IRC-Galleria

Daealis

Daealis

In nomine Anton Lavey, et Nietsche et Lucifer. Ramen

Selaa blogimerkintöjä

Vista, paskakasa jopa windowsiksiLauantai 22.11.2008 18:27

Helvetin mahtava uusi windows, joka toimii kuin unelma...
- Kaksi gigaa keskusmuistia ei riitä siihen, että järjestelmä edes pyörisi sulavasti, vaan pelkästään jo windowsin mukana tulevien ohjelmien pyöriessä käyttö välillä nytkähtelee selittämättömästi.
-Päivityshistoria kertoo, kuinka toimiva järjestelmä tämä automaattipäivitys on: viimeisen neljän kuukauden aikana, yksi päivitys jokaista neljääkymmentä kohden on onnistunut. Epäonnistuneiden päivitystenkin asennus kuitenkin onnistuu, kunhan vain antaa päivitysten kerääntyä ja asentaa kerralla isomman paketin.
-Vista ei myöskään tunnista useimpia itse poltettuja levyjä. Sen lisäksi se ei myöskään tunnista kuin murto-osan kaupassa myytävistä levyistä, oli sitten musiikkia tai elokuvia tai pelejä. Osa tästä johtuu siitä, ettei vista ymmärtänyt levyjen nimiä, missä oli ääkkösiä. Tämä on kuitenkin ensimmäisen 20 minuutin ongelma, koska kun levyn antaa vain lojua riittävän pitkän aikaa asemassa, Vista ilmeisesti hiljalleen haistelee uutta tulokasta ja alkaa lopulta tuntea olonsa turvalliseksi uuden levyn läheisyydessä, ja alkaa lukemaan sitä.

Ehkä Windows 7 sitten tuo jotain parempaa markkinoille, sillä vista on epäonnistunut kokeilu joka saa vain vitutuksen pintaan.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.