IRC-Galleria

Daealis

Daealis

In nomine Anton Lavey, et Nietsche et Lucifer. Ramen

Selaa blogimerkintöjä

TwilightSunnuntai 18.01.2009 03:07

En tiedä mitä odotin. Menu on täynnä teinejä, opiskelijaelämää ja vamppyyrejä, joten arvaahan sen että se on "mahdoton teinirakkaus"-ongelman päälle rakennettu elokuva.

Juoni alkaa kuten mikä tahansa nuorille suunnattu elokuva.
-Teinit koulussa: American Pie, Van the Man
-Teini uudessa koulussa: The New guy
-Teinit&efektit huvittavassa elokuvassa: Ajanpysäyttäjät, The Covenant
-Teinit pelastamassa maailmaa: Eragon, D&D, yli puolet koskaan tuotetusta animesta.
Juoni on niin ennalta-arvattavissa puoleenväliin elokuvaa ettei leffaa katsellessa voi olla tietämättä mitä tapahtuu. Toki siihen on tottunut jo 10 vuotta sitten kun kerran on Hollywoodista kyse, joten jätetään ilmiselvät ilmiselviksi. Ikävä on vain huomata, että puolivälin jälkeen, kun teinileffaan sekoitetaan vamppyyrimyytit, elokuva ei muuta rataansa lainkaan.

Twilight kerää koko vamppyyrigenren historian aikana keksityt clichéet toistensa päälle. Poislukien muutamat vanhimmat, alkuperäisimmät myytit, jolloin vamppyyrejä käsiteltiin kirkon näkökulmasta, alunperin paholaisen kanssa diilejä tehneiksi ihmisiksi. Twilightin vamppyyrit eivät enään tuhoudu auringossa, eivät pelkää ristejä, kirkkoja, pyhää vettä tai muitakaan kristillisiä symboleja. Viimeiset kourallinen vuosikymmeniä ovat tuoneet vamppyyreille 'inhimillisyyttä' verrattain alkuperäisiin legendoihin. Väitetään Bram Strokerin ottaneen mallia Vlad Tepesistä, jonka on huhuttu olleen vamppyyri, mutta jos Dracula ja Vlad "Tepes" Dracul laitetaan samalle viivalle, niin Dracula jää lähtöruutuun ruumislaskurin rullatessa toista päivää ylöspäin Seivästäjän kanssa. Ensimmäiset vamppyyrit olivat raakalaismaisia, verenhimoisia murhaajia vailla inhimillisyyden rippeitäkään, sitten saapuivat vuosituhansia eläneet, sivistyneet ja hurmaavat 'Draculat' kuvioihin, vuosituhannen vaihteeseen mennessä oli saatu jo kourallinen vamppyyriantisankareita leffoihin ja sarjakuviin(Blade, Underworld) ja nyt vamppyyrit menettävät loputkin hampaansa kun heitä aletaan viimein kuvata tyttölasten märkien teiniunien kohteeksi kultakutrisina täydellisinä teineinä. Anteeksi, epäreilu vertaus, tulihan Underworld seksikkäissä lateksiasuissaan jo jokin aika takaperin kertomaan kukkien ja mehiläisten verisestä taistelusta pikkupoikien puolelle, mutta Underworld sentään oli verinen vampit/ihmissudet toimintamätke, missä taas Twilight on Buffy Vamppyyrintappaja pg-13 -versiona ja poliittisesti korrektina(demonit varmasti loukkaavat jotain ääriliikkeitä).

Joten mitä jää käteen, jos ennalta-arvattavat vamppyyri-clichét sekoitetaan ainakin yhtä vanhoihin ideoihin teinidraamoista? Perinteinen teinidraama, jossa on kourallinen efektejä punottu mukaan. Perinteinen typpivakuumipumppu ruttaamassa autonoven, kun sankarillinen vamppyyrimme juoksee pelastamaan neitoa, erittäin tökerönnäköistä yliluonnollista nopeutta trikkikuvaavaa juoksua ja ympäri seiniä lentävä taistelu, jota voisi luonnehtia Blade kakkosen lopusta lainatuksi, mutta ilman niin hassuja efektejä tai edes niin hyvää juonta. Mikäli töllö on tyhjä ja Bladet sekä teinikomediat on katseltu liian usein, katsokaa tästä niiden äpärälapsi. Se tekee molemmat osa-alueet huonommin, mutta onhan se sentään tuoreehko genresekoitus elokuvasaralla. Buffy tämän teinivamppyyridraamailun teki jo vuosia sitten telkussa, mutta ei Twilight paljon huonommaksi vedä. Paitsi surkean näköisissä miespääosarooleissa. Oikeasti. Elokuva on selkeästi suunniteltu teini-ikäiselle naisväelle kuolattavaksi, mutta missä on se ensimmäinenkään edes kaunis mies? Kun vertaa Buffyssä ja myöhemmin omassa sarjassaa olleeseen Angel-vamppyyriin, David Boreanaziin, tai Deppiinkin oikein maskeerattuna, tai hitto, vaikka Marilyn Mansoniin: Miesnäyttelijät tässä elokuvassa ovat keskinkertaisen näköisiä. Ei siis missään tapauksessa huono elokuva, mutta mitään uutta tai erityisen hyvin toteutettua se ei tarjoa. Eri osa-alueita paremmin toteuttavia elokuvia, josta ehkä voisi verrata paremmin mikä kiinnostaa:
-Vamppyyriefektit: Underworld, Blade, Dracula(melkein kaikki versiot Bela Lugosin versioon asti). Twilightin "vamppyyrit" ovat supervoimaisia teinejä, jotka imemät elukoista verta supervoimiensa tueksi.
-Teinit leikkivät efektien kanssa: Ajanpysäyttäjät, Potterit(haha, blow me kriitikot). Twilightissa ei ole kuin tietääkseni ensimmäinen elokuvissa nähty vamppyyrien huvikseen keskenään pelaava baseball-matsi. Siinä on ainoa uusi efekti-idea mitä tässä leffassa nähdään. Ja sekin siis käsittää savuavan pallon. Ei sillä että väheksyisin kohtausta millään lailla, voisin melkein väittää että tämä baseball taisi olla elokuvan paras kohtaus. Aina siihen asti kunnes paikalta paettiin.
-Rakkausleffa: Wall-E, Butterfly & sword, The Hero, The Fountain, Corpse Bride, Cry-Baby. Twilightin ongelmat olivat revitty suoraan mistä tahansa teinidraamasta IKINÄ. Vaikkahan wikipediasta ottaa esille listan Teen Drama -genren tv-sarjoista ja jokaisesta löytyy samanlainen tyttö näkee pojan, poika on eri sosiaaliryhmästä, rakkaus voittaa -bullshittiä.
-Tehoste-leffat: X-Men, The Chronicles of Riddick, I Robot, Minority Report, Bladet. Kaikissa näissä elokuvissa on paremmin tehtyjä tehosteita, näyttävämpiä taisteluja ja yleisesti miellyttävämpiä toimintakohtauksia. Minorityä ja Robottia lukuunottamatta kaikissa on synkempi tunnelmakin kuin keskimäärin Twilightissa.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.