IRC-Galleria

mechanema

mechanema

blog.qruiser.com/poikkijapinoon

Kertaus on opintojen...Maanantai 01.09.2008 21:00

Mukavaa olla ihmisten ilmoilla taas pitkästä aikaa. Viikko meni Kainuussa puolukanvarpuja potkien. Ekaks meille tehtiin peruteellinen reserviläisten kuntokartoitus. Erityisesti kehonkoostumusanalyysi oli metka. Sain mukaan täydellisen tuoteselosteeni. Voisin liimata sen vaikka otsaani niin tietää että mistä mut on tehty. Oppitunnilla kateltii tunnin verran kuvia silpoutuneista ihmisistä.

Viime maanantaina lähdettiin sit Vuosankaan leirille. Oli aika tylsää. Uuden lääkintäorganisaation ensihoitoaseman kaa leikkiminen oli ihan jännää, mut ei sitäkään riemua kestäny ku yks päivä. Muuten sit vaa diipadaapailtiin. Kehitettiin mm. pataljoonan yleinen hätääntymiskäsky asiaankuuluvine käsimerkkeineen. Hätääntymiskäskyn voi antaa esimerkiksi tilanteessa, jossa leiriydytään 3G-verkon peittoalueen ulkopuolelle, jolloin facebookin toiminta hidastuu merkittävästi. Komppania, HÄTÄÄNTYKÄÄ! Sitte ollaan ku ellunkanat.

Mun elämänhallintakuuri on lähtenyt liikkeelle vähän takkuillen. Ruokakaupasta ei löydy mitään potentiaalista ostettavaa ja siivouskin on jotenkin kamalan vastenmielistä. Tänään on Tivolissa yliopiston avajaisten jatkot ja oon töissä. Huomenna ajattelin sit lähtee Nivalaan ku ei oo oikeen mitää ihmeellisempää ohjelmaa tälle viikolle.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.