IRC-Galleria

Yucciz

Yucciz

Patinoitunu Runomies, enkä.

Selaa blogimerkintöjä

Autoilijoiden Kootut selityksetPerjantai 04.08.2006 22:35

Seuraavassa tosikertomuksia
vahinkoilmoituslomakkeista,
joissa autoilija on pyrkinyt
lyhimmällä mahdollisella tavalla
kertomaan vahingosta.




Tullessani kotiin ajoin väärään
taloon ja törmäsin puuhun jota
minulla ei ole.


Toinen auto törmäsi minun autooni
antamatta varoitusta
aikomuksistaan


Luulin että ikkuna oli alhaalla,
mutta huomasin että se oli
ylhäällä kun pistin pääni sen läpi


Törmäsin pysähtyneeseen kuorma-
autoon, joka tuli toisesta
suunnasta.


Kuorma-auto peruutti läpi
tuulilasini vaimoni kasvoihin


Jalankulkija osui minuun ja meni
autoni alle


Kaveri oli joka paikassa kadulla.
Minun täytyi kurvata monta kertaa
ennenkuin osuin häneen


Lähdin tien reunasta, vilkaisin
anoppiani ja ajoin padon yli


Yrityksessä tappaa kärpästä,
ajoin puhelinpylvääseen


Olin ostanut taimia koko päivän
ja olin matkalla kotiin. Tulin
risteykseen, ja yksi pensas
hyppäsi eteen estäen näkökenttäni
ja en nähnyt toista autoa


Olin ajanut 40 vuotta kun
nukahdin rattiin ja jouduin
onnettomuuteen



Olin matkalla lääkäriin peräpään
vaikeuksieni kanssa, kun kuningas
pulttini antoi periksi ja
aiheutti minulle onnettomuuden


Kun lähestyin risteystä, niin
yhtäkkiä eräs merkki ilmestyi
paikassa, missä koskaan ennen ei
pysähtymismerkkiä ole ilmestynyt.
En voinut pysähtyä ajoissa
estääkseni onnettomuutta


Lensin autostani kun se jätti
tien. Myöhemmin minut löysi
ojasta pari eksynyttä lehmää


Välttääkseni osumasta edessäni
olevan auton puskuriin osuin
jalankulkijaan


Autoni oli laillisesti pysäköity
kun se peruutti toiseen autoon


Näkymätön auto ilmestyi tyhjästä,
osui autooni ja katosi


Kerroin poliisille, että en ollut
loukkaantunut, mutta kun otin
hatun päästäni totesin että
minulla oli kallonmurtuma


olin vakuuttunut, että vanha
herra ehtisi kadun yli, kun osuin
häneen


Jalankulkijalla ei ollut
tietoakaan minne mennä, joten
ajoin hänen yli


Puhelinpylväs lähestyi.
Tarkoitukseni oli kurvata, kun
osuin toiseen autoon

SuihkurituaalitKeskiviikko 02.08.2006 11:42

Näin nainen käy suihkussa.

1. Riisuu vaatteet ja laittaa ne
pyykkikoriin - jaetteluna valko
ja kirjopyykkiin.
2. Pukee päällensä kylpytakin ja
menee kylpyhuoneseen. Matkalla
hän kohtaa poikaystävänsä,
kiristää vähän kylpytakkia ja
puolijuoksee loput matkasta.
3. Jää seisomaan peilin eteen ja
tarkistelee itseään tarkasti.
Rentouttaa vatsaansa ja valittaa,
kun hänestä on tullut niin lihava.
4. Menee suihkuun, ottaa esille
kasvojen, käsien, jalkojen ja
selän pesusienet!
5. Pesee hiukset
erikoisshampoolla, joka sisältää
avokaadoa, hunajaa ja 83
vitamiinia!
6. Pesee hiukset uudestaan
samalla shampoolla!
7. Käyttää erikoishoitoainetta,
joka sisältää avokaadoa ja
hunajaa, antaa sen vaikuttaa 15
min.
8. Pesee kasvoja tarkasti 10 min
sikakalliilla saippualla, joka
sisältää omenoita. Sen jälkeen
kasvoilla on sama väri kuin
keitetyillä ravuilla.
9. Pesee kehon toisella yhtä
kalliilla saippualla, joka
sisältää pähkinöitä ja
viinimarjoja.
10.Tämän jälkeen hän huuhtelee
hoitoaineen pois - tämä kestää 10
min. Hänhän haluaa vain olla
varma, että kaikki hoitoaine on
poissa, muuten hiuksista tulee
raskaita ja litteitä.
11.Ajaa kainalo- ja säärikarvat.
12.Kirkuu, kun poikaystävä -
leikillään - sammuttaa
lämminvesihanan.
13.Sammuttaa suihkun.
14.Ravistaa kaiken veden pois
päältään suihkussa.
15.Astuu suihkusta ulos Afrikan
kokoisessa pyyhkeessä
kuivattaakseen kehon.
16.Käärii hiukset
superimutehoiseen pyyhkeeseen.
17.Menee takaisin makuhuoneeseen
edellä mainitussa kylpytakissa.
18.Kohtaa poikaystävänsä
matkalla, kiristää kylpytakkia
lisää ja juoksee huoneeseen.
Käyttää 1 ½ tuntia pukemiseen.


Näin mies käy suihkussa.


1. Riisuu vaatteet, kun hän istuu
sängyllä, levittää vaatteensa
ympäri lattiaa.
2. Kävelee alastomana
kylpyhuoneseen. Matkalla kohtaa
tyttöystävänsä, ylpeänä näyttää
munansa ja huutaa kuin elefantti.
3. Jää seisomaan peilin eteen ja
vetää mahansa sisään. Tarkistaa
munansa koon, rapsuttaa pallejaan
ja sen jälkeen haistaa käsiään.
4. Menee suihkuun.
5. Ei etsi pesusientä, koska hän
ei moista käytä.
6. Pesee kasvot hänen
myrkynvihreällä saippualla.
7. Pieraisee ja repeää nauruun,
koska kylpyhuoneessa on mukava
kaiku.
8. Rauhoittuu, mutta repeää kohta
taas nauruun kuin haju savuttaa
hajuaistin.
9. Pesee sukukalleudet ja
ympärillä olevan alueen.
10.Pesee perseen saippualla ja
jättää vähän karvoja saippuaan.
11.Pesee hiukset jollain
shampoolla eikä käytä
hoitoainetta.
12.Tekee punkkari kampauksen.
13.Ihailee uutta hiusmuotiaan
peilissä
14.Kusee tyytyväisenä kaivoon
suihkussa.
15.Huuhtelee shampoon ja saippuan
ja astuu heti pois suihkusta,
mutta ei huomaa, että oli
jättänyt vetämättä suihkuverhoa
eteen kun meni suihkuun.
Joten nyt koko kylpyhuone -
vessapaperia myöten - on
läpimärkä.
16.Kuivattaa itseään nopeasti ja
kevyesti.
17.Katsoo taas peiliin ja
jäykistää lihaksensa ja tarkistaa
munansa koon.
18.Unohtaa sammuttaa valon
jälkeensä.
19.Menee takaisin makuuhuoneeseen
pieni pyyheliina ympärillään.
Kohtaa tyttöystävänsä matkalla,
repii heti pyyhkeen pois ja
näyttää ylpeänä munansa ja huutaa
kuin elefantti.
20.Heittää märän pyyhkeen
sängylle ja antaa sen olla, pukee
päällensä 2:ssa minuutissa.

GolfslangiaTiistai 01.08.2006 15:28

Amatööripuoli = Reiän alapuoli kaltevalla griinillä. Varovaisen pelaajan pallo menee tältä puolelta ohi.
Ampiainen = Keltamusta-raidallinen tolppa 150 metrin päässä griinistä.
Annettu = Reikäpelissä hyväksytty lyhyt putti ilman puttaamista. Myös gimme.
Baitti = Alakierteen purevuus, joka saa pallon pysähtymään lähes paikoilleen.
Banaani = Äärimmäisen paljon kiertävä slaissi.
Biitsi = Bunkkeri eli hiekkaeste. Myös beach.
Bogeytikka = Pallo, joka puuhun osuessaan kalahtaa kuuluvasti.
Chief = Draiveri eli suurin maila bägissä. Myös draikka.
Duffari = Aloittelija, myös hakkeri.
Duffi = Epäonnistunut lyönti, jossa maila osuu raskaasti maahan ennen palloa.
Hanuri = Honour. Edellisen reiän voittaja saa kunnian aloittaa seuraavan väylän.
Hasardi = Vesi- tai hiekkaeste.
Homopallo = Oranssi talvipallo.
Hustler = Pelaaja, joka tarkoituksellisesti pitää korkeata tasoitusta menestyäkseen paremmin kilpailutilanteissa. Myös capihuijari.
Iglu = Eagle. Kaksi alle parin pelattu reikä.
Kanintappaja = Maata pitkin kiitävä lyönti.
Kynttilä = Pallo osuu puumailan lavan päälle, josta se kimpoaa suoraan ylöspäin.
Näyttämö = Griini.
Parkku = Pariin eli ihannetulokseen pelattu reikä. Myös paarma, partsu
Paistettu muna = Alastulojäljessään makaava, vaikeasti pelattava pallo bunkkerissa.
Pirjo = Birdie. Yksi alle parin pelattu reikä. Myös pirkko, pike, pörö, pirtsu.
Prässätä = Käyttää lyönnissä enemmän voimaa.
Rankkari = Rangaistuslyönti.
Rulli = Pallon maassa vierimä matka.
Sammakko = Osuma palloon niin, että se lähtee pomppien eteenpäin.
Slaissi = Vasemmalta oikealle kiertävä lyönti oikeakätisellä pelaajalla.
Soketti = Pallo osuu mailan varren ja lavan yhtymäkohtaan ja lentää suoraan oikealle.
Spuuni = 3-puumaila. Alkuaan nimitys monille erilaisille puumailoille, joille oli yhteistä lyöntipinnan lusikkamainen koveruus. Myös spoon, lusikka.
Stylisti = Oikeaoppisen, sulavan, jopa esteettisesti kauniin swingin omaava pelaaja.
Tiger = Kyvykäs pelaaja. Nimi oli tunnettu jo ennen Tiger Woodsia.
Toppi = Pallon yläosaan osunut lyönti.
Urpo = Hitaasti etenevä pelaaja.
Ässä = Hole in one. Myös holari, ace ja ykkönen.

Lisää lekurien suustaMaanantai 31.07.2006 23:37

- Ohessa resepti, jonka pyydän
ystävällisesti syömään.
- Potilas kotiutuu
lasikuituisella kipsiholkilla.
- Kehotetaan vähentämään
alkoholin, tupakan ja kahvin
juontia.
- Potilas on parantunut hoidosta
huolimatta,
- Alaraajoissa todetaan 1,5
metrin pituusero.
- Kotitilalla tehty sukupuolen
vaihdos, joten työt vähenemässä.
- Tarvittaessa soittaa
puhelimitse.
- Kyseessä -87 leikattu
munuaiskarsinooma, joka voinut
täysin tyydyttävästi.
- Potilas lopetetaan kortisoni-
annoksella muutaman päivän
päästä.
- Kirjoitetaan allekkain yhteen
riviin.
- Deporino-nenätipat pään ollessa
ylösalaisin x 3.
- Juonut kaksi pulloa kirkasta
puoleen mieheen.
- Oikean korvan käyttö ei ole
vasemmalla puolella suositeltavaa
- Kertoo, että melupaikan työtaso
ei ole kovinkaan korkea.
- Varpaissa kynsivallin tulehdus,
poistetaan kaikki viisi varvasta.
- Liikkuu vasemmalla kädellä
spontaanisti
- Kirjoitettu Duracef-kuuri,
koska Staflocilista mennyt
sekaisin.
- Tilataan yhdellä jalalla
seisovat lantiokuvat.
- Aikaisemmin sairastanut
diabetesta ja sairastaa edelleen.
- Potilas poistunut ilman lupaa
pirteämpänä poliklinikalta n. klo
18.00.
- Kyseessä siis ainoa silmä, joka
kaihileikkaukseen ei mielellään
lähde niin kauan kuin toimeen
tulee, eikä potilas itsekään
tässä vaiheessa ole leikkaukseen
halukas.
- Kirjoitetaan nyt 15 kertaa
fysikaalinen lähete ja n.
kuukauden kuluttua potilas tulee
vasemman ranteen kanssa
kontrolliin.
- Rasitettu yhteensä 6 minuutin
ajan, jolloin lopetettu lähinnä
jalkojen loppumisen ja exhaustion
takia.
- Viime aikoina reilusti
käyttänyt, nyt kertoo ettei viime
aikoina ole.
- Pyrkii vähitellen sauvoista
pois.
- Aloitetaan 1 X 2 per os.

Munansaannos-storySunnuntai 30.07.2006 16:15

Ripsotetut lentsikat Oy:n lentokone laskeutui Kollipalon
lentokentälle. Lalli Kuikkunen ja kurisevat mallit astuivat ulos.Lalli oli kuihtunut matkalla ja alkoikin syödä Kettulan Vicksiä. Kyllikki oli ollut parvilla odottamassa ja tuli nyt katsomaan kutistunutta Lallia. Kollipalon Sanomien juttuvinkkari Erno Poukko tuli kuppaamaan Lallilta tietoja. Samalla hän jututti Villeä. Vihdoin päästiin eteenpäin. Kuivattu Lalli tassutteli tulliin kurisevien mallien kanssa rekatonta lavaa pitkin. Matkalla vastaan tuli luvaton Reiska, jolla oli rutiseva linkkari. Tämä nilkutti mutisten. Tullipäällikön naama näytti hassulta. Se sai kehdottomat mallit nuorenemaan suhteettomasti.
Kuiskuttava tullimies aloitti kurisevat tullitoimenpiteensä
huomatessaan tämän. Tulliin tuli kuitenkin kukko ja tulli alkoi
kuhista. Tuolikin alkoi suhista juuri, kun Karttulan Pekka, tuo tunnettu rapukolojen ruksuttaja, oli laittamassa sukkia tuolille. Yhtäkkiä kossututka huomasi tuhisevaa kossua Hirvisen
tontilla. Kara-Pekka, myös possutullarina toimiva kumma
tullimies, lähti katsomaan, oliko tontilla lupa hipsutella
viinaspäissään. Niin Lalli pääsi jatkamaan matkaansa kohti
Pirkkilän Ellun kotia, jossa oli meneillään juhlat.


Parkkipaikalla hän huomasi tuulilasissaan murisevan pilkun. Keikutettu Lalli ei siitõ välittänyt, vaan lähti huolettomasti suristelemaan kohti Ellun kuvailemaa tallia, josta löytäisi helposti perille seuraamalla korvatonta kania. "Jos et löydä, kysy siltä kipeältä ukkelilta, joka kuppaa tallilla." Matkalla Lalli poikkesi kunnostetun Allin luona. Alli kyhäili parhaillaan kukka-asetelmia. Lalli päättikin ryhtyä ostamaan kukkia. Hän ei kuitenkaan saanut selvää kukkien kadotetuista latinankielisistä nimistä. Alli ryhtyi tulkkaamaan muristen. Allin kunto loppui kuitenkin lyhyeen, joten Lalli osti kaivatun kukan. Kukitettu Lalli saapui Ellun pitsitylle talolle. Pihalla oli kapeaa rakkaa. Ellun talossa oli paljon natisevia loisia. Juhlissa tarjoiltiin Villen pottua sekä kuhisevaa silliä. Ruuan
jälkeen Ellu, pikkanen kamppaajamme, piti lyhyen puheen, joka
loppui seuraavasti: "Musiikin ystävät, kuunnelkaa musikaaleja.
Telkkua muille." Kohta pihalla pidettiin pieni urheilukilpailu.
Lalli oli kepinheitossa ylivoimainen, mutta jääkiekkoa hän
ei osannut. Pekka oli kaukalossa aivan omiaan. Kiekkoilusta Lalli sai vain tällin. Se olikin kuriseva tälli.Tikkakilpailussa hän karisti vastustajansa kauas taaksensa. Jousiammunta ei sujunut nuolen ympärille ilmestyneen sukan takia. Kilpailujen jälkeen Lalli sai kuulla, että hänen ukkinsa oli kipeä. Rakin kerrottiin olevan myös kipeä. Lalli ei ehtinyt ajatella asiaa, vaan riensi sisälle hääräämään Pistos-Ellun kanssa. Hän käytti piristeitä puuhaillessaan Ellun kanssa, ettei saisi kuskattua pappaa kotiin vaimon luo. Ellun piristeet aiheuttivat loivaa kutinaa.

Olet punaniska jos...Lauantai 29.07.2006 14:21

- Vaimosi painaa enemmän kuin jääkaappi.
- Sukupuusi ei haaraudu.
- Talossasi on pyörät alla, mutta kolmessa autossasi ei.
- Sinun täytyy mennä ulos käydäksesi jääkaapilla.
- Etupihallasi on kukkaistutuksin täytetty kylpyamme.
- Joku perheestäsi saattaa sanoa: "Tules vilkaisemaan tätä,
ennen kuin huuhtelen sen alas !"
- Löydät auton nurmikkoa leikatessasi.
- Persoonallinen rekisterikilpi tarkoittaa mielestäsi sellaista,
jonka enosi teki vankilassa.
- Yöllä vessaan meneminen vaatii saappaiden ja takin päälle
pukemista.
- Pidät kinkkua ja papuja gourmet-ruokana.
- Sinun täytyy kävellä purolle kylpeäksesi.
- "kolmiosainen puku" tarkoittaa mielestäsi haalareita, ruudullista flanellipaitaa ja lämpökalsareita.
- Vaatekaapissasi roikkuu lakana ja autossasi luodikko.
- Olet ajanut partasi ekalla luokalla ollessasi.
- Kuistisi romahtaminen tappaa kaksitoista koiraa.
- "seitsemän ruokalajin päivällinen" tarkoittaa mielestäsi
papuja ja sixpackia.
- Talossasi on täytetty opossumi.
- Äitisi ei viitsi ottaa tupakkaa huulestaan roikkumasta kertoessaan liikennepoliisille minne tämä voi työntää sakkolappunsa.
- Uskot todella, että naisia kiihottavat eläimelliset
murahtelut ja vihjailevat eleet kielellä.
- Uskot, että sana "vihannekset" tarkoittaa kahta annosta
ketsuppia.
- Lasket "lukeneeksi" kaverin, jonka kotoa löytyy ainakin kaksi
Valittujen Palojen numeroa.
- Äitisi silityslautaan on kiinitetty sylkykuppi.
- Tiedät, että Dom Perignon oli joku mafiapomo.
- Yleisin lause sukukokouksessanne on "Paskaaks siinä tuijotat,
mulkku?"
- Arvelet, että Volvo on naisen ruumiinosa.
- Valokuvaaja pyysi sinua ottamaan hammastikun pois hääkuvaa varten.
- Henkilöllisyystodistusta kysyttäessä esität vyönsolkesi.
- Olet eläintentäyttäjälle velkaa enemmän kuin vuoden tulosi.
- Ajo-ohje kotiisi sisältää sanat "käänny pois kestopääl-lystetyltä tieltä"
- Koirasi ei voi katsella ruokailuasi voimatta pahoin.
- Olet faijasi kanssa samalla luokalla koulussa.
- Kotisi ikkunoissa ei ole verhoja, mutta rekkasi ikkunoissa on.
- Tarvitset enää yhden lisäreiän kanta-asiakaskorttiisi saadaksesi ilmaisen tatuoinnin.
- Koirasi ja lompakkosi ovat molemmat kiinni ketjussa.
- Uskot että turvaseksi tarkoittaa pehmustetta vesisängyn päädyssä.
- Sukulaistesi hautajaisissa on enemmän avolavapakuja kuin
henkilöautoja.
1. Parempi säästää se. Me tarvitsemme sen ruumiinavaukseen.
2. "Ota vastaan tämä uhri, Oi Pimeyden Valtias."
3. Musti! Musti! Tuo se heti takaisin. Tuhma koira!
4. Hetkinen, jos tämä on perna, niin mikä tämä sitten oikein on?
5. Pitäisikö minun koskea tuohon? Öh? öh, tuohon vai? Kummallinen kapine.
6. Voi ei! Hukkasin juuri Rolexini.
7. Hups! Hei, onko kukaan koskaan aikaisemmin selviytynyt saatuaan 500 ml tätä ainetta?
8. Menikö meiltä taas valot?
9. Tiesithän, että munuaisista maksetaan kovat rahat? Ja tällä kaverilla oli kaksi, eikö vain?
10. Kukaan ei saa liikkua! Hukkasin piilolinssini!
11. Voisitko lopettaa sen pureskelun. Se häiritsee keskittymistäni.
* Sinä olet niin seksikäs krapulassa.
* Loistopieru! Päästäpä toinen!
* Mieluummin katson sinun kanssa jalkapalloa ja juon olutta kuin menen shoppailemaan.
* Eiköhän tilata Jallu!
* Mennään kuule ostoskeskukseen, niin voit ihailla naisten takapuolia.
* Kulta - uuden naapurin tytär ottaa taas aurinkoa, tule katsomaan.
* Tee minulle palvelus - unohda se typerä ystävänpäiväkortt ja osta itsellesi pari golfmailaa.
* Kyllähän minä ymmärrän, hääpäivämme tulee joka vuosi, mene vain poikien kanssa metsästämään, se vähentää stressiä.

Tavoitteita elämäänKeskiviikko 26.07.2006 14:36


* 3 vuotiaana, ettei tulisi housuun
* 15 vuotiaana, että olisi ystäviä
* 18 vuotiaana, että olisi ajokortti
* 20 vuotiaana, että saisi seksiä
* 35 vuotiaana, että tekisi rahaa
* 50 vuotiaana, että tekisi lisää rahaa
* 60 vuotiaana, että saisi seksiä
* 70 vuotiaana, että olisi ajokortti
* 80 vuotiaana, ettei tulisi housuun

Olet vanha kun...Tiistai 25.07.2006 19:11


1. Istut puiston penkillä ja partiolainen tulee auttamaan, että saat jalat ristiin.
2. Alat toistaa iseäsi.
3. Sytytät syntymäpäiväkakkusi kynttilät ja ryhmä telttailijoita ryhtyy laulamaan "Kumbaya."
4. Joku lausuu kohteliaisuuksia vaatekertasi näyttävyydestä.... ....ja olet pukeutunut
bikiniin.
5. Ryhdyt ottamaan videonauhalle päiväsajan leikkiohjelmat.
6. Vakuutusyhtiösi on ruvennut lähettämään heidän ilmaista kalenteriaan ....kuukauden kerrallaan.
7. Alat toistaa itseäsi.
8. Kahvilassa valitat, että hyytelö on liian paksua.
9. Uudessa keinutuolissasi on enemmän valinnan varaa kuin autossasi.
10. Joudut yrittämään pari kertaa päästäksesi liikennetöyssyjen yli.
11. Huomaat alkaneesi pitää harmonikkamusiikista.
12. Aloitat joka toisen lauseen sanomalla, "Nykyään...."
13. Katsot oikealle ja vasemmalle, ennen huoneen poikki menoa
14. Alat toistaa itseäsi.
15. Tulet johtopäätökseen, että pahin vihollisesi on painovoima.
16. Löydät tavallisesti itsesi kertomasta ihmisille, mitä limppu tapasi maksaa.
17. Tajuat, että postimerkki maksaa tänään enemmän kuin elokuvalippu, kun olit kasvuiässä.
18. Lapsuutesi on nykyään museossa.
19. Vaatteet, jotka laitoit pois siihen asti kunnes tulevat uudelleen muotiin... ...tulivat uudelleen muotiin.
20. Kaikki lempielokuvasi ovat nyt elovissa uudelleen esitetty väreissä.
21. Auto, jonka osti upouutena alkaa olla antiikkia.
22. Alat toistaa itseäsi.
23. Löydät tästä listasta mauttomuuksia.