IRC-Galleria

Daealis

Daealis

In nomine Anton Lavey, et Nietsche et Lucifer. Ramen

Selaa blogimerkintöjä

Massapaine on kamala asia.Torstai 10.01.2008 10:21

Kun jälleen eilen aamulla availin postilaatikkoani, siirsin pari uutta 'lähdeppä facebookkiin' sähköpostia niille kuuluvaan kansioon. Olen näet kerännyt niitä kasaan ihan sitä varten, että olin jo aiemmin päättänyt liittyväni sinne, kunhan yhteisön tuotamat paineet olivat riittävän suuret. Olin asettanut itselleni ympäripyöreän rajan, jonka jälkeen käyn tekemässä itselleni sinne tilin. Eilen mentiin rajan yli.

So there we are then, in enemy territory. Ei mitään käsitystä miten tämä räpistys toimii, vain muutama kuva etusivulta näkynyt jossain lehdissä, järkyttäviä ostosummia muutaman prosentin omistuksesta ja eilinen uutisotsikko jostain pörssi-widgetistä, joka levitti spywarea siinä sivussa. Siinä sitten pakolliset tiedot täytettyäni olin hieman puulla päähän lyöty: Mitäs sitten? Mistä saan aseteltua itselleni kaikki nuo tiedot, mitä muillakin näkyy? Missä on kuvien lisäily? Ja mitä pirua ovat nämä pikkuikkunat, joissa näkyy pyörivän mitä kummallisimpia faktoja, nimikkeitä ja härpäkkeitä?

Koko pienen iltani sitten asiaan tutustuin, ja nyt olen lyöty ritariksi pikkusiskoni valtakunnassa, minulla on virtuaaliminäni niskaan tatuoitu oma nimeni, minusta on melkein 200 factoidia(pientä joko-tai -kysymyksen vastausta), mittareiden mukaan olen yhtä normaali kuin 46% kanssa-feissaajista Ja ajattelin ryhtyä piraatit vs. ninjat taistoon ninjojen puolelle.

Voisi sitä kai huonomminkin aikansa viettää, kuten pössyttelemällä pilveä. Luultavasti tosin yhtä villille tripille(olet aateloitu epänormaali ninja, jolla on niskassa tatuoitu 'Luikku') tarttisi kyllä sellaisia kivan punaisia täplikkäitä sieniä..

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.