IRC-Galleria

mechanema

mechanema

blog.qruiser.com/poikkijapinoon

KatuväkivaltaaTorstai 20.12.2007 03:16

Viime perjantaina olin rauhanomaisissa aikeissa ystäväni seurassa ylittämässä suojatietä, kun se yllättäen ja pyytämättäni kääntyi vertikaalisesti 90 astetta päin kasvojani aiheuttaen kolmen sormen mentävän reiän vasempaan otsaani. Siis siihen otsan vasemmalle puolelle. Vasemmanpuoleisen silmän yläpuolelle siis. Sitte menin kotiin siistiytymään ja tilasin taksin keskussairaalaan, missä oli mukavaa. Suosittelen.

Sitten tulin kotiin ja kiukuttelin itsekseni vähän aikaa ja nukahdin. Pidän Rovaniemen taksiautoilijoista paljon, he ovat miellyttäviä. Ainakin kaikki jotka olen tavannut. Suojatien väkivaltaisen käytöksen johdosta sain viikon sairaslomaa lähinnä esteettisistä syistä - tarjoilijan kuuluu näyttää komealta eikä lähes lainkaan siltä, että se on juuri aurannut kasvoillaan puolet Lapinläänin jalkakäytävistä puhtaaksi lumesta ja jäästä sekä pikkukivistä.

Koska olen sairaslomalla, tulin käymään Nivalassa. Tää muistuttaa jollain tapaa toissa joulua (tsek. merkintä joulukuu 2005). Nytkin oon yksin hereillä sähkökynttelikön valossa. Join lasin punkkua mut piparia en oo vetäny yhtään. Eihän nyt edes ole joulu. Jouluna on töitä.

Mä vähän tahtoisin, että olisi jo perjantai koska minulla on suunnitelmia. Ärsyttää ku en ehtiny siivota kotona ennen tänne lähtöä. Tiskitki jäi altaaseen oottaan.

JouluahdistusMaanantai 10.12.2007 21:47

Eilen oli näytelmän hautajaiset. Hyvin meni ja skumppa kilahti. Tänä aamuna seiskan jälkeen jotkut idiootit keksi alkaa rakentamaan iglua mun talon eteen. Ei tarvinnu kauheasti nukkua ku rekat ja lumilingot soittelivat sulosointujaan. Viimeinen viikko koulussa. Pitäis jaksaa tehdä töitä.
Oon ollu pari kertaa nyt Pohjanhovissa töissä yökerhon puolella. Se on ollut viihtyisää ja miellyttävää. Enimmäkseen.

Mä odotan ens perjantaita jo kovasti.

Antakaa...Torstai 29.11.2007 14:06

...minun nukkua.
...minun mennä.
...minun olla rauhassa.
...minulle ruokaa.
...minulle rahaa.
...minulle rakkautta.
...minulle.

Nyt ei ehdi!Keskiviikko 28.11.2007 19:40

Ensi-iltaan on enää kolme päivää. Jännää. Toissayönä ehin nukkua kaks tuntia ku oli treenit ja sen jälkeen piti säätää. Sunnuntai-ilta oli aika vaiheikas. Eilen käytiin Oulussa ekskursiolla Nokian jossain..., piti allekirjoittaa vaitiolosopimus, joten en kerro enenpää (myyn tietoni eniten tarjoavalle). Nyt pitää mennä että ehtii syödä ja käydä kotona ennen treenejä kun tijeros muuttaa pois mun naapurista ja sen pyykit on vielä mun kämpillä. Metallipajalla oli tänään tosi turhauttavaa. Rahat loppu, duunia ei ehi tekemään, väsyttää.
Nälkä.

Ikävä.

Heihei lomaMaanantai 19.11.2007 16:46

En sitten pääse sille vuodokauden mittaisellekaan lomalle. Totesin ettei siinä oo mitään järkee, varsinkaan ku kummipoika ei ees oo kotona kun ovat reissussa. Eikä mulla oikeasti ees ois ollut vapaata silloinkaan. En jaksa istua puolta vuorokautta junassa sen takia, että kävisin vanhempien luona nukkumassa yhen yön.

Vähän masentaa kun seuraavan kerran mulla on vapaata näillänäkymin tammikuun lopulla tai helmikuun alussa. Kokkasin eilen taas Eikan Salaisia Herkkuleipiä ja kykyäni reagoida palovaroittimeen hämmästeltiin.

Mä olen kauhean väsynyt. Oon tavannut uusia ihmisiä, se piristi.

Marraskuista iltapäivääMaanantai 12.11.2007 18:36

Eilen pidettiin nadelin kaa mesetilityssessio siitä että mitenkä on opiskelu paskaa. Hirveästi työtä, jos on vielä elämää opiskelujen ulkopuolellakin. Perjantaina ois kavereilla tooga-tuparit mutta oon iltavuorossa niin en pääse :( Torstaina mennään ravintolan porukan kanssa pikkujoulua syömään, mikä on mainiota. Nanna sanoi, että olisi viisainta jos ulkoistaisin elämänhallintani hänelle ja kukkaruukkupait komppasi tänään kahvilassa että näin olisi viisainta toimia. Mut ollaan nyt laittamassa vaihto-oppilaaksi johonkin. Tahtoisin ehkä vähä Tallinnaan mut pidemmän päälle siinä kuitenki kävis niin, että kävisin Tallinassa pari kertaa viikossa ja luuhaisin muun ajan Helsingissä. Pitäis ehkä lähteä vähä kauemmas, vaikka Japaniin tai Meksikoon. Tai Kanadaan. Kanada vois olla kiva.

Nyt pitäis saaha yks presentaatio valmiiksi huomiselle. Viimeviikko oli kamalan rankka, väsyttää hirveästi. Kahden viikon kuluttua pääsen Nivalaan vuorokauden mittaiselle lomalle. Jeij!

Eilen oli täydellinen sää talviromanssin leikkimiseen. Haaveilin vain kynttilöistä ja märistä lapasista ja kylmistä nenänpäistä jotka kohtaa rautatieasemalla, faunius iskosti tän ajatuksen mun päähän ja nyt oon ihan glögi- ja piparifiiliksissäni täällä pimeässä peräpohjolassa xD

JuhlavaaTorstai 08.11.2007 14:57

Eilen oli meidän ainejärjestömme 1-vuotisjuhlapäivä. Olin alkuillan tarjoilijana siellä ja loppuillan minulle tarjoiltiin. Sekä Tivolissa että Doriksessa. Ilta oli taiteilijoiden. Edustajistovaaleissa meni läpi viisi taiteilijaa eli neljännes edustajistosta on meiän tiedekunnan opiskelijoita. Tieto oli omiaan kohottamaan jo ennestään mainiota tunnelmaa. Doriksessakin oli muistaakseni ihan hauskaa. Aamulla mun lattialla oli hampurilainen, mutta ei tehnyt mieli syödä sitä. Mulla on kohta aika suuhygienistille ja olen jo nyt vähän pahoillani asiasta. Olenpas kuitenkin reippaana yliopistolla... tai no reippaana ja reippaana mutta ainakin OLEN!

Uusi naapuri!Lauantai 27.10.2007 22:15

Eilen oltiin viis tuntia teatterilla, heiluttiin vaan hulluna ja naurettiin välillä itsemme tärviölle. Sitte menin kotiin. Kaikkialla oli niin paljo kaikkia bileitä että päätin etten mee mihinkään. Tänä aamuna väsytti ja suretti kamalasti, en oo tottunut oleen kotona toimettomana. Mut sit tijeros muutti tuohon mun seinänaapuriksi niin tuli hyvä mieli. Pestiin yhessä pyykkiä ja käytiin kaupassa ja kahvilla. Voispa aina asua vaan kaikkien ystävien naapurina ja syyä suklaata.

Kohta vois mennä takasi sänkyyn ja kaivaa napaa poninkarvasiveltimellä. Tai näädän. Ulkona on ihan tosipimeää. Valtakadun ja Pirkkakadun risteykseen pitäis rakentaa liikenteenjakaja. Oon nyt päivän tuijotellu tuota risteystä, ihmiset ajaa siinä ihan miten sattuu ja vieressä on sentään leikkikenttä.

PersTorstai 25.10.2007 19:58

Tein netissä ehdottoman luotettavan ja täysin erehtymättömän persoonallisuustestin.
Tuomio ohessa.

Olet innokas, ulospäin suuntautunut, analyyttinen ideapakkaus. Ihmistyyppisi on monilahjakkuus, joka on kiinnostunut lähestulkoon kaikesta. Kaltaisesi ihmiset ovat itsenäisiä ja riippumattomia, mukautumattomia ja toisinaan jopa kapinallisia ja riitaisia. Ihmistyyppisi toimii inspiraationa toisille, jotka saattavat seurata sinua kuin gurua tuntemattomille vesille, joilla saattaakin olla vaaroja. Ihmistyypilläsi on toisinaan vaikeuksia tehdä pitkän aikavälin suunnitelmia tai kohdata vastoinkäymisiä tai sietää auktoriteetteja. Sinulle soveltuu ammatiksi itsenäinen yrittäjä – toisten järjestelmiin sinun on vaikeampi sopeutua kuin omiisi. Sinulla on kyky menestyä monilla alueilla, ja saatatkin vaihtaa alaa monta kertaa elämäsi aikana. Etsit aina uusia haasteita, kun nykyinen toiminta on jämähtänyt rutiineihin. Ammattialoista sinulle sopivat parhaiten myyntityö, tiede, taide, kirjoittaminen ja psykologia – ja oikeastaan kaikki muukin, jos voit tehdä sitä oman mielesi mukaan. Löydät itsesi usein visionäärin, markkinoijan, tai tutkijan roolista.

Lomaa loman jälkeenLauantai 20.10.2007 03:49

Venetsiassa oli mainiota. Kannattaa pistäytyä, jos sattuu niillä kulmilla pyörimään, sehän sitäpaitsi uppoaa ihan justiinsa koko taajama. Italian tourneen merkittävimpiin takaiskuihin kuului Villen joutuminen pulun paskomaksi. Siitä sitten tytöt repi draamaa koko loppupäiväksi kun olin kuulemma livistänyt paikalta taidegalleriaan, enkä jäänyt ottamaan osaa suruun. Mutta olihan meillä vain ihkua! En oikeen kehtaa ajatella että mitenkä paljo meni rahaa, mutta en ainakaan ostanu mitään hömpänpömppää vaan ainoastaan tuikitarpeellista. Ja laatua.

Eilen illalla lentokentälle mennessä oli jo kova väsymys, tahti kun oli melkoinen koko viikon, eikä julkisissa kulkuneuvoissa vietetty aika vähäinen. Lentokoneen tuttu miesääni toi oman säväyksensä kotimatkaan, joka meni unensekaisessa pöhnässä.

Parasta oi herätys tänä aamuna Helsingissä. Junassa oli täyttä ja kiirettä. Huomenna on luokkakokous. Tää Pohjanmaa on jotenki outo.