kun vähän sängylle oikaisi.

Mie Oon Lordi oli viihdyttävä kirja kaikin puolin. Kertoi jotain uutta bändäyksestäkin siinä yhden miehen unelman ohella. Putansuun tarinasta tuli itselläni vääjäämättä mieleen Peter Jackson. Visionääri, joka toteuttaa omaa näkemystään tippaakaan siitä tinkimättä ja raatamalla tuo oman visionsa maailman tietoisuuteen.

Olen ihaillut Jacksonin tuotantoa jo ala-asteella. Kulttiklassikoita splatter-elokuvien saralla työstänyt legendahan mies on, tunnetuimpia töitään oli Bad Taste ja Braindead. Bad Taste on erinomainen näyte siitä, mihin kaveriporukan 'hei, tapetaan ufoja' henkinen viikonloppukuvailu voi yltää, jos hommaan vain paneutuu. Kolmessa kohtauksessa standia kameralle käytetty ja lateksimaskit äidin pullauunissa käristetty tuotos, joka voitti mainetta ja kunniaa elokuvafestivaaleillakin(Cannesissa). Mustan huumorin kulttimaineinen splatterpätkä, missä verta ei säästelty. Kotipitäjällä oli eräällä yksityisellä videovuokraamolla ainoa kopio elokuvasta minkä tiesin. Ihme ettei nauha ollu puhkikulunut sillä lainailumäärällä mitä olemme muutamien tuttujen kanssa tehneet.

Bad Tasten innoittamana Jackson teki vielä mielipuolisemman splatterin, joka ei tosin (oman käsitykseni mukaan ainakaan) nauttinut aivan yhtä massiivista suosiota kuin Bad Taste, mutta oli silti omalla tavallaan vähintäänkin yhtä erikoinen taidonnäyte ohjaajanerolta. Braindead tunnetaan varmaankin parhaiten elokuvahistorian nerokkaimmaista kohtauksesta, missä sankari pelastaa neitoaan zombiarmeijan kynsistä leikkaamalla tiensä näiden läpi vyötäisilleen sitomansa ruohonleikkurin avulla. Pehmeät epäkuolleet silpoutuvat irtojäsenten ja veren sekamelskaksi kohtauksessa, missä ei tekoverta säästelty. Pelkästään loppukohtauksessa talon katolla käytettiin yhdessä ainoassa kohtauksessa yli 300 litraa tekoverta(mm. tämän kohtauksen ansiosta elokuvan sanotaan yhä olevan verisin koskaan tehty). Tälläiset kohtaukset eivät jättäneet pientä ala-astelaista kauhukomediafania kylmäksi. Vieläkin elokuva aiheuttaa samankaltaista hytkymistä kuin joskus aikoinaan.

Nykyisin Jackson on maailmankuulu. Kukapa ei tietäisi Sormusten Herran ohjaajaa? Itseäni ärsyttää vain, että vanhat klassikot, joilla Jackson jo maineensa on ansainnut, markkinoidaan nykyään 'Sormusten Herran Ohjaajalta!' -tarrojen avulla. Jacksonin olisi pitänyt älähtää itsekin tästä ja laittaa Lord of the Rings -trilogian kansilehtiin 'Bad Tasten ohjaajalta'. Jackson oli legenda jo ennen Rinkulain Pomoa, enkä koskaan kutsu häntä 'sormusten herran ohjaajaksi'.

Mitenkä tämä mustan huumorin ryydittämän veripaltun ohjaajan saa muistuttamaan Tomi Putansuuta? Molemmissa tapauksissa on kyse miehestä, jolla on ollut tinkimätön visio siitä mitä hän haluaa ja se on toteutettu kovalla työllä juuri sellaisena kun hän itse sen halusi. Putansuu piirteli jo neljä vuotiaana ensimmäisiä monstereitaan ja ujutteli niitä jokaiseen työhönsä läpi koulujen. Kauhuelokuvat olivat suuria suosikkeja ja omia tehtiin. Piti oikein hymähtää kun listaa luki. Hellraiser, Sam Raimin Evil Dead ja Painajainen Elm Streetillä. Kaikki klassikot, joita itse ala-asteella katselin! Itse vain jo yläasteella viimeistään sen lopullisesti tajusin, että jokaisen kauhuleffan juoni on aina se sama tylsä perustarina ja jokainen juonenkäänne on arvattavissa ennen tapahtumistaan. Innostus lopahti, enkä ole vieläkään innostunut tyypillisistä kauhuelokuvista. Mutta sen sijaan efektit ja tunnelmalliset lavasteet/kohtaukset ovat yhä aihe, josta jaksan innostua. Hellraiserissa Cenobiittien(demoneja) ulkoasut: nahkaa, lateksia, arpia ja lävistyksiä ovat vieläkin mahtavan näköisiä. Tätä kirjoittaessani sarjaa on tullut kahdeksan osaa pihalle ja olen ostanut niistä jokaisen ja katsonut muutamaan otteeseen. Neljännen osan jälkeen taso laski tasaisesti, kunnes Hellraiser 7: Deader räjäytti jälleen potin. Yksi parhaista sarjan osista, joten kasilta odotettiin jälleen suuria. Hellworld oli täysi floppi. Vuoden sisään on odotettavissa Barkerin itsensä ohjastamana remake ensimmäisestä Hellraiserista(Doug Bradleytä ei ole pyydetty, vielä ainakaan, esittämään Pinheadia), ilmeisesti sarjaa yritetään jälleen markkinoida uudelle sukupolvelle. Nykyisillä tietokoneilla tuotetut efektit Hellraiserissa? Kelpaa minulle. Vaan onpas tämä Lordinkin tekemä kauhuleffa, ainakin mikäli IMDB:hin on uskomista, tulossa ulos ens helmikuussa. Odotamme innolla, mikäli elokuva on likimainkaan yhtä hienon näköinen kuin promootiotarkoitukseen suunnattu elokuvaa käsittelevä musiikkivideo.

Ovathan kaikki muuten muistaneet syödä lupaamansa hatullisen paskaa, kun hardrockia soittavat lateksinaamat voittivat viisut?

Poljetaan suomalaisten oikeuksia yhdessä.Keskiviikko 16.05.2007 15:22

http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/Nettikeskusteluille+ehdotetaan+pakollisia+valvojia/1135227227510

Lukaiskaas siitä. Sitten yhtykää helein soraäänin naururemakkaan joka soi halki suomenmaan. Suomen valtio ja tekniikka eivät vain sovi näemmä yhteen. Jos tekniikka on alle kymmenen vuotta vanhaa, näyttäisi siltä ettei kukaan korkeissa hallituksen viroissa oleva ymmärrä sen päälle yhtään mitään. Nopea kertaus niille, jotka eivät ole selvillä miten Suomessa hoidetaan teknisiä ongelmia:

Ensin saimme riesaksemme Lex Karpelan. Uusi tekijänoikeuslaki. Pykälä on kirjoitettu niin epäselvästi, että kahdelta lain hyväksyneeltä jäseneltä ei saada samanlaista vastausta siitä, mikä on laillista ja mikä ei. Yleinen mielipide ja lakimiesten tulkinnat kuitenkin kallistuvat sille suunnalle, että on laitonta:
-Ottaa ostamastaan levystä koneelle kopio
-Tehdä ostamastaan levystä kopiota eri medialle(cd, kasetti, mp3, minidisk)
-Kiertää riittävä kopiointisuojaus

Ensimmäinen kohta, et saa tehdä koneelle kopiota omistamastasi musiikkilevystä. Suomen laki on jo valmiiksi koneella olevasta musiikista epäselvä. On laitonta jakaa musiikkia, mikä on tekijänoikeuksilla suojattua. Mutta sen lataaminen ei ole, mikäli se tulee omaan käyttöön. Eli mitä nykyinen laki tekee: Et saa kopioida musiikkia omistamaltasi levyltä koneelle, mutta voit ladata sen netistä. Tämä ei ole laitonta, mutta paheksuttavaa, kuten eräs asiasta haastateltu asian ilmaisi.

Toinen kohta, et saa siirtää ostamaasi musiikkia eri medioille. Mahtavaa Karpela. Suomi on siis ensimmäinen maa, joka käytännössä teki laittomaksi MP3-soittimet, iPodit ja MiniDisk-soittimet. Näissä ei saisi soittaa enään kuin ilmaismusiikkia.

Kohta kolme, et saa tehdä kopioita levystä, jolla on 'riittävä' suojaus. Tarpeetonta osa 573. Ethän saa tehdä levystä kopiota alunperinkään. Itse en muuten ole vielä tälläiseen suojaukseen törmännyt, vaikka käytän ilmaisohjelmaa cd-levyjeni MP3-formaattiin kääntämisessä. Audiocrusher ohjelmana ja LAME(ilmainen MP3-kodekki) apunani on jokainen omistamani levy kääntynyt ihan nätisti. Eli ei sitä riittävää kopiointisuojausta ilmeisesti ole olemassakaan. Onneksi Sony jo luovuttikin taistelun tätä idiotismia vastaan ja ilmoitti lopettavansa kopiointisuojausten käytön. Tosin tähänkin mediajätti taipui vasta lukemattomien närkästyneiden palautusten ja valitusten jälkeen. Tehokkaimmat kopiointisuojaukset mm. imitoivat viruksia asentamalla lupaa kysymättä ohjelman osia koneelle piilokansioihin ja estivät levyn soittamisen tietokoneessa, sekä useissa moderneissa autosoittimissa. Tämä ohjelmapätkä joka esti levyn soittamisen oli kaiken hyvän lisäksi ei vain yleisesti haitallinen(häiritsi joitain muita ohjelmia) mutta avasi myös windowsin haavoittuvaksi virushyökkäyksille.


Lex Karpelasta oli kulunut hieman aikaa, kun hallituksessa yritettiin ajaa läpi ehdotus nettisivujen sisällön valvomisesta. Tällä oli tarkoitus estää lapsipornon levittäminen.
http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/Eduskunta+p%C3%A4%C3%A4tti+nettilapsipornon+sensurointilaista/1135222981954

Jälleen sai Suomen ajatteleva kansanosa lyödä päänsä seinään. Estetään internetissä liikkuvaa lapsipornoa. En ole itse vielä pian 20 vuotta nettiä käyttäneenä onnistunut löytämään ensimmäistäkään tälläistä sivua. Kun luin kyseisen artikkelin, otin puoli tuntisen verran aikaa ja YRITIN löytää lapsipornoa kaikilla hakukoneilla mitkä äkkiseltään muistin, etsin läpi foorumeja, jopa joitain uutisgruuppeja. En löytänyt ensimmäistäkään sivua, kuvaa tai linkkiä henkilölle, jolta olisi materiaalia saanut. Eli mitä tällä lailla saatiin aikaan:

-Suomen valtio sai luvan sensuroida nettiä.
-Lapsipornokuvat menivät syvemmälle piiloon, mistä poliisi ei niitä enään löydä, koska ei pääse niin hyvään piiloon.

Joten jos nykyään törmäät sivustoon, jota 'ei löydy', saattoi kyseessä vain olla sivusto, jonka valtio ja poliisilaitos on todennut olevan itsensä vastainen ja ilmoittanut, ettei tälle sivulle saa käyttäjiä päästää.


Ja sitten tämä "Sananvapauslainsäädäntöön erikoistunut valtiosyyttäjä Mika Ilman" tahtoo, että nettifoorumit saavat valvontaa. Tämä saattaa tulla shokkina herra syyttäjälle, mutta kun foorumi perustetaan, niin perustajalla on oikeus poistaa foorumilleen tulleet viestit. Hän voi myös antaa tälläiset oikeudet muille käyttäjille. Näitä henkilöjä voidaan sitten kutsua vaikka nimellä moderaattorit. Useimmat foorumit ja keskustelupalstat vain toimivat sillä tavalla, että viestit lähetetään suoraan kaiken kansan nähtäville(tai suljetuilla foorumeilla vain rekisteröityneiden käyttäjien silmille) ja vasta jälkeenpäin, mikäli moderaattorit viestin huomaavat, he sen poistavat, JOS se on heidän mielestään tarpeeton/loukkaava. Otetaanpa huomioon sitten tämä, että foorumin perustamiseen nykyään tarvitaan yksi henkilö, jolla on sähköpostiosoite, nimi ja noin kaksi minuuttia aikaa. Perustajana siis voi olla kuka tahansa lukutaitoinen suomalainen. Tällaiselle foorumille saadaan parikymmentä käyttäjää kun foorumin osoite ilmoitetaan muutamalla keskustelupalstalla. Voidaanko olettaa että tällä tavoin satunnaisesti kasaan kerätty ryhmä vaikkapa alle 16 vuotiaita kotka-faneja pystyisivät vaadittuun itsesensuuriin? Foorumit ovat uuden ajan tupakkaringit, ihmiset liittyvät keskusteluihin puhuakseen joutavanpäiväisiä muiden kanssa. Ilmanin väite saada jokaiselle foorumille 'määrätty' valvoja tarkoittaisi että jokaiseen kadulla kulkevaan nuorisoporukkaan, jonka koko ylittää lukumääräisesti numeron kolme, pitäisi myös heittää yksi aikuinen valvomaan keskustelun tasoa.



Enkä nyt väitä että EU olisi yhtään sen viisaampi toimissaan. Jokin aika takaperin tehtiin laittomaksi EUn ulkopuolelta tuodun materiaalin ostaminen yksityisille henkilöille ainakin. Esim. Archonia-niminen firma, joka toi anime ja manga -materiaalia Kiinasta sekä Japanista eurooppaan, joutui ongelmiin. Ongelma tosin ratkesi helposti, kun perustettiin tuontifirma EUn sisäpuolelle, jonka läpi kaikki romu liikkuu nykyään. Mitä tällä lailla saatiin aikaiseksi? Vaikeutettiin harrastajien elämää.


Tälläiset idioottilait ovat vielä sitkeässäkin, koska näistä yksikään ei näy Pertti Perustallaajan elämässä mitenkään. Kukaan teistä ei varmasti ole yhtään sen vähempää tehnyt levyistään MP3-tiedostoja, joita sitten siirrät iPodiisi, vain koska se on nykyään lainvastaista. Kymmenen elokuvaa omistava, kerran vuodessa elokuvissa käyvä TVn tuijottaja ei varmasti huomannut, ettei hongkongilaisten levyjen maahantuonti enään ole laillista suoraan. Nettisensuurista ei vielä ole näkyviä merkkejä kenellekkään(paitsi lapsipornon harrastajille, perhaps), mutta en epäile hetkeäkään etteikö kohta suomesta tehdä Pohjoismaiden Kiina, missä valtio valvoo kaikkea nettiliikennettä ja estää kaikki vähänkään Maon Punaista kirjaa tai sen ideologiaa vastaan olevat sivustot.

Itse elokuva-harrastajana, reilut 400 elokuvaa hyllyssä, uutinen EUn tuontikiellosta ei ollut hyvä. Tosin kaksi päivää sen jälkeen tuli hyvä uutinen, kaikki tuontifirmat mitä olin käyttänyt tähänkin asti, keksivät kuinka ongelma kierretään.

Toivottavasti muutaman vuoden sisään, kun tietotekniikkasukupolvi pääsee valtaan, näistä laista päästään eroon.

Hiihoo ja simaa pullo!Perjantai 27.04.2007 21:35

Son vappu nyt!

*kiskaisee haalarit niskaan ja lähtee grillibileisiin, odotetaan palaavaksi ehkä tiistaina*

Machine InsanityTorstai 26.04.2007 00:24

Kuulin eräältä luotettavalta taholta että sukukin selailee näitä. Moro vaan Luikun puolelle ja miksei Yleniuksillekkin, vaikka sieltä puolen onkin vaikea keksiä yhtäkkiä niin nuoria ihmisiä että osaisivat löytää tänne asti(tietotekninen osaaminen tuntuu tässä suvussa olevan kääntäen verrannollista ikään).

Paul Glazby - Fucking Hostile

'You know what these fucking experts say? That heavy music is dead and long gone. You all do me a favour: Turn around and look at all these motherfucking people in here. Obviously according to the experts most of you aren't suppose to be here.."
Etc.
Hard housea ja terävää bassosoundia, sopiva adrenaliinirushi kun kokeisiinluku alkaa lähestyä sitä pistettä että vielä kappalekin ja ruosteinen naula silmäluomesta läpi kuulostaa houkuttelevalta vaihtoehdolta.
"Moi, tervetuloa töihin, mikäli olet hankkinut jostain jo yli vuoden työkokemuksen alalla."

Heihei, yritän kovasti hankkia, teillä vain tuntuu olevan kaikilla sama politiikka. Vähintään vuosi työkokemusta. Yritä tässä sitten hankkia omalle alalle työkokemusta se vaadittava reipas puoli vuotta, että joskus edes saisit paperit käteen. Olo on kuin turpaansasaaneella, vähemmän verenvuotoa mutta lyöty olo kumminkin.

Kokeillaan siis amerikkalaista parannuskeinoa, ruokaa. Erotuksena vain se, että missä jenkkiläiset lähtevät fat-kinson dieettinsä tukemina mäkdounaldsiin tunkemaan itsensä täyteen kumipullia(johon on väliin laitettu yliajetulta oravalta näyttävä ja pahvilta maistuva lihakorvikkeista työstetty lätty) sekä perunajauhotikhuja(jotka on pyöritelty yhteen rasvan avulla, uppopaistettu sen jälkeen rasvassa, jonka jälkeen upotettu purkilliseen natriumkloridia) niin itse ajattelin kokata jogurttikanaa intialaisittain omassa keittiössäni. Säästyy kaupungille lähdön vaiva, eikä tarvitse yrittää esittää sietävänsä niitä mulkkuja, jotka tulevat ulkomaalaiseen ruokapaikkaan ja vain vittuilevat henkilökunnalle joko aksentista tai ruoan laadusta(ja kuitenkin syövät murkinat)

Samaa kastia kuin heikkomieliset tupakoijat, jotka yrittävät lopettaa. Kuten ystävämme Foamy sen sanoi, onko se meidän vika jos jokin vähä-älyinen 12 vuotta sitten addiktoitui tupakkaan? En helvetissä ala sympatisoimaan sellaista idioottia, joka järkensä köyhyydessä aikoinaan aloitti tupakoinnin ja nyt hänellä ei ole tahdonvoimaa tarpeeksi lopettaa. Se on hyvin yksinkertaista: Älä osta sitä helvetin askia. Meidän pitäisi tuntea sääliä kun nämä uikuttavat päivittäin vapisevin äänin 'olen yrittänyt lopettaa jo kymmenen vuotta, mutta en vain pysty'. Säälittävät DNA:n hukkasäilöt itkevät kaikille lähellään siitä, kuinka vaikeaa heillä on, kun nyt ovat olleet jo kolme päivää polttamatta. Sitten he perustelevat sääliään sillä, että 'et voi ymmärtää kun et itse ole koskaan polttanut'. So? Itse olen tehnyt valinnan olla polttamatta viimeiset kymmenkunta vuotta ja he itse ovat polttaneet sen ajan. Nytkö minun pitäisi sääliä heitä koska he eivät kestä oikeaa maailmaa ilman nikotiinia? Paskat.

Kasvattakaa selkäranka.

For Foamy! o/

Tietoliikennetekniikkaa ja AssembleriaTiistai 10.04.2007 22:08

Lempel & Zivin häviötön tiedostonpakkaus algoritmi LZ78. Mikäs sen hienompi tapa päättää päivänsä.

Paitsi jatkamalla kotona tutkiskelemalla assembler-koodinpätkiä tehdäkseen taajuuspyyhkäisijän keskeytysaliohjelmia käyttäen.

Ihanaa.
Np: Psyclon Nine - Rusted

AggrotechMaanantai 02.04.2007 20:00

Opin eilen kuuntelevani nykyisin enimmäkseen genreä aggrotech, johon nykyisin viitataan kuulemma Terrorina. Sanoo viisas wikipedia. Mikäs siinä, wikipedia on työkaluna oikein loistava musiikin löytämiseen.

"Jaa, että Combichrist on jotain aggrotech-genren musaa? Mitähän muuta mahtaa tuolta löytyä..."

Ja niin löytyi Panzer AG, Funker Vogt, God Module, Psyclon Nine ja Unter Null.

Kaikkea sitä tekeekin kierrelläkseen kokeisiinlukua.

Nobody fucks with the chuck!Keskiviikko 07.03.2007 10:49

Selkä ilmoittaa jälleen olemassaolostaan murisemalla vihaisesti, vihlomalla niin ettei meinannut sängystä ylös päästä, ja muutenkin särkemällä satunnaisesti sieltä sun täältä. Ilmeisesti viikon WoW-sessiot ei ole kannattavia jos tietokonetuoli on sutta ja sekundaa.

Noh, eilen sentään sai johonkin purkaa aggressiotaan. Kaveri linkitti Wikipediasta Dj Proteuksen artikkelin, missä oli luvatta käytetty Daealis tuota kuvaa. Kuva oli vain leikattu niin, että pelkästään Proteus näkyi ja nimi oli 'peitetty' kahden sekunnin muokkauksella, punaista hehkua kirjaimista ympäri paitaa. Speedy Deletion Request ja parissa tunnissa kuva katosi. Hähä.

Ja koska vittuilut näyttävät tulevan kolmen sarjoissa, niin melkein varma kesätyöpaikka(eli suullisella sopimuksella 'sovittu') lähti alta, kun ei määrärahat riittäneetkään opiskelijoiden palkkaamiseen. Wonderful. Ei muuta kuin uutta työpaikkaa metsästämään.

Np: Disturbed - Son of Plunder

Lecteriksi Lecterin paikalleKeskiviikko 28.02.2007 01:11

Tulihan luurattua Hannibal Rising. Ja kuten tavallista, elokuvakriitikot ovat luultavasti seuranneet eri elokuvaa(poislukien episodin arvostelu, joka muistaakseni oli myönteinen). Loistava kuvaus sodan jalkoihin perheensä menettävästä pojasta, joka hiljalleen menettää kaikki rippeet ihmisyydestään.

Np: Dimmu Borgir - Arcane Lifeforce Mysteria

T-20 mins and countingKeskiviikko 07.02.2007 12:54

Insinörttiyden salat kutsuvat jälleen hakemaan lisää tietoa aiheista, joita ei kukaan muu tiedä, tai edes halua tietää, koska aina löytyy yksi alityöllistetty insinööri jostain jolla on intohimoa selittää aihe kuitenkin, ettei tarvitse ottaa selvää. And that would be me.

Kesätyöt kiven alla, kuten tavallista. Pitäisi kiristää hakutahtia, laajentaa ehkä kohderyhmää minne hakisi. Tai ehkä etsiä muualta kuin Treeltä..

Tai ehkä vain lopettaa tämä insinörttäys ja lähteä amikseen hakemaan töitä :D Ne, jotka ei osaa, opettaa. Ne jotka eivät osaa opettaakkaan, johtaa. Vai miten se meni.

Now I'm going down to sleep
With your withering corpse at my feet
Pray the Lord my soul to keep
'Cause this bloody angel is on a downhill, steep
If I die, before I awake
Should Morning star be my fate,
Pray the Lord my soul to take
I don't wanna burn in a sulfur lake.

Kökkö kuin mikä. Menkööt.

Soitossa Dj Scott Project - Overdrive. Ihme purkkaa sekin. Scottiksen biisit kyllä muistuttavat kaikki toisiaan aika reippaasti muutenkin, minkäs teet. Oikea Antiloop-herääminen taas. Poppoo jonka biisejä kuuntelin joskus lukiossa kunnes huomasin että joka biisi kuulostaa ihan samalta. Ehkäpä siksi en koskaan mieltynyt pop-musiikkiinkaan. Viesti on aina sama: Poika jätti tytön, tyttö jätti pojan, elämä on kurjaa kun ei ole ketään, tai elämä on ihanaa kun on joku. Jos popissa ei ole joku näistä teemoista, se on jo harvinaista. Sitten löytyy näitä jenkkiläisiä ripoff paskiaisia, jotka käyttävät hyväkseen vanhaa demoscenen raiturimusiikkia tehdäkseen hittejä.

Paskiaisia.