IRC-Galleria

Yucciz

Yucciz

Patinoitunu Runomies, enkä.

Selaa blogimerkintöjä

Huonot jälkituntemuksetLauantai 31.12.2005 13:31

Tuskin päässäsi vikaa on. Häpeäkokemukset syntyvät ja kehittyvät aina lapsuuden ja nuoruuden kokemusten pohjalta. Miten sinua on tuolloin häpäisty? Häpeä syntyy, kun oma innostus on latistettu. Koet seksuaalista mielihyvää ja latistat sen alkamalla hävetä. Eli toimit itseäsi kohtaan niin kuin sinua kohtaan on toimittu joskus.

"Tuntuu kuin olisi tehnyt jotain väärin" -kokemus kertoo aivan turhasta syyllisyydestä, joka lienee sinulle tuttu tunne lapsuudestasi tai ainakin nuoruudestasi. Tutki omaa taustaasi, erityisesti seksuaalista taustaasi, ohessa olevien kysymysten avulla. Kannattaa kirjoittaa vastaukset paperille, sillä niin on helpompi prosessoida ko. muistoja.

Läheisyyden pelko liittyy usein häpeään, eli toiselle on häpeällistä näyttää itseään, tunteitaan, tarpeitaan tai mielihyvää eli jotain hyvin henkilökohtaista itsestään. Kerro tästä vaikeudesta kumppanillesi ja sitten vaan olet hänen vieressään. Mitään kamalaa ei tapahdu; voi tuntua todella epämiellyttävältä, mutta ala vähitellen haastamaan uskomuksiasi käytännössä ja siedä rohkeasti ne epämiellyttävät tuntemukset. Jokainen tuntemus on sellainen, jonka olet jo joskus kokenut, ja nyt vain toistat sitä tuttua tunnetta, vaikkei se enää olekaan sinulle hyväksi.

Suosittelen luettavaksesi Ben Malisen kirjan Häpeän monet kasvot.

Mies katselee vain muitaPerjantai 30.12.2005 16:21

Se, että heteroseksuaalinen mies huomaa kauniin ja seksikkään naisen tai yksityiskohdan, on aivan normaalia. Miehet yleisesti ottaen syttyvät visuaalisista ärsykkeistä herkemmin kuin naiset. Mutta se ei tarkoita, että niskat pitää taittaa tai aina toimia ärsykkeen mukaisesti. Myös hienotunteisuutta tulee olla ja oman kumppanin huomioimista.

Vaikuttaa siltä, että miehesi ylittää toisen seksuaaliset rajat - katse kun on hyvin tehokas rajojenrikkoja. Kenelläkään ei ole siihen oikeutta. Toisten ihmisten niin fyysisiä kuin henkisiä rajoja tulee kunnioittaa, vaikka tykkäisikin, että toinen on seksikäs.

Seksuaalisen aktiivisuuden nouseminen on hyvin loogista, kun seksuaaliset ärsykkeet ympäristössä lisääntyvät. Myös kesä sinällään nostaa usein miesten ja naisten seksuaalista virittyneisyyttä.

Ymmärrän hyvin, että miehesi käytös loukkaa sinua. Mikä saa sinut olemaan tällaisen miehen kanssa, joka ei huomioi sinua naisena? Ryhdy pitämään huoli omasta seksuaalisesta ja naisellisesta hyvinvoinnistasi, äläkä anna miehesi käytöksen tuhota omaa itsetuntoasi ja naiseuttasi!

Vahditko miestäsi ja hänen katsomisiaan? Jos teet näin, lopeta ihmeessä, koska muuten kaikki huomiosi kiinnittyy hänen käytökseensä, ja vahtimisesta saattaa tulla jopa "pakkomielle". Puhukaa asiasta. Vaadi perusteluja, mutta älä anna kaikenlaisten perustelujen mennä läpi. Kerro, mistä et pidä ja mitä haluat. Tehkää sopimus miehesi käytöksestä. On aika, että miehesi kasvaa aikuiseksi eikä ole kuin esimurrosikäinen pikkupoika, joka innostuu heti kun näkee tissit

En tunne yhdynnässä mitäänTorstai 29.12.2005 16:45

Kuvailet tilannetta, jossa olet todennäköisesti dissosioinut itsesi pois yhdyntätilanteesta. Dissosiaatio tarkoittaa, että ikään kuin poistut itsestäsi henkisesti ja tunteellisesti, etkä aisti mitä tunnet ruumiissasi ja sydämessäsi. Onko joku loukannut sinua seksuaalisesti joskus, esimerkiksi koskettelemalla epämiellyttävästi? Vanhat traumat saattavat vaikuttaa näin. Myös kielteinen suhtautuminen seksuaalisuuteen ja omaan ruumiiseen voi heijastua kuvaamallasi tavalla. Tutustu omaan seksuaaliseen menneisyyteesi, ohessa on kysymyksiä. Tutustu myös omaan ruumiiseesi peilin avulla ja koskettelemalla itseäsi.

Opettele hengittämään kunnolla. Hengitä reilusti sisään ja ulos, siten, että alavatsasi pullistuu. Älä hengitä vain keuhkojen yläosalla, vaan täysin pallealla ja alavatsalla.

Opettele pitämään peppusi rentona, ikäänkuin hengittäisit myös peräaukolla. Tällöin lantionalueesi on vastaanottavaisempi tuntemuksille. Ota mukaan seksuaalisia mielikuvia, fantasioi. Voit myös lukea eroottisia novelleja ja tutkia, millaisia reaktioita ne saavat sinussa aikaan. Antaudu aistimuksille.

Tunnetko sukupuolielimissäsi mitään, jos koskettelet itse itseäsi? Puhtaasti fyysiset tuntopuutokset voi käydä tarkistamassa myös lantionpohjan lihasten hoitoon erikoistuneella fysioterapeutilla. Se, että ko. tilanne johtuisi tuntopuutoksista on kuitenkin äärimmäisen harvinaista. Lähde harjoittelemaan lantionpohjan lihaksistoasi, sillä sen avulla saat kontaktia omaan ruumiillisuuteesi.

Seksuaaliterapia tai psykoterapia voi olla tarpeen, mikäli haluat tutkia terapiassa menneisyytesi, asenteidesi ja uskomustesi vaikutuksia tämän päivän kokemuksiisi. Terapiassa voit oppia tuntemaan niin fyysisesti kuin emotionaalisesti, sillä seksuaalisuus on yksi perustunne. Eli sinun ei tarvitse olla loppuelämääsi samanlainen. Lähde rohkeasti tutkimusmatkalle itseesi.

Mukavia vinkkejä fyysiseen itsetuntemukseen on Orgasmikirja-kirjassa, jonka kirjoittaja on Katerina Janouch. Henkisempiä harjoituksia on kirjassa Kuinka tulla paremmaksi rakastajaksi?, sen kirjoittaja on Linda De Villers

Herpes-tartuntaTorstai 29.12.2005 00:47

On olemassa verikokeena otettava vasta-ainetesti, joka näyttää, onko henkilöllä koskaan ollut herpes-tartuntaa. Sen ongelma on kuitenkin tulkinta: vasta-aineet voivat olla koholla ilman että oireita on koskaan ollut, eikä testi kerro millä iho- tai limakalvoalueella herpes on. On mahdollista, että herpesrakkulat tulevat vain kerran ja sitten herpes jää ns. lepovaiheeseen, mutta tarttuminen on mahdollista tänäkin aikana. Tartunta voi tapahtua myös oireettomasti.

Näin ollen seksipartnerille on hyvä kertoa taudista. Jos on kerran saanut herpeksen, virus on elimistössä aina sen jälkeen. Vaikkei ole koskaan ollutkaan herpestä, virus saattaa silti olla elimistössä. Oireilevasta herpes-rakkulasta otettava näyte on luotettava, eli jos sinulle tulee seuraavan kerran rakkula, mene otattamaan näyte siitä. Tämän jälkeen ei ole minkäänlaista epäselvyyttä, onko sinulla herpes vai ei.

Uusia virikkeitäTiistai 27.12.2005 15:16

Suosittelen Seksikirja-nimistä kirjaa. Sen kirjoittajat ovat Suzi Godson ja Mel Agace. Teosta kuvaillaan näin: suorasukaisen perusteellinen seksikirja kaikille seksuaalisille olennoille. Sisältönä on mm. suutelu-, hyväily- ja kiihotustekniikoita, uusia masturbointitapoja miehille ja naisille, parhaat suuseksikikat. G-pisteen stimuloiminen ja eturauhasen kiihottaminen, selkeät asentokuvat ja paljon muuta.

En saa miehen kanssa orgasmiaMaanantai 26.12.2005 13:59

Kukin nainen kokee orgasmin hyvin eri tavoin. Kautta aikojen on kiistelty siitä, onko olemassa erilaisia orgasmeja ja minkälainen orgasmi on oikeanlainen orgasmi, klitorisorgasmi vai emätinorgasmi. Nykyään kaikenlaiset orgasmit ovat samanarvoisia eli nainen itse voi päättää, mikä on hyväksi. Orgasmit jaotellaan vähintään neljään tyyppiin: 1. klitorisorgasmi, 2. emätinorgasmi ja 3. syväorgasmi (syvältä emättimen pohjasta lähtevä orgasmi) sekä 4. sekamuotoinen orgasmi, jossa on kaikkia edellä mainittuja.

Orgasmin saamiseen johtavat keinot ovat hyvin monenlaiset. Toiset naiset pitävät suoremmin klitorikseen eli häpykieleen kohdistuvasta ärsykkeestä ja toiset laajemmalle alueelle tulevista tuntemuksista. Toiset pitävät siitä, kun painetta kerääntyy paisuvaiskudoksiin ja lantionpohjan alueelle. Paisuvaiskudokset ovat emättimen ja virtsaputken ympärillä olevat kudokset. Klitoris on vain yksi pieni osa naisen sukupuolielinten paisuvaiskudoksia. Naisen paisuvaiskudokset täyttyvät kiihottuessa verellä ja saavat sukupuolielimet turpoamaan ja tuntumaan paineisilta.

Klitoris on todella herkkä paikka. Jos siihen kohdistaa suoraan kosketuksia tms. ärsykettä, se on useimmiten liian voimakasta ja sattuu. Sama tapahtuu helposti, jos klitorista ärsyttää liian pitkään. Se turtuu tai tulee todella kosketusherkäksi.

Kiihottuminen on myös henkinen ja emotionaalinen prosessi, jossa ovat mukana tunteet, mielikuvat, muistot ja tunnelmat. Panosta niihin enemmän eli fantasioi, tunne himoa ja rakkautta niin itseäsi kuin kumppaniasi kohtaan. Toisaalta naisen seksuaalisuuteen liittyy vahvasti uskomus, että orgasmiin kuuluu aina hellää hyväilyä.

Suun tuottama mielihyvä on makuasia: yleensä naiset siitä pitävät, jos asenteet suuseksiä kohtaan ovat avoimet ja kumppanin suuseksinantamistekniikka naisen toiveisiin sopiva. Niin suu- kuin käsiseksissäkin on tärkeää vaihdella ärsykkeen määrää ja antamistapaa (pyöritellä, sipaista, painella, hyväillä, nopeasti, hitaasti ym.). Yhtä tärkeää on kertoa, mitä ja miten toivoo.

Hyvä keino harjoitella orgasminsaantia uusilla tavoilla on kiihottaa itseään hyvin kiihkeäksi, lopettaa kiihottaminen ja antaa kiihotuksen hiukan laantua, sitten vähän ajan päästä taas jatkaa ja lopettaa. Kolmannen tai neljännen uudelleenkiihottumisen jälkeen, kun tuntuu, ettei voi enää pidätellä orgasminsaantia, voi vaihtaa itsensälaukaisutapaa. Orgasmin saaminen on yleensä sitä helpompaa, mitä kiihottuneempi suostuu olemaan.

Asenne itsetyydytykseen ja sen tekotapa opitaan usein jo lapsuudessa tai nuoruudessa. Usein miehet ovat tottuneet tyydyttämään itsensä nopeasti ja peniskeskeisesti, naiset puolestaan jonkin välikäden kautta, esimerkiksi tyynyn tai suihkun avulla, koska itsensä hyväily käsin on ollut useimmille tytöille kiellettyä tai epäsopivaa.

Orgasmin saaminen yhdynnässä on monille naisille haasteellista. Osittain tämä johtuu siitä, että yhdynnässä ei välttämättä tule juuri ko. naiselle sopivaa ärsykettä, ja osittain siitä, ettei nainen pysty heittäytymään pois kontrollista. Orgasmi ja pelko tai huoli eivät mahdu samaan paikkaan.

Miehelle tulee helposti suorituspaineita, koska monet ajattelevat, että on heidän vikansa, kun nainen ei saa orgasmia yhdynnässä. Miehen ei kannata pitää omana miehekkyyden mittanaan sinun orgasmiasi. Hän voisi osaltaan pohtia, miten hän voisi säilyttää oman mieheytensä, vaikka et ole saanut orgasmia yhdynnässä.

Jutelkaa näistä myös keskenänne.

Ote luonnonystävän päiväkirjasta!Sunnuntai 25.12.2005 14:19


Joulukuun 1.klo 17.00
Lunta sataa. Ensilumi on sitten kaunista. Luonto tulee kauniin
valkoiseksi ja mieli piristyy, kun ei ole enää niin pimeää. Tein
vaimolleni ja itselleni kuuman rommitotin ja istuimme ikkunan ääressä
katsomassa hiutaleiden leijumista kevyesti maahan ja peittämassa puun
oksia. Todella kaunista.

Joulukuun 2.
Heräsin ja katsoin ikkunasta ulos. Koko maiseman peitti
kristallinkirkas
uusi lumi. Hieno näky. Jokaisella puulla ja pensaalla oli valkoinen
kaapu.
Tein talven ensimmäiset lumityöt ja nautin joka kolallisesta...
Kolasin sekä pihan että jalkakäytävän. Myöhemmin päivällä teknisen
viraston aura aurasi tien ja työnsi lumen portin eteen.
Kuljettaja hymyili minulle javilkutti.
Minäkin vilkutin hänelle ja kolasin portin taas auki.

Joulukuun 3.
Viime yönä satoi vajaat 15 cm lunta ja pakkasta on pari astetta.
Pihakoivuista katkesi muutamia oksia lumen painosta. Tein
lumityot. Ja taas saatuani työt valmiiksi, tuli aura-auto. Lumi oli
tällä kertaa ruskeanharmaata.

Joulukuun 4
Sää lauhtui, lumi suli sohjoksi, joka jäätyi liukkaaksi, kun pakkanen
taas laski. Kaaduin perseelleni jalkakäytävälle. 150 mk
poliklinikkamaksua, mutta onneksi mitään ei ollut poikki. Sääennustus
lupasi lisää lunta.

Joulukuun 5.
Yhä kylmää. Myin vaimon auton ja ostin maasturin, jotta hän pääsisi
töihin.
uto liukui kuitenkin päin kaidetta ja oikea etukulma meni aika
pahasti kasaan.
Viime yönä satoi reilut 15 cm lunta. Molemmat autot ovat aivan
suolassa ja kurassa. Tiedossa lumitöita tänään. Se perkeleen
aura ajoi meidän ohitse kaksi kertaa.

Joulukuun 6.
10 astetta pakkasta. Lisää tuota perhanan lunta.
Pihalla ei ole yhtään puuta tai pensasta, joka ei olisi
vahingoittunut.
Sähköt oli poikki melkein koko yön. Yritin pitää talon lämpimänä
kynttilöillä ja bensiinilämmittimellä, joka tosin roiskaisi hiukan
yli,
syttyi tuleen ja oli polttaa koko talon.
Sain onneksi matolla tukahdutettua liekit, mutta sain toisen asteen
palovammoja käsiini ja silmäripset ja kulmakarvat paloivat. Auto
karkasi
käsista matkalla poliklinikalle ja hajosi lunastuskuntoon.

Joulukuun 7.
Tuota vittuperkeleen valkoista paskaa tulee koko ajan. Kaikki
perkeleen
vaatteet pitää olla päällä, jos haluaa käydä postilaatikolla. Jos saan
käsiini sen kusipään, joka ajaa tuota aura-autoa, niin revin siltä
sydämen rinnasta.
Se on varmaan kulman takana kytiksessä ja odottaa, kunnes saan
jalkakäytävän puhtaaksi! Sähköt yhä poissa. Vesijohto jäätyi ja
näyttää
siltä, ettei katto kesta lumen painoa.

Joulukuun 8.
Saatana, 12 perkeleen senttiä uutta vitun lunta ja vitun räntää ja
vitun jäätä ja herra yksin tietää mitä paskaa sitä taivaasta viime
yönä
tuli. Yritin osua aura-auton kuljettajaa jäähakulla, mutta se pääsi
pakoon. Vaimo jätti minut. Auto ei lähde käyntiin. Luulen, että
minusta
on tulossa lumisokea. En pysty liikuttamaan varpaitani. En ole nähnyt
aurinkoa viikkoihin. Ennusteissa luvataan lisää lunta. Viima tekee
ilman
purevaksi.

Perkele, muutan Espanjaan. Vituttaa niin perkeleesti! Saatanan lumi ja
koko talvi.

Vuoden vaan joulua saa, odottaa!Sunnuntai 25.12.2005 02:37

Niin se joulu taas hujahti pukki tuli ja meni :/

Mitä joululautaselle?Lauantai 24.12.2005 13:37


Joulu on vain kerran vuodessa, joten silloin voi herkutella hyvällä omallatunnolla - kunhan muistaa kohtuuden. Vuodessa riittää arkipäiviä, jolloin voi miettiä tarkemmin mitä syö.

Joululautaselle kannattaa laittaa kaikkea mikä viittaa kasviksiin: rosollia, herneitä ja kasvislaatikoita. Joululaatikoiden energiamäärät vaihtelevat reseptien mukaan, ja jos ostaa valmiita laatikkoruokia, niin kannattaa tarkistaa jo kaupassa niiden rasvamäärät. Myös kinkkua ja kalkkunaa saa vähärasvaisina versioina. Lihahyytelö on varma valinta, sillä se on usein lähes rasvatonta.

Pahimpia joulun kaloripommeja ovat kaikenlaiset jälkiruuat, tortut ja kakut. Jos leipoo piparit itse, niistä voi tehdä hieman pienempiä. Muutenkin kaikkien herkkujen kohdalla pätee se, että jo pienistä viipaleista ja palasista saa hyvän maun suuhun, eikä niitä tarvitse ahmia. Eikä kaikkia jouluksi varattuja ruokia tarvitse laittaa tarjolle yhdelle aterialle, pyhinä riittää aikaa syödä.

Joulusta selviytymisopasPerjantai 23.12.2005 23:51


*Liian tiivis yhdessäolo saattaa ahdistaa: ota omaa tilaa myös joulun aikana.

*Moni kantaa mukanaan muistoja lapsuudestaan. Tee omannäköisesi joulu.

*Pakkosukulaisvierailut ovat vakava riski parisuhteelle. Vältä velvoitevierailuja ja kyläkierrosta. Kutsu sukulaisia teille vain pariksi tunniksi. Muuten he voivat asua hotellissa.

*Onko sinun vaikea vain olla? Kumppanin syyttely, paikalta poistuminen henkisesti tai fyysisesti sekä alkoholin liikakäyttö ovat tyypillisiä keinoja välttää omia tunteita. Ole rauhassa jouluna.

*Joulunajan parisuhdekriisit eivät välttämättä ole parisuhteen ongelmia, vaan kyse on jostakin omasta henkilökohtaisesta, läpikäymättömästä lapsuuden tai nuoruuden asiasta. Tunnista itsessäsi, mistä kenkä oikeasti puristaa. Ärsyyntyminen on hyvä merkki itsetutkiskeluun. Kumppanista ei voi nähdä mitään sellaista, mitä ei olisi jo itsessä.

*Lapset aistivat kovin helposti vanhempiensa pinnan alla kytevät tunteet. Jos lapset alkavat olla hermostuneita, kannattaa vanhempien mennä itseensä. Älä siirrä tunteitasi lastesi ilmaistavaksi.

*Löydä joulun ilo ja rauha itsestäsi.