IRC-Galleria

Yucciz

Yucciz

Patinoitunu Runomies, enkä.

Selaa blogimerkintöjä

Autiolla saarellaMaanantai 02.04.2007 17:28


Hurrikaani iski täysin odottamatta. Risteilyalus upposi ja liikemies havahtui ajautuneena pienen saaren rantaan eikä hän nähnyt muita ihmisiä tai tarvikkeita. Hänellä oli vain banaaneja ja kookospähkinöitä. Tottuneena viiden tähden hotelleihin hänellä ei ollut aavistustakaan mitä tehdä, joten seuraavan neljän kuukauden aikana hän söi banaaneja,joi kookospähkinämehua, kaipasi vanhaa vaimoaan ja tarkkaili merta toivoen huomaavansa pelastusaluksen.

Eräänä päivänä kun hän oli makailemassa puoliunessa rannalla, hän havahtui silmäkulmastaan huomaamaansa liikkeeseen. Kyseessä oli soutuvene, jossa oli kauneimman näköinen nainen jota hän oli koskaan nähnyt. Nainen souti hänen luokseen.

Epäuskossa mies kysyi häneltä: "Mistä sinä tulit? Kuinka sinä pääsit tänne?" "Soudin saaren toiselta puolelta", nainen vastasi, "ajauduin tänne kun risteylyalus upposi joitain kuukausia sitten."

"Uskomatonta", mies vastasi. "Luulin, että kukaan muu ei selviytynyt.Kuinka monta teitä on? Olitpa onnekas kun soutuvene ajautui luoksesi,minulla ei ole mitään".

"Olen yksin", nainen vastasi, "eikä tämä soutuvene ajautunut, ei minullakaan ollut mitään." Mies oli hämmentynyt. "Mistä sinä sitten sait tuon soutuveneen?" "Voi, sehän oli yksinkertaista", nainen vastasi."Tein soutuveneen siitä mitä tältä saarelta löytyy. Airot ovat kumipuun oksia ja koversin pohjan palmupuun rungosta ja sivut sekä keulan Eukalyptus-puusta."

"Mu-mu-mutta sehän on mahdotonta!", änkytti mies. "Sinulla ei ollut työkaluja eikä tarvikkeita, kuinka sinä siinä onnistuit?"

"Eihän se nyt ollut ongelma", nainen vastasi. "Saaren toisella puolella on paljon ihmeellistä laavakiveä ja huomasin, että kun sitä kuumentaa tulisijassa, siitä tulee helposti muotoiltavaa rautaa. Käytin sitä tehdäkseni joitain työkaluja ja niillä sitten sain tehtyä kaiken tarvittavan."

"Mutta ei siitä sen enempää", nainen jatkoi. "Missä sinä asut?"

Häpeillen mies tunnusti, että hän oli nukkunut rannalla avotaivaan alla koko ajan. "No, eiköhän sitten soudeta minun puolelleni", nainen sanoi.

Parin minuutin soutamisen jälkeen vene rantautui pieneen merenlahteen. Kun mies katsoi rannalle hän melkein tippui veneestä. Rannalta lähti kivetty polku johtaen upeaan bungalowiin, joka oli maalattu siniseksi ja valkoiseksi.

Kun nainen kiinnitti venettä ammattitaitoisesti punotulla hamppuköydellä, mies pystyi vain tuijottamaan tyhmänä. Kun he saapuivat taloon, nainen sanoi rennosti, "Eihän tämä nyt kovin erikoinen ole, mutta kutsun sitäkuitenkin kodiksi. Istu alas, ole hyvä. Haluaisitko drinkin?" "Ei, ei kiitos", mies vastasi edelleen hämmentyneenä. "En halua enää pisaraakaan kookospähkinän mehua."

"En ajatellut kookospähkinämehua", nainen vastasi. "Miten olisi Pina Colada?". Yrittäen peittää hämmästyksensä mies nyökkäsi vaisusti ja he istuivat sohvalle keskustelemaan.

Kun he olivat kertoneet tarinansa, nainen ilmoitti, "Vaihdan nyt jotain mukavampaa päälleni. Haluaisitko käydä suihkussa ja ajaa partasi? Partahöylä on yläkerrassa kylpyhuoneen kaapissa."

Kysymättä enää yhtään mitään mies meni kylpyhuoneeseen. Kaapissa oli partahöylä, joka oli tehty luusta. Keksi terävää simpukankuorta oli kiinnitetty sivuistaan kasvoja myötäilevään mekanismiin.

"Tämä nainen on ihmeellinen", hän mutisi. "Mitähän ihmeitä tässä vieläpaljastuu?" Kun hän palasi olohuoneeseen, nainen istui sohvalla pukeutuneena ainoastaan pariin isoon lehteen, jotka oli strategisesti asetultu ja hän tuoksui ihanalta. Nainen pyysi häntä istumaan viereensä.

"Kerrohan minulle", nainen aloitti vihjailevalla äänensävyllä siirtyen samalla lähemmäksi miestä, "me olemme olleet tällä saarella todella pitkään ja olen ollut yksinäinen. Uskoisinpa, että sinäkin haluaisit tehdä juuri nyt jotain, mitä olet kaivannut kaikkina näinä kuukausina, ymmärräthän..." ja hän tuijotti syvälle miehen silmiin.

Mies ei voinut uskoa korviaan.

"Tarkoitatko--?" hän vastasi, "että voin lukea sähköpostini täältä?"

Ruotsalais VitsejäSunnuntai 01.04.2007 15:00


Kaksi suomalaista ja yksi ruotsalainen olivat lentokoneessa.Äkkiä ohjaaja ilmoitti: Nyt ollaan vaikeuksissa. Yhden pitää hypätä. Muuten hukka perii meidät kaikki.Äänestetään, sanoi suomalainen. Ehdotan ruotsalaista. Ruotsalaista ehdotettu ja kannatettu. Ei, ohjaaja sanoi. Tämän pitää sujua oikeudenmukaisemmi. Minäpä esitän kaikille yhden kysymykse. Se, joka ei osaa vastata, joutuu hyppäämään. Niinpä kapteeni alkoi kysyä. Ensin hän kysyi suomalaiselta: Milloin Titanic upposi? Vuonna 1912, sanoi suomalainen. Oikein! Sitten hän kysyi toiselta suomalaiselta: Montako pelastui? Noin 1800 henkeä, sanoi toinen suomalainen. Sitten tuli ruotsalaisen vuoro vastata kysymykseen. No niin ruotsalainen, luetteleppas pelastuneniden nimet

Olipa kerran kaksi ruotsalaista miestä jotka lähtivät kanarian saarille.. Joka tapauksessa lennon aikana lentokoneen ovi lennähti auki ja toinen ruotsalaisista jäi riippumaan ovesta kiinni ettei tippuisi. Toinen ruotsalaisista tuli ja yritti auttaa kaveriaan mutta tippui itse ja otti toisen jalasta kiinni. Toista ruotsalaista harmitti sillä hän ei jaksanut roikkua ovesta ja pitää samalla kaveristaan kiinni. Hän mietti miten saisi kaverinsa irrottamaan otteensa.. Hmmmm.. Hän mietti kunnes alkoi laulaa "life is life" ja toinen alkoi taputtaa käsiään ja laulamaan "nanaananana!

Miten pysäytetään ruotsalainen ratsuväki? Sammutetaan karuselli

Suomalainen, norjalainen ja ruotsalainen olivat joutuneet autiolle saarelle. He löysivät lampun ja kun he kiillottivat sen, siittä ilmestyi lampunhenki joka sanoi:-Saatte jokainen toivoa yhden toivomuksen. Suomalanen toivoi pääsevänsä kotiin ja niin toivoi myös norjalainen. Sitten oli ruotsalaisen vuoro toivoa ja hän toivoi:-Kun minulla on nyt niin yksinäistä niin minäpä toivon suomalaisen ja norjalaisen takaisin!

Uutinen ruotsalaislehdessä: Kaksipaikkainen pienkone syöksyi hautuumaalle yli sata kuollutta löydetty

ruotsalainen toiselle: Jos tiiät monta munaa täs pussis on ni saat toisen.

Mikä on se, mitä ruotsilla on, mutta suomella ei ole? viisas naapurimaa

Mitä Ruotslaiset tekevät tupakka tauolla?"NO ne vetää kessuu!!!"

Mikä on Anna Eriksonin vastokohta? No Ota Nokia Tietty!

Kaksi ruotsalaispariskuntaa oli hiukan kyllästynyt seksielämäänsä. Niinpä he päättivät kokeilla parinvaihtoa. Kun parin tunnin touhuamisen jälkeen homma aolkoi jo väsyttää, kysyi Göran uudelta partneriltaan:-Pitäsikö meidän mennä välillä katsomaan, mitä ne tytöt puuhaa?

Suomi ja Ruotsi kävivät sotaa ja Suomalaisilla oli Ruotsalainen vanki. Kun Ruotsin puolelta heitettiin kranaatti Suomalaisten juoksu- hautaan, Ruotsakainen vanki kysyi Suomalais- soturilta:-Tuliko suomenpojalle paskat housuun? Suomalainen:-Ei, mutta tuleeko ruotsalaispojille paskat housuun, kun otan tosta kranaatis- ta sokan pois ja heitän takaisin?

Miksi homojen maailmangongressi pidetään joka vuosi Tukholmassa?-Ihan vain matkakulujen säästämiseksi

Ruotsalainen oli Afrikassa metsästämässä. Kun Ruotsalainen palas kotiin niin kaveri kysyi että saitko salista niin Ruotsalainen sanoi joo mä sain pari dontshotia kaveri kysy että mitä ne sellaset on. Ruotsalainen sanoi että ne on sellassia mustia otuksia jotka júoksee ympäriinsä ja huutaa DON`T SHOT!!! DON`T SHOT.

Kuollut oli kuulemassa viimeistä tuomiotaan taivaan porteilla. Kun Pietari siinä kävi läpi hänen tekemisiään, mies kurkki Pietarin olkapään ylitse taivaan puolelle, ja näki että siellä oli pilvien päällä viisarikelloja ja jokaisessa kellossa oli nimilappu, jossa oli jonkun maan nimi. Mies kysyi Pietarilta miksi ne kellot ovat siellä. Pietari vastasi, että joka kerta kun kyseisessä maassa syntyy homoseksuaali, kellon viisarit siirtyvät minuutilla eteenpäin. No, mies katseli kelloja ja huomasin, että missään ei näkynyt Ruotsin kelloa ja kysyi siitä Pietarilta.- Se on meillä tuolla keittiössä tuulettimena, kertoi Pietari.

Nuori pariskunta oli suomi ruotsi maaottelussa. He päättivät tehdä sitä ottelun jälkeen. Sitten he menivät kotiin. Yhtäkkiä he huomasivat jääneensä kiinni. He soittivat ensiapuun ja kysyivät miten pääsevät ensiapuun huomiota herättämättä. Lääkäri sanoi tulkaa tanssien. Ensiavun vastaanotolla he huomasivat ruotsin maajoukkueen tulevan letka jenkkaa vastaanotolle.


Ruotsalainen päätti ruveta kasvattamaan kanoja. Se osti sata kanaa, mutta pian ne kaikki kuolivat. Tästä lannistumatta hän päätti hankkia uuden parven. Ruotsalaisen ihmeeksi ne kuolivat taas."Kolmas kerta toden sanoo" hän tuumi. Ei kuitenkaan, vaan taas koko parvi heitti veivinsä."Mikä mahtaa olla vikana", tuumi ruotsalainen,"istutanko ne liian syvälle vai kastelenko niitä liikaa.."

Oli suomalainen, ruotsalainen ja norjalainen. He kiipesivät eifel tornin huipulle ja näkivät siellä enkelin. Enkeli sanoi heille. Saatte jokainen toivoa jotain ja tiputte siihen. Suomalinen halusi tippua rahaan ja hän tippui rahaan. Norjalainen halusi tippua karkkiin ja hän tippui karkkiin. Sitten tuli ruoslaisen vuoro. Hän mietti hetken ja liukastui ja sanoi voi paska ja tippui paskaan.

Suomalainen ja ruotsalainen oli kumpikin tuomittu kuoleman tuomioon. No eka oli suomalaisen vuoro ja siltä kysyttiin: Otat sä ampumisen, hirttämisen vai sähkötuolin? Suomalainen vastasi: Mä en ota ampumista, koska se on niin raakaa ja mä en ota hirttämistä, koska se on niin julmaa ni mä otan sähkötuolin. No sähkötuoli on rikki vapaudutte syytteestä, sanoi tuomari. No oli ruotsalaisen vuoro ja suomalainen kuiskasi sille: Sähkötuoli on rikki. No ruotsalainen vastas: Mä en ota ampumista, koska se on niin raakaa, enkä mä ota sähkötuolii, koska se on rikki mä otan hirttämisen!

Olipa kerran ruotsalainen, suomalainen ja homo. Niiden piti heittää eiffeltornista jotain mitä niillä on paljon. Suomalainen heitti markan ja sano näitä meillä on paljon. Homo heitti tekomunan ja sano näitä meillä on paljon. Ruotsalainen heitti homon ja sano näitä meillä on paljon.


Suomalainen ja ruotsalainen olivat uimahallin suihkuhuoneessa. Suomalaiselta putosi saippua kesken pesun. Huomaamatta ruotsalainen hiipi suomalaisen taakse ja juuri kun suomalainen oli nostamassa saippuaa, kysyi ruotsalainen suomalaiselta: Tuntuuko siltä kuin sinulla olisi peukalo peräreiässä. Hetken mietittyään suomalainen tokaisi: No kyllä se kieltämättä aivan siltä tuntuu! Ruotsalainen oli edelleen suomalaisen selän takana ja pisti molemmat kätensä suomalaisen naaman eteen peukaloita heiluttaen ja sanoi innoissaan: No katso näitä!!!

Miten ruotsalaiset saa kondomin parhaiten pois? Pieraisemalla

Mitä tapahtuu jos ruotsalainen kävelee penis erektiossa seinään? Nenä murtuu

Suomalainen, norjalainen ja ruotsalainen olivat joutuneet autiolle saarelle ihmissyöjien vangiksi. Päällikkö sanoi heille, että "tuokaa jokainen yksi hedelmä, niin saatatte jäädä henkiin". Miehet juoksivat viidakkoon hakemaan hedelmiä. Suomalainen tuli sitruunan kanssa, ja päällikkö sanoi, että "työnnä se perseesees". Suomalainen teki työtä käskettyä, peläten henkensä edestä, mutta nauroi ja itki yhä aikaa. Itki, koska se sattui niin pirusti, ja nauroi, koska tilanne oli niin hullunkurinen. Norjalainen toi myös sitruunan, ja päällikkö toisti käskynsä,"työnnä se perseesees2. Norjalainenkin itki ja nauroi yhtä aikaa, itki koska se sattui niin pirusti, ja nauroi, koska ruotsalainen toi vesimelonia.

Ruotsalaisella miljonäärillä oli vaimo, joka halusi krokotiilinnahkakengät. O. K. Ajatteli miljonääri. Minä matkustan Afrikkaan metsästämään krokotiilin. Kun mies oli ampunut 20 krokotiiliä, hän tuumi:-Nyt ammun enää yhden krokotiilin ja jos silläkään ei ole kenkiä jaloissa, minä lopetan koko homman.

Suomalainen liikemies vei ruotsalaiset vieraansa paikalliseen ravintolaan illalliselle. Tarjoilija tuli paikalle ja kysyi mitä suomalaismies haluaisi syödä. Mies vastasi, että hän ottaisi pippuripihvin lohkoperunoilla, jonka jälkeen tarjoilija kysyi "Entäs vihannekset?" Johon suomalaismies vastasi, että he ottavat saman.

Ruotsalaiset ja Norjalaiset pitivät pikkikilpailun eräällä norjan vuonolla. Kun oltiin jo vähän aikaa pilkitty niin Norjalaisille tuli kaloja ahkeraan ja Ruotsalaisille ei yhtään. Lopulta eräs Ruotsalainen meni katsomaan syytä miksi Norjalaiset saivat kaloja ja Ruotsalaiset eivät. Kun Ruotsalainen palasi hän sanoi muille:"Nyt tiedän miksi norjalaiset saavat kaloja niin paljon, ne tekevät jäähän semmoisen pienen reiän"

Suomalainen ja kax ruatsalaista oli saunassa ensiksi ruotsalainen pieraisi kuului shhh Kun toinenkin swedu pieras niin kuului shh kun suomalainen pieras kuului prut Ja swedut rupesivat huutamaan neitsyt neitsyt!

Ruotsalainen halusi päästä manalaan. Ensimmäisessä huoneessa oli tulisilla hiilillä käveliöitä. Toisessa huoneessa oli ihmisiä jotka pisteli neuloja ihonsa läpi. Ja viimeisessä huoneessa oli ihmisiä joilla oli lantaa kainaloille asti, ja kahvia sanomalehti ja sikari. Ruotsalainen ajatteli, että tähän huoneeseen minä menen ja juuri kun ruotsalainen oli päässyt alkuun niin kuului käsky: NONIIN TAUKO ON OHI JA PÄÄLLÄ SEISONTA ALKAA!!!!!

Sven! Miksi sinun korvasi ovat palaneet? No kun vastasin vahingossa silitysrautaan kun piti vastata puhelimeen. Mutta molemmat korvat? Täytyihän minun soittaa ambulanssi.

Mikä on Ruotsissa parasta?
-Tie Suomeen!

Suomalainen ja Ruotsalainen...
Suomalainen, ruotsalainen ja norjalainen olivat jättiläisen vankina saarella. Jättiläinen lupasi laskea vapaaksi sen joka osaisi tehdä sille sellaisen kysymyksen johon se ei osaisi vastatata. Ruotsalainen esitti kysymyksen: -Kuinka monta kiveä tällä saarelle on?
Jättiläinen tiesi oikein. Sitten oli norjalaisen vuoro hän kysyi jättiläiseltä -Kuinka monta puuta saarella oli. Ja jättiläinen tiesi taas. Sitten oli suomalaisen vuoro. Hän otti kupin ja teki siihen kolme reikääja pieraisi siihen. Ja kysymys oli -Mistä reiästä pieru tuli ulos?

Ruotsalainen kehui suomalaiselle, että he aikovat lähettää miehensä aurinkoon.
-Mutta miehethän sulavat ennen kuin pääsevät aurinkoa lähellekkään, suomalainen epäili..
Ruotsalainen iski silmää ja kertoi salaisuuden: -Miehemme menevät sinne yöllä!

Kaksi ruotsalaista juoksi junaa karkuun rautatiellä ja toinen huusi.
-juostaan metsään.
Johon toinen: -eihän me ainakaan siellä sitä karkuun päästä kun ei päästä tässäkään .

ATK-kooderin tuntomerkitLauantai 31.03.2007 19:30


o Tiimisi/työkaverisi valokuva on työpöydälläsi.
o Et osaa enää keittää kahvia.
o Vitsit työkavereittesi kanssa liittyvät aina kieleen, jota muut eivät ymmärrä.
o Sinulla on vähintään 7 kertakäyttökahvimukia työpöydälläsi (kunnes siivoja heittää ne roskiin).
o Tulet töihin joka aamu aikaisemmin kuin kukaan muu ja lähdet myöhemmin.
o Kukaan ei huomaa vaikka olisit kuollut työpöytäsi äärelle, sillä ainahan mietit asioita otsa näppiksellä.
o Viikonloput ovat myös normaaleja työpäiviä, ainakin työnantajasi mielestä.
o Vitsailet työkaverisi kanssa "kyllä näillä palkoilla voi...".
o Et kuule enää ovikellon soivan.
o Hankit silmälasit (vahvemmat, jos sinulla on jo).
o Automaatista voi ostaa käteviä Pepsi pulloja, joilla voi rakentaa kaikenlaista kivaa työhuoneesesi.
o Väität palavereissa ja työnantajallesi että on kamala kiire ja oikeasti kaivat vain nenää..
o Internetissä surffaaminen on mielestäsi tylsää.

Löysitkö itsesi?

Asiaa naisistaPerjantai 30.03.2007 17:03


Vaimo 1.0:n päivitys rosvoaa resurssit

Vaimo 1.0:n dokumentoimaton ominaisuus (suom. bugi) on resurssirosvous. Sen asentamisen jälkeen ei voida ajaa esimerkiksi Pub 7.0:aa tai Pokeri-illan mitään versiota. Vaimo-sovellus ryhtyy tavattoman helposti generoimaan Vauva-koodia, ja valmiin sovelluksen massiivinen tulostusjono tukkii käyttäjänkin resurssit kokonaan. Vaimo-sovellusten luonnollinen ominaisuus on pyrkiä asentamaan itsensä niin, että ne pystyvät monitoroimaan koko järjestelmää. Liioin ne eivät tarjoa mahdollisuutta hankalien lisäsovellusten poisjättämiseen, vaan Anoppi 65.5 ja Muijanveli Beta asentuvat samalla.
Vaimo 2.0:n bugfix

Päivitettäessä Vaimoa versioon 2.0 on syytä huolehtia seuraavien bugfixien käytöstä:

- Käyttöliittymän tulee olla miellyttävämpi ja siinä täytyy olla "älä taas aloita"-käsky sekä "Pienennä" nappi.
- Lisäksi tulee löytyä uninstallointimahdollisuus.

Mikäli halutaan pysytellä Vaimo-sovelluksen kevytversiossa, Tyttöystävä 1.0:ssa, ei sen kanssa rinnan pidä yrittää ajaa Tyttöystävä 2.0:aa. Kumpikaan ei hyväksy jaettua I/O:ta. Järjestelmäytimen luontumuksen vuoksi kaikki Tyttöystäväversiot alkavat jossain vaiheessa ajon aikana ilmoitella Vaimo 1.0:aan päivittäimisen eduista ja Baby-sovelluskehittimen debuggaamisesta.
Varo Sharewarea

Havaittu bugi: Jos yrität ajaa Rakastajatar 1.1:tä samassa järjestelmässä Vaimo 1.0:n kanssa, viime-mainittu deletoi välittömästi MsMoney-sovelluksen ja uninstalloi itse itsensä. Bugfix: Asenna Rakastajatar 1.1. eri järjestelmään ja vältä vahvaa, yli yhden promillen enkryptausta kommunikoidessasi järjestelmien välillä. Silloin tällöin voi muistin resetointi olla paikallaan.

Huom: Varo Shareware-tuotteita. Niiden on havaittu sisältävän viruksia jotka saattavat asentua ajon aikana Vaimo 1.0:aan.

Alkoholin vaarallisuudestaPerjantai 30.03.2007 02:18


Koska oluen valmistajat tuntevat vastuunsa tuotannon kasvusta ovat ne hyväksyneet Lääkintöviranomaisten esityksen, että seuraavia varoituksia liitetään välittömästi kaikkiin olutastioihin:

VAROITUS: alkoholin käyttö voi saada sinut luulemaan viheltäväsi, vaikka et vihellä.
VAROITUS: alkoholin käyttö voi laittaa sinut kertomaan samoja tylsiä juttuja yhä uudelleen, kunnes ystäväsi haluavat antaa sinulle turpiin.
VAROITUS: alkoholin käyttö voi laithaa shinua shanomhaan shelhaishia ashioitha kuthen tähmä
VAROITUS: alkoholin käyttö voi pakottaa sinut uskomaan, että ex-rakkautesi odottaa soittoasi kello 4 aamulla.
VAROITUS: alkoholin käyttö voi jättää sinut ihmettelemään, että mitä ihmettä tapahtui housuillesi.
VAROITUS: alkoholin käyttö voi saada sinut ajattelemaan voivasi keskustella loogisesti vastakkaisen sukupuolen edustajan kanssa sylkemättä.
VAROITUS: alkoholin käyttö voi saada sinut luulemaan, että sinulla on mystisiä Kung Fu voimia.
VAROITUS: alkoholin käyttö voi saada sinut kääntämään aamulla kylkeä ja näkemään jotain todella pelottavaa (jonka nimeä ja/ tai lajia et pysty muistamaan)
VAROITUS: alkoholin käyttö voi johtaa selittämättömiin asfaltti-ihottumiin otsassa.
VAROITUS: alkoholin käyttö voi luoda illuusion, että sinä olet vahvempi, komeampi ja älykkäämpi, kuin joku todella, todella iso kaveri nimeltään FRANZ.
VAROITUS: alkoholin käyttö voi saada sinut uskomaan, että olet näkymätön.
VAROITUS: alkoholin käyttö voi saada sinut ajattelemaan, että ihmiset nauravat KANSSASI.
VAROITUS: alkoholin käyttö voi todella aiheuttaa raskauksia.
VAROITUS: alkoholin käyttö voi saada sinut uskomaan anoppisi olevan paras ystäväsi.

o Häviät väittelyt elottomille esineille.
o Joudut pitämään kiinni ruohikosta jotta et putoaisi pois maasta.
o Työ haittaa juomistasi.
o Lääkäri löytää suonistostasi alkoholin joukosta jälkiä verestä.
o Vessanpöntön kansi hakkaa jatkuvasti takaraivoasi.
o Uskot vakaasti että alkoholi on yksi viidestä elintärkeästä ravintoryhmästä.
o 24 tuntia vuorokaudessa, 24 olutta kassissa -sattuma??
o Koet että kahden käden ja vain yhden suun omistaminen hankaloittaa juomistasi.
o Onnistut keskittymään paremmin yksi silmä suljettuna.
o Paikoitusalue vaikuttaa siirtyneen sillä välin kun olit viereisessä ravintolassa.
o Tiput lattialta.
o Jätät lounaasi väliin koska "hei, tuopillisessahan onkin yhtä paljon kaloreita kuin hampurilaisessa!".
o Hyttyset humaltuvat pistettyään sinua.
o AA-kerhon tapaamisessa aloitat "Nimeni on... öh".
o Jokainen baarissa tervehtii sinua aina kellonajasta huolimatta.
o Joka ilta toteat kämppäkaverisi kissan viehättavämmäksi ja viehättävämmäksi...
o Roseanne näyttää mielestäsi hyvältä.
o Olet varma että se kirottu vaaleanpunainen elefantti seurasi sinua taas ravintolasta kotiin.
o Pensaikkosi on kännissä liiasta kastelusta.
o Heräät kiljuen "TORO TORO TORO!" keskellä yötä.

Ala-asteen koevastauksiaTiistai 27.03.2007 18:34


# Joillakin naisilla on hyvin suuret rinnat, kun taas toiset ovat lähes yläosattomia.
# Naisilla on koreja ja miehillä salkut.
# Joillakin miehillä on karvaa selässä. Erityisesti rikollisilla ja uimavahdeilla.
# Naiset muodostuvat munasoluista ja ajattelevat enemmän.
# Kun tulee murrosikään niin vartalo muuttuu niin paljon, ettei sitä melkein enää tunnista. Pojat saavat kasvuja, kun taas tytöistä tulee pehmeämpiä. Sitten huomaa, että tyttöjä ja poikia voi käyttää erilaisiin tarkoituksiin.
# Hedelmöityshetkellä äiti sulaa yhteen isän kanssa.
# Jos isän siemen ei kohtaa äidin munasolua, niin siitä tulee vain tavallinen munakas.
# Gynekologi on sellainen, joka katsoo ihmisten yksityisiä omaisuuksia.
# Sielu muistuttaa muovipussia. Se on ohut ja läpinäkyvä ja vetää noin 4 litraa.
# Lihakset ovat pieniä ilmapalloja, jotka on täytetty pinaatilla.
# Kaula on varsi, johon pää on kiinnitetty.
# Ihminen on tajuton, kun hän unohtaa kaiken mitä on oppinut koulussa.
# Silmät ovat ihmisen tärkeimmät rauhaset.
# Ihmisen suolissa on mutaa.
# Aivot uivat ympäriinsä pään sisällä.
# Jos olet kävelyllä ja aivot putoavat päästä, niin emme löydä tietä kotiin, sillä emme enää pysty ajattelemaan selvästi.
# Aivot ovat piilossa otsan takana.
# Neekereillä on musta iho, mutta ei ole hienoa sanoa sitä ääneen.
# Joillakin ihmisillä on appelsiini-ihoa, erityisesti arabeilla ja pakolaisilla.
# Ihmisten ja eläinten ero: kun siat ovat tarpeeksi lihavia, ne syödään.
# Äitini on todella kaunis, koska hänellä on niin pitkät tissit.
# Vanhat naiset ovat melkein loppuun käyttäneet vartalonsa ja ovat usein niin loppuun palaneita, että haisevat palaneelta.
# Vanhoilla ihmisillä on krooniset vartalot ja eivät koskaan parane.

Ajokoulun kirjallinen koeMaanantai 26.03.2007 17:59


1. Olette antaneet ohitusmerkin edellä ajavalle. Mitä annettu vastausmerkki tarkoittaa?

a) Vihollisia kello kolmessa.
b) Ohitusmerkki havaittu.
c) Haista.

2. Missä tapauksessa on ajoneuvon pysäköinti ajoradan reunaan pysäytetyn toisen ajoneuvon rinnalle sallittu?

a) Aina milloin moottori istuu autossa ja kuljettaja on käynnissä.
b) Kun ajoradan reunaan on pysäytetty toinen ajoneuvo.
c) Nyrkkitappelussa.

3. Risteyksessä liikennettä ohjaava poliisimies antaa Teille pysähtymismerkin. Tämän jälkeen poliisi kääntyy toiseen suuntaan antaen merkkejä muille tiellä kulkeville. Kuinka menettelette?

a) Nousette autosta ja tiedustelette poliisimiehen valtuuksia liikenteen ohjaamiseen.
b) Ajatte poliisimiehen ylitse.
c) Odotatte, että poliisimies katsoo muualle ja ajatte hänen ylitseen vasta sitten.

4. Kuinka tienkäyttäjän on meneteltävä, jos hän on ollut osallisena liikennevahingossa?

a) Kutsuttava paikalle äskettäin yliajettu poliisimies.
b) Kutsuttava paikalle tuttu painijoukkue huolehtimaan vahingon aiheuttajasta.
c) Vahinkojen ollessa lievät viimeisteltävä työ jakoavaimella tai ristikkoavaimella.

5. Kuinka menettelette, kun näette poliisin käsimerkin?

a) Vastaatte omalla käsimerkillänne.
b) Vastaatte käsimerkillä ja ivahuudolla.
c) Vastaatte kieltä näyttämällä.

6. Missä tapauksessa on pimeän aikana pysäköitäessä autossa pidettävä "seisontavalot" päällä?

a) Pysäköitäessä keskellä ajorataa.
b) Kuljettajan promillemäärän ylittäessä kolmen.
c) Hoideltaessa sutturoita takapenkillä.

7. Kenen tai milloin on henkilöautossa käytettävä turvavöitä?

a) Kuljettajan ja etuistuimella istuvan yli 1,5 vuotiaan hirvenvasan.
b) Alkoholin, huumeiden tai lääkkeiden vaikutuksen alaisena ajettaessa.
c) Kun ryöstetty taksikuski on köytetty autoon muoviköydellä.

8. Miltä puolelta hevosajoneuvo on ohitettava?

a) Vasemmalta puolelta.
b) Oikealta puolelta.
c) Tuulen yläpuolelta.

9. Missä tapauksessa äänimerkki on ehdottomasti annettava?

a) Portista kadulle tultaessa klo 23-05.
b) Kohdattaessa minihame.
c) Torstaisin hernerokan ja pannarin jälkeen.

10. Mitä kuljettajan on tehtävä, kun auto moottorivian takia joudutaan pysäköimään moottoritielle?

a) Siirrettävä auto poikittain keskialueelle.
b) Kansainvälinen käsimerkki keskisormella.
c) Harakiri.

1. Tietokone antaa sinun katsoa rauhassa televisiota.
2. Tietokone on helpompi vaihtaa tuoreempaan versioon.
3. Tietokone on aina hintansa väärti.
4. Tietokone on aina valmiina.
5. Tietokone on hiljaa silloin kun siltä ei mitään kysytä.
6. Tietokone ei nalkuta tai riitele.
7. Tietokone ei vaadi tasa-arvoa.
8. Tietokone ei luule olevansa älykkäämpi kuin on.
9. Tietokone ei pidä itseänsä ihmisenä.
10. Tietokone ei loukkaannu mitättömyyksistä.
11. Tietokone ei väitä, että silläkin on tunteet.
12. Tietokone ei vaadi sinua mukaansa taidenäyttelyihin.
13. Tietokone ei juokse vieraissa.
14. Tietokone ei rupea puhumaan avioliitosta seuraavana aamuna.
15. Tietokone ei inhoa vanhoja kavereitasi.
16. Tietokone ei valtaa kylpyhuonettasi tuntikausiksi aamuisin.
17. Tietokone ei koskaan lähde baanalle "tietokoneiden kesken".
18. Tietokone ei ryhdy yhtäkkiä siirtelemään huonekalujasi pois niiden tutuilta paikoilta.
19. Tietokone ei ajele kainalokarvojaan parranajokoneellasi.
20. Tietokone ei tule raskaaksi.
21. Tietokone ei häiritse sinua lörpötyksellään silloin kun olet kiinnostunut muista asioista.
22. Tietokone ei ikinä oksenna sänkyysi.
23. Tietokone ei mene koskaan happamaksi.
24. Tietokone ei tule mustasukkaiseksi.
25. Tietokone ei valita kotiintuloajoistasi.
26. Tietokone ei valita alkoholinkäytöstäsi.
27. Tietokone ei jätä hammastahnaputkilon korkkia auki.
28. Tietokone ei jätä vaatteitaan lojumaan ympäri makuuhuonetta.
29. Tietokoneesta ei tartu sukupuolitauteja.
30. Tietokoneesta voi nauttia kuukauden jokaisena päivänä.
31. Tietokoneesta pystyy nauttimaan täysin velttona ja rapakunnossakin.
32. Tietokoneella ei ole estoja seksin suhteen.
33. Tietokoneella ei ole vaihdevuosia.
34. Tietokoneella ei ole lemmikkieläimiä.
35. Tietokoneella ei ole päänsärkyä.
36. Tietokoneelle ei tarvitse esittää että rakastaa sitä - riittää kuin siitä nauttii.
37. Tietokonetta voi sormeilla aina kun huvittaa.
38. Tietokoneen voi aina myydä, jos se ei miellytä sinua.
39. Tietokoneen mielestä mielipiteesi eivät koskaan ole sovinistisia.
40. Tietokoneella ei ole äitiä.
41. Jos innostut tietokoneista, se ei johda elinikäiseen katastrofiin.
42. Jos tietokoneen joku osa ei miellytä sinua, voit vaihtaa sen parempaan.
43. Sinulla voi olla useampi tietokone samanaikaisesti.
44. Mielenkiinto tietokoneisiin vain kasvaa iän myötä.
45. Tietokone ei vaadi sinua luopumaan: 1) vanhoista kavereista 2) pubi-illoista 3) vanhasta talvipalsastasi

1. Niistä nenäsi vierellä istuvan henkilön smokkiin.
2. Piereskele koko ajan.
3. Viheltele ajankuluksi.
4. Rummuta pöytää.
5. Tee edellinen haarukalla ja veitsellä.
6. Ilmaise halusi leikkiä "rikkinäistä puhelinta".
7. Syö purkkaa odotellessasi ateriaa.
8. Laita rakkauskirjeitä vierellä istuvan henkilön taskuun.
9. Leikkele saksilla pöytäliinaa.
10. Napsi herkkuja vieraan lautaselta.
11. Tömistele jaloilla.
12. Röyhtäise joka suupalan jälkeen.
13. Sano vierellä istuvalle henkilölle, että hän haisee pahalle.
14. Jos sinulla on pilli mukana juo sen avulla viiniä naapurin lasista.
15. Laula lastenlauluja.
16. Pidä jalkojasi pöydällä.
17. Kaada iso annos suolaa tai pippuria vierellä istuvan henkilön ruokaan.
18. Matki eläinten ääniä.
19. Sano heti ensimmäisen suupalan jälkeen kovalla äänellä "HYYYYYI!".
20. Rupea kuolaamaan, kun ruoka tulee tarjolle.
21. Yritä kesken ruokailua iskeä jotakin pöydän toisella puolella istuvaa naista.
22. Kalisuta hampaitasi, kun juot jotain kylmää juomaa.
23. Kaada juomasi lattialle.
24. Heitä astiat olan yli, kun olet saanut syötyä ruuat.
25. Teeskentele kehitysvammaista.
26. Nuole lautasesi puhtaaksi.
27. Kaiva nenääsi.
28. Pistä tyhjät astiat reppuusi.
29. Ripottele iso annos suolaa vierellä istuvan henkilön juomaan.
30. Purskota juomaa suussasi.